Tappoiko äitiys ystävyyssuhteeni, vai olivatko ne alunperinkään aitoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Unohdat että äiti tuntee elämän sekä lapsen kanssa, että ilman.

Todennäköisesti lapseton on se, joka ei ihan ymmärrä kokonaiskuvaa.

 

No tässä se ylimielisyys kiteytyykin! Turha miettiä, miksi kaverit katoaa ympäriltä, jos on tällainen asenne.

Eihän tuo ole ylimielistä, vaan totta

- Eri, lapseton

Niiden kohdalla joiden maailmakuva pyörii oman navan ympärillä. Sellainen ihminen ei edes yritä ymmärtää että osa ihmisistä osaa ajatella ja kuvitella ja ymmärtää muita, vaikka eivät itse kaikkia juttuja kokisikaan.

Minusta taas tuo on aika ylimielistä. Lapseton ei voi ajatella/kuvitella/ymmärtää tarkalleen mitä äitiys ja tunneside omaan lapseen on. En minäkään väitä tietäväni miltä tuntuu valmistua juristiksi koska olen käynyt vain amk:n. 

Olin itse jo 37 äidiksi tullessani. Takana oli rilluvuosia jo useampia vuosikymmeniä ja todellakin kuvittelin jo muodostaneeni vakituisen vankan ystäväpiirini, ja luulin ystäväni minut jo hyvinkin tuntevan.

En ollut äidiksi tultuanikaan mikään varsinainen hanhiemo, mutta varsinkin siinä pikkulapsiarjessa olisin todellakin niitä vanhoja ystäviäni kaivannut, jotta olisin saanut kuulla mitä oman kuplanikin ympärillä tapahtuu.

Aika pikaisesti huomasin, etten sitten todellakaan ollut mitään haluttua seuraa enää äitiyteni myötä. En tiedä johtuiko siitä, ettei itsellä ollut mitään baarijuoruja kerrottavana kun itse en baariin hetkeen päässyt, vaikka mieluusti olisin muiden juttuja kuunnellut.

Yksi hyvä ystävä, vapaaehtoisesti lapseton, sanoi jopa, ettei voi kuvitella omille rinnoilleen lasta imemään ja pitää ajatustakin siitä yököttävänä.

Joten ei halunnut katsella minuakaan imettämässä, eikä tulla käymään vaikka aiemmin istuttiin monta kertaa viikossa kotonani kahvikupposen äärellä. Minusta kun oli tullut jotenkin henkilö, joka on siirtynyt täysin "eri leiriin". Minusta tuli siis hylkiö hänen silmissään. Kaikki aiemmin puhuttu menetti merkityksensä. Itse ajattelin, että omaan elämään tuli vain uusikin ulottuvuus, mutta en ymmärrä kuinka minusta oli ystävän silmissä tullut ihan täysin eri ihminen kuin aikaisemmin.

Kaikki ei vaan jaksa ä pärä-arkea, yhtäkkiä kun tulee lapsia aletaan elää vaan niiden kautta ja unohdetaan muu planeetta ja ystävien tilanne..ei jaksa kuin silloin tällöin. Lapset ei ole omia joten samalla tavalla ei oikein irtoa ystävyydestä kuin ennen, kylmä fakta.

Vierailija kirjoitti:

Minulla päinvastoin. Kaverit saivat lapsia ja sen jälkeen ei heitä näkynyt eikä kuulunut. Eikä kuulema saanut laittaa turhia viestejä, kun ovat kiireisiä. 

 

Toivottavasti taas joskus kiinnostuvat ystävyyssuhteestamme. 

Minulle ystävä ilmoitti vauvan saatuaan, että nähdään kunhan lapsi vähän kasvaa ja on helpompi liikkua. Erityisesti, kun oli syysvauva ja talvea kohti mentiin. 

Tuo vauva menee nyt vitosluokalle. Edelleen odottelen :D

Vierailija kirjoitti:

Ketään ei kiinnosta v......ittuakaan äityleiden lässytykset. TäNäÄn mEiLlÄ mAisTeLtIiN pOrKkAnAa, hUoMenNa mEnNäÄn KylPyYn 😊 tÄnÄäN oN lEiKitTy Ja SyÖtY😊 ei mikään ihme, että ihmiset kaikkoavat ympäriltä. Toinen sietämätön ryhmä on koirahullut. Kiinnostaa niin helvetisti, että tÄnÄäN kÄyTiIn TrImMaAjAlLa jA hUoMeNnA mEnNäÄn mEtSäÄn. 

Tämä on kyllä totta. Joka kerta, kun kysyn ystäväni kuulumisia, hän kertoo minulle koiransa kuulumiset :D 

Mulla on käynyt näin lapsia saaneen ystäväni kanssa, itse olen se lapseton. Ennen vietimme paljon aikaa yhdessä meidän mökillä, ei mitään ördäysreissuja, vaan hyvää ruokaa, pelejä, saunomista, metsässä vaeltelua jne. Kävimme pari kertaa vuodessa kaupunkimatkoilla ja teimme yhdessä ratsastusretkiä maastossa. Mökillä olo taaperon kanssa on ihan tuskaa, matkustelusta puhumattakaan. Ratsastuskaan ei onnistu lapsen kanssa. 

Mulla on ihan hirveä ikävä ystävääni ja noita meidän yhteisiä juttuja, mutta pakko hyväksyä, että elämä vie eri teille. Nykyään vaihdamme kuulumisia viestitse pari kertaa vuodessa. 

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän moni ihminen on melko kapeakatseinen loppujen lopuksi. Näytellään trendikästä ja joka asiasta kiinnostunutta, mutta oikeasti se mikä kiinnostaa, on oma elämä sellaisena, millaiseksi on sen tehnyt.

Ja sitten kun joku poikkeaa siitä, esim.tulemalla vanhemmaksi, ymmärrys ja kiinnostus loppuu siihen.

Aika jännä täälläkin huomata, kuinka moni on sitä mieltä, että on väärin tai tylsää puhua lapsista ystävilleen. Sehän on sen ihmisen tärkein ja rakkain henkilö ja siitä ei saisi sitten puhua. Ystävät saavat kyllä puhua poikaystävistään, perheestään, matkoistaan, shoppailustaan ym.ja sen sitten pitäisi kaikkia kiinnostaa loputtomiin.

Siitä lapsesta ei sitten saa puhua, kun se on niiiiin tylsää. 

Itselläni on tuttavapiiri, jossa puhutaan asioista laidasta laitaan. Lapsista, puolisoista, omista vanhemmista, matkoista, töistä, psykologiasta, maailman tilanteesta, kulttuurista jne jne jne. Keskus

Lapset on vähän sama asia, kuin lemmikit. Ihan söpöjähän ne on, mutta vain omistajaa varsinaisesti kiinnostaa niiden päivittäiset hassun hauskat tekemiset ja kömmähdykset. Harvemmin ne noin eteen päin kerrottuna erityisen kiinnostavilta tai hauskoilta jutuilta kuulostaa. Sama se toki on poikaystävässä/kihlatussa/ukissa/enossa. Jos heistä puhuu jatkuvasti kuinka he jotain ovat sanoneet tai tehneet, eipä sekään kovin kiinnostavaa ole. 

Mitä enemmän tulee ikää, sitä vähemmän ystävien jutut ylipäänsä enää kiinnostaa. Ihmiset yleensä keskittyvät omaan elämäänsä ja hyvä niin.

Vierailija kirjoitti:

On vain tekosyy sanoa, että et varmaan ehdi/jaksa tulla mukaan, kun olet saanut lapsen. Oikeasti he eivät halua sinua mukaansa.

Osa skippaa lapsen saaneen ystävän, koska hänen elämänsä on muuttunut. Harva lapsen saanut pystyy/haluaa lähteä ryyppyreissuille, pitkille matkoille jne. Saman huomasin myös sinkkujen kohdalla: moni katkaisee välit parisuhteen päätyneen kanssa, koska enää ei voi selailla yhdessä Tinderiä, päivitellä huonoa miestarjontaa tai jännityksellä odottaa, mitä bileilta tuo tullessaan.

Osa haluaa viettää aikansa aikuisten tekemisissä. On sitten kyse museokierroksesta, pitkästä illallisesta tai mistä ikinä. Näihin on hankala ottaa lasta mukaan, kun koko ajan saa olla kieltämässä. Eikä lapset jaksa sitä, kun aikuiset istuvat paikoillaan ja juttelevat.

Tähän todennäköisesti liittyy vahvasti se että pelätään sen toisen (tässä tapauksessa äiti-ihmisen) tuomitsevan tällaisen lapsettomat elämän. Tämä ei ole edes mikään tuulesta temmattu keksintö, vaan kyllähän tässäkin ketjussa on tullut ilmi se että se on valitettavan yleistä. Päivitellään lapsettomien pinnallista elämää, tai muuta mukavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On vain tekosyy sanoa, että et varmaan ehdi/jaksa tulla mukaan, kun olet saanut lapsen. Oikeasti he eivät halua sinua mukaansa.

Osa skippaa lapsen saaneen ystävän, koska hänen elämänsä on muuttunut. Harva lapsen saanut pystyy/haluaa lähteä ryyppyreissuille, pitkille matkoille jne. Saman huomasin myös sinkkujen kohdalla: moni katkaisee välit parisuhteen päätyneen kanssa, koska enää ei voi selailla yhdessä Tinderiä, päivitellä huonoa miestarjontaa tai jännityksellä odottaa, mitä bileilta tuo tullessaan.

Osa haluaa viettää aikansa aikuisten tekemisissä. On sitten kyse museokierroksesta, pitkästä illallisesta tai mistä ikinä. Näihin on hankala ottaa lasta mukaan, kun koko ajan saa olla kieltämässä. Eikä lapset jaksa sitä, kun aikuiset istuvat paikoillaan ja juttelevat.

Saattaisi halutakin, mutta miksi ede

Ehkä, mutta itse ainakin koen että sillä vanhemmalla on sitten isompi vastuu sen jälkeen järjestää sopivaa aikaa, jos ensin on monta kertaa ystävän kyselyihin vastannut että nyt ei pysty. Voisi tarjota oma-aloitteisesti niitä aikoja kun sitten pystyy.

Heillä joilla on lapsia, usein siirtyvät niihin omien lasten ja lastenlasten kanssa olemiseen. 

Mikään ei ole surullisempaa kuin lapsissaan roikkuva vanhempi, jolla ei ole omaa elämää ja ystäviä. Lasten on tarkoitus kasvaa, löytää oma elämänpiiri ja ystävät, rakentaa oma, omannäköinen elämä, jossa vanhemmat ovat omassa roolissaan, ei ystävinä.

Kyllähän se äiti haluaa tyttären kanssa matkoille, mutta tytär menisi mieluummin ystävän tai kaveriporukan kanssa. Sisareni on tuollainen, änkee tyttärensä menoihin mukaan, olen pariin kertaan jo suoraan sanonut, että anna nyt hyvä ihminen nuoren aikuisen elää rauhassa elämäänsä, hänkin on nuori vain kerran!

Itselläni on ystäväpiiri säilynyt, olen toki lasteni elämässä mukana ja heidän tukenaan, tapaillaan ja silloin tällöin matkaillaan, mutta kyllä heillä on ihan omat ystävät ja kuviot, joihin minä en kuulu.

Vierailija kirjoitti:

Heillä joilla on lapsia, usein siirtyvät niihin omien lasten ja lastenlasten kanssa olemiseen. 

Mikään ei ole surullisempaa kuin lapsissaan roikkuva vanhempi, jolla ei ole omaa elämää ja ystäviä. Lasten on tarkoitus kasvaa, löytää oma elämänpiiri ja ystävät, rakentaa oma, omannäköinen elämä, jossa vanhemmat ovat omassa roolissaan, ei ystävinä.

Kyllähän se äiti haluaa tyttären kanssa matkoille, mutta tytär menisi mieluummin ystävän tai kaveriporukan kanssa. Sisareni on tuollainen, änkee tyttärensä menoihin mukaan, olen pariin kertaan jo suoraan sanonut, että anna nyt hyvä ihminen nuoren aikuisen elää rauhassa elämäänsä, hänkin on nuori vain kerran!

Itselläni on ystäväpiiri säilynyt, olen toki lasteni elämässä mukana ja heidän tukenaan, tapaillaan ja silloin tällöin matkaillaan, mutta kyllä heillä on ihan omat ystävät ja kuviot, joihin minä en kuulu.

Onhan se tietysti eri asia jos puhumme jostain 20 vuotiaasta, joka on lähdössä festareille ja 40 vuotiaasta joka on 65 vuotiaan äitinsä kanssa lähdössä viikonlopuksi Lontooseen shoppailemaan. Tiktokissa näkee paljon näitä suht rikkaita amerikkalaisia nuoria naisia, jotka matkustavat todella paljon äitinsä tai vanhempiensa kanssa. Ja he vaikuttavat kyllä todella tyytyväisiltä. Samat arvot ja intressit molemmilla. Eikä siinä ole mitään surullista. 



Minusta monella on ihan liikaa näitä periaateasenteita. Kuten tämä ettei äiti ja tytär voisi myös olla ystäviä keskenään. Toisilla on ehkä huonot välit omaan perheeseen, mutta toisista on niin paljon ihanampaa matkustaa sen oman lapsuusperheen kanssa kun sen kaverin, joka aina on niin hankala tms. Moni ystävyyssuhde loppuu siihen yhdessä matkustamiseen. Ei se ole aina niin helppoa matkustaa kaverien kanssa. Pienikin erimielisyys matkalla saattaa johtaa koko ystävyyden loppumiseen. Joskus on parempi tosiaan matkustaa äidin kanssa, kuin erityiskohtelua tms. vaativan kaverin.

Eri asia on tietysti, jos tytär ei halua mutta äiti pakottaa saada tulla mukaan. Se on kyllä aika harvinaista aikuisten ihmisten kesken ja ehkä tyttären pitäisi oppia pitämään puoliaan silloin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heillä joilla on lapsia, usein siirtyvät niihin omien lasten ja lastenlasten kanssa olemiseen. 

Mikään ei ole surullisempaa kuin lapsissaan roikkuva vanhempi, jolla ei ole omaa elämää ja ystäviä. Lasten on tarkoitus kasvaa, löytää oma elämänpiiri ja ystävät, rakentaa oma, omannäköinen elämä, jossa vanhemmat ovat omassa roolissaan, ei ystävinä.

Kyllähän se äiti haluaa tyttären kanssa matkoille, mutta tytär menisi mieluummin ystävän tai kaveriporukan kanssa. Sisareni on tuollainen, änkee tyttärensä menoihin mukaan, olen pariin kertaan jo suoraan sanonut, että anna nyt hyvä ihminen nuoren aikuisen elää rauhassa elämäänsä, hänkin on nuori vain kerran!

Itselläni on ystäväpiiri säilynyt, olen toki lasteni elämässä mukana ja heidän tukenaan, tapaillaan ja silloin tällöin matkaillaan, mutta kyllä heillä on ihan omat ystävät ja kuviot, joihin

Jos lapsen pitää matkustaa äidin kanssa, koska tämän omat kaverit ovat liian hankalia ja vaativia niin joo, silloin tosiaankin on jotain mennyt pieleen ja nimenomaan pitäisi ottaa etäisyyttä siihen maailman parhaaseen äitiin ja alkaa rakentaa omaa tasapainoista elämää ja ihmissuhteita. Totta kai vanhempiin voi olla hyvät ja ystävälliset välit, mutta kyllä se silti vaatii sen, että ollaan reippaasti aikuisia ja aikuistumisen kynnyksellä on ensin kasvettu itsenäisiksi ja kehitelty myös sellaisia piirejä, joihin äiti ei varsinaisesti kuulu.

Ei missään nimessä, yhteyttä pidetään minkä aika sallii.

Sovitaan päivät ja menot koska mahdollista tavata.