Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pitkä toverillinen liitto, vai kunnolla sydämeni vienyt ihastus?
Tilanne on nyt se, että olen päätä pahkaa rakastunut työkaveriin. Kliseistä. Olen tuntenut hänet 3 vuotta. Tutustuttu hiljalleen, ja nyt viimeiset kuukaudet lähennytty enemmänkin. Mitään varsinaista flirttiä kummempaa ei ole tapahtunut, mutta olen aivan älyttömän ihastunut häneen. Tekisi mieli sanoa, että olen rakastunut, kunnolla, ensimmäistä kertaa elämässäni. Siis sillä tavalla, etten ole koskaan tuntenut näin voimakkaasti ketään kohtaan.
En edes omaa miestä kohtaan, jonka kanssa aloin parikymppisenä seurustelemaan tosi kevyin syin (tyyliin oli hyvännäköinen ja kiinnostunut minusta) ja "kun ei parempaakaan ollut tullut vastaan" enkä yksinkään halunnut olla. Kuulostaa kamalalta näin kirjoitettuna, myönnän, mutta antakaa armoa, olin niin nuori silloin ja oli joku kiire perustaa perhe. Mutta noh, kaikenlaisten kiemuroiden ja kahden vuosikymmenen jälkeen sinänsä hyvä liitto meillä on. Emme riitele, kotityöt jaetaan tasaisesti, jutellaan kuulumisia ja huumoriakin on, ja s*ksiäkin mutta aika laimeaa tunnepuolelta. Tai rakastan kyllä häntä... Mutta lähinnä niin kuin veljeä. Lapsiakin meillä on, tosin jo isoja, yksi muuttanut kotoa jo ja kaksi kotona olevaa 18 v. ja 16 v.
Mitä teen? Eroanko hyvästä ja turvallisesta pitkästä suhteesta ja kokeilen josko olisi tulevaisuutta tämän ihastuksen kanssa? Vai olisiko tyhmintä ikinä?
Kumpaa katuu enemmän, sitä ettei koskaan uskaltanut yrittää jonkun kanssa jota oikeasti rakastaa ja haluaa, vai sitä että pistää keski-ikäisenä rakentamansa elämän täysin uusiksi ja/tai p*skaksi?
Kommentit (863)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta aito rakkaus on harmonista ja rauhallista.
Ilman draamailua.
Draamailu kertoo riippuvuudesta ei rakkaudesta.
Siksi maanis-depressiivisen draamailijan rakkaus on pelkkää näytelmää vuorosanoineen.
Se on aika paljon olosuhteista kiinni. Toki aito rakkaus voi olla rauhallista, jos asiat sujuvat helposti eikä mitään dramaattista tapahdu.
Monesti lennosta vaihtaja ahdistuu rauhallisuudesta ja harmoniasta.
Koska oma mieli kypsymätön ja vastuuton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se kaikki menee ohi ajassa. Uskokaa nyt.
Vaikka teille löytyisi kuka, hänestä tulee niin tuttu, lähes samantekevä eli itsestäänselvyys. Niin, kunnes häntä ei näy eikä ole. Kun on erottu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 45-vuotias enkä ole havainnut mitään hormonimyllerrystä.
Kiitos tiedosta, halusimmekin kaikki tietää sinun ikäsi.
Ap sen sijaan on keskellä hormonimyrskyä, joka ei liity siihen onko hän 45, 15 vai 95-vuotias.
Rakastumisen kemiaa (lähde: https://thl.fi/ajankohtaista/kampanjat/kesaterveys/rakastumisen-kemiaa)
Rakastumisen kemialliset reaktiot
Rakastuminen on stressin kaltainen olotila. Se johtaa lisämunuaisten kortisolin tuotannon voimistumiseen niin naisilla kuin miehillä. Rakastuneet naiset ja miehet lisäävät kortisolin tuotantoaan noin 40 prosentilla. Muutos vahvistaa valppautta, auttaa suuntaamaan enemmän huomiota tärkeäksi koettuun asiaan ja lisää valmiuksia toimia yllättävienkin käänteiden vaatimalla tavalla.
Stressi tekee rakastuneen myös aika ajoin unettomaksi. Rakastumisen seurauksena testosteronin
Puhehan oli tuossa nimenomaan nelikymppisen hormoneista ja niiden myllerryksestä.
Vierailija kirjoitti:
Jännä valinta sinänsä kun hänellä ei ole mitään tietoa onko työkaveri kiinnostumut tai sinkku.
Tulkitsin aloituksen niin, ettei ap välttämättä oleta työkaverin olevan rakastunut häneen. Miettii vain, kannattaisiko erota jos niin olisi.
En missään nimessä vaihtaisi uuteen. Toi uusi katsoo sun kakaroitasi kieroon eikä hän koskaan tulisi niitä rakastamaan. Rakkaus sinuunkin sammuu vuoden päästä siinä arjessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka et jättäisi miestäsi, ihastus todennäköisesti vaikuttaa teidän väliseenne suhteeseen joka tapauksessa. Mies ei tiedä asiasta, mutta vaistoaa jonkin olevan pielessä.
Minä olin aiemmin pitkässä parisuhteessa, mutta koin samoin, että tunnepuoli oli laimeaa, ja olin vain ajautunut suhteeseen. Se ei sinänsä ollut minulle uutta, sillä olin aina kokenut olevani tunnevammainen, enkä ollut mitään voimakkaita ihastumisen tai rakastumisen tunteita ollut kokenut häntä edeltäviäkään kumppaneita kohtaan.
Sitten tapasin sattumalta miehen, joka kolahti ja kovaa. Ihastuin/rakastuin päätä pahkaa. Halusin erota senhetkisestä kumppanistani. Hän uhkasi tehdä itsemurhan, jos eroan, ja koin silloin, etten olisi kestänyt enää toista läheisen ihmisen itsemurhaa, sillä paras kaverini oli tehnyt edeltävästi itsemurhan. Päädyin jäämään suhteeseen, kunnes muutaman vuoden voimia kerättyäni lähdin suhteesta silläkin uhalla, että tämä toinen osapuoli tappaa itsensä. Ei tappanut.
Meillä oli pitkä välimatka tämän ihastukseni kanssa, ja olin jo ajatellut, että hän on unohtanut minut, emmehän olleet moneen vuoteen nähneet lyhyen ensikohtaamisen jälkeen. Sitten sattumalta tapasimme jälleen, ja taas hän vei jalat altani. Ajattelin ja ajattelen edelleen, että hän on ainoa ihminen tässä maailmassa minua varten, ainoa keneen voisin rakastua. Olemme nyt naimisissa ja meillä on lapsia. Ja jumaloin häntä edelleen. Mielestäni elämä on liian lyhyt siihen, että viettäisimme sen vääränlaisten ihmisten parissa. Joskus on paikallaan olla itsekäs.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa liitoista on sellaisia, että ei olla oltu sekaisin rakkaudesta ja tulenpalavasti rakastuneita. Jos sellaista jäisi odottamaan, jäisi aika monta liittoa solmimatta ja lasta tekemättä. Tiedän tuttavapiiristäni vain kaksi naista, joilla on ollut tuollainen elämää suurempi rakastuminen.
Miten voit tietää tuttaviesi tunteet noin tarkkaan?
En ole edellinen, mutta itse olen keskustellut asiasta ystävieni ja tuttavieni kanssa ja harvemmassa taitavat olla ne, joilla on ollut jotain aivan totaalista tulenpalavaa rakkautta, josta menee lähes sekaisin. Ei läheskään kaikki koe sellaista elämänsä aikana. Ole onnellinen jos sinä olet sellaisen kokenut.
Ei ole totaalista, tulenpalavaa rakkautta. On vain puhdasta kemiaa. Ihmiset kokee tuon alkurakkauden huuman eri tavalla, toisilla pää menee täysin sekaisin, toisilla tunteet tasaisemmat. Samasta asiasta kuitenkin kyse. Yksilöllistä se on kuinka sekaisin toi hormonimyrsky, epänormaali tila pistää. Kaikilla se laantuu ja se on hyvä asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olin aiemmin pitkässä parisuhteessa, mutta koin samoin, että tunnepuoli oli laimeaa, ja olin vain ajautunut suhteeseen. Se ei sinänsä ollut minulle uutta, sillä olin aina kokenut olevani tunnevammainen, enkä ollut mitään voimakkaita ihastumisen tai rakastumisen tunteita ollut kokenut häntä edeltäviäkään kumppaneita kohtaan.
Sitten tapasin sattumalta miehen, joka kolahti ja kovaa. Ihastuin/rakastuin päätä pahkaa. Halusin erota senhetkisestä kumppanistani. Hän uhkasi tehdä itsemurhan, jos eroan, ja koin silloin, etten olisi kestänyt enää toista läheisen ihmisen itsemurhaa, sillä paras kaverini oli tehnyt edeltävästi itsemurhan. Päädyin jäämään suhteeseen, kunnes muutaman vuoden voimia kerättyäni lähdin suhteesta silläkin uhalla, että tämä toinen osapuoli tappaa itsensä. Ei tappanut.
Meillä oli pitkä välimatka tämän ihastukseni kanssa, ja olin jo ajatellut, että hän on unohtanut minut, emmehän olleet mone
Jumaloit? Oikeasti?
Onko ihastus valmis jatkamaan/lähtemään kanssasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koettu, ei nähty. Itse valintasi teet. Itse ilen sen verran elänyt, että kyynisyys ottanut vallan. Mutta jos nykyinen suhteesi on hyvä: hyvää ei kannata vaihtaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täältä poistetaan kommentteja? Ilmeisesti vain aloittajaa syylistävät ja haukkuvat kommentit saavat jäädä?
Sääntöjen vastaiset kommentit poistuvat.
Mutta muuten tämä ketjuhan on eurooppalaista kriittistä keskustelua jonka voi ohittaa jos ei sitä kestä.
Kirjoitin itsekin asiallisen viestin missä kerroin omakohtaisen kokemukseni ja kehotin miettimään asiaa useammasta näkökulmasta, en sysännyt suuntaan enkä toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täältä poistetaan kommentteja? Ilmeisesti vain aloittajaa syylistävät ja haukkuvat kommentit saavat jäädä?
Pitäsikö perheen rikkomista kannustaa jotenkin höttöä olevin sanoin täällä?
Ei, vaan mielestäni asioita tulisi pohtia monesta eri näkökulmasta. Ei vain yksipuolisesti toitottaa omaa mielipidettään. Ap lopulta tekee itse päätöksensä ja seuraamusten kanssa tulee elämään, oli se sitten suuntaan tai toiseen. Pitäisikö sinun mielestäsi kannattaa toista vain tyytymään avioliittoon missä ei ole tyytyväinen? Viestissäni kuitenkin kehotin miettimään myös niitä kipukohtia avioliitossa.
Vierailija kirjoitti:
Halusin erota senhetkisestä kumppanistani. Hän uhkasi tehdä itsemurhan, jos eroan
Jos on suhteessa itsemurhalla uhkailevaan kumppaniin, niin silloin nimenomaan PITÄÄKIN erota. Oli uutta ihastusta tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin aiemmin pitkässä parisuhteessa, mutta koin samoin, että tunnepuoli oli laimeaa, ja olin vain ajautunut suhteeseen. Se ei sinänsä ollut minulle uutta, sillä olin aina kokenut olevani tunnevammainen, enkä ollut mitään voimakkaita ihastumisen tai rakastumisen tunteita ollut kokenut häntä edeltäviäkään kumppaneita kohtaan.
Sitten tapasin sattumalta miehen, joka kolahti ja kovaa. Ihastuin/rakastuin päätä pahkaa. Halusin erota senhetkisestä kumppanistani. Hän uhkasi tehdä itsemurhan, jos eroan, ja koin silloin, etten olisi kestänyt enää toista läheisen ihmisen itsemurhaa, sillä paras kaverini oli tehnyt edeltävästi itsemurhan. Päädyin jäämään suhteeseen, kunnes muutaman vuoden voimia kerättyäni lähdin suhteesta silläkin uhalla, että tämä toinen osapuoli tappaa itsensä. Ei tappanut.
Meillä oli pitkä välimatka tämän ihastukseni kanssa, ja olin jo ajatellut,
Epävakaan tarinointia taas vaihteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täältä poistetaan kommentteja? Ilmeisesti vain aloittajaa syylistävät ja haukkuvat kommentit saavat jäädä?
Pitäsikö perheen rikkomista kannustaa jotenkin höttöä olevin sanoin täällä?
Ei, vaan mielestäni asioita tulisi pohtia monesta eri näkökulmasta. Ei vain yksipuolisesti toitottaa omaa mielipidettään. Ap lopulta tekee itse päätöksensä ja seuraamusten kanssa tulee elämään, oli se sitten suuntaan tai toiseen. Pitäisikö sinun mielestäsi kannattaa toista vain tyytymään avioliittoon missä ei ole tyytyväinen? Viestissäni kuitenkin kehotin miettimään myös niitä kipukohtia avioliitossa.
Missä on sanottu että pitäisi tyytyä? Enemmänkin on kannustettu aidosti katsomaan peiliin. Ja todella syvälle.
Se että jumaloi jotain toista kertoo kypsymättömyydestä ja riippuvuudesta.
Aito rakkkaussuhde syntyy kahden itsensä kanssa tasapainossa olevan ja henkisesti vakaiden ihmisten kohtaamisesta.
Läheisriippuvaiset hakevat jotain kuplivaa tunnetta jota pitävät rakkautena. Vaikka se ei sitä ole. Se on riippuvuutta. Kuin narkomaaneilla huumepiikkeineen.
Alue: Aihe vapaa
Se on aika paljon olosuhteista kiinni. Toki aito rakkaus voi olla rauhallista, jos asiat sujuvat helposti eikä mitään dramaattista tapahdu.