Ilta-Sanomat: Iida Ketola meni steriloimaan itsensä - "en koskaan halua lapsia"
Iida Ketola, 35, kertoo Instagram-päivityksessään käyneensä sterilisaatiossa. Hän toteaa suoraan, ettei halua koskaan lapsia ja että kyseessä oli pitkäaikainen haave. Ketola sanoo pelänneensä koko aikuiselämänsä mahdollista tahatonta raskautta ja pakotettua äitiyttä. Hän ei ole käyttänyt hormonaalista ehkäisyä kymmeneen vuoteen, mutta muiden odotusten ja arvostelun takia ei aiemmin uskaltanut sterilisaatioon. Nyt hän on tyytyväinen päätökseensä ja kertoo myös yhden syynsä olevan vanhemmuuden epätasa-arvoisuus. Seuraajat somessa ovat suhtautuneet päätökseen myötätuntoisesti. Ketola on aiemmin lahjoittanut munasolujaan ja kertoo toivovansa, että joskus joku geeniperimää jakava jälkeläinen ottaisi häneen yhteyttä.
Iida Ketola sanoo suoraan sen, mitä monet ehkä miettivät hiljaa - hän ei halua olla äiti eikä aio tulla sellaiseksi. Tällaiset kannanotot herättävät yhä valtavasti ristiriitaa, vaikka eletään vuotta 2025. Monen mielestä sterilisaatio on äärimmäinen ratkaisu, joka vihjaa vahvasti yhteiskunnassa edelleen piilevästä oletuksesta: nainen on äiti tai muuten jotenkin puutteellinen. Ketola ei kuitenkaan selittele - hän kertoo pelänneensä raskautta ja pakkoäitiyttä, ja siksi otti ohjat omiin käsiinsä. Onko tämä rohkeutta vai itsekkyyttä?
Kommentit (317)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien ei tarvitse lisääntyä.
Monesti ne jotka tietoisesti jättävät lisääntymättä ovat sieltä fiksummasta päästä. Mitenköhän vaikuttaa ihmislajin tulevaisuuteen 🤔
Amerikkalainen komedia Idioluutio on osoittautunut aika osuvaksi profetiaksi.

Jep. Tuntuu että tyhmin osa sikiää eniten.
Maapallolla on jo nyt liikaa ihmisiä. Ruoka ja ihmisarvoinen elämä on vain varakkaampien etuoikeus. Järjetön sotiminen vie miehiä, järjetön kulutus ja ilmastonmuutos ajan kanssa. Vain aniharva on niin fiksu, kaunis ja rikas, että "on pakko" lisääntyä.

En pitänyt sitä komediana vaan dokkarina
Ida on kauniskin, joten ei kiva uutinen.
Vierailija kirjoitti:
Ida on kauniskin, joten ei kiva uutinen.
Kaunis🤣
Vierailija kirjoitti:
Ei sitten tajunnut että saman asian ajaa nussimattomuus vaan piti tehdä joku operaatio?
Ehkä hän tykkää nussia ilman huolta raskaudesta. Mikä ongelma?
Iidahan on joutunut aiemmin seksuaalirikoksen uhriksi, joten onkohan siitä jäänyt joku trauma, ettei halua äidiksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien ei tarvitse lisääntyä.
Monesti ne jotka tietoisesti jättävät lisääntymättä ovat sieltä fiksummasta päästä. Mitenköhän vaikuttaa ihmislajin tulevaisuuteen 🤔
Jep. Tuntuu että tyhmin osa sikiää eniten.
M a m u t?
Pitäisi saada helpommin, tuossa asiassa tuijotetaan täysin ikää ja jo olemassa olevia lasten lukumäärää, edes terveydellisiä syitä ei oteta kunnolla huomioon.
Vierailija kirjoitti:
Maapallolla on jo nyt liikaa ihmisiä. Ruoka ja ihmisarvoinen elämä on vain varakkaampien etuoikeus. Järjetön sotiminen vie miehiä, järjetön kulutus ja ilmastonmuutos ajan kanssa. Vain aniharva on niin fiksu, kaunis ja rikas, että "on pakko" lisääntyä.
Miksi kauniin ja rikkaan pitäisi lisääntyä? Fiksun nyt vielä ymmärtää.
Minulle tehtiin sterilisaatio Essure menetelmällä vuonna 2009 ollessani lapseton 34-vuotias. Hyvin meni ja päivääkään en ole katunut. Kaikkien ei tarvitse lisääntyä.
Vierailija kirjoitti:
Ketola on mielestäni hoitanut oman osuutensa lisääntymisen suhteen, koska lahjoitti munasolujaan.
Munasolujen lahjoittaminen on ollut järkevä päätös ja sen takia sterilisaatio ei mielestäni ole niin vakava päätös, kuin se muuten olisi. Itsekin olen aikoinaan luvannut munasolujani lahjoittaa niitä tarvinneelle, mutta niitä ei sitten tarvittukaan.
Tämä on järkevä päätös vain siinä tapauksessa kun tietää, ettei lähisuvussa ole esim. joitain periytyviä mielisairauksia. Ne kun eivät geenitesteissä näy.
Vierailija kirjoitti:
Olisi pitänyt omana tietonaan. Ei yksityisasiat kuulu muille.
Hyvä tuoda julki asioita, joihin jokaisella naisella pitäisi olla oikeus, mutta joihin todellisuudessa ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien ei tarvitse lisääntyä.
Monesti ne jotka tietoisesti jättävät lisääntymättä ovat sieltä fiksummasta päästä. Mitenköhän vaikuttaa ihmislajin tulevaisuuteen 🤔
Amerikkalainen komedia Idioluutio on osoittautunut aika osuvaksi profetiaksi.
Hyvä huomio. Mutta kun omatuntoni ei salli minun jättää omaa lastani yksin tänne i-d-i-o-ottien armoille. Missä on sanottu että on pakko tehdä tenava vain jotta joku purra voisi sitten nälkiinnyttää sen leikkauksillaan? Tai tehdä siitä naapurin venakoille maalitaulu? Pyydätte yksinkertaisesti liikoja.
Vähän ihmetyttää, että toivoo hänen sukusoluillaan mahdollisesti syntyneen lapsen ottavan yhteyttä. Miksi ihmeessä?
Vierailija kirjoitti:
Iidahan on joutunut aiemmin seksuaalirikoksen uhriksi, joten onkohan siitä jäänyt joku trauma, ettei halua äidiksi?
Miksi luulet että kaikki naiset automaattisesti haluavat äidiksi?
Fiksuimmat voivat tehsä työtä ja tyhmimmät toimivat vuokrakohtuina. Uusi sovellus Platonin ihannevaltiosta.
Olisi pitänyt omana tietonaan. Ei yksityisasiat kuulu muille.