Yllättäen rikas - Oletteko ihmetelleet jonkun ostoksia ja elämäntapaa

Tiedätkö autokorjaamon tuntitaksan? kyllä heillä on varaa.

Enpä ole miettinyt. Naapuri on remppaäijä mutta ruvennut yrittäjäksi. Silloin elintaso muuttui.

Jos olet joskus pestannut jonkun pienyrittäjän niin kannattaa tosiaan seurata niiden työaikaa ja materiaalien menekkiä.

En ihmettele enkä Mieti toisten elämää enkä elämäntyyliä.  Antakaa ihmisille rauhaa.

 En ihmettele .   Eläköön kukin niinkuin parhaaksi katsoo.

Mulla on sellainen mukava syntymässä saatu lahja. En kadehdi ketään.

Vain moukat kyylää ja ihmettelee.

Mä olen näistä olettanut, että on ehkä perineet, se ei loppujen lopuksi ole kovin harvinaista. Ellei ole ihan tosi läheinen, ei kyllä tosiaan kehtaa toisten raha-asioista udella, elleivät oma-aloitteisesti kerro. Mukavahan se on kyllä nähdä, jos aina tiukalla ja taloudellisessa huolessa elänyt pääsee toisenlaisen elämän makuun, olipa sittne perintö tai lottovoitto tai mikä. 

Mä olen sellainen. Esim töissä aina punalappu eväät ja sitten saatan lähteä pitkään lomareissuun :D

Sinä et ilmeiseeti tiedä kaverisi ja hänen miehensä tuloja. Luulet, että he ovat pienituloisia duunareita, mutta eivät he välttämättä ole. 

 

Mulla on tuttavapariskunta, jotka on ihan tavallisissa duunariammateissa ja itse asiassa silleen vielä kausiluontoisissa, että toisella on töitä papri päivää viikossa ja toisella lähinnä kesäisin. Yleensä kuljevat joko työvaatteissa tai jossain kulahtaneissa athleisure -vermeissä. Mutta heillä on sijoitusomaisuutta, joka tuottaa useampia tuhansia euroja kuukaudessa ja oma firma, jonka työn määrää voi tietyissä rajoissa säädellä itse. Tämä ei mikäön salaisuus ole, mutta ei he tietenkään noita rahasummia esim satuinnaisille tuttaville selitä.

Samaa olen huomanut naapureissa,,perusduunareita ovat.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sellainen mukava syntymässä saatu lahja. En kadehdi ketään.

Olisipa minullakin. Yritän olla kadehtimatta, koska se on tosiaan lähinnä omaa mielialaa pilaava haitallinen tunne. Mutta kyllä mä kadehdin moniakin. Kauniimpia ihmisiä, hoikempia ihmisiä, varakkaampia ihmisiä, älykkäämpiä ihmisiä. Yritän olla levittämättä kateusmyrkkyä puheissani ulospäin, en puhu pahaa kateuteni kohteista. Mutta joo, kyllä esim. kun sukulainen peri suht kivasti ja osti ison talon hyvältä kalliilta paikalta, niin taas vähän tunne-elämässä kuohahti kateus ja katkeruus elämälle siitä, että itse olen alkoholisoituneen yksinhuoltajan jälkeläinen, joka ei tule perimään kuin juoppokämpän siivoamisen vaivan.

Mua ehkä on itseäni ihmetelty... Tässä tapauksessa kyseessä on perintö. En edes itse odottanut kummoista perintöä, kasarilla rakennettu talo muuttotappiopaikkakunnalta ajattelin että olisi lähes ainoa mitä vanhemmilta jäisi, ja mersu, mutta sekin yli 10 vuotta vanha. Molemmat vanhemmat oli ihan hyvätuloisissa duuneissa uransa, mutta myös elivät aina mielestäni aika tuhlaavaisesti, ja eläkkeellä pistivät rahaa haisemaan oikein huolella, ensin reissaamiseen ja lopulta kalliissa yksityisessä palvelutalossa asumiseen. No, siitä talosta kuitenkin saikin ihan mukavasti rahaa, kun etätyöbuumi ja korona oli saanut ihmiset etsimään asuntoja vähän kauempaakin, myin helsinkiläiselle it-ihmiselle talon lähes 200 000 euron hintaan. Lisäksi paljastui, että isälläni oli mukavasti osakkeita, sekä säästötilillä kymmeniä tuhansia euroja rahaa. Ei mikään miljoonaperintö, mutta oli se tällaiselle sinkkuna Helsingissä olevalle perushoitajalle aika iso raha. Otsin sitten elämäni ensimmäisen omistusasunnon lähemmäs viisikympppisenä, auton jne.

Ja sieltä se taas tuli, kateus. Jotkut ihmiset kuvittelee aina, että on kyse kateudesta, sanoipa sitten mitä tahansa. Tiedoksi nyt, että minä voin kyllä sanoa, että ostipa naapuri hienon ja kalliin auton, tai miettiä mielessäni, että kuinkahan sillä yksinhuoltaja-siivoojalla on varaa lähteä kahdeksi viikoksi lasten kanssa Kanarialle. En ole kateellinen! Mutta minusta on ihan normaalia ihmisen toimintaa, että tulee mieleen, että miten heillä on varaa. 

Joku saattaa velkarahallakin matkustaa. Tai elää punalapuilla arkea ja/tai syö vaan puuroa että pääsee matkalle vaikka minimitulot. 

En ole ihmetellyt. Minulle on ihan sama mitä muut ostaa.

Tunnen tuollaisen keski-ikäisen naisen. Ei ole ollut kaiketi koskaan töissä, sairauseläkkeellä luulisin olevan. Ei naimisissa, ei lapsia. Yllätyin aika lailla, kun joku hänet paremmin tunteva kertoi tämän elävän sijoittamisella ja sen selittävän omaisuuden määrän. Miten kukaan voi elää sijoittamisella, yksinäinen nainen vieläpä. 

AP voisi miettiä paljonko hänellä itsellään olisi rahaa jos käyttäisi aikansa rahan tekemiseen tai arvonluontiin sen sijaan että mietiskelee kateuspäissään mistä joku muu saa rahaa.

Perus halpahallivaatteet mulla päällä töissä ja  punalappuruokaa syön.

Palkasta jää yli puolet kun en keksi mitä muuta ostaisin kuin pakolliset elämisen kulut. Tungen ne osinko-osakkeisiin ja rahastoihin niin kyllähän tuota passiivista tuloa alkaa tulla +10v sijoittamisen jälkeen.

En vaan saa iloa kuluttamisesta. Mä ilahdun arjen pienistä asioista ja melkein ilmaisista harrastuksista (piirtäminen/muu taideprojektien teko ja kalastaminen). Myös aamukahvi parvekkeella tai pihan terassilla ilahduttaa mua suuresti. 

Mutta sijoitusrahat tuovat sellaista turvallisuuden tunnetta mulle. Seesteistä mielialaa. Mitä sitten vaikka niitä ei tuonpuoleisuuteen saa? Sitten lapseni perii ne eli hän saa tämän seesteisen mielialan taloudellisesta turvallisuudesta.

Suomessa on melkein 900000ihmistä jotka yli 75v joten monet perii. 

Vierailija kirjoitti:

Tunnen tuollaisen keski-ikäisen naisen. Ei ole ollut kaiketi koskaan töissä, sairauseläkkeellä luulisin olevan. Ei naimisissa, ei lapsia. Yllätyin aika lailla, kun joku hänet paremmin tunteva kertoi tämän elävän sijoittamisella ja sen selittävän omaisuuden määrän. Miten kukaan voi elää sijoittamisella, yksinäinen nainen vieläpä. 

Elää kait mielikuvitusmaailmassaan, työttömänä ja vanhana piikana. Kyllähän näitä löytyy etenkin maaseudulta.