Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pitkä toverillinen liitto, vai kunnolla sydämeni vienyt ihastus?
Tilanne on nyt se, että olen päätä pahkaa rakastunut työkaveriin. Kliseistä. Olen tuntenut hänet 3 vuotta. Tutustuttu hiljalleen, ja nyt viimeiset kuukaudet lähennytty enemmänkin. Mitään varsinaista flirttiä kummempaa ei ole tapahtunut, mutta olen aivan älyttömän ihastunut häneen. Tekisi mieli sanoa, että olen rakastunut, kunnolla, ensimmäistä kertaa elämässäni. Siis sillä tavalla, etten ole koskaan tuntenut näin voimakkaasti ketään kohtaan.
En edes omaa miestä kohtaan, jonka kanssa aloin parikymppisenä seurustelemaan tosi kevyin syin (tyyliin oli hyvännäköinen ja kiinnostunut minusta) ja "kun ei parempaakaan ollut tullut vastaan" enkä yksinkään halunnut olla. Kuulostaa kamalalta näin kirjoitettuna, myönnän, mutta antakaa armoa, olin niin nuori silloin ja oli joku kiire perustaa perhe. Mutta noh, kaikenlaisten kiemuroiden ja kahden vuosikymmenen jälkeen sinänsä hyvä liitto meillä on. Emme riitele, kotityöt jaetaan tasaisesti, jutellaan kuulumisia ja huumoriakin on, ja s*ksiäkin mutta aika laimeaa tunnepuolelta. Tai rakastan kyllä häntä... Mutta lähinnä niin kuin veljeä. Lapsiakin meillä on, tosin jo isoja, yksi muuttanut kotoa jo ja kaksi kotona olevaa 18 v. ja 16 v.
Mitä teen? Eroanko hyvästä ja turvallisesta pitkästä suhteesta ja kokeilen josko olisi tulevaisuutta tämän ihastuksen kanssa? Vai olisiko tyhmintä ikinä?
Kumpaa katuu enemmän, sitä ettei koskaan uskaltanut yrittää jonkun kanssa jota oikeasti rakastaa ja haluaa, vai sitä että pistää keski-ikäisenä rakentamansa elämän täysin uusiksi ja/tai p*skaksi?
Kommentit (863)
Jos vain naitaisiin enemmän kaikkien kanssa, niin ei tarvitsisi erota ja rikkoa kokonaisia perheitä pelkän intohimon, ihastuksen tai pelkän seksin takia. Nyt nussitaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota selville, vastaako tämä työtoveri tunteisiisi. Pelkän oman ihastumisen vuoksi ei kannata erota. Jos hän vastaa, kokeile oletteko yhdessä hyviä. Jos on, anna mennä. Jos on alaikäisiä lapsia perheissä, en eroaisi. Uusperheet ovat pe..stä.
Ketjussa joillain kommentoijilla näkyy selvästi asenne että parisuhteet ovat vain välineitä oman egon kohottamiseen.
Muut ihmiset ovat heille esineitä. Kuin Ikeasta haettavia pöytiä.
Sellaiset eivät osaa rakastaa loppu viimein ketään.
Edes. Itseään.
Vierailija kirjoitti:
Jos vain naitaisiin enemmän kaikkien kanssa, niin ei tarvitsisi erota ja rikkoa kokonaisia perheitä pelkän intohimon, ihastuksen tai pelkän seksin takia. Nyt nussitaan!
Tässä ei ole kyse intohimosta eikä seksistä.
Annanpa minäkin oman 5 senttiäni.
Ihastuin aivan höpelönä 16-vuotiaana itseäni vanhempaan mieheen. Hän oli ensimmäinen todellinen seksikokemukseni ja lisäksi hauskaa seuraa. Olin seksikoukussa heti. Ensimmäiset pari-kolme vuotta oli hauskanpitoa huolettomina opiskelijoina yhteisessä kaveriporukassa. Sitten työt ja opinnot vei paikkakunnalle, josta kumpikaan ei tuntenut ketään. Siellä hitsauduimme lopullisesti yksiköksi. Liiankin toisistaan riippuvaiseksi yksiköksi. Tuli työt, lapset, tavallista arkea. Sitten miehelle reissutyö. Sen aikana ongelmat alkoi kasaantua. Sanotaan näin, että arvomme olivat kehittyneet kauas toisistaan. Ei äärimmäisyyksiin kummallakaan, mutta kauas silti, koska päinvastaisiin suuntiin. Alkoa alkoi miehellä kulua mun mieleeni liikaa, sama hauskanpitovaihe palasi kuin silloin nuorena. Meidän välillämme ei ollut minkäänlaista kunnioitusta, huomasin, ja mietin oliko sitä koskaan ollut. Kotielämä oli kuitenkin suht leppoisaa ja lasten hyvä olla.
Sitten rakastuin. Ja todella huomasin, ettei se mitä lasten isää kohtaan tunsin ollut sellaista rakkautta. Se oli ystävyyttä ja kumppanuutta ja alussa mitä enimmissä määriin kiimaa, mutta siitä puuttui hellyys ja toisen suojelemisen halu. Ja se kunnioitus toinen toistaan kohtaan juuri sellaisena kuin hän on.
En minä osaa tuota kummankaan syyksi laittaa. Minusta menin nuorena sellaiseen suhteeseen joita ympärilläni näki paljon. Olin ihan onnellinen. Sitten tuli se toisiimme käpertymisen vaihe kun elimme erillään kaikista läheisistä ja rakensimme uutta elämää. Ihan hyvässä uskossa aloitin ja jatkoin tuota suhdetta, kunnes vaikeudet ja uusi rakkaus toivat esille sen, ettei sen pohja ollut kunnossa alunperinkään.
Äiti muuten varotti alkamasta vakavasti ensimmäisen oikean poikaystävän kanssa, että olen liian nuori. Oikeassahan tuo oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee ap niinkuin sydämesi sanoo sinulle. Sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Se on kaksi vaihtoehtoa enemmän kuin useimmilla.
Miksi täältä poistetaan kommentteja? Ilmeisesti vain aloittajaa syylistävät ja haukkuvat kommentit saavat jäädä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi täältä poistetaan kommentteja? Ilmeisesti vain aloittajaa syylistävät ja haukkuvat kommentit saavat jäädä?
Sääntöjen vastaiset kommentit poistuvat.
Mutta muuten tämä ketjuhan on eurooppalaista kriittistä keskustelua jonka voi ohittaa jos ei sitä kestä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi täältä poistetaan kommentteja? Ilmeisesti vain aloittajaa syylistävät ja haukkuvat kommentit saavat jäädä?
Pitäsikö perheen rikkomista kannustaa jotenkin höttöä olevin sanoin täällä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee mitä teet, mutta älä petä. Kunnioita miestäsi ja lastesi isää edes sen verran.
Ja kuten jo moni on sanonut, jos päätät erota, sillä on suuria vaikutuksia myös lastesi elämään. Huolimatta siitä, että ovat jo teini-ikäisiä.
Vierailija kirjoitti:
Tee mitä teet, mutta älä petä. Kunnioita miestäsi ja lastesi isää edes sen verran.
Ja kuten jo moni on sanonut, jos päätät erota, sillä on suuria vaikutuksia myös lastesi elämään. Huolimatta siitä, että ovat jo teini-ikäisiä.
Tuo APn tarinointi on vain pettämisen oikeuttamista.
Kaikki tavanomaiset kliseet samassa paketissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset eroilevat nykyään niin helposti.
Ei haluta tehdä työtä itsensä kanssa parisuhteen ja perheen eteen.
onks täällä nyt kaikki pessimistit. Höpöjuttuja. Rakastuin mieheeni 18 vuotiaana ja kipinää ja kemiaa riitti melkein 60 vuotta. Vieläkin olisimme, mutta, mutta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset eroilevat nykyään niin helposti.
Ei haluta tehdä työtä itsensä kanssa parisuhteen ja perheen eteen.
Niin. Ihminen. Tai. Sen. Muotoinen. On. Aina. Vähän. Keskeneräinen. Mutta. Sillä. Ei. Pettämistä. Tai. Lennosta. Vaihtamista. Voi. Oikeuttaa.
Kerro miehellesi ja sitten mietitte rauhassa mitä teette.
Minä rakastuin toiseen ja kerroin miehelle heti. Mitään salailua en kestä hetkeäkään. Lopputulos (monenlaisten tunteiden jälkeen, ei se helppoa ollut) on että olen nyt tämän uuden miehen kanssa. Lapsi viettää aikaa kummassakin kodissaan, ei vuoroviikoin vaan useammin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vain naitaisiin enemmän kaikkien kanssa, niin ei tarvitsisi erota ja rikkoa kokonaisia perheitä pelkän intohimon, ihastuksen tai pelkän seksin takia. Nyt nussitaan!
Tässä ei ole kyse intohimosta eikä seksistä.
Ainapa sitä luullaan, että vain siitä on kyse. Ymmärrän hyvin, ettei ole.
Aloita salasuhde? Kuulostaa oikeasti tosi tylsälle että olet ollut kaikki nämä vuodet miehen kanssa johon et ikinä ollut edes ihastunut!
Vierailija kirjoitti:
Aloita salasuhde? Kuulostaa oikeasti tosi tylsälle että olet ollut kaikki nämä vuodet miehen kanssa johon et ikinä ollut edes ihastunut!
Loppu viimein se on harhaa. Dopamiinin aiheuttamaa. Mutta jos ei ole itsensä kanssa sinut ennen perheen perustamista niin noin käy.
Alue: Aihe vapaa
Tämä! Minä uskalsin ja lopputuloksena en yksin minä löytänyt parempaa rakkaussuhdetta vaan myös ex. Vaikea tätä on kenenkään kannalta nähdä huonona lopputulemana. Lapsikin sanoo että vuoroviikot, tai nyttemmin vuoro-noin-pariviikkoiset on pehvasta tavaroiden roudailuneen, mutta tilanne silti voitto koska sai huipun tyypin elämäänsä, josta ei luopuisi ikinä.