Minkä takia isoisät eivät kertoneet sodasta?

Vierailija kirjoitti:

Äitini kertoi, että suvun miehet puhuivat niitä juttuja keskenään sodan jälkeen, kun äiti oli lapsi. Ja silloin niitä kuulivat muutkin. Mutta äiti ei niiden kertomista jatkanut.

 

Minä kuulin tarinat mummolta. Pappanei pystynyt puhumaan. Tiedän kaiken juoksuhaudassa haavoittuneena ryömimisestä. Tiedän myös kuinka tultiin linjojen takaa takaisin.

Omat isovanhemmat oli liian nuoria mut mummun veli oli talvi- ja jatkosodissa. Siihen aikaan oli aika jäyhä kulttuuri varsinkin miehillä, ei puhuttu tunteista jne. Ja sota oli tietysti raakaa eikä välttämättä oltu ylpeitä siitä mitä oli joutunut rintamalla tekemään. Eikä niitä juttuja tietenkään varsinkaan lapsille mielellään kertonut. Halu suojella toisia omalta traumalta, häpeä omasta traumasta myös varmasti vaikutti. Koska tappaminen rikkoo ihmistä vaikka kokisi että on pakko.

mummolaan tuli joskus papan rintamasotakavereita. Mummo hermostui ja ei tykännyt, kun joivat viinaakin, mutta minä kuuntelin kaikki jutut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini kertoi, että suvun miehet puhuivat niitä juttuja keskenään sodan jälkeen, kun äiti oli lapsi. Ja silloin niitä kuulivat muutkin. Mutta äiti ei niiden kertomista jatkanut.

 

Minä kuulin tarinat mummolta. Pappanei pystynyt puhumaan. Tiedän kaiken juoksuhaudassa haavoittuneena ryömimisestä. Tiedän myös kuinka tultiin linjojen takaa takaisin.

Tuohan se vaikein rasti olikin. Linjat oli epämääräiset ja ei ollut varmuutta, missä on raja ja mikä on kenenkin puoli.

Miksi niitä koettuja kauheuksia olisi pitänyt vaimolle ja lapsille kertoa?

Heille olisi toki pitänyt olla ammattilaisten tarjoamaa kriisi- ja trauma-apua, mutta siinä olisi ne auttajat loppuneet kesken, ja traumatisoituneet itse vielä pahemmin.

Vierailija kirjoitti:

Minun isoisä jäi rintamalle, siksi ei ollut kertomassa.

Minunkin

Yksinkertainen selitys: molemmat isoisäni kuolivat ennen kuin synnyin. Eivät kylläkään sodassa.

Toinen isoisäni kaatui sodassa joten ei päässyt koskaan kertomaan, toiselta kysyin joskus kauan, kauan sitten lapsena jotakin sotaan liittyvää, en enää muista että mitä ja miksi ja mistä idea edes tuli, mutta kuulemma olin liian nuori ja kertoo kun olen vanhempi, kuitenkin kuoli sitä ennen.

Vierailija kirjoitti:

mummolaan tuli joskus papan rintamasotakavereita. Mummo hermostui ja ei tykännyt, kun joivat viinaakin, mutta minä kuuntelin kaikki jutut.

Ne miehet muistelinpääasiassa hauskoja juttuja ja sattumuksia. Tekivät joskus tahallaan vilunkia.

https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/sota-nakyy-meissa-yha-…

Minulle ei pystynyt puhumaan, mutta mummo kertoi. Meni aika hilkulle, että selvisi omien puolelle ja saatiin manttelinpalaset irti haavoittuneista kohdista.

Hevonen ja vanhin poika meni meiltä.

Vierailija kirjoitti:

Hevonen ja vanhin poika meni meiltä.

Hevonen oli muuten melkoisen iso menetys maalaistalossa.

Isänisä ei kertonut sodasta mitään ainakaan mulle ja sisaruksille. Asui meidän kanssa muutaman vuoden. Äidinisä oli puhunut omille lapsilleen sodasta, mutta meille lapsenlapsille alkoi puhua sodasta vasta viimeisenä vuotena kun ikää yli 90.

Meillä pappa puhui, mutta vasta teini-ikäisille. Sen takia mä enää jaksanut käydä niillä, kun se kiva puuhakas pappa o likin vaan yhtä sotimasta täynnä. Kai olisi pitänyt kuunnella ja arvostaa, mutta ei vaan kiinnostanut. Broidit kyllä kuunteli.

Meille lapsina kertoi haavoittuneensa ja kuinka rys sä on aina ry ssä. Niihin ei koskaan pidä luottaa. En uskaltanut kertoa vaarille kaveristani joka oli venäläistä syntyperää. Pelkäsin liikaa että vaari suuttuu siitä.

Vierailija kirjoitti:

Hevonen ja vanhin poika meni meiltä.

Muistan mummon tarinan kaatuneesta hevosesta. Sitä oli itketty ja isomummokin oli harmaantunut päivässä.

"Kansa maisteli ja miehet joivat" -lehti oli pullollaan rintaman takaisen metsän sankareiden sankaritarinoita. Rintaman takaisen metsän sankarit olivat aikoinaan paikallisia vauvalaisia.

Rintamalla olleet olivat aika hiljaista porukkaa.

Vierailija kirjoitti:

Meille lapsina kertoi haavoittuneensa ja kuinka rys sä on aina ry ssä. Niihin ei koskaan pidä luottaa. En uskaltanut kertoa vaarille kaveristani joka oli venäläistä syntyperää. Pelkäsin liikaa että vaari suuttuu siitä.

0i. Pappa opetti minulle venäjää. Maatuska on vanhempi nainen ja tietuska on nuorempi. Sitten pitää osata njiet, da ja trastui tavaretski.

Vierailija kirjoitti:

Sota on ihmisen mielelle niin paha asia että siitä on vaikea puhua.

Niinpä. Sodasta vain on tehty viihdettä ja siksi tämäkin palsta on täynnä sotahulluja jotka eivät tajua miten vakava asia sota todellisuudessa on. Sota jättää kaikkiin pahat traumat joista ei toivu koskaan.