"Tarratoimikunnan" häirintä Suviseuroissa, poliisi puuttuu tarvittaessa
Riski saada rikosmerkintä uskonrauhan rikkomisesta. Mieti kahdesti, ennen kuin osallistut toimintaan
Kommentit (784)
Vierailija kirjoitti:
"No kyllä minusta vaikka suviseurojen isoa telttaa voi kutsua (väliaikaiseksi) uskonnolliseksi rakennukseksi. Ja tietenkään pelkkä kentällä kävely ei ole väärin. Mutta niiden tarrojen liimaaminen vaikka siihen seuratelttaan tai mihinkään muihinkaan pintoihin on."
Väärin voi olla, ilkivaltaa jopa, mutta ei uskonrauhan rikkomista, mistä seurajohto yrittää tarraporukkaa syyttää.
On se. Vaikka tilaisuus ei olisi uskonnollinen, toiminta olisi silloinkin ilkivaltaa, mutta kun se tapahtuu tilaisuudessa, jossa harjoitetaan uskontoa, rikosnimike menee uskonrauhan rikkomiseksi. Luuletko, että organisaatio ei olisi erikseen vielä tarkistanut asiaa viranomaisilta ennen tiedotusta?
Vierailija kirjoitti:
tässä se suvaitsevaisuus noilla L+ -porukoilla taas nähdään
Miksi pitäisi antaa aktivistien tulla rauhanomaiseen, selkeästi tietyille arvoille perustuvaan tapahtumaan pelleilemään?
Näissä ex-vl-aktivisteissa on paljon sellaisia nuoria, joille tuo on lähinnä tapa haistatella vanhemmilleen, hankkia huomiota ja olla "tiedostavia". Keksivät aina jotain, toki se myös joillain kuuluu nuoruuteen. Itse suosittelisin keskittymistä mieluummin omaan elämään ja sellaisiin ihmisoikeusrikkomuksiin, jotka oikeasti vahingoittavat joitain ja on esim. kunniaväkivallann uhkaa.
Vl-taustassa jumiminen on jotenkin älyllisesti laiskaa ja passé.
Lillukanvarsiin tarttumista, keskittykää huolehtimaan siitä, että jokainen lapsi on turvassa ko. yhteisössä.
Vierailija kirjoitti:
Sateenkaaritarra symboloi homoavioliittojen hyväksyntää ja tukemista.
Uskovaisille avioliitto on pyhä instituutio miehen ja naisen välillä.
Uskovissakin on eri tavoin ajattelevia. Alkukirkko vihki mies- ja naispareja
Harhaoppinen lahko kuin helluntai myös monet muutkin uskonnot. Ikäänkuin ei elä kehityksen mukana vaan menneissä. Kas kun eivät kiellä sähkövaloja ja vesivessoja tai autoja ja siirry kameleihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tässä se suvaitsevaisuus noilla L+ -porukoilla taas nähdään
Miksi pitäisi antaa aktivistien tulla rauhanomaiseen, selkeästi tietyille arvoille perustuvaan tapahtumaan pelleilemään?
Näissä ex-vl-aktivisteissa on paljon sellaisia nuoria, joille tuo on lähinnä tapa haistatella vanhemmilleen, hankkia huomiota ja olla "tiedostavia". Keksivät aina jotain, toki se myös joillain kuuluu nuoruuteen. Itse suosittelisin keskittymistä mieluummin omaan elämään ja sellaisiin ihmisoikeusrikkomuksiin, jotka oikeasti vahingoittavat joitain ja on esim. kunniaväkivallann uhkaa.
Vl-taustassa jumiminen on jotenkin älyllisesti laiskaa ja passé.
Lapsen hylkääminen seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuolen muutosprosessin takia on inhimillisesti julmaa ja passé.
Yhteisö on itse aiheuttanut ilmiön, joka sitä näin kovin häiritsee.
Käykääs katsomassa muumioita lähi idässä . KVIPATSAAT on pikkujuttu näihin verrattuna.
Minua aidosti vähän säälittää kaikki ne hyväntahtoiset, vähän väsyneet perheenäidit ja -isät jotka tulevat suviseuroihin "sanan kuuloon" lepäämään kaltaistensa joukossa ja olemaan rauhassa, niin sitten tuotakin heille tärkeää ja kodikasta, turvallista tapahtumaa yritetään politisoida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisoikeuksien edistäminen on suviseuroissa uskonrauhan häiritsemistä?
Miten ihmisoikeudet voivat Suomessa olla riippuvaisia siitä, minkä uskontokunnan edustajat kokoontuvat?
Pitääkö olla tietoinen jokaikisen uskonnolisen ryhmittymän "säännöistä", jottei vaan vahingossakaan riko lakia?
SUOMESSA ON USKONNONVAPAUSLAKI perustuslailla MÄRÄTTY JA TASTTU jokaiselle. ON OIKEUS HARJOITTAA USKONTOAAN kuten haluaa. Sekös lgbtq porukkaa raivostuttaa
Lestadiolaisuus ei tosin ole Suomessa tunnustettu uskonto, eikä se ole myöskään rekisteröity
Haluaisin tietää, millainen tilaisuus täyttää tuota kattavammin määritelmän "uskonnon harjoittaminen
Eikö tuolla lähinnä tilata kimpassa pizzaa, polteta tupakkaa ja harjoitella kondomin käyttöä salaa?
Lapsen hylkääminen seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuolen muutosprosessin takia on inhimillisesti julmaa ja passé.
Yhteisö on itse aiheuttanut ilmiön, joka sitä näin kovin häiritsee.
Ei yhteisöä voi syyttää yksittäisten psykoperheiden tekemisistä. Tuollainen hylkääminen ei nimittäin ole mikään normi, enkä itse tunne ketään joka olisi hylätty seksuaalisen suuntautumisen vuoksi.
En ole myöskään itse vl-lapsuuden eläneenä koskaan törmännyt sellaiseen ohjeistukseen, että lapsia pitäisi tai edes saisi hylätä mistään syystä. Päinvastoin opetus on ollut, että lapsia pitää rakastaa, vaikka he tekisivät omia valintojaan.
Vierailija kirjoitti:
Minua aidosti vähän säälittää kaikki ne hyväntahtoiset, vähän väsyneet perheenäidit ja -isät jotka tulevat suviseuroihin "sanan kuuloon" lepäämään kaltaistensa joukossa ja olemaan rauhassa, niin sitten tuotakin heille tärkeää ja kodikasta, turvallista tapahtumaa yritetään politisoida.
Ne on juurikin näiden äitien ja isien lapsia, jotka niitä tarroja levittää.

Tätä nämä tarrapoliisit eivät suostu näkemään. Lasten hylkäämistä ihannoidaan ja hyväksikäyttöä hyssytellään. Sellaista etiikkaa muka kristityillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua aidosti vähän säälittää kaikki ne hyväntahtoiset, vähän väsyneet perheenäidit ja -isät jotka tulevat suviseuroihin "sanan kuuloon" lepäämään kaltaistensa joukossa ja olemaan rauhassa, niin sitten tuotakin heille tärkeää ja kodikasta, turvallista tapahtumaa yritetään politisoida.
Ne on juurikin näiden äitien ja isien lapsia, jotka niitä tarroja levittää.
Eli ovatko nämä äidit ja isät olleet niin kamalia lapsiaan kohtaan, että lapset haluavat pilata tuollaisen kerran vuodessa tapahtuvan tilaisuuden, jossa nämä vanhemmat saavat levätä ja olla rauhassa kaltaistensa joukossa? Jos näin on, niin eikö perheiden sisäisiä konflikteja tulisi selvitellä jotenkin muutoin, kuin tuollaisella julkisella toiminnalla? Ja toisaalta jos vanhemmilta ei mitään toivotunlaista reaktiota näihin keskusteluyrityksiin tule, niin olisi viisasta hyväksyä se tosiasia, ettemme voi muuttaa toisia, ja antaa olla. Keskittyä omaan elämään ja näyttää omalla esimerkillään, että voi elää hyvää ja onnellista elämää, vaikka ei olekaan vl ja elä niillä säännöillä.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen hylkääminen seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuolen muutosprosessin takia on inhimillisesti julmaa ja passé.
Yhteisö on itse aiheuttanut ilmiön, joka sitä näin kovin häiritsee.
Ei yhteisöä voi syyttää yksittäisten psykoperheiden tekemisistä. Tuollainen hylkääminen ei nimittäin ole mikään normi, enkä itse tunne ketään joka olisi hylätty seksuaalisen suuntautumisen vuoksi.
Edelleen, missä ovat lestadiolaiset mies- ja naisparit, lestadiolaiset transihmiset, lestadiolaiset sateenkaariperheet?
Miksei yhteisö ota julkisesti kantaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolesta, jos asia on kuten väität?
Vierailija kirjoitti:
En ole myöskään itse vl-lapsuuden eläneenä koskaan törmännyt sellaiseen ohjeistukseen, että lapsia pitäisi tai edes saisi hylätä mistään syystä. Päinvastoin opetus on ollut, että lapsia pitää rakastaa, vaikka he tekisivät omia valintojaan.
Miksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt eivät siis saa näkyä Suviseuroissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua aidosti vähän säälittää kaikki ne hyväntahtoiset, vähän väsyneet perheenäidit ja -isät jotka tulevat suviseuroihin "sanan kuuloon" lepäämään kaltaistensa joukossa ja olemaan rauhassa, niin sitten tuotakin heille tärkeää ja kodikasta, turvallista tapahtumaa yritetään politisoida.
Ne on juurikin näiden äitien ja isien lapsia, jotka niitä tarroja levittää.
Eli ovatko nämä äidit ja isät olleet niin kamalia lapsiaan kohtaan, että lapset haluavat pilata tuollaisen kerran vuodessa tapahtuvan tilaisuuden, jossa nämä vanhemmat saavat levätä ja olla rauhassa kaltaistensa joukossa? Jos näin on, niin eikö perheiden sisäisiä konflikteja tulisi selvitellä jotenkin muutoin, kuin tuollaisella julkisella toiminnalla? Ja toisaalta jos vanhemmilta ei mitään toivotunlaista reaktiota näihin keskust
Sitä voi jokainen miettiä omalla kohdallaan. Näkökulmia on monia, ei mikään tarra kenenkään suviksia pilaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen hylkääminen seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuolen muutosprosessin takia on inhimillisesti julmaa ja passé.
Yhteisö on itse aiheuttanut ilmiön, joka sitä näin kovin häiritsee.
Ei yhteisöä voi syyttää yksittäisten psykoperheiden tekemisistä. Tuollainen hylkääminen ei nimittäin ole mikään normi, enkä itse tunne ketään joka olisi hylätty seksuaalisen suuntautumisen vuoksi.
Edelleen, missä ovat lestadiolaiset mies- ja naisparit, lestadiolaiset transihmiset, lestadiolaiset sateenkaariperheet?
Miksei yhteisö ota julkisesti kantaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolesta, jos asia on kuten väität?
Mitä missä ovat? Ei lestadiolaisen uskon mukaan ole sallittua elää noin, joten ei tietenkään ole lestadiolaisia mies- ja naispareja, trans-ihmisiä ja sateenkaariperheitä.
Se, että vl-yhteisöstä lähteneet ihmiset tekevät vapaasti valintojaan ja voivat olla vaikkapa trans-ihmisiä ja/tai sateenkaariperheitä, ei tarkoita eikä pitäisikään tarkoittaa hylkäämistä lapsuudenperheeltä. En sellaisesta itse ole kuullutkaan tai tunne ketään, joka olisi tuollaisten asioiden vuoksi hylätty.
Kuluttaako joku oikeasti kallista aikaansa tuollaiseen, että yrittää saada muutettua koko vl-yhteisön kannan siitä, onko vl-uskossa olevan ok olla trans, perustaa sateenkaariperhe ym.?
Itse rakastan rokkia ja tanssimista, myös skumppa maistuu. Myös esiaviollinen seksi on mielestäni jees.
Pitäisikö minun alkaa häiriköimään asialla perhettä ja koko heidän uskonnollista yhteisöä? Että teidän pitää hyväksyä nämä minulle tärkeät asiat ja lopettaa niiden pitäminen syntinä! Vai jatkanko kuten ennenkin, etten tuo nuita asioita esille silloin kun olen perheeni kanssa?