Lue keskustelun säännöt.
Pitkä toverillinen liitto, vai kunnolla sydämeni vienyt ihastus?
Tilanne on nyt se, että olen päätä pahkaa rakastunut työkaveriin. Kliseistä. Olen tuntenut hänet 3 vuotta. Tutustuttu hiljalleen, ja nyt viimeiset kuukaudet lähennytty enemmänkin. Mitään varsinaista flirttiä kummempaa ei ole tapahtunut, mutta olen aivan älyttömän ihastunut häneen. Tekisi mieli sanoa, että olen rakastunut, kunnolla, ensimmäistä kertaa elämässäni. Siis sillä tavalla, etten ole koskaan tuntenut näin voimakkaasti ketään kohtaan.
En edes omaa miestä kohtaan, jonka kanssa aloin parikymppisenä seurustelemaan tosi kevyin syin (tyyliin oli hyvännäköinen ja kiinnostunut minusta) ja "kun ei parempaakaan ollut tullut vastaan" enkä yksinkään halunnut olla. Kuulostaa kamalalta näin kirjoitettuna, myönnän, mutta antakaa armoa, olin niin nuori silloin ja oli joku kiire perustaa perhe. Mutta noh, kaikenlaisten kiemuroiden ja kahden vuosikymmenen jälkeen sinänsä hyvä liitto meillä on. Emme riitele, kotityöt jaetaan tasaisesti, jutellaan kuulumisia ja huumoriakin on, ja s*ksiäkin mutta aika laimeaa tunnepuolelta. Tai rakastan kyllä häntä... Mutta lähinnä niin kuin veljeä. Lapsiakin meillä on, tosin jo isoja, yksi muuttanut kotoa jo ja kaksi kotona olevaa 18 v. ja 16 v.
Mitä teen? Eroanko hyvästä ja turvallisesta pitkästä suhteesta ja kokeilen josko olisi tulevaisuutta tämän ihastuksen kanssa? Vai olisiko tyhmintä ikinä?
Kumpaa katuu enemmän, sitä ettei koskaan uskaltanut yrittää jonkun kanssa jota oikeasti rakastaa ja haluaa, vai sitä että pistää keski-ikäisenä rakentamansa elämän täysin uusiksi ja/tai p*skaksi?
Kommentit (886)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka menee suhteeseen joka on ahdistava häkki?
Puhuitko koskaan avoimesti tunteistasi ja tarpeistasi vai haudoitko niitä jopa vuosia?
Kuulostaa vahvasti välttelevältä kiintymyssuhteelta. Kannattaa katsoa peiliin eikä syytellä muita.
Ei kukaan mene alun perin mihinkään häkkiin, vaan kaikki tapahtuu vähitellen manipuloinnin kautta. Olen iloinen, jos et ole joutunut koskaan kokemaan mitään vastaavaa henkistä väkivaltaa, jossa tarpeesi sivuutetaan täysin ja elämä pyörii vain toisen ihmisen ympärillä. Välttelevällä kiintymyssuhteella tällä ei ole mitään tekemistä. Lue narsismista, niin pääset ehkä alkuun.
Siis sivuutettiinko tarpeesi vaikka olit selvästi ja suoraan sanonut kumppanillesi mitä tarvitset?
Kyllä, siis sivuutettiin täysin. Kun yritin kertoa tarpeistani ja toiveistani, hän puhui niin kauan mustan valkoiseksi, että luovutin ja jouduin unohtamaan omat toiveeni, tarpeista nyt puhumattakaan. Sitä on hankala kuvailla, mutta narsistien kanssa eläneet ehkä tunnistavat tilanteen. Todella epätervettä ja sitä ei valitettavasti voinut muuttaa itse. Jos toinen ei halua tai pysty kasvamaan ihmisenä, niin siinä ollaan pattitilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on juuri noin. Jos ihminen ei kykene itsereflektioon ja muutokseen niin pattitilannehan se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hohto seksistä uuden kumppanin kanssa haihtuu n. 3 kuukaudessa.
No sitten eiku uutta ja uutta ja ....
Miksi? Seksi on aivan yliarvoistettu juttu monelle varsinkin vähän jo ikääntyneelle ja sitä aivan tarpeeksi tehneelle. Vähän samaa kuin joka aamuinen kaurapuuron syönti. Ja, huom! Olen mies. Parikymppisille aivan eri juttu.
Ei tässä kohtaa seksistä puhuttu vaan ihastumisen tunteeseen ihastumisesta.
valitse sinä tuttua ja turvallista . .
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kokemukset, onko joku täällä lähtenyt ns. ihan hyvästä pitkästä liitosta keski-ikäisenä rakkauden perään? Siis menestyksekkäästi.. Kauhutarinoita "yksinjäämisestä kissojen kanssa loppuelämä rummona katuen ja ikävöiden" kyllä kuulee aina..
Ap
En ole kuullut montaa onnistunutta satua, mutta näitä varoittavia esimerkkejä on. Varakkaanpuoleinen naistuttu joka oli ollut naimissa pitkään hyvässä suhteessa, 3 teini-ikäistä lasta. Ihastui just tuollaiseen ulospäin mukavalta näyttävään komeahkoon kaveriin koulutuspäivillä. Mies alkoi vikitellä häntä. Nainen lopulta erosi miehestään, vaikka mies ensimmäisen syrjähypyn paljastuttua, antoi vielä anteeksi ja oli valmis pariterapiaankin. Parin muun syrjähypyn jälkeen, lopulta ero tuli ja nainen muutti uuden miehen luo. Eksä sai tarpeekseen, eikä sen jälkeen enää halunnut nähdä koko naista silmissään. Kaikki lapset jäivät mieluummin isänsä luokse, vaikka asiasta riideltiin. Kaksi vanhinta lasta ei puhu äidilleen edelleenkään kuin pakosta. Nuorimmaiseen sentään vähän välit parantunut. No, kauan ei onni kestänyt kun alkoi paljastua miehestä kaikenlaista säätöä. Naissäätöä siellä täällä, maksamattomia pelivelkoja. Rakastunut naisparka auttoi rahallisesti pitkän aikaa, mutta kunnes alkoi epäillä miestä. Lopulta kun ei enää maksanut miehen kuluja, Romeo jätti hänet tyylikkään 10v nuoremman yrittäjänaisen takia. Nainen asuu nyt kerrostalokaksiossa ja yrittää paikkailla suhdetta lapsiinsa, rahoista joita oli "lainaillut" miehen kuluihin, ei näy jälkeäkään, melkein kaikki säästön meni hulttiomiehen pohjattomiin taskuihin. Kuulin että oli yrittänyt myöhemmin puhua ex-miehelleen, että oli pahoillaan ja että voitaisiko yrittää uudelleen, mutta mies oli todennut ettei särjettyä luottamusta enää voi korjata.
Tosiaankin, pysy sinä luotettavan elämänkumppanin rinnalla ja unohda työpaikkaRomeot!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen SE nainen, joka unohti ihastuksen ja valitsi perheensä ja yli 10 vuoden avioliiton ja melkein 20 vuoden ystävyyden. Sydänsuruista toipuminen vei kuitenkin vuoden, pari, ja tämä katkeroitti miestäni niin, että hän ei lopulta sitten kuitenkaan ollut antanut anteeksi, vaan halusi kostaa.
hänen kostonsa oli myös suloinen, se alkoi esityksellä missä hän vihdoin korjasi kaikki ne asiat mitkä suhteessamme oli aiheuttaneet erilleen kasvua alunperinkin. Hän opetteli laittamaan ruokaa, antamaan s*usek*iä, uskotteli että ostamme vihdoin kodin missä iso piha. Ja samaan aikaan hän aloitti suhteen salaa yli 15 vuotta nuoremman naisen kanssa.
sitten eräänä kauniina päivänä hän sitten jätti minut koska ei vain rakastanut enää, ja tunnusti samalla muutakin. Itse en ollut ylittänyt fyysisiä rajoja suhteessamme, mutta sitten sain tietää että mieheni oli myös pettänyt minua kun olin ollut raskaana. Eli ennen kuin itse olin lähentynyt emotionaalisesti toisen kanssa.
oli kyllä kova pala, enkä vieläkään tiedä ansaitsinko ihan tätä. Hän on nyt onnellinen. Mies jonka takia en jättänyt aviomiestäni on myös uudessa onnellisessa liitossa.
minä sen sijaan en usko enää oikein pystyväni rakkauteen.
Vierailija kirjoitti:
Arvioisin, että liitossa ei ole kaikki kuitenkaan pohjimmiltaan niin kunnossa, sillä muuten ei olisi mahdollista edes ihastua kehenkään muuhun. Itse olin samanlaisessa tilanteessa ja onneksi ymmärsin erota. En sen ihastuksen vuoksi, vaan itseni vuoksi. Mielenterveys olisi kärsinyt, jos olisi pitänyt jaksaa sitä kulissieloa pidempään. Onnen löysin eron jälkeen ja olen ollut naimisissa ihastukseni kanssa jo 12 vuotta.
No eihän ap väittänytkään että liitossa olisi kaikki kunnossa. Mutta vaikka suhde olisi hyvä ja sovittaisiin oikeasti aika hyvin yhteen, niin se ei aina tarkoita, ettei olisi mahdollista löytää jotain vielä sopivampaa henkilöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sun miehesi ei valehtele sulle, eikä petä, niin älä missään nimessä jätä. Jos vielä tykkää susta ja pitää huolen perheestä niin sellasta löytöä et muualta tule tekemään. Kukaan ulkopuolinen ei tule pystymään välittää teidän lapsistanne, kuten heidän oma isänsä.
Vierailija kirjoitti:
Oma mies mansikka, unohda tämä työkaveri ja kanavoi ihastus omaan mieheesi. Ei se vaihtamalla parane.
Mitenniin ei vaihtamalla parane? Juuri sillähän se paranee! Mulla oli epäluotettava ja itsekäs mies, jonka vaihdoin luotettavaan, rehelliseen, ystävälliseen mieheen. Eli todellakin parani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvioisin, että liitossa ei ole kaikki kuitenkaan pohjimmiltaan niin kunnossa, sillä muuten ei olisi mahdollista edes ihastua kehenkään muuhun. Itse olin samanlaisessa tilanteessa ja onneksi ymmärsin erota. En sen ihastuksen vuoksi, vaan itseni vuoksi. Mielenterveys olisi kärsinyt, jos olisi pitänyt jaksaa sitä kulissieloa pidempään. Onnen löysin eron jälkeen ja olen ollut naimisissa ihastukseni kanssa jo 12 vuotta.
No eihän ap väittänytkään että liitossa olisi kaikki kunnossa. Mutta vaikka suhde olisi hyvä ja sovittaisiin oikeasti aika hyvin yhteen, niin se ei aina tarkoita, ettei olisi mahdollista löytää jotain vielä sopivampaa henkilöä.
Ääni voisi olla toinen jos sinun kumppanisi ajattelisi samalla tavalla.. kyllä silloin ulistaisiin. Mutta jos itsellä panohalut voittaa järjen, sehän on vain "luonnollista ja oikeaa" kun löytyy joku sopivampi... Kasvakaa aikuisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Sehän on niin, että ei voi ikinä luottaa siihen työkaveriin, jos lähdet hänen mukaan. Tekee saman tempun sulle.
Minkä tempun? Ei AP sanonut miehen olevan varattu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän kyllä yhden onnistuneen tapauksen. Mies jätti perheensä ja lähti pitkään sinkkuna olleen harrastuskaverinsa matkaan. Ovat edelleen yhdessä, kaikki siis mennyt todella hyvin.
Mutta. Paljon tunnen näitä tapauksia joissa puoliso jätetty työkaverin tai muun ihastuksen vuoksi, eikä se uusi suhde sitten kantanutkaan. Pieni osa palasi yhteen exän kanssa, mutta suuri osa jäi pitkäksi aikaa yksin, ja jopa ne omat lapset ei halunneet enää olla tekemisissä. Ovat katuneet katkerasti.
Ja siis näitä tiedän oikeasti monta. Luuletko ap, että lastesi mielestä isän jättäminen tämän työtoverin vuoksi olisi ok? Kestätkö, jos eivät enää halua olla kanssasi tekemisissä?
Luulisi ettei 16-vuotias ole niin kiinnostunut siitä, pysyvätkö vanhemmat yhdessä vai eivät. Se on vähän eri juttu kuin jos olisi 6-vuotias.
No mä olin parikymppinen ja todellakin kiinnosti. Samoin vähän nuorempaa sisarusta.
Edelleen välillä mietin, miten hiton paljon helpompaa ihan jo taloudellisesti olisi, jos vanhempani olisivat yhdessä. Puhumattakaan siitä, kun vanhuuden myötä väkisinkin tulee se aika, kun tarvitsevat enemmän apua ja tukea. Ei joutuisi samalla tavalla kantamaan huolta kuin nyt, kun kumpikin asuu yksin.
Mutta saipahan toinen heistä heittäytyä sen "aidon rakkauden" syliin. Muutama vuosi heillä kai oli kivaakin, sitten tämä uusi osoittautui/muuttui nalkuttavaksi alkoholistiksi, josta myös tuli ero. Hänelläkin on tietysti lapset edellisestä liitosta, tiedä sitten, mitä he tästä kaikesta miettivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnet kuitenkin miehesi paremmin kuin sen rakastettusi. Ehkä teidän täytyy tutustua paremmin varmuuden vuoksi ennen kuin teet mitään päätöstä.
Käsittämätöntä, että tätä on näin yläpeukutettu. Omasta mielestäni olisi aika raskaan sarjan pettämistä, jos oma ukkoni haluaisi tutustua syvällisesti ihastustyökaveriinsa: keskustella yhdessä tunteistaan, toiveistaan ja tarpeistaan sekä mahdollisesta yhteisestä tulevaisuudestaan. Tuosta olisi jopa vaikeampi päästä yli kuin jostain humalaisesta syrjähypystä, vaikka mitään fyysistä ei tapahtuisi.
Mä olin myös järkyttynyt kuinka monen mielestä tuollainen olisi OK.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän kyllä yhden onnistuneen tapauksen. Mies jätti perheensä ja lähti pitkään sinkkuna olleen harrastuskaverinsa matkaan. Ovat edelleen yhdessä, kaikki siis mennyt todella hyvin.
Mutta. Paljon tunnen näitä tapauksia joissa puoliso jätetty työkaverin tai muun ihastuksen vuoksi, eikä se uusi suhde sitten kantanutkaan. Pieni osa palasi yhteen exän kanssa, mutta suuri osa jäi pitkäksi aikaa yksin, ja jopa ne omat lapset ei halunneet enää olla tekemisissä. Ovat katuneet katkerasti.
Ja siis näitä tiedän oikeasti monta. Luuletko ap, että lastesi mielestä isän jättäminen tämän työtoverin vuoksi olisi ok? Kestätkö, jos eivät enää halua olla kanssasi tekemisissä?
Luulisi ettei 16-vuotias ole niin kiinnostunut siitä, pysyvätkö vanhemmat yhdessä vai eivät. Se on vähän eri juttu kuin jos olisi 6-vuotias.
Tätä minäkin ihmettelin. Sehän on alle kahden vuoden päästä jo täysi-ikäinen. Eri asia olisi jos lapset olisivat pieniä.
Vierailija kirjoitti:
"On ihan ok ja sallittua erota huonosta "on tämä ihan hyvä" suhteesta, jossa ollaan kuin sisaruksen tai kaverin kanssa."
Et selvästikään ole elänyt pitkässä suhteessa. Tuo tunne sisaruksesta tai kaverista on täysin normaalia. Mutta se on ns. pohjatunne ja äärettömän hyvä asia, sen päälle kuitenkin saa vielä parempaa kun hoitaa suhdetta ja hommaa sen kipinän takaisin. Ja SE on paljon, paljon enemmän kuin yksikään alkuhuuma ikinä! 😊
On täysin ok erota huonosta suhteesta. Mutta aloittajalla on hyvä ja turvallinen suhde, näin kirjoitti itsekin, ja lisäksi rakastaa miestään. Kaikki on suhteessa hyvin. Silloin sitä ei kannata roskiin heittää. Tuohan on paras mahdollinen tilanne ikinä, kuka vaan haluaisi tuollaisen suhteen!
No ei kyllä ole paras mahdollinen tilanne ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Jos äiti olisi rikkonut perheen ollessani 16-vuotias, koska piti päästä panemaan työkaveria, vaikka kotona kaikki oli erinomaisesti, en olisi antanut sitä ikinä anteeksi.
16v pitäisi jo ymmärtää, että äidilläkin on oma elämä
Vierailija kirjoitti:
Mä olen SE nainen, joka unohti ihastuksen ja valitsi perheensä ja yli 10 vuoden avioliiton ja melkein 20 vuoden ystävyyden. Sydänsuruista toipuminen vei kuitenkin vuoden, pari, ja tämä katkeroitti miestäni niin, että hän ei lopulta sitten kuitenkaan ollut antanut anteeksi, vaan halusi kostaa.
hänen kostonsa oli myös suloinen, se alkoi esityksellä missä hän vihdoin korjasi kaikki ne asiat mitkä suhteessamme oli aiheuttaneet erilleen kasvua alunperinkin. Hän opetteli laittamaan ruokaa, antamaan s*usek*iä, uskotteli että ostamme vihdoin kodin missä iso piha. Ja samaan aikaan hän aloitti suhteen salaa yli 15 vuotta nuoremman naisen kanssa.
sitten eräänä kauniina päivänä hän sitten jätti minut koska ei vain rakastanut enää, ja tunnusti samalla muutakin. Itse en ollut ylittänyt fyysisiä rajoja suhteessamme, mutta sitten sain tietää että mieheni oli myös pettänyt minua kun olin ollut raskaana. Eli ennen kuin itse oli
Puolisolle ei kannata kertoa ihastumisestaan, ellei ole sata varma että tämä ei vaikuta häneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän kyllä yhden onnistuneen tapauksen. Mies jätti perheensä ja lähti pitkään sinkkuna olleen harrastuskaverinsa matkaan. Ovat edelleen yhdessä, kaikki siis mennyt todella hyvin.
Mutta. Paljon tunnen näitä tapauksia joissa puoliso jätetty työkaverin tai muun ihastuksen vuoksi, eikä se uusi suhde sitten kantanutkaan. Pieni osa palasi yhteen exän kanssa, mutta suuri osa jäi pitkäksi aikaa yksin, ja jopa ne omat lapset ei halunneet enää olla tekemisissä. Ovat katuneet katkerasti.
Ja siis näitä tiedän oikeasti monta. Luuletko ap, että lastesi mielestä isän jättäminen tämän työtoverin vuoksi olisi ok? Kestätkö, jos eivät enää halua olla kanssasi tekemisissä?
Luulisi ettei 16-vuotias ole niin kiinnostunut siitä, pysyvätkö vanhemmat yhdessä vai eivät. Se on vähän eri jut
Mitä ihmettä. Minä olen yli 50v, ja todellakin edelleen kiiinnostais ja surettais isosti, jos yli 80v vanhempani eroaisivat.
Eikö sinulla ole tervettä tunne-elämää vai miksi ajattelet, että lapset ei ajattelisi vanhempiensa elämää ja ero ei harmittaisi ollenkaan?
Siis sivuutettiinko tarpeesi vaikka olit selvästi ja suoraan sanonut kumppanillesi mitä tarvitset?