YLE: Helsinkiläisessä yksiössä on nyt 70 000 euron alennus, mutta silti ostajaa ei löydy
Jutun mukaan vastaavia tapauksia on lukuisia muitakin. Asuntojen hinnoissa voi olla tuhansien ja jopa kymmenientuhansien alennuksia 2020 -luvun alun hintoihin verrattuna eivätkä ne silti käy kaupaksi. Edes edulliset hinnat, korkojen lasku ja runsas tarjonta eivät saa ihmisiä pukemaan ostohousuja jalkaan. Danske Bankin kysely paljastaa, että yhä harvempi harkitsee omistusasunnon hankkimista.
Ylen jutussa mainitaan taustatekijöinä nuorten epävarma taloustilanne, työelämän muuttuminen epävarmaksi pätkä- ja silpputyöksi, työttömyys, elämisen kulujen nouseminen ja rahan entistä kehnompi ostovoima. Hallitus myös poisti ensiasunnon ostajilta vapautuksen varainsiirtoverosta.
Mainitsematta jutussa jää se, että opiskelijoilta myös lakkaa asumistuki syksyllä, joten yksiö yliopistokaupungissa ei välttämättä ole enää yhtä kannattava ja hyvä sijoitus kuin se on aiemmin ollut.
Kommentit (102)
Hinnat ovat varmasti alempia kuin muutama vuosi sitten, mutta eihän Helsingin kantakaupungissa tuollainen yksittäisen kohteen 70k ero nyt mitään tarkoita ellei tiedetä tarkemmin verrokkien kuntoa, kerrosta, taloyhtiön remonttitilannetta jne jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omistusasuntoon ei saa enää asumistukea. Ei kannata ottaa riskiä hankkia sellaista.
Ei kai lainanlyhennyksiin, eli varallisuuden kartuttamiseen ole koskaan saanutkaan? Olen käsittänyt, että asumistukea on voinut saada vain vastikkeeseen.
Juuri näin. Mutta enää ei saa edes vastikkeeseen.
Jep. Tämä on iso ongelma. Jokainen jolle on mahdollista se että työt mahdollisesti loppuvat, joutuu nyt miettimään miten sen vastikkeen+velan sitten maksaa jos jää työttömäksi. Velan voi laittaa pariksi vuodeksi tauolle ja maksaa vain korkoja, mutta jos se vastike itsessään on 700-900€niin mistä rahat siihen. Itse sain tukea viime vuonna 200€ ja nyt 0€. Rahat eivät riitä mihinkään enää. En hankkisi omistusasuntoa enää nyt kun tilanne on tälläiseksi muuttunut. Vuokra on turvallisempi, siihen saa sen asumistuen. Paljon stressivapaampaa. Mun talonyhtiössä on 2 asuntoa ollut myynnissä jo vuoden päivät. Kukaan ei edes tule niiden esittelyihin ja nekin on jo muuttuneet sovittaessa-nimimerkille. Myynti tässä taloustilanteessa ei ole mahdollista kun ei ole ostajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jonkun kuppasen 20 neliön luukun hinta on 20 000 euroa Helsingissä. Tampereella ehkä 16 000, Turussa 14 000 ja muualla maassa 4000 jos sitäkään. Siinä on realistiset hinnat.
Miksi olet kommentoimassa asuntokeskustelussa kun aihe ei selvästi kiinnostä yhtään? Jos kiinnostaisi, ymmärtäisit realiteettaja etkä heittelisi tuollaisia lukuja. Noilla hinnoilla ei saa edes uutta autoa.
Realiteetit kannattaa ymmärtää ennen kuin kommentoi. Asuntojen hintapyyntö voi olla mitä tahansa, asunnon todellinen arvo voi olla jotain aivan muuta. Todennäköisesti 1000€/neliömetri hintapyyntö on yhä yläkanttiin.
-eri-
Toteutuneet neliöhinnat kyllä löytyvät verkosta joten tuollainen
Toteutuneet neliöhinnat nimenomaan kertovat asunnon todellisen arvon.
Ja toteutuneet hinnat näyttävät jotain muuta kuin että olisi realismia että Helsingissä neliöhinnat olisivat tonnin.
ovat niin järkyttävän hintaisia, että ei kukaan täysjärkinen niitä osta.
Vierailija kirjoitti:
Toteutuneet neliöhinnat eivät ole sama kuin todellinen arvo. Edelleen jos asunnon todellinen arvo on vaikkapa 800€/neliömetri, siitä pyydetään esimerkiksi 1500€/neliömetri ja ostaja maksaa 1300€/neliömetri, on asunnon arvo alle 1000€/neliömetri. Niin. Ihan turha väittää muuta.
Toteutuneet neliöhinnat toden totta ovat sama kuin todellinen arvo.
Kuulostaa siltä kuin sinulle todellinen arvo on joku sinun päässäsi keksimä luku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli nyt hintaa on alle 100k?
Ei kai nyt noin halpa sentään?
Ei, ja vihdoin ihmiset hoksanneet katsoa mitä remontteja tekemättä.
kun halpuutushintaan lisätään putki-, julkisivu- ja ikkunaremontti, niin ei taida 70t riittää. Plus että remontin aikana täytyy asua muualla.
oikein hesan typerille vihersuvakkivassareille
Asun pääkaupunkiseudulla ja naapurustoon on 10 viime vuoden aikana noussut isoja uudisrakennuksia. 8 vuotta sitten valmistuneen asunnon kaikki asunnot olivat myytyjä siinä vuoden sisään. Ensimmäisen kuukauden aikana oli jo kova kuhina ja paljon uusia naapureita.
Nyt viime vuonna viereen nousseisiin 3 kerrostaloon ei näytä muuttaneen kuin 5 uutta naapuria. Loput asunnot ovat tyhjiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toteutuneet neliöhinnat eivät ole sama kuin todellinen arvo. Edelleen jos asunnon todellinen arvo on vaikkapa 800€/neliömetri, siitä pyydetään esimerkiksi 1500€/neliömetri ja ostaja maksaa 1300€/neliömetri, on asunnon arvo alle 1000€/neliömetri. Niin. Ihan turha väittää muuta.
Toteutuneet neliöhinnat toden totta ovat sama kuin todellinen arvo.
Kuulostaa siltä kuin sinulle todellinen arvo on joku sinun päässäsi keksimä luku.
Ei ole toteutuneita hintoja tarjota ainakaan vertailumielessä otanta on liian pieni. Välittäjät yleensä tarjoaa toteutuneiksi vuoden takaisia hintoja.
Minä ostaisin, on vakituinen työpaikka / vuositulot 73.000 tasoa.
Minä en saa enää lainaa, liian vanha - kohta 60v.
Ihan oikea päätös että tuilla ei enää makseta opiskelijoiden asumista rikkaiden asuntosijoittajien asunnoissa. Saavat sijoittajatkin tehdä joskus oikeita töitä rahojensa eteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toteutuneet neliöhinnat eivät ole sama kuin todellinen arvo. Edelleen jos asunnon todellinen arvo on vaikkapa 800€/neliömetri, siitä pyydetään esimerkiksi 1500€/neliömetri ja ostaja maksaa 1300€/neliömetri, on asunnon arvo alle 1000€/neliömetri. Niin. Ihan turha väittää muuta.
Toteutuneet neliöhinnat toden totta ovat sama kuin todellinen arvo.
Kuulostaa siltä kuin sinulle todellinen arvo on joku sinun päässäsi keksimä luku.
Ei ole toteutuneita hintoja tarjota ainakaan vertailumielessä otanta on liian pieni. Välittäjät yleensä tarjoaa toteutuneiksi vuoden takaisia hintoja.
No sitten emme puhukaan Helsingin hintatasosta.
Lasketaanko tuo siis rakennuskustannuksista? Jos kyllä, niin on kieltämättä tuntuva alennus.
Vierailija kirjoitti:
Ja toteutuneet hinnat näyttävät jotain muuta kuin että olisi realismia että Helsingissä neliöhinnat olisivat tonnin.
Kun maksat remontoitavasta asunnosta tonnin neliöltä, se on tilastoissa tonnin neliöltä. Kun siihen iskeekin putkiremppa päälle ja myyt sen heti samalla hinnalla, kun lyhennykset alkavat, ostaja maksaa siitä sinulle tonnin neliöltä, ja ottaa putkiremppakulut vastattavakseen, ne lisätään tilastoihin, jotka saattaa olla toisen tonnin neliöltä, eli yht. 2 tonnia neliöltä, mutta sinä et jäänytkään voitolle. Näin tilastoilla esitetään että asuntojen hinnat on nousseet. Hölmöläiset kun ei tajua näistä mitään. Tilastoissa ei eritellä, onko hinnat oikeasti nousseet vai onko kyseessä vain velkaiseksi ajautunut taloyhtiö.

Ei tällaisella spekuloinnilla ole mitään merkitystä. Keskinta muodostuu kuitenkin riittävästä määrästä kauppoja jotta ääripäät eivät muokkaa sitä enää liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikea päätös että tuilla ei enää makseta opiskelijoiden asumista rikkaiden asuntosijoittajien asunnoissa. Saavat sijoittajatkin tehdä joskus oikeita töitä rahojensa eteen.
Miten ajattelet että näillä kahdella asialla on mitään tekemistä keskenään? Ei asuntosijoittajalle ole juurikaan merkitystä sillä mistä tukimomentista vuokralaisen rahat tulevat.
Vierailija kirjoitti:
Jonkun kuppasen 20 neliön luukun hinta on 20 000 euroa Helsingissä. Tampereella ehkä 16 000, Turussa 14 000 ja muualla maassa 4000 jos sitäkään. Siinä on realistiset hinnat.
Kun jotkut pelkät uudet putket tuon kokoiseen asuntoon maksavat 30 000 e. Semmoisista palasista se hinta koostuu. Rakennus- ja remonttikulut ovat Suomessa järjettömissä ylihinnoissa.