Voi kun hävetti (taas) tuo 4-vuotiaamme.. :/
Kuopuksemme on todella tempperamenttinen pieni ihminen ja pisti taas jälleen kerran parastaan.
Olimme 4v neuvolassa tänään ja isä oli myös mukana. poika aloitti sen jo odotus aulassa. Yritti koko ajan karata sieltä neuvolasta, koska hän ei halunnut, että mitataan ja punnitaan. Oli kyllä työ ja tuska että saatiin poika pidettyä edes siellä aulassa.
Ja anteeksi sinulle eräs äiti, jonka jaloissa poika roikkui ja huusi " apua auta, noi aikoo mitatata mut" :S
Huoneessa poika sitten päätti, ettei hän tee mitään eikä sano mitään. Veti ihan veteläksi ja suu ammollaan makasi siinä lattialla. Ja vaikka kuinka nostettiin syliin ja yritettiin saada yhteistyö haluiseksi, niin vetelänä kuin spagetti pysyi. Neuvola täti kyllä katsoi aika omituisesti meitä.
Vihdoin kun poika sitten alkoi edes puhumaan, niin olisin tehnyt mitä vaan, että olisi ollut hiljaa!!! Sano neuvola tätille ihan suoraan, että " sä et noilla näpeillä muhun koske" En todellakaan tiä mistä tommosta on kuullu, koska meillä ei kotona tuollalailla puhuta.
Roikkui pöydänjalassa kynsin hampain kiinni ja uhosi meille kaikille että " varokaa vaan, mä osaan karatea" .
Punnitus onnistui siten, että poika oli isänsä sylissä ja isä punnittiin sen jälkeen yksin. Noh.. tuli ainakin isi siinä samalla punnittua. ja saldona isillä haava huulessa.
Mutta kun tuli aika mitata poika... En edes viitti kertoa mitä siinä kaikkea tapahtu, mutta lopulta poika mitattiin siinä vauvojen mittapöydällä... :/
Ja nyt neuvolakortissa lukee " reipas 4vuotias poika, jolla TODELLA vahava oma tahto ja kielellisesti TODELLA kehittynyt" .
Ja kun aika tuli lähteä, niin poikapa päätti ettei haluakkaan lähteä. Tarrasi kiinni patteriputkesta ja uhosi soittavansa poliisit.
Siis ihan ihme juttua ja touhua 4vuotiaalta. eikä tuossa ollut kaikki mitä hän sanoi ja teki. Välillä vaan hävettää niin pirust sen touhut... Ei meillä muiden lasten kanssa ole ollut mitään tällasta ongelmaa... Mutta , mutta kait tuo aika sitten tekee tehtäväsä ja poika rauhoittuu kun ikää tulee lisää... toivottavasti..
Kommentit (76)
Vierailija:
Neuvolareissu vaatii kaksi aikuista ja tänne tulee sivutolkulla juttua. Siis yhden nelivuotiaan yhdestä neuvolareissusta! Siis niinku huoks.
taidatte mammat olla vain kateellisia, kun isäkin haluaa tulla neuvolaan...
Sekö, että sama lapsi viedään peräti kaksi kertaa 4-vuotistarkastukseen? Jessus :) Kuulema 4-vuotistarkastus _kuuluu_ tehdä, niin sanoi meidän terkkarimme. Jos ei sitä saada tehtyä, niin sitten pitää mennä lapsen kanssa psykologille. Näin meidän kunnassa tuhlataan...
Onko ap:n kuvailema lapsen väkisin retuuttaminen sitten jotenkin parempi tapa hoitaa asiat??
terv. 52
Ja kasvamassa poika, joka on erittäin vilkas, vikkelä, suuttuu jos ei saa tahtoaan läpi, MUTTA tottelee kun kielletään. Esikoispoika 7 v on aina ollutkin hirmu kiltti (oikein äidin unelmaesikoinen), nämä kaksi nuorempaa ovat huomattavasti tulisempia tapauksia. Nuorempi poikamme on 1v3kk, tyttö on 3v7kk.
Ennen neuvola- ja lääkärikäyntejä (kuten myös ennen kampaajakäyntejä, hammashoitajaa, konsertteja, linja-automatkaa, kauppareissujakin) selitän tytölle tarkkaan, mitä siellä tapahtuu, ja miten siellä tulee käyttäytyä. Kerron, mitä hyvää siitä seuraa, jos käyttäytyy hyvin (saa vaikka tikkarin tai tarran), ja jos ei käyttäydy hyvin, niin silloin ei saa mitään. Kaikki neuvola- yms käynnit ovat menneet hienosti.
Tyttö saa kotona, pihalla yms ajoittain oikein kunnon uhmaraivareita, mutta se hänelle sallittakoon. Kasvaminen on kovaa hommaa, ja tunteet täytyy saada näyttää, oikeassa paikassa. Neuvolat sun muut eivät mielestäni ole oikeita paikkoja uhittelulle, reuhoamiselle ja häiriköinnille. Moni on ihmetellyt sitä, miten hienosti voimakastahtoinen ja temperamenttinen tyttömme osaakaan käyttäytyä esim. konserteissa, linja-autossa, kaupassa.... oikeastaan ihan kaikkialla, missä lasten ei ole tarkoitus riekkua ja reuhota. Ovat nähneet tytön silloin, kun hän raivostuu esim. pihalla, eivätkä voi uskoa että sama lapsi osaa olla myös todella kiltisti.
Minua kyllä hävettäisi tosissaan, jos neuvolakäynnit menisivät ihan pieleen lapsen reuhoamisen ja tottelemattomuuden takia. Vauvat on eri asia, mutta meillä kyllä vaaditaan lapsilta käytöstapoja. Kyllä ne oppii, kun ottaa alusta asti tiukan linjan siinä, mitä saa missäkin tehdä ja mitä ei. Hyvästä käytöksestä palkitaan vaikka ihan vaan kehuilla (ei aina tarvitse olla aineellinen palkinto), huonosta käytöksestä ei palkita (esim. tuttuni uhkaa että pojat eivät saa tikkaria jos metelöivät bussissa, ja antaa sitten kuitenkin sen tikkarin vaikka pojat pitivätkin kamalaa mekkalaa), extrahuonosta käytöksestä rangaistaan jollain lailla, ja siitä ei tingitä.
Niitä neuvolakäyntejä on harvennettu rahapulaan vedoten ja sitten joku tekee tuollaista!
Johan minä tuossa edellä selitin kuntamme käytännön, jonka ko. terveydenhoitaja mulle esitti. Nyt siis haukut aivan väärää puuta :) Sitä paitsi tämä kunta on sellainen, jossa neuvolapalvelut toimivat muutoinkin vielä erittäin hyvin verrattuna moneen muuhun kuntaan. Ei se ole naapurikunnan palveluista pois, jos minä käytän lastani oman kunnan neuvolassa peräti kaksi kertaa peräkkäin!
Terv. 52
Vierailija:
Ja kasvamassa poika, joka on erittäin vilkas, vikkelä, suuttuu jos ei saa tahtoaan läpi, MUTTA tottelee kun kielletään. Esikoispoika 7 v on aina ollutkin hirmu kiltti (oikein äidin unelmaesikoinen), nämä kaksi nuorempaa ovat huomattavasti tulisempia tapauksia. Nuorempi poikamme on 1v3kk, tyttö on 3v7kk.Ennen neuvola- ja lääkärikäyntejä (kuten myös ennen kampaajakäyntejä, hammashoitajaa, konsertteja, linja-automatkaa, kauppareissujakin) selitän tytölle tarkkaan, mitä siellä tapahtuu, ja miten siellä tulee käyttäytyä. Kerron, mitä hyvää siitä seuraa, jos käyttäytyy hyvin (saa vaikka tikkarin tai tarran), ja jos ei käyttäydy hyvin, niin silloin ei saa mitään. Kaikki neuvola- yms käynnit ovat menneet hienosti.
Tyttö saa kotona, pihalla yms ajoittain oikein kunnon uhmaraivareita, mutta se hänelle sallittakoon. Kasvaminen on kovaa hommaa, ja tunteet täytyy saada näyttää, oikeassa paikassa. Neuvolat sun muut eivät mielestäni ole oikeita paikkoja uhittelulle, reuhoamiselle ja häiriköinnille. Moni on ihmetellyt sitä, miten hienosti voimakastahtoinen ja temperamenttinen tyttömme osaakaan käyttäytyä esim. konserteissa, linja-autossa, kaupassa.... oikeastaan ihan kaikkialla, missä lasten ei ole tarkoitus riekkua ja reuhota. Ovat nähneet tytön silloin, kun hän raivostuu esim. pihalla, eivätkä voi uskoa että sama lapsi osaa olla myös todella kiltisti.
Minua kyllä hävettäisi tosissaan, jos neuvolakäynnit menisivät ihan pieleen lapsen reuhoamisen ja tottelemattomuuden takia. Vauvat on eri asia, mutta meillä kyllä vaaditaan lapsilta käytöstapoja. Kyllä ne oppii, kun ottaa alusta asti tiukan linjan siinä, mitä saa missäkin tehdä ja mitä ei. Hyvästä käytöksestä palkitaan vaikka ihan vaan kehuilla (ei aina tarvitse olla aineellinen palkinto), huonosta käytöksestä ei palkita (esim. tuttuni uhkaa että pojat eivät saa tikkaria jos metelöivät bussissa, ja antaa sitten kuitenkin sen tikkarin vaikka pojat pitivätkin kamalaa mekkalaa), extrahuonosta käytöksestä rangaistaan jollain lailla, ja siitä ei tingitä.
Vierailija:
Niitä neuvolakäyntejä on harvennettu rahapulaan vedoten ja sitten joku tekee tuollaista!
ja ylpeydestä väärällään kehuskelevat niiden toilailuilla (=omalla kädettömyydellään). Oksettavaa!
En ymmärrä, mikä edes alkeellisten käytöstapojen opettamisessa on niin vaikeaa monelle vanhemmalle. Mene kyykkyyn, katso lasta silmiin, ja selitä mitä neuvolassa tulee tapahtumaan. Kerro, mitä siitä seuraa jos lapsi on kiltti ja yhteistyökykyinen, ja muistuta seurauksista jos ei ole. Siinä se. Helppoa. On muuten toiminut myös ystävieni lasten kohdalla, jotka olivat minulla hoidossa, oman äidin mukaan niiden kanssa ei voi edes kuvitellakaan menevänsä mihinkään, mutta kummasti osasivat olla nätisti kaupunkireissulla kun jaksoin selittää heille minne mennään, mitä siellä tehdään, ja miten siellä käyttäydytään.
joiden lapsuudentempauksia olemme monta kertaa nauraneet. Just noita hammaslääkäri- ja neuvolatempauksia suurin osa. On kakattu tahallaan housuun ja kerrottu, että kotona pahoinpidellään yms oltu muutenkin aivan mahdottomia. Nykyään ovat erittäin fiksuja ja menestyneitä aikuisia. :) Liekö muuten yhteyttä tähän käytökseen sillä, että ovat myös taiteellisesti hyvin lahjakkaita yksilöitä? Ovat aina kenties katsoneet maailmaa hieman massasta poikkeavalla tavalla? ;)
Vierailija:
En ymmärrä, mikä edes alkeellisten käytöstapojen opettamisessa on niin vaikeaa monelle vanhemmalle. Mene kyykkyyn, katso lasta silmiin, ja selitä mitä neuvolassa tulee tapahtumaan. Kerro, mitä siitä seuraa jos lapsi on kiltti ja yhteistyökykyinen, ja muistuta seurauksista jos ei ole. Siinä se. Helppoa. On muuten toiminut myös ystävieni lasten kohdalla, jotka olivat minulla hoidossa, oman äidin mukaan niiden kanssa ei voi edes kuvitellakaan menevänsä mihinkään, mutta kummasti osasivat olla nätisti kaupunkireissulla kun jaksoin selittää heille minne mennään, mitä siellä tehdään, ja miten siellä käyttäydytään.
Ettei aina täydy käydä useampaa kertaa neuvolassa.
Vierailija:
Sekö, että sama lapsi viedään peräti kaksi kertaa 4-vuotistarkastukseen? Jessus :) Kuulema 4-vuotistarkastus _kuuluu_ tehdä, niin sanoi meidän terkkarimme. Jos ei sitä saada tehtyä, niin sitten pitää mennä lapsen kanssa psykologille. Näin meidän kunnassa tuhlataan...Onko ap:n kuvailema lapsen väkisin retuuttaminen sitten jotenkin parempi tapa hoitaa asiat??
terv. 52
Ja tietysti lapset ovat kiltimpiä toisen kanssa kun oman äidin!
Johtuisikohan kuitenkin siitä, että hänelle on tehty selväksi mitä saa tehdä ja mitä ei, ja siitä ei tingitä ikinä?
Vierailija:
Ja tietysti lapset ovat kiltimpiä toisen kanssa kun oman äidin!
... Eilen oltiin neuvolassa ja hellantelttu oli oikein kiltisti ja teki kaiken mitä pyydettiin _vapaaehtoisesti_ ja uhkailematta, kiristämättä jne. Kaunis kiitos vaan neuvostasi, mutta se tuli hieman liian myöhään.
Terv. 52
Vierailija:
... Eilen oltiin neuvolassa ja hellantelttu oli oikein kiltisti ja teki kaiken mitä pyydettiin _vapaaehtoisesti_ ja uhkailematta, kiristämättä jne. Kaunis kiitos vaan neuvostasi, mutta se tuli hieman liian myöhään.Terv. 52
lapsissa on tosi paljon eroja. Impulsiivisempi lapsi ei välttämättä kertakaikkiaan muista eikä osaa kontrolloida vielä 4v käytöstään kovin hyvin.
Itse sain esim. eskarissa huomautuksia koko syksyn (ts. vanhempani saivat kirjeitä kotiin), että en jaksa yhtään keskittyä, höpötän ja vaellan, enkä ymmärrä sääntöjä.
Keväällä olin kuitenkin yksi parhaimmista oppilaista. Eli kehitystä oli tullut 6kk aikana. Ei ole ihme, jos 4v ei vielä muista eikä osaa olla aina siivosti, varsinkin jos kyseessä aktiivinen ja touhukas pieni poika.
Vierailija:
Johtuisikohan kuitenkin siitä, että hänelle on tehty selväksi mitä saa tehdä ja mitä ei, ja siitä ei tingitä ikinä?
Ihmettelen ap:n kertomuksesta lähinnä sitä, että miksi mittaukset tehtiin lapselle väkisin?
Mun 4-vuotias kieltäytyi neuvolakäynnillä tasan kaikesta yhteistyöstä. Ei puhua pukahtanut sanaakaan, istui lattialla suu mutrussa ja pyöritteli päätään aina kun pyydettiin häntä tekemään jotain ja lopulta alkoi itkeä. Terkkari sanoi, että väkisin ei tehdä mitään ja varattiin suosiolla uusi aika.
Eilen tämä samainen omapäinen ja voimakastahtoinen 4-vuotias oli uudestaan neuvolassa ja teki kaiken mitä pyydettiin reippaasti ja iloisesti ja täysin vapaaehtoisesti. Puhua pulputti kaikenlaista hymy huulillaan ja suoriutui tehtävistä hyvin.
Ei se aina ole kasvatuksesta kiinni miten nämä kullannuput missäkin tilanteessa käyttäytyvät. Sama lapsi voi tänään olla kuin pahinkin riiviö ja huomenna jo mitä mallikelpoisin tapaus.