Lue keskustelun säännöt.
Voiko vanhemman kuoltua elää täyttä elämää/onko yksinäinen olo?
22.06.2025 |
Olen vasta 32 ja menetin juuri rakkaan äidin.
Olen ainut lapsi. Isäkin jo pian 70v ja aika etäinen ollut minulle aina.
Pelottaa että tuleeko elämästä nyt pysyvästi jotenkin ankeampaa? Ja yksinäistä, tyhjää?
Minulla on paljon ystäviä ja mies.
Olisiko sama vain luovuttaa jos elämä tästä eteenpäin onnetonta surun kanssa.
Kommentit (82)
Jokainen menetys jättää jälkensä, mutta valitettavasti meidän on vain hyväksyttävä se tosiasia että ihmiset kuolevat. Äidit ja isät kuolevat lapsiltaan, puolisot toisiltaan, ja lapsetkin voivat kuolla vanhemmiltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole ystäviä eikä lapsia, joten pelottaa jo etukäteen viimeisen vanhemman menetys. Kenen kanssa sitten hengaan?
Minä en ole vieläkään täysin päässyt appiukon kuolemasta. Oli kuin isä mulle, kun omani menetin vuosia sitten.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen menetys jättää jälkensä, mutta valitettavasti meidän on vain hyväksyttävä se tosiasia että ihmiset kuolevat. Äidit ja isät kuolevat lapsiltaan, puolisot toisiltaan, ja lapsetkin voivat kuolla vanhemmiltaan.
Silloin päässä pyörii ajatus onko seuraava joka menee arkkuun, jos itsekin saa ikää 50v ja mikä terveys on kaikilla. Vai mitä? Vanhemmat eivät saa ikinä kuolla. Mitä tekee ilman äitiä?
Voi jos päästät irti muistoistasi ja elät elämääsi.
Jos muistelisit asioita, joita sinulla oli kun olit 5v, elämäsi olisi koko ajan vajaata ja eläisit menneisyydessä. Mutta et muistele noita asioita. Samalla tavalla äiti jää muistoksi ja menneisyyteen, kun pidäthuomiosi muistojen sijaan nykyhetkessä.
Toki suru ja menetys ja kaikki muutokseen liittyvät tunteet kannattaa kokea. Eli jos koet surua, niin koita antaa sen elää oma kurssinsa. Usein olo helpottaa, kun on vähän aikaa itkenyt. Jos sen sijaan yrittää rationalisoimalla tai esim. puhumalla välttää tunteita, ne patoutuvat ja jäävät käsittelemättä.
Puheesta ei surussa ole hyötyä, vaan suremisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole ystäviä eikä lapsia, joten pelottaa jo etukäteen viimeisen vanhemman menetys. Kenen kanssa sitten hengaan?
Osut niin oikeaan. Vaikkei olisi vanhemman kanssa hengaamassa, niin asialla on väliä ja merkitystä paljon. Muillakaan ei ole lapsia välttämättä tai tukevia ystäviä.
No itse olin 3 lapsen 34v äiti kun oma äitini kuoli ha 40v kun isäni kuoli.
Olisi ollut sulaa hulluutta ja täysin mahdotonta käpertyä omaan suruun kun oai lspset, perhe, puoliso, koti ja työ!?
Ei se ikävä suremalla parane. Elämä jatkuu ja velvollisuuteni eläviä kohtaan oli suurempi kuin kuolleita kohtaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun vanhemmat oli täysin kiinni omissa vanhemmissaan, kävivät suunnilleen joka päivä heidän luona. Heillä tuli iso tyhjä aukko vanhempiensa kuoltua.
Kyllä selviää ja elämään löytyy täytettä. Alussa tuntuu pahalta mutta myöhemmin tuntuu että näin tän kuului mennäkin jos kyseessä vanha/ sairas ihminen.
Ei kannata uskoa niitä lannistavia kommentteja että nyt on koko loppuelämä täynnä surua kannettavaksi ja elämä jatkuu erilaisena jne.. Ei se niinkään ihan mene. Ihmiset jostain syystä rakastaa piehtaroida surussa ja synkistellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini kuoli, kun olin 9-vuotias. Elämä kuitenkin jatkuu ja kannattaa muistaa, että myös usein edesmenneet läheiset toivovat sinun parasta. Surra ja ikävöidä saa. Opettele nauttimaan elämän pienistä, arkisista asioista. Itselläni lapsena lohtua toi koulunkäynti. Se pysyi samana, vaikka kotona kaikki muuttui.
En halua ajatella että elän surun ja ikävän ympäröimänä, vaan saan nimenomaan voimaa ihanista muistoista mitä on edesmenneistä läheisistä. Elän ja nautin heidänkin puolestaan. Se on suurin kunnianosoitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisenä olisit sitten halunnut menettää äitisi? Vai olisitko mieluummin kuollut itse ensin?
Ap on kai ajatellut, että sellainen ei tule koskaan omalle kohdalle. Tai vasta, kun vanhempi on 101 vuotias....
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole ystäviä eikä lapsia, joten pelottaa jo etukäteen viimeisen vanhemman menetys. Kenen kanssa sitten hengaan?
Yksin. Ihan jokaisen kannattaisi opetella yksinoloa ja pyrkiä eroon läheisriippuvuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vain lapsettomat ajattelevat että lapsen kuuluu kuolla ennen vanhempaa, olen törmännyt tähän ennenkin ja aina se hämmästyttää
Kehenkään ihmiseen ei kannata ripustautua. Itse olen ollut ehkä kylmästi etäinenkin vanhempiani kohtaan, koska tiedostan kyllä, että he eivät elä loputtomasti.... Äitini on taas erittäin huono esimerkki, joka ei osaa olla yhtään yksin ja on tottunut, että isäni kuskaa hänet joka paikkaan. Ystäviä hänellä ei ole, koska eihän heille ole muka naimisissa olevalla aikaa.
N.52
Vierailija kirjoitti:
No itse olin 3 lapsen 34v äiti kun oma äitini kuoli ha 40v kun isäni kuoli.
Olisi ollut sulaa hulluutta ja täysin mahdotonta käpertyä omaan suruun kun oai lspset, perhe, puoliso, koti ja työ!?
Ei se ikävä suremalla parane. Elämä jatkuu ja velvollisuuteni eläviä kohtaan oli suurempi kuin kuolleita kohtaan
No mitäs jos sulla ei olisi ollut lapsia, perhettä, puolisoa, kotia ja työtä? Helppohan se hyvästä asemasta on jeesustella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole ystäviä eikä lapsia, joten pelottaa jo etukäteen viimeisen vanhemman menetys. Kenen kanssa sitten hengaan?
Yksin. Ihan jokaisen kannattaisi opetella yksinoloa ja pyrkiä eroon läheisriippuvuudesta.
Ei ole läheisriippuvuutta kaivata ihmisten seuraa, ääliö.
Mitä sä valitat. Mies ja ystäviä.
Mikä tissilapsi olet?
Sulla ei varmaankaan ole lapsia eikä susta siihen kyllä oliskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No itse olin 3 lapsen 34v äiti kun oma äitini kuoli ha 40v kun isäni kuoli.
Olisi ollut sulaa hulluutta ja täysin mahdotonta käpertyä omaan suruun kun oai lspset, perhe, puoliso, koti ja työ!?
Ei se ikävä suremalla parane. Elämä jatkuu ja velvollisuuteni eläviä kohtaan oli suurempi kuin kuolleita kohtaan
No mitäs jos sulla ei olisi ollut lapsia, perhettä, puolisoa, kotia ja työtä? Helppohan se hyvästä asemasta on jeesustella.
No olisi outoa olla äidissä kiinni ja asua yhdessä tuon ikäisenä!? Itse olisin varmaan jäänyt ulkomaille töihin jo nuorena ilman perhettä.
En osaa edes kuvitella olevani täysin syrjäytynyt kuten sinä. Ystäviäkin on paljon
Missä isäsi on?