Lue keskustelun säännöt.
Tappoiko äitiys ystävyyssuhteeni, vai olivatko ne alunperinkään aitoja?
25.06.2025 |
Ennen lapsia minulla oli tiivis ystäväpiiri. Kävimme ulkona, matkustelimme, jaoimme kaiken. Sitten sain ensimmäisen lapseni, ja kaikki muuttui. Lapsettomat ystävät eivät enää kutsuneet minua mukaan, koska 'olet varmaan väsynyt' tai 'ei sinne voi lasten kanssa tulla'. Yhteydenpito jäi täysin minun varaani.
Nyt vuosia myöhemmin huomaan, että minulla ei ole enää juuri ketään jäljellä vanhoista ystävistäni. Olen yksinäisempi kuin koskaan. Syytänkö hormoneja ja ruuhkavuosia, vai paljastiko lasten saaminen vain sen, mitkä ystävyyssuhteet olivat oikeasti aitoja ja mitkä vain ajanvietettä? Onko muilla käynyt näin? Miten olette löytäneet uusia ystäviä aikuisiällä?
Kommentit (214)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyyssuhteet solmitaan yleensä tiettyyn elämän vaiheeseen ja tilanteeseen, kun se tilanne muuttuu motiivit eivät enää täyty, eli on ihan luonnollista että ystävyyssuhteita päättyy, kun saa lapsia.
En tarkoita tuomita ja tiedän että moni asennoituu noin, mutta tuo on minusta ihan käsittämätöntä. Ei mulla ole kuin yksi ystävyys katkennut elämäntilanteen vuoksi. Vähän pelottaa tutustua muihin naisiin juuri tämän takia, jos ystävyyteen suhtaudutaan noin.
Lopeta tuo naisten demonisointi kun olet itsekin akka. Pelkääpä niitä miehiä jotka vievät oikeuksiasi, uhkaavat väkivallalla ja vihaavat naisia systemaattisesti. Miehenhän seurassa ei voi olla ilman, että se olisi aina riski rai*kaukseen ja väkivaltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko täällä joku tosissaan kun valittaa että KAHDEN VIIKON ikäisen vauvan äiti ei pääse kavereiden illanviettoon? Siis mitä ihmettä? Olen saanut kasvaa ihanassa ja yhteisöllisessä ympäristössä ja on jotenkin aivan erilainen käsitys siitä, miten kahden viikon ikäisen vauvan äitiin suhtaudutaan.
Jos hän on perhettä tai hyvä ystävä, tottakai pidän hänestä huolta, vien vaikka ruokaa kotiovelle. Tai kysyn voinko vaunutella vauvaa hetken jotta saa pienet päikkärit.
Kahden viikon ikäisen vauvan äiti ei ole nyt antamassa minulla huomiota ja hauskanpitoa. Hän toipuu vielä synnytyksestä ja tekee 24/7 työtä pikkuisen kanssa, opettelee imetystä ja luultavasti valvoo yöt.
Olen todella paska ja ikävä ihminen jos kiukuttelen siitä että pienen vauvan äiti ei ole nyt antamassa MINULLE huomiota ja kuuntelemassa MINUN juttujani. Noin pienen vauvan äiti saattaa olla vielä järkyttynyt siitä että on ylipäätään hengissä.
Vierailija kirjoitti:
Välillä tuntuu siltä, että kuvittelevat lapsettomien elämän olevan staattisessa tilassa. Ystäväpiirit muotoutuvat uudelleen koko ajan. Jos joku poistuu, niin siihen tulee tilalle jotain muuta.
Juurikin tämä unohtuu helposti äideiltä. Monesti tuntuu että ollaan niin syvällä siinä omassa perhekuplassa, että ajatellaan ettei lapsettomalla voi olla elämää tai se ei ainakaan ole niin tärkeää. Ei nähdä enää sitä kavereiden elämän sisältöä ja eteenpäin kulkua lapsikuplan ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä tuntuu siltä, että kuvittelevat lapsettomien elämän olevan staattisessa tilassa. Ystäväpiirit muotoutuvat uudelleen koko ajan. Jos joku poistuu, niin siihen tulee tilalle jotain muuta.
Juurikin tämä unohtuu helposti äideiltä. Monesti tuntuu että ollaan niin syvällä siinä omassa perhekuplassa, että ajatellaan ettei lapsettomalla voi olla elämää tai se ei ainakaan ole niin tärkeää. Ei nähdä enää sitä kavereiden elämän sisältöä ja eteenpäin kulkua lapsikuplan ulkopuolella.
Unohdat että äiti tuntee elämän sekä lapsen kanssa, että ilman.
Todennäköisesti lapseton on se, joka ei ihan ymmärrä kokonaiskuvaa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli ystävä, joka oli yrittänyt kauan saada lasta. Kun itse tulin raskaaksi hedelmöityshoidoilla, hän ei pystynyt iloitsemaan puolestani vaan käytännössä katkaisi yhteydenpidon ja oli aivan kuin olisi ollut minulle vihainen. Oli vaikea tätä ymmärtää, vuosia myöhemmin ollaan oltu yhteydessä, mutta ei se ystävyys ikinä enää palannut entiselle tasolle, jotain nihkeää siihen jäi.
Joillekin ihmisille kateus toisen lapsesta on ylitsepääsemätöntä. Tottakai se tuhoaa ystävyyden, jos tuon kateuden menee näyttämään tuoreelle äidille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä joku tosissaan kun valittaa että KAHDEN VIIKON ikäisen vauvan äiti ei pääse kavereiden illanviettoon? Siis mitä ihmettä? Olen saanut kasvaa ihanassa ja yhteisöllisessä ympäristössä ja on jotenkin aivan erilainen käsitys siitä, miten kahden viikon ikäisen vauvan äitiin suhtaudutaan.
Jos hän on perhettä tai hyvä ystävä, tottakai pidän hänestä huolta, vien vaikka ruokaa kotiovelle. Tai kysyn voinko vaunutella vauvaa hetken jotta saa pienet päikkärit.
Kahden viikon ikäisen vauvan äiti ei ole nyt antamassa minulla huomiota ja hauskanpitoa. Hän toipuu vielä synnytyksestä ja tekee 24/7 työtä pikkuisen kanssa, opettelee imetystä ja luultavasti valvoo yöt.
Olen todella paska ja ikävä ihminen jos kiukuttelen siitä että pienen vauvan äiti ei ole nyt antamassa MINULLE huomiota ja kuuntelemassa MINUN juttujani. Noin pienen vauvan äiti saattaa olla vielä järkyttynyt siitä että on ylipäätään hengissä.
Tässä keskustelussa monet lapsettomat kuulostavat niin.. lapsellisilta. Millainen ihminen väittää olevan toisen hyvä ystävä ja kirjoittaa heistä näin kuin täällä osa kirjoittaa? Lapsen saamisesta ei taideta ymmärtää mitään, eikä edes haluta ymmärtää. Koko aihe halutaan jättää omien mielikuvien varaan aivan vääränlaiseksi. Kuin suorastaan vihaisivat lapsia ja perheitä, vaikka ovat itsekin lapsia olleet.
Mitä minulla on kokemusta äiti-ihnisistä, niin ne puheenaiheet kutistuvat siihen lapseen ja vain lapseen. Tällaisen ihmisen kanssa voi unohtaa syvälliset keskustelut. En tiedä onko kohdallasi käynyt juuri näin, mutta omat ystävyyssuhteeni ovat kuihtuneet tuohon vuorovaikutuksen puutteeseen. Itse olen erilaisessa elämäntilanteessa, niin en tahdo itseäni väkisin pakottaa suhteeseen, jonka koen olevan epäreilu molemmille osapuolille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tarkoita tuomita ja tiedän että moni asennoituu noin, mutta tuo on minusta ihan käsittämätöntä. Ei mulla ole kuin yksi ystävyys katkennut elämäntilanteen vuoksi. Vähän pelottaa tutustua muihin naisiin juuri tämän takia, jos ystävyyteen suhtaudutaan noin.
Vilpitön kysymys tämän kirjoittaneelle: oletko siis oikeasti edelleen säännöllisesti yhteydessä kaikkiin ala-astekavereihisi, yläastekavereihisi, lukio-/amiskavereihisi, opiskelukavereihisi, harrastuskavereihisi, työkavereihisi, entisiin naapureihin jne.?
Voi onko yhteydenpito jonkun kanssa loppunut, kun elämäntilanne on muuttunut (esim. opiskelut loppunut, joku muuttanut pois)?
Minusta on ihan käsittämätöntä, jos joku pystyy ylläpitämään jatkuvasti kasvavaa ystäväpiiriä. Kun koko ajanhan sitä tutustuu uusiin ihmisiin niin eihän kenenkään aika voi riittää kaikkien tapaamiseen ja yhteydenpitoon, ellei vastaavasti lopeta yhteydenpitoa joihinkin vanhoihin kavereihin.
Esimerkiksi minulla on pelkästään nuoruuden urheiluharrastuksesta 70-80 entistä joukkuekaveria, joiden kaikkien kanssa silloin vietti aikaa, kun pelattiin yhdessä, mutta enää en suurimpaan osaan pidä mitään yhteyttä. Seurataan toisiamme somessa, mutta mitään henkilökohtaista yhteyttä ei ole. Nämä ei siis kaikki olleet samaan aikaan samassa joukkueessa, vaan vaihdoin joukkuetta muutamaan kertaan.
Sitten on lapsuuden koulukavereita, opiskelukavereita, entisiä työkavereita jne. joihin en enää pidä yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä tuntuu siltä, että kuvittelevat lapsettomien elämän olevan staattisessa tilassa. Ystäväpiirit muotoutuvat uudelleen koko ajan. Jos joku poistuu, niin siihen tulee tilalle jotain muuta.
Juurikin tämä unohtuu helposti äideiltä. Monesti tuntuu että ollaan niin syvällä siinä omassa perhekuplassa, että ajatellaan ettei lapsettomalla voi olla elämää tai se ei ainakaan ole niin tärkeää. Ei nähdä enää sitä kavereiden elämän sisältöä ja eteenpäin kulkua lapsikuplan ulkopuolella.
Unohdat että äiti tuntee elämän sekä lapsen kanssa, että ilman.
Todennäköisesti lapseton on se, joka ei ihan ymmärrä kokonaiskuvaa.
Äiti tuntee oman lapsettoman elämänsä ja oman elämänsä äitinä. Ei sen toisen elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Unohdat että äiti tuntee elämän sekä lapsen kanssa, että ilman.
Todennäköisesti lapseton on se, joka ei ihan ymmärrä kokonaiskuvaa.
No tässä se ylimielisyys kiteytyykin! Turha miettiä, miksi kaverit katoaa ympäriltä, jos on tällainen asenne.
Onhan siinä se epätasa-arvoinen tilanne, että lapseton voi kuitenkin vielä neli-viisikymppiseksi sukupuolesta riippuen asti tehdä toisenlaisen päätöksen ja lapsen saanut ei taas voi koskaan enää olla lapseton. Kai siinä väkisinkin eri ryhmiin kuuluvat ajattelee asioita eri tavalla, jos kuuluu vielä tähän ikähaarukkaan.
Tuntuu, että tällaisia tilanteita ei synny enää niin paljon kun lapset ovat jo teini-ikäisiä ja hoitaminen on vähemmän sitovaa. Silloinhan monet alkavatkin kaivata niitä ystäviä ajalta ennen perhettä. Mutta kuten joku kirjoitti, lapsettoman elämä menee eteenpäin myös eikä tilaa ja kiinnostusta välttämättä vanhojen ystävyyksien uudelleenlämmittämiselle ole. Etenkin jos elämät ovat vieneet kovin eri suuntiin eikä ole siinä välissä ollut mitään yhdistävää enää.
Mutta aika varmasti eläkkeellä harrastuksissa taas ollaan samalla viivalla kun väki hupenee, tutustutaan ja ollaan niiden kanssa keiden kanssa juttua sattuu tulemaan ja keiden kanssa on mahdollista pitää yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ketju ei puhu ystävyydestä.
Mulla on paljon hyviä ystäviä, osa heistä on äitejä, itse vela.
Silti ollaan ihan yhtä hyviä ystäviä kuin ennenkin, puhutaan ihan kaikesta ja kaikkia kiinnostaa toisten jutut.
Paitsi ei me kyllä mistään shoppailureissuista puhuta. Eikä sellaisia tehdä. Parempaakin tekemistä löytyy.
Olen myös ystäväni pojan kummi ja tykkään puhua myös lasten asioista. Pidän lapsista, karhuista ja kirahveista, en vaan halua sellaista itselle.
Me myös tehdään asioita, ei vain puhuta.
Ja ei ne tekemiset aina mitään pintaliito-reissu-shoppa-ryyyppyä ole.
Mökkeillään, käydään marjassa ja sienessä, syömässä, järjestetään neljän tähden illallinen tai omat festarit, johon ohjelma tehdään itse. Osaan jutuista on lapset ja lemmikit tervetulleita, osaan ei.
Opetteletteko te elämää ulkoa jostain me naisista!?
Ja mitä tarkoittaa "elämä menee eteenpäin"!?
Ei kaikilla ole tavoitteena mikään opinnot, parisuhde, asunto, auto, koira, naimisiin, lapset, lapsenlapset -ketju.
Silti elämä menee eteenpäin samaa vauhtia kuin kaikilla muillakin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä minulla on kokemusta äiti-ihnisistä, niin ne puheenaiheet kutistuvat siihen lapseen ja vain lapseen. Tällaisen ihmisen kanssa voi unohtaa syvälliset keskustelut. En tiedä onko kohdallasi käynyt juuri näin, mutta omat ystävyyssuhteeni ovat kuihtuneet tuohon vuorovaikutuksen puutteeseen. Itse olen erilaisessa elämäntilanteessa, niin en tahdo itseäni väkisin pakottaa suhteeseen, jonka koen olevan epäreilu molemmille osapuolille.
Sepä se. Jos elämä ei ole mitään muuta kuin vauva, vauva, vauva, perhe, perhe, perhe - Se on yksipuolista. Tuntuu että monilla ihmisen koko identiteetti katoaa vanhemmuuden myötä. Se on kuitenkin valinta, ei luonnonlaki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju ei puhu ystävyydestä.
Mulla on paljon hyviä ystäviä, osa heistä on äitejä, itse vela.
Silti ollaan ihan yhtä hyviä ystäviä kuin ennenkin, puhutaan ihan kaikesta ja kaikkia kiinnostaa toisten jutut.
Paitsi ei me kyllä mistään shoppailureissuista puhuta. Eikä sellaisia tehdä. Parempaakin tekemistä löytyy.
Olen myös ystäväni pojan kummi ja tykkään puhua myös lasten asioista. Pidän lapsista, karhuista ja kirahveista, en vaan halua sellaista itselle.
Me myös tehdään asioita, ei vain puhuta.
Ja ei ne tekemiset aina mitään pintaliito-reissu-shoppa-ryyyppyä ole.
Mökkeillään, käydään marjassa ja sienessä, syömässä, järjestetään neljän tähden illallinen tai omat festarit, johon ohjelma tehdään itse. Osaan jutuista on lapset ja lemmikit tervetulleita, osaan ei.
Opetteletteko te elämää ulkoa jostain me naisista!?
Ja mitä tarkoittaa "elämä
Kuulostaa siltä, että sinulla on erinomaisesti elämän oleelliset osaset kasassa ja lämmin, yhteisöllinen elämäntapa, joka varmasti kannattelee sinua pitkälle elämässä.
Omia kokemuksia äitinä:
-Kun kerroin raskaudesta, niin osa kavereista lopetti yhteydenpidon jo tuossa vaiheessa. Ei siis tarvinnut kertoa muuta kuin todeta olevansa raskaana. Nämä ihmiset sanoivat ihan suoraan, että ovat veloja, jotka eivät halua lapsia elämäänsä missään muodossa. Yksi sanoi, että ei lapsettomuutensa takia halua olla tekemisissä. Katkaisivat siis välit kaikkiin kavereihin/sukulaisiin, jotka tulivat raskaaksi. Itse pidän tuollaista suhtautumista pikkumaisena, sama kuin sanoisi, ettei halua olla missään tekemisissä vaikka vammaisten/vanhusten kanssa.
-Suurimmalla osalla ei ole mitään ongelmaa äidiksi tulemisen kanssa, kunhan puhutaan muustakin ja kaikki ei pyöri lapsen ympärillä. Näin on itselläkin: ihan samalla tavalla yhä kyselen kaverien kuulumiset ja olen kiinnostunut heidän asioistaan, harrastuksista, ihmissuhteista, työstä yms. Enkä kerro lapsettomalle kovinkaan paljon perhe-elämään liittyviä juttuja, jätän ne "lapsellisille" kavereille. Minusta on kohtuullista odottaa, että lapsi ei ole aina mukana tapaamisissa, vaan välillä voidaan tavata aikuisten kesken. Ja tapaamisajoissa huomioidaan molemmat osapuolet. En minä sitä 8-16 arkena työssä käyvää yritä saada aamukahville ke klo 9, enkä tarjoa illalliskutsua kotiini pikkulapsen vanhemmalle klo 20, kun hänen lapsensa on tuolloin nukkumassa ja vanhempi ei voi poistua kotoaan.
-Sen olen huomannut, että osalla äideistä menee oman lapsen huomioiminen aivan yli. Tapaamisaika sovitaan ison lapsen päiväunien mukaan, vaikka aika olisi toiselle osapuolelle todella hankala. Tai ruokailusta pitää sopia, että ravintola valitaan lapsen mukaan tai tarjolla on sitten vain nakkeja ja ranskalaisia, kun meidän Milo-Olivia ei syö muuta. Itselläni on se logiikka, että huonounisen pikkuvauvan päikkärien mukaan voi mennä, mutta ei se Milo-Olivia mene siitä rikki, jos 3 v iässä jää yhdet päikkärit nukkumatta. Ja lapselle voi ottaa eväitä sen sijaan, että koko porukan on syötävä taaperolle mieluista ruokaa. On tullut vastaan tapauksiakin, joilla on aivan orjallinen päivärytmi ja Milo-Olivialle ei voi antaa välipalaa klo 14.00, kun välipala-aika on vasta klo 14.30. Rentoutta siis kaipaisin isompien lasten kohdalla.
On vain tekosyy sanoa, että et varmaan ehdi/jaksa tulla mukaan, kun olet saanut lapsen. Oikeasti he eivät halua sinua mukaansa.
Osa skippaa lapsen saaneen ystävän, koska hänen elämänsä on muuttunut. Harva lapsen saanut pystyy/haluaa lähteä ryyppyreissuille, pitkille matkoille jne. Saman huomasin myös sinkkujen kohdalla: moni katkaisee välit parisuhteen päätyneen kanssa, koska enää ei voi selailla yhdessä Tinderiä, päivitellä huonoa miestarjontaa tai jännityksellä odottaa, mitä bileilta tuo tullessaan.
Osa haluaa viettää aikansa aikuisten tekemisissä. On sitten kyse museokierroksesta, pitkästä illallisesta tai mistä ikinä. Näihin on hankala ottaa lasta mukaan, kun koko ajan saa olla kieltämässä. Eikä lapset jaksa sitä, kun aikuiset istuvat paikoillaan ja juttelevat.
Minulle kävi samoin, todella harva ystävä jäi jäljelle kun sain lapsen. Olin ennen tuota elänyt pitkään sinkkuna ja yksin, lyhyessä ajassa menin naimisiin ja sain lapsen. Erityisen pahalta tuntui, kun yksi ystävänä pitämä ihminen (itseasiassa lapsen kummi) katkaisi täysin yhteydenpidon ja syyksi ilmoitti sen, ettei voi sietää vilkasta poikalastani.
Suosittelen suosiolla unohtamaan ihmiset, jotka eivät halua olla kanssasi lapsen saatuasi. Etsi uusia ystäviä. Perhekerhot, facen kaupunginosaryhmät, lasten harrastusryhmät jne kokeiluun. Kannattaa myös etsiä eri-ikäisiä ystäviä: monet viisikymppiset naiset on tosi mukavia. Heillä on jo isot lapset, aikaa ystäville, mutta ymmärtävät myös lapsiarkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyaikaan yhä harvemmalla on ystäviä. Myös niillä lapsettomilla. Sinulla taas kun lapsesi kasvaa on edes jotain seuraa heistä. Moni lapseton tulee olemaan viimeistään 50 vuotiaana täysin ilman kavereita. Mitä he tietenkään eivät ikinä uskoisi vielä edes siinä 45 vuoden iässä.
muutama poikkeus ei tätä trendiä muuta. Yksinäisyys tulee olemaan monelle se normi.
Siis logiikka on se että kaikki viiskymppiset on yksinäisiä eikä heillä ole kavereita, mutta jos saat lapsia niin heistä saat seuraa ystävien puutteessa? Vai että ystäviä saa aikuisena vain jos saa lapsia?
mitä nyt tässä sivusta olen seurannut niin lapsia saaneilla on aikuisena itse asiassa vähemmän ystävyyssuhteita kuin samanikäisillä lapsettomilla. Johtuu varmaan myös ajan puutteesta, kun ei ehdi seurustelemaan muiden aikuisten kanssa ruuhkavuosirumbassa?
Luetun ymmärtäminen? Minä en missään ole puhunut kaikista, vaan siitä, että yhä harvemmalla on ystäviä kun he ovat yli 50 vuotiaita. Ja seison sen väitteen takana. Moni ihminen, sekä miehet, että naiset ovat yhä yksinäisempiä. Eikä sitä asiaa muuta se, että on olemassa joitakin, joilla on todella paljon kavereita ja ystäviä. Moni ja siis todella moni jostain syystä vaan nyt päätyy olemaan 50 ikävuoden jälkeen ilman niitä ystäviä.
Vaikka palstalla saa helposti kuvan siitä kuinka kaikki lapset vihaavat vanhempiaan, niin se ei ole totta. On paljon aikuisia lapsia, jotka ovat todella paljon tekemisissä omien vanhempiensa kanssa. He viettävät juhlia yhdessä, soittelevat toisilleen päivittäin ja jopa lomailevat yhdessä. Kaikkien vanhemmat eivät ole olleet sekopäisiä tai väkivaltaisia narsisteja, vaan on olemassa myös näitä, jotka sanovat kuinka äiti on heidän paras ystävä.
Joten jos otetaan ryhmä viisikymppisiä, joilla ei ole ystäviä, niin näillä joilla on lapsia on ainakin se teoreettinen mahdollisuus, että omat lapset ovat niitä ystäviä. Mitä tietenkään lapsettomilla ei ole. Tyhjästä kun on paha nyhjäistä.
Kuinka paljon sinä tunnet näitä yli 50 vuotiata, jotka ihan oikeasti ovat saaneet tuon iän jälkeen ystäviä? Siis oikeita. Ei jotain vaihdellaan kuulumisia jossain lenkkipolulla kun satutaan törmäämään kerran puolessa vuodessa tuttavuuksia? Lapsilla tai ilman. Aivan, se ei ole enää sen iän jälkeen tyypillistä löytää uusia hyviä ystäviä, eikä joku yksittäinen poikkeus asiaa muuta.
Heillä joilla on lapsia, usein siirtyvät niihin omien lasten ja lastenlasten kanssa olemiseen. Jos on onnistunut säilyttämään ne lapsuuden kaverit, niin heitä vielä tapaillaan, mutta jos nämä ovat kadonneet jostain syystä, ei siinä vaiheessa enää mitään tyttöporukkaa, jonka kanssa lähdet matkoille, enää kehitä. Paljon todennäköisempää, että lähdet sen oman puolisosi tai tyttäresi kanssa tai yksin.
Vaikka lukemattomat 35 vuotiaat kuvittelevat, kuinka heidän ystävänsä ovat siinä vieressä vielä vanhuudenkodissa niin todellisuus on toinen.
Ruuhkavuosina monella vanhemmalla on kyllä aikuisia ystäviä. Näillä ystävillä usein on omia lapsia tai ovat työkavereita. Joten koska lapsista on seuraa toisilleen heidän kanssa on helppo järjestää illanviettoja. Eikä siellä mistään lapsista vältämättä keskustella aikuisten kesken, kun lapset ovat jossain toisessa tilassa leikkimässä. Päinvastoin sanoisin, että ruuhkavuosina ihmisellä on kaikkein eniten kaveri ja ystävyyssuhteita ja sitten ne vaan alkavat vähetä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä tuntuu siltä, että kuvittelevat lapsettomien elämän olevan staattisessa tilassa. Ystäväpiirit muotoutuvat uudelleen koko ajan. Jos joku poistuu, niin siihen tulee tilalle jotain muuta.
Juurikin tämä unohtuu helposti äideiltä. Monesti tuntuu että ollaan niin syvällä siinä omassa perhekuplassa, että ajatellaan ettei lapsettomalla voi olla elämää tai se ei ainakaan ole niin tärkeää. Ei nähdä enää sitä kavereiden elämän sisältöä ja eteenpäin kulkua lapsikuplan ulkopuolella.
Tämä nyt on ihan puppua. Kyllä lapsettomat tekevät äidille erittäin selväksi kuinka paljon elämää ja tekemistä heillä on. Päinvastoin lapsettomilta on todella vaikeaa saada joustoa mihinkään, koska heillä on aina niin paljon tekemistä. Moni äiti näkee vaikka kuinka paljon aikaa ja vaivaa onnistuakseen edes jotenkin järjestämään yhteistä aikaa, mutta monella lapsettomilla taas ei ole mitään halua tulla vastaan asiassa. Joskus tuntuu, että ihan periaatteesta.
Minulla oli ystävä, joka oli yrittänyt kauan saada lasta. Kun itse tulin raskaaksi hedelmöityshoidoilla, hän ei pystynyt iloitsemaan puolestani vaan käytännössä katkaisi yhteydenpidon ja oli aivan kuin olisi ollut minulle vihainen. Oli vaikea tätä ymmärtää, vuosia myöhemmin ollaan oltu yhteydessä, mutta ei se ystävyys ikinä enää palannut entiselle tasolle, jotain nihkeää siihen jäi.