Miten voi antaa anteeksi jollekin, joka ei ole tehnyt mielestään mitään väärää?

Mulla on lause Anteeksi voi antaa mutta unohtaa ei, jotta voi välttää jatkossa saman. Pääsee eroon helpommin henkilöstä ajatuksissa kun on anteeksianto, mutta vääryyttä se ei poista joka tapahtui. Ja ehkä kaikilla karma, ellei ala hoitaa sitä pois muutoksella.

Vierailija kirjoitti:

Oletko ķokeillut ajatella, että tämä ihminen on jollain tavalla sairas mieleltään? Ettei itsensä kanssa hyvinvoiva ihminen toimi noin.

Itse yritän ajatella näin kun tiedän etten tule saamaan asioita käsiteltyä narsistisen eksäni kanssa. Ajattelen, että ei kukaan haluaisi elää noin jos osaisi toimia toisin. Joskus se auttaa, kun tulee pahaolo kun ajattelee kaikkia  kamaluuksia mihin hän minut kietoi sairaassa maailmassaan.

Ei toi ajattelu mulla ole johtanut anteeksiantoon. En haudo kostoa tai mitään, mutta en todellakaan mun hajottamista pieniksi palasiksi anna anteeksi. En tule ikinä olemaan sama ihminen enää.

Miten jonkun aikuisen ihmisen elämä voi olla muiden mielipiteistä kiinni? Siis, että jos minua kaltoin kohdellut henkilö ei omasta mielestään koe tehneensä väärää, niin et voi päästä asian yli? What? Onko kaltointekijä vastuussa tunteistasi? Onko hänen vastuullaan ettei menneisyydessä sanottu paha sana tai tehty teko saata jättää sinua rauhaan ja todennäköisesti on pilannut koko elämäsi ja myös tulevat ihmissuhteesi?

Se, mitä ikinä onkaan tapahtunut, sitä kutsutaan elämäksi. Siitä voi ottaa opikseen tai sitten ei. Jos itse tietentahtoen olet edelleen tämän pahan ihmisen vaikutuspiirissä, sitä kutsutaan valinnaksi.

Nuorena oli vaikea varoa pahiksia, olisi pitänyt. Ja osa oli kontrolloivia. Usein ikävien tyyppien takana oli päihteitä tai hormonien käyttöä, lapsuuden asioita, kaveripiiri, elämänarvot, muita. Se ei silti tee sallituksi ikävät teot.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on lause Anteeksi voi antaa mutta unohtaa ei, jotta voi välttää jatkossa saman. Pääsee eroon helpommin henkilöstä ajatuksissa kun on anteeksianto, mutta vääryyttä se ei poista joka tapahtui. Ja ehkä kaikilla karma, ellei ala hoitaa sitä pois muutoksella.

Voihan ajatella myös, että anteeksi ei voi antaa, mutta unohtaa voi.

Vierailija kirjoitti:

Se on tapahtunut, ei ollut kivaa ja sitten eteenpäin.

Karma loistaa vielä sullekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on tapahtunut, ei ollut kivaa ja sitten eteenpäin.

Karma loistaa vielä sullekin.

Jep. Karma is a bitch.

Olisi ehkä hivenen hedelmällisempää, jos tietäisi mistä ihmiset puhuvat. Ap puhuu sumutuksesta, virnuilusta. Veikkaan, että osa muista viesteistä käsittelee vakavampia asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko ķokeillut ajatella, että tämä ihminen on jollain tavalla sairas mieleltään? Ettei itsensä kanssa hyvinvoiva ihminen toimi noin.

Itse yritän ajatella näin kun tiedän etten tule saamaan asioita käsiteltyä narsistisen eksäni kanssa. Ajattelen, että ei kukaan haluaisi elää noin jos osaisi toimia toisin. Joskus se auttaa, kun tulee pahaolo kun ajattelee kaikkia  kamaluuksia mihin hän minut kietoi sairaassa maailmassaan.

Ei toi ajattelu mulla ole johtanut anteeksiantoon. En haudo kostoa tai mitään, mutta en todellakaan mun hajottamista pieniksi palasiksi anna anteeksi. En tule ikinä olemaan sama ihminen enää.

Tiedän miltä susta tuntuu mutta kyllä tulet, vain lujempana edellisestä. Löydät elämääsi ihan uuden ihmisien.

Hyväksyä tosiasia, ettei aina voi antaa anteeksi tai unohtaa. Tuoda asia joka aamu/ilta meditaation/rukouksen ohessa läsnäolevaksi totuutena. Itse ortodoksina käsittelen aihetta myös papin kanssa ripissä. Keskuudessamme on _aina_ varjoisaa ja demonista kasvustoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on tapahtunut, ei ollut kivaa ja sitten eteenpäin.

Karma loistaa vielä sullekin.

Tuo lause yksinkertaisuudessaan oli se, mitä lopulta toistin raa'an väkivallan aiheuttaman trauman jälkeen. Vaati toki useita vuosia terapiaakin, mutta tuo lause kiteyttää kaiken. Tuo asia on tapahtunut minulle menneisyydessä, enää en voi sille mitään, menen eteenpäin.

Sinä voit ihan itse miettiä omalla kohdallasi noita karmapuheitasi.

Mee töihin, saat muuta mietittävää.

Vierailija kirjoitti:

Nuorena oli vaikea varoa pahiksia, olisi pitänyt. Ja osa oli kontrolloivia. Usein ikävien tyyppien takana oli päihteitä tai hormonien käyttöä, lapsuuden asioita, kaveripiiri, elämänarvot, muita. Se ei silti tee sallituksi ikävät teot.

Kuulostat ihan narsistilta joka haluaa trollata toisen vastoinkäymisiä.

Voi miten osuva ketju tähän aamuun. Tai "aamuun", olen kesälomalla. Olen juurikin käynyt keskustelun teinini kaverin äidin kanssa siitä, kun teini kertoi että tämä kaverin äiti oli puhunut minun toimistani kasvatuksessa alentavasti omille lapsilleen ja nämä lapset sitten omani kanssa tästä puhunut ja lapseni selvästi hämmentyneenä minulle tästä kertoi. Kyse ei ole mistään pahoinpitelystä eikä vastoin leväperäisyydestäkään, vaan siitä, että suhtauduin niin vakavasti näiden meidän molempien lasten erääseen toimintaan, että konsultoin ulkopuolista apua asian suhteen. Tästä kaverin äiti vielä minua kehui jälkeenpäin ja luulin että päämäärämme on yhteistyö ja onnelliset lapset, mutta sitten kuulinkin että hän on lasten kuullen vetänyt mattoa jalkojeni alta. Olin niin järkyttynyt ja loukkaantunut, että kysyin selitystä asiaan, mutta tämä kaverin äiti päättikin alkaa defensiiviseksi eikä ottanut mitään vastuuta tästä mitätöinnistä. Hän jopa suuttui lopulta viestittelyyn ja blokkasi minut. Itse olen tyhmänä hokenut lapsilleni aina että aikuiset tekee yhteistyötä ja meidän kaikkien toive ja tarkoitus on teidän turvallinen kasvu. Olen sokeasti luottanut muihin aikuisiin ja siihen että äidit pitävät toistensa selkää. Paskan marjat. Olo on turta, tyhmä ja tuntuu vaikealta selittää nyt sitten omalle lapselle että ei se "jorman" äiti nyt sitten olekaan niin tiimipelaaja tässä. Olen lopen kyllästynyt siihen, että aikuiset ihmiset vetää maton jalkojen alta eikä niihin voikaan luottaa. Lasten isään en voi luottaa ja nyt en näköjään lapsen kaverin vanhempiinkaan. Kukaan joka ei ole kokenut kasvatustyötä yksin, ei voi ymmärtää miten tärkeää muiden ihmisten tuki silloin on. Varsinkin se tuntuu pahalta, että olen tehnyt kaikkeni hoitaakseni asiat hyvin ja silti sataa paskaa niskaan. Joten joo, katkeroituminen on välillä lähellä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorena oli vaikea varoa pahiksia, olisi pitänyt. Ja osa oli kontrolloivia. Usein ikävien tyyppien takana oli päihteitä tai hormonien käyttöä, lapsuuden asioita, kaveripiiri, elämänarvot, muita. Se ei silti tee sallituksi ikävät teot.

Kuulostat ihan narsistilta joka haluaa trollata toisen vastoinkäymisiä.

Tottahan tuo on, että nuorena ja epävarmana voi helpommin ajautua huonoon seuraan, eikä välttämättä tunnista huonoa kohtelua.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta katkeruudesta ei pääse eroon, jos ei pysty antamaan anteeksi. 

Käsittelee sen katkeruuden ja sisäisesti antaa anteeksi eli hyväksyy asiat. Se on tällä selvä.

Teet siis itsellesi selväksi, miksi annoit itseäsi kohdella niin.

Toinen voi olla epäkypsä tai asennevammainen, mutta itsestäsi on kiinni, miten suhtauduit asiaan.

Terve ihminen lähtee tuollaisesta suhteesta pois. Ota itsellesi vastuu tilanteestasi, niin et jatkossa anna kenenkään kohdella sinua huonosti. Sitten annat itsellesi anteeksi, ettet ajoissa osannut toimia noin ja asia on sillä selvä.

Vierailija kirjoitti:

Voi miten osuva ketju tähän aamuun. Tai "aamuun", olen kesälomalla. Olen juurikin käynyt keskustelun teinini kaverin äidin kanssa siitä, kun teini kertoi että tämä kaverin äiti oli puhunut minun toimistani kasvatuksessa alentavasti omille lapsilleen ja nämä lapset sitten omani kanssa tästä puhunut ja lapseni selvästi hämmentyneenä minulle tästä kertoi. Kyse ei ole mistään pahoinpitelystä eikä vastoin leväperäisyydestäkään, vaan siitä, että suhtauduin niin vakavasti näiden meidän molempien lasten erääseen toimintaan, että konsultoin ulkopuolista apua asian suhteen. Tästä kaverin äiti vielä minua kehui jälkeenpäin ja luulin että päämäärämme on yhteistyö ja onnelliset lapset, mutta sitten kuulinkin että hän on lasten kuullen vetänyt mattoa jalkojeni alta. Olin niin järkyttynyt ja loukkaantunut, että kysyin selitystä asiaan, mutta tämä kaverin äiti päättikin alkaa defensiiviseksi eikä ottanut mitään vastuuta tästä mitätöi

Ehkä niillä muilla on jotain tähdellisempääkin tekemistä. Itse olen huomannut, että vanhemmuuteensa obsessiivisesti suhtautuvat ihmiset voivat olla aika raskaita ns. tavallisille vanhemmille, jotka koettavat vaan saada lapset kasvatettua töidensä ja muiden vastuidensa ohessa. Voi olla, että kyseinen äiti on ollut iloinen kun sinä olet hoitanut asiaa suurella teholla, jotta hänen ei ole tarvinnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi miten osuva ketju tähän aamuun. Tai "aamuun", olen kesälomalla. Olen juurikin käynyt keskustelun teinini kaverin äidin kanssa siitä, kun teini kertoi että tämä kaverin äiti oli puhunut minun toimistani kasvatuksessa alentavasti omille lapsilleen ja nämä lapset sitten omani kanssa tästä puhunut ja lapseni selvästi hämmentyneenä minulle tästä kertoi. Kyse ei ole mistään pahoinpitelystä eikä vastoin leväperäisyydestäkään, vaan siitä, että suhtauduin niin vakavasti näiden meidän molempien lasten erääseen toimintaan, että konsultoin ulkopuolista apua asian suhteen. Tästä kaverin äiti vielä minua kehui jälkeenpäin ja luulin että päämäärämme on yhteistyö ja onnelliset lapset, mutta sitten kuulinkin että hän on lasten kuullen vetänyt mattoa jalkojeni alta. Olin niin järkyttynyt ja loukkaantunut, että kysyin selitystä asiaan, mutta tämä kaverin äiti päättikin alkaa defensiivisek

Jos toinen äiti oli iloinen vastuunotostani, miksi hän sitten alkoi dissata minua lapsilleen suljettujen ovien takana? Se oli pelkästään tarpeetonta ja ilkeää. Lisäksi nakertaa kaikkien lasten luottamusta aikuisiin, kun ne huomaa ettei aikuisetkaan pysty "keep their shit together". En ikinä lähtisi mitätöimään toista vanhempaa lapsilleni, jos heidän toiminta on vastuullista, ongelmatapauksena olemisen sijaan. Se on hirveä karhunpalvelus lapsille ja voi jonain päivänä kostautua jos lapsille tulee kinkkinen tilanne. Kehen he silloin luottavat?