Karmein paikkakunta, jossa olet viettänyt aikaa
Edellinen ketju poistettiin jostain syystä!
Aiemmissa ketjuissa on kysytty lähinnä niitä paikkakuntia, joissa on asuttu. Nyt listaa saa laajentaa niihin kuntiin, jossa olet käynyt töissä, opiskellut, ollut etäsuhteessa, kakkoasunto, kesämökki.. vaatimus on se, että oikeasti tunnet kunnan palveluita muutenkin kuin ruokakaupan ja huoltoaseman, ja tiedät suunnilleen, missä jokin katu tai alue sijaitsee. Eli kesämökki ei riitä, jos käydään kunnassa vain ruokakaupassa.
Rajaus sen takia, että moni kakku päältä kaunis mutta sisältä silkkoa. Voi vaatia pidempää asumista ja tutustumista, että ihmiset näyttävät todellisen karvansa ja erilaiset puutteet viihtyisyydessä tulevat tutuiksi.
Aloitan: Forssa
Ihmiset: Forssa on jossakin tilastossa ollut kärkipäässä kun on etsitty Suomen rasistisinta kuntaa. Ja onnettominta. En ole saanut apua, kun olen kysynyt reittiä, kaupassa ja tk:ssa palvelu todella tylyä. Kampaajalla huono leikkaus ja värjäys, tekijä apaattinen, ei kuunnellut yhtään. Outoa kettuilua muualta tulleille. Ihmiset raahustavat onnettoman näköisinä ja ovat jostain syystä myös huomattavan lyhyitä. Moni mies oli minua lyhyempi, olen siis keskipituinen nainen. Ei mitään hymyjä naapureille tai edes small talk yritystä. Ei lapsiperheitä katukuvassa. Hirveää selän takana puhumista!
Palvelut: Kylpylä, joka itse asiassa on kiva. Ei juna-asemaa. Sijainti muutenkin huono jos haluaa matkustaa julkisilla. Ensin bussilla Turkuun tai Helsinkiin tai esim Riihimäelle, jossa sitten kulkuneuvon vaihto, jos haluaa lähteä vaikka pohjoisemmaksi. Forssan lähellä on kansallispuisto, siitä iso plussa. Muistaakseni siellä on ollut ilkivaltaa, ei yllätä. Ja suunnitelmia suon kuivaamiseksi eli puisto muuttuisi paljon. Kallista mutta huonotasoista palvelua esim kauneudenhoitoliikkeissä. Tylyä palvelua ei kuunnella asiakasta. Ei korkeakouluja ja paljon työttömyyttä.
Ympäristö: Kouvolaan verrattuna Forssa on ehkä vielä pahempaa neukkukuutio betoniviidakkoa. Kesällä on vähän nätimpää kun lähtee esim puistoon. Forssassa on vähän vehreitä ulkoilureittejä, nekin enemmän puistoa kuin oikeaa metsää. Jos pitää puistoista lenkkipolkuina niin sitten ok. Oikeita metsiä ei ainakaan keskustan lähellä ole eikä kilometrien säteellä moneenkaan suuntaan. Forssasta ei löydy kunnon rantoja keskustan läheltä, vain lampi, jonka rannalla ovat sitten kaikki ja lampi levää täynnä.
Kulttuuri/ruoka: Paras ravintola lopetti. Jäljellä pizzeriat. Elokuvateatteri muistaakseni bio rex. Pieni, tunkkainen, ummehtunut, epämukavat penkit. Ei yhtään hyvää yökerhoa, vain omituisia räkälä paikkoja, joissa soi karaoke.
Kaiken kaikkiaan viimeisiä paikkoja minne ikinä muuttaisin. Onneksi pääsin pois!
Mitä kokemuksia teillä on? Pidetään ketju raatorehellisenä mutta asiallisena ettei poistu!
Kommentit (413)
Vierailija kirjoitti:
Joutsa
Joutsa on kyllä aika kamala tuppukylä ja ihmiset suhtautuu oudosti keneen tahaansa naapurikunnasta tulevaan. Katsovat kuin vierasta sikaa. Joutsan läpi tulee mentyä usein, ja ihmiset voi yleensä laskea yhden käden sormilla. Ei mitään hyviä ruokapaikkoja ja paikkakunta tekee kuolemaa hyvää vauhtia. Jos jotain hyvää, niin monta järveä lähellä ja paljon luontoa. Taitaa olla vielä lukiokin kunnassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvinkää
Siellä tehdään innolla töitä sen puolesta, että keskustan tienoo slummiutuisi entisestään. Ensin kauppakeskus (jossa on joka toinen liikepaikka tyhjänä) näivetti keskustasta mielenkiintoiset pikkuliikkeet pois. Sitten alettiin tunkea kerrostaloja vieri viereen niin lähekkäin, että hyvä jos välissä mahtuu kävelemään, maisemat suoraan naapurin makuuhuoneeseen.
Kaupungin johtoporukkaa kiinnostaa rock- tai elokuvafestivaalit, ei asukkaiden jokapäiväinen viihtyisyys.
Olin unohtaa Hyvinkään! Tämä on tosiaan Forssan jälkeen pahempi kuin Kerava. Torniosta ja Kemistä ei ole kokemuksia. Miten muuten Keminmaa, onko muuta yhteistä Kemin kanssa kuin samankaltainen nimi?
Kiinnostaa myös, miksi Pori, Järvenpää, Imatra, Joensuu ja Lappeenranta saaneet paljon mainintoja. Tuusulaa ei ole mainittu vaik
Keminmaa kuulostaa pahalta! Täytyy olla todella pieni paikkakunta, kun heti bongataan ulkopuoliseksi. Kauankohan pitäisi asua, että saisi samanlaista kohtelua kuin muut....
Vierailija kirjoitti:
Hyvinkää, muutettuani hyvinkäälle sain syventävän intensiivikurssin psykopatioihin ja henkisesti sairaiden ihmisten mielenmaisemat avautui minulle todella sairailla tavoilla, koska jouduin psykopaattien kanssa tekemisiin vastentahtoisesti.
aivan pimee paikkakunta.
Samaistun täysin. On Hyvinkäällä varmasti myös normaaleja ihmisiä, mutta itsekin törmäsin just niihi todella pimeisiin ja ahdistaviin.
- AP
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä41206 kirjoitti:
Perho. Voiko surkeampaa pikkukylään olla! Onkohan siellä vieläkään hotellia tai motelli, jossa voisi yöpyä?
Varmaan aivan hirveä paikka, sillä jopa painajaisteni Keminmaassa (kirjoitin ylempänä) naurettiin Perholle.
Tässä uusi Perhon kunnan motto: Olemme vielä pahempi kuin Keminmaa. Kokeile jos uskallat.
Lohja. Kusipäisiä ihmisiä ankeassa ja rumassa pikkukaupungissa. Et ole ollut pohjalla, jos et ole käynyt Lohjalla. Aamen hallelujaa.
Viime käynnistä 31 vuotta ja seuraavaa käyntiä ei tule tapahtumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joutsa
Joutsa on kyllä aika kamala tuppukylä ja ihmiset suhtautuu oudosti keneen tahaansa naapurikunnasta tulevaan. Katsovat kuin vierasta sikaa. Joutsan läpi tulee mentyä usein, ja ihmiset voi yleensä laskea yhden käden sormilla. Ei mitään hyviä ruokapaikkoja ja paikkakunta tekee kuolemaa hyvää vauhtia. Jos jotain hyvää, niin monta järveä lähellä ja paljon luontoa. Taitaa olla vielä lukiokin kunnassa.
Mikä mahtaa olla paikkakunta, johon tuo Joutsa tullaan vielä jossain kohtaa liittämään?
Vierailija kirjoitti:
Hyvinkää, muutettuani hyvinkäälle sain syventävän intensiivikurssin psykopatioihin ja henkisesti sairaiden ihmisten mielenmaisemat avautui minulle todella sairailla tavoilla, koska jouduin psykopaattien kanssa tekemisiin vastentahtoisesti.
aivan pimee paikkakunta.
Ei käynyt huonosti, muttei Hyvinkää.
Kajaani. Ymmärrän jos on sieltä kotoisin paikka voi olla kiva mutta kävijänä supertylsä.
siis kaikki paikkakunnat, joista löytyy vasemmistojohto vihreillä höystettynä, ja kakun päällyskin on muualta tullutta kultamunaa. jokaikinen pikkupaikkakunta, kaikki ruåttin kieliset alueet. me ollaan ukon kanssa kierretty suomea tosi paljon, ja hauskaa on aina, kun ukko nousee autosta, ja kaikki alkuasukkaat kaikoaa ympäriltä. on autuus, kun ukko on ruma ja todella pelottava.
Vierailija kirjoitti:
Mitä kokemuksia aiemmin mainituista:
Teuva, Pietarsaari ja Lohja?
Olen eri, mutta Pietarsaaresta osaan sanoa pari asiaa. Keskusta on tosi kaunis ja siellä on pikkukaupungiksi uskomaton määrä erilaisia liikkeitä ja palveluita. Mutta vain ruotsiksi, suomeksi en saanut palvelua. Porukka käsittääkseni yhtä umpimielistä kuin Kokkolassa.
Kokkolassa ovat päälle päin ihan kivoja, mutta kavereita ei muualta muuttaneena saa ja olet jotain pohjasakkaa, mahdollisuutta ei anneta. Suoraan ei tietenkään sanota mitään, sinut vain jätetään huomiotta ja syrjitään kaikessa. Kokkolassa lisäksi huonoin hanavesi mitä Suomesta löytyy. Ja olen eri kuin se, joka aiemmin kirjoitti Kokkolasta. Allekirjoitan sen täysin.
Ai että!
Olen täällä vedet silmissä nauranut aina kun oman paikkakunnan "parhaudet" on tuotu esiin. Myös lähistöllä olevien kuntien kuvaukset ovat olleet vallan osuvia.
Enempää en voisi olla samaa mieltä kanssanne. Vaan on se synti ja häpeä, miten paljon tätä kurjaa paikkaa rakastan enkä pois halua.
Kiitoksia hyvistä nauruista :'D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seinäjoki.
Tämä! Kauheasti rattijuoppoja ja aina kun menet kauppaan, parkkiksen laidalla on joku ukko lorottelemassa nurmikolle, vaikka kaikista kaupoista löytyy yleisö-wc. Ihan elukoiden tavat näillä pohjalaisilla.
Seinäjoella sekä miehet että naiset ovat suunnattoman ylipainoisia ja tätä vieläpä pidetään tavoiteltavana. Sanotaan kehuvasti "komea emäntä/isäntä" ja se tarkoittaa isokokoista, lihavaa seurustelukumppania.
🤣🤣
Nyt oot tainnut ymmärtää pahasti väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jyväskylä. En tykännyt missään vaiheessa paikasta vaikka asuin monta vuotta. Jotenkin tympeetä ja synkkää kaikki. Järvet ei paljoa pelasta kun ihmiset on tyhmiä ja ilkeitä. Halusin pois.
Ihan eri kokemus. Ilmeisesti ne piirit joissa liikkuu, vaikuttaa tosi paljon. Itselle Jyväskylä on aina ollut energinen, positiivinen opiskelijakaupunki missä on paljon myös lapsiperheitä. Ihmiset myös fiksun tuntuisia eikä kukaan ollut ilkeä tai tyly. Parhaat yökerhofiilikset olen saanut Jyväskylässä juuri ihmisten hyvän energian ja avoimuuden takia. Ihan huippua porukkaa ja pääsi tavallaan muiden siipien suojaan muualta tulleena, kaikki halusi esitellä paikkoja yms 😄 ja tämä siis selvin päin muualla kuin yökerhossa.
Keskusta Turun jälkeen Suomen kaunein. Porvoo myös kaunis, ainakin vanha Porvoo.
Ne ketkä on maininneet Porin, mitä negatiivista Porissa on? Onko
Mielestäni Pori on kaunis kaupunki ja ihmiset pääasiassa mukavia.
Rauman voin mainita minä, siellä porukka on vihamielistä muualta tulleita kohtaan, etenkin porilaisia kohtaan.
On Raumallakin ihan nättejä paikkoja, mutta ne on yleensä ihan tyhjiä eikä mitään tapahtumia ole kuin 2 kertaa vuodessa. Muuten se on rapistuva neukkukuutio paikka keskellä peltoa.
Ja en ole porilainen enkä raumalainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tornio. Aivan oma kansansa. Pelkäävät erityisesti helsinkiläisiä. Pelkäävät muutenkin kaikkea uutta tai erilaista. Kaikki sukua keskenään. Uskovaisuus jyllää, ja jopa nuoret kansoittavat kirkkoja. Erittäin kapea käsitys naisen asemasta ja muutenkin elämästä ja ihmisistä. Mutisevat hiljaa keskenään ja pakenevat jos joku muualta tullut koittaa tulla juttelemaan. Kaupungissa outo ja pysähtynyt tunnelma, suorastaan kafkamainen. Ihmisillä lasittunut katse, aivan kuin olisivat jonkin kirouksen alla. Hirveä paikka, lapsiakin pelotti tuolla.
En tunne Torniota, mutta voiko tämä pitää paikkansa? Kokemusta on Itä-Lapista ja Koillismaasta, niin voiko ihmiset olla Länsi-Lapissa niin erilaisia?
Kyllä voi. Umpimielisempää sakkia ei löydy kuin ehkä jostain Pohjanmaan pikkukunnasta. Kouluttamattomuus näkyy h
Voi hyvänen aika. Torniolaakson seutu on pääasiassa suomenkielistä aluetta molemmin puolin jokea. Miksi siellä pitäisi osata ruotsia? Torniosta ja lähiseudulta vain hyviä kokemuksia, vaikken ole itse torniolainen. Ei ne mitään kyräilijöitä ole, päinvastoin. Itselle tuli sellainen olo, kuin olisin ollut siellä jotenkin tiedetty ja tunnettu vieras, jota palveltiin erikoisen hyvin. Ihmiset katsovat silmiin jne. En tiedä nuoremmasta polvesta, mutta vaikea nähdä, miten torniolaisia voi kukaan pitää umpimielisinä kyräilijöinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kemi, täysin kuoleva paikka.
Mua säälittää Kemi-Tornio -seudun kuihtuminen. Erityisesti Kemi, joka sijaitsee upealla merenrantapaikalla. Kumma, että nämä tehdaskaupungit ovat aina tällaisia. Kemi oli aivan pysähtynyt mesta jo mun nuoruudessa 70-luvulla, vaikka silloin kaupungissa oli käytännössä täystyöllisyys ja monilla työläisillä oli porvareiden ansiotulot. Raahe on kuulemma samanlainen tapaus.
Se on jostain syystä niin, että siellä missä joku suuri tehdas työllistää suuren osan väestä, on vähemmän palveluita ja paikallisetkin kärräävät rahansa jonnekin isompaan kaupunkiin. Se on surullista. Raahe tosin alkoi kuihtua vasta vuosituhannen vaihteessa, joskus niillä main, kun teku loppui ja opiskelijat hävisivät katukuvasta. Sitten kun tultiin älypuhelin- ja someaikaan, niin se oli viimeinen niitti palveluille ja iltaelämälle.
Vierailija kirjoitti:
Raahessa kauan sitten. Naurettiin opiskelukavereiden kanssa että suurin nähtävyys liikenneympyrä. Silloin oli kolmiot ympyrästä.poiistuville. Nykyään siellä ei kai ole edes opiskelijoita. Asuinalue Kummatti rumaa..muutana nätti vanha talo keskustassa. Ihmiset tosikkoja. Aina tuulista.
Pitää vähän korjata tietojasi. Tuo liikennejärjestely ympyrässä oli 30 vuotta sitten, se on ollut jo kymmeniä vuosia kuten muuallakin. Itse asiassa se ei ole liikenneympyrä, vaan tori, ja se on oikeasti nähtävyys, eikä suinkaan kaupungin ainoa nähtävyys. Nykyään on muuten muitakin liikenneympyröitä.
Raahen huono puoli on se, että ei uskota omaan kyvykkyyteen, vaan aina otetaan joku konsultti Oulusta säätämään hyvin toimivaa liikennettä ja pilaamaan se jollain oudoilla kuvioilla. Tämä on yleinen vitsin aihe kaupungissa. Viimeisin villitys on tunkea joka paikka (vanhatkin alueet) täyteen ihan turhia liikenteenjakajia korkeilla kivetyillä reunoilla, joista on vain haittaa. Huono puoli on myös se, ettei paikalliset käytä oman kaupungin palveluita, vaan vievät rahansa Ouluun ja siksi mikään yritys ei Raahessa oikein menesty, ellei se kohdistu vanhuksiin, matkailuun tai vierastyöläisiin.
Opiskelijoitakin on, Lybecker vetää porukkaa ihan ympäri Suomea edelleen. Vain tekulaisia ei ole enää. Kummatti on suurelta osin uusiutunut, eikä se nyt koskaan ole ollut erityisen ruma, kerrostalolähiöksi ihan kiva. Muutama nätti talo keskustassa = yksi Suomen parhaiten säilyneitä vanhoja kaupunkikeskustoja.
Ihmiset kaikkea muuta kuin tosikkoja. Se on Raahen paras puoli, että ihmisillä on vielä huumorintajua eikä tarvitse pelätä, mitä uskaltaa sanoa. Ehkä et vain tajunnut ja olit itse se tosikko. Vittuilua ja sarkasmia pitää kestää, jos siellä aikoo asua, mutta se on hyväntahtoista. Häirikköaines ei siellä viihdy, joten siitäkin plussaa. Tuulesta olet oikeassa, sehän on merenrantakaupunki ja vieläpä sellainen, joka on oikeasti merenrannalla. Se asia ei ole 30 vuodessa muuttunut. Silti tuulee vähemmän kylmästi kuin Oulussa tai Turussa.
T. Entinen raahelainen
Järvenpää oli pahin. Betoniähiö vailla maaseudun hyviä puolia mutta kuitenkin kaukana Helsingistä, runsaasti sosiaalisia ongelmia. Lapsemme joutuivat koulukiusatuksi molemmat. Muutimme Helsinkiin vähän ahtaampaan ja täällä on viihdytty vaikka maalta lähdettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raahessa kauan sitten. Naurettiin opiskelukavereiden kanssa että suurin nähtävyys liikenneympyrä. Silloin oli kolmiot ympyrästä.poiistuville. Nykyään siellä ei kai ole edes opiskelijoita. Asuinalue Kummatti rumaa..muutana nätti vanha talo keskustassa. Ihmiset tosikkoja. Aina tuulista.
Pitää vähän korjata tietojasi. Tuo liikennejärjestely ympyrässä oli 30 vuotta sitten, se on ollut jo kymmeniä vuosia kuten muuallakin. Itse asiassa se ei ole liikenneympyrä, vaan tori, ja se on oikeasti nähtävyys, eikä suinkaan kaupungin ainoa nähtävyys. Nykyään on muuten muitakin liikenneympyröitä.
Raahen huono puoli on se, että ei uskota omaan kyvykkyyteen, vaan aina otetaan joku konsultti Oulusta säätämään hyvin toimivaa liikennettä ja pilaamaan se jollain oudoilla kuvioilla. Tämä on yleinen vitsin aihe kaupungissa. Viimeisin villitys on tunkea joka paikka (vanhatki
ps. Parhaillaan Pekanpäivät menossa ja siksi itsekin taas kotipaikalla käymässä, kuten kaikki muutkin vanhat raahelaiset
Vierailija kirjoitti:
Kajaani. Kävin intin siellä - parasta Kajaanissa oli se, että sieltä pääsi pois! :)
Laitoin tuon saman joskus toiselle palstalle, niin mode kuittasi: Parasta Iisalmessa on uusi ohikulkutie.:)))
(asuin kylläkin Kuopiossa).
Kajaani vaatisi kyllä vähän perusteluja. Suhteellisen mukava paikka mielestäni. Pienemmät paikat lähistöllä voivat olla vähän eri juttu.
Hyvinkää, muutettuani hyvinkäälle sain syventävän intensiivikurssin psykopatioihin ja henkisesti sairaiden ihmisten mielenmaisemat avautui minulle todella sairailla tavoilla, koska jouduin psykopaattien kanssa tekemisiin vastentahtoisesti.
aivan pimee paikkakunta.