Lue keskustelun säännöt.
Mistä aloitte epäillä, että läheisellä tai ystävällä on muistisairaus?
15.06.2025 |
Olen huolissani ystävästäni, joka unohtelee asioita. Hän esimerkiksi väittää, etten ole soittanut hänelle pitkään aikaan, vaikka viime viikollakin soitin kaksi kertaa. Toissa viikolla kävin hänen luonaan kahvilla. Senkin hän unohti jo muutaman päivän päästä. Hän myös yritti mennä verkkopankkiin, mutta unohti että sinne pitää ensin kirjautua. Monia tämän kaltaisia tilanteita on ollut. Voisikohan tuo olla muistisairautta.
Mistä aloit epäillä, että läheiselläsi tai ystävälläsi saattaa olla muistisairaus?
Kommentit (37)
On tämä muistisairauksilla brassailu mennyt törkeäksi, ikään kuin se olisi jotain salapoliisihommaa mikä kuuluu lähipiirin selvittää. Tasan tarkkaan jokainen sairastunut tietää sairastuneensa, ei se tule yllätyksenä kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Äidilläni alkoi selvä muistin heikkeneminen jo n 60-65 ikävuoden tienoolla. Koronasulkujen aikana kun kaikki sosiaalisuus katosi taisi jotenkin pahentua nopeasti (tai ehkä johtui sitten vaan muusta vanhenemisesta ja monista muista fyysisistä vaivoista). He elävät miehensä kanssa hyvin yksinkertaista elää maalla korvessa missä ei juuri mitään virikkeitä ole. Heillä käy harvoin vieraita, eli ovat eläneet jo.pian 10v ns kahdestaan, mies on aina ollut minun mielestä hyvinkin yksinkertainen ja hänellä on pyörinyt jo 25 v sama levy, jauhaa aina samoja asioita, kertoo loputtomasti elämästään samoja tarinoita jotka jokainen on kuullut 20x. Ymmärrän sen kun heillä ei elämässä tapahdu mitään, mut hitto se on uuvuttavaa kuunnella niitä samoja höpinöitä vuosikymmenestä toisern.
Yritän tällä kertoa sitä, että älyllinen tekeminen ja fiksu seura, uusien asioiden opettelu, kiinnostuneisuus uutta kohtaan, harradtuk
Tuohon maaseudulla ilman virikkeitä asumiseen vielä kun lisää alkoholin käytön ja yksitoikkoisen työn niin dementia tulee äkkiä nuoremmillekin vaikkevat itse käytä mitenkään liikaa tms.
Vierailija kirjoitti:
On tämä muistisairauksilla brassailu mennyt törkeäksi, ikään kuin se olisi jotain salapoliisihommaa mikä kuuluu lähipiirin selvittää. Tasan tarkkaan jokainen sairastunut tietää sairastuneensa, ei se tule yllätyksenä kenellekään.
Ongelma tässä on nimenomaan se että se sairastunut ei tiedä sairastuneensa, vaan kuvittelee olevansa normaali. Lähipiiri tästä eniten kärsii.
Tässä ei oikeasti ole mitään huvittavaa, pikemminkin kauheaa, kun huomaa miten molemmat vanhempani ovat yhtä aikaa, ihan muutamassa vuodessa menneet ihan höperöiksi. Kauhulla odotan mitä siitä seuraa, muutaman v sisällä koska asuvat ihan hiton korvessa ja avun (siis siivous, ruoka, pihatyöt) saanti sinne on todella hankalaa, josko mahdotonta.
Mielenkiintoista tässä on kuitenkin seurata sitä miten eri tavalla heillä aivorappeuma etenee, taitaa korreloida siihen todelliseen alkuperäiseen luonteeseen. Eli isästä on tullut hiljainen, passiivinen, tuijottaa vaan telkkaria tai ulkona puutarhakiikussa kaukaisuuteen, ei sano yhtään poikittaista sanaa, ei huolehdi omista asioistaan vaan odottaa että äiti hoitaa kaiken. Ei oikeastaan ota enää mihinkään mitään kantaa, ei edes pidä puoliaan.
Äidistä on kuoriutumassa taas se kauhea kontrollifriikki, tyrannimaisella tasolla isää ja kaikkia asioota kontrolloiva, joka sanoo aina, siis ihan aina, viimeisen sanan ja hänen sanaa on toteltava. Määrää ihan älyttömällä tavalla kaikesta ja on alkanut mollata ja vähätell isän muistiongelmia vaikka itse tietää että itse on jo ihan hupakko ja ensimmäiset "en yhtään tiedä missä minä olen" tilanteet ovat tulleet jo. Eli kun suodatin pettää hänen ilkeä oikea minänsä pukkaa estoitta esille. Tekee asioita myös jotenkin hirveän epäloogisesti ja hankalasti, valittaa vaivojaan ja kipujaan ihan herkeämättä siis 10x päivässä sama asia mutta ei ota vastaan keltään neuvoja /ohjeita miten ennaltaehkäistä niitä kiputiloja. Vaikka joka kerta minäkin (keski-ikäisen ihmisen kokemuksella) yritän kertoa että entä jos tekisit näin ja noin, niin ehkäiseisit xx tilanteen syntymistä, niin ei, hän ei ota kuuleviin korviinsa, ihan kun neuvoni menisi hänellä jotenkin täysin ohi. Hän tietää kaiken paremmin. No, eihän siinä mitään, kun on jääräpää niin on jääräpää. Harmittaa kiltin isän puolesta, koska äitini ei oikein enää osaa ottaa muiden tarpeita huomioon, hän ei tunnista niitä, hän ei kunnioita toisen tahtoa, mitä hän ei itse tarvitse, sitä ei kukaan muukaan tarvitse. Hän siis määrittää sen mitä toinen saa mitä ei siinä huushollissa.
Veikkaan hänelle erittäin hankalaa aikaa josssin hoivakodissa koska ei siedä yhtään sitä että asioita tehdään millään muulla tavalla kuin miten hän itse tekisi ja koska hänen mielestä nytkään kukaan muu ei osaa mitään, eikä lopputulos ole koskaan ihan täysin hänen mieleinen, niin voi olla hirveä shokki kun muut ei tottele häntä eikä tee asioita kuten hän haluaa. Voi niitä hoitaja parkoja jotka joutuu hänestä huolehtimaan.
Ystäväni, vasta eläkkeelle jäänyt sekoikee asioissa eikä selvästi ymmärrä enää jos puhun nopeasti ja hänelle ehkä vähän tuntemattomammasta asiasta. Näen hänen katseesta, tai siitä että ei sano mitään, että ei nyt tajunnut enää asiaa. Tällöin aina vaihtaa ihan lennossa puheenaihetta häneen itseensä liittyvästä aiheesta, koska hänen aivonsa ovat ilmeisesti jo kääntyneet minäkeskeiseksi. Eli ajatus pyörii vain oman elinpiirin taajuudella. Minä sitä minä tätä, minä minä minä minä.... Hän, kuten miehensäkin ovat aina eläneet keskiverrosti melko yksinkertaista elämää, tehneet vähäisen koulutuksen perus suorittavaa työtä jossa ei hirveästi tarvitse aivoja käyttää, joten se alkaa näkyä aivoissa. Harmiksen ystäväni ei myöskään taida itse ymmärtää että hän passivoituu passivoitumistaan ihan omilla valinnoillaan, elinpiiri kutistuu kutistumistaan, hän karistaa kaikki (paitsi pakolliset) tuttavat ja ystävät ympäriltään vaikka suunta virkeyden ja toimintakyvyn säilytyämiseksi pitäisi olla ihan toinen. Hän ei tunnu olevan oikein mistään kiinnostunut, ei haaveile koskaan mistään, ei suunnittele, ei seuraa mitä ympärillä tapahtuu, olla möllöttää vaan omassa kuplassa. Harmi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Äidilläni alkoi selvä muistin heikkeneminen jo n 60-65 ikävuoden tienoolla. Koronasulkujen aikana kun kaikki sosiaalisuus katosi taisi jotenkin pahentua nopeasti (tai ehkä johtui sitten vaan muusta vanhenemisesta ja monista muista fyysisistä vaivoista). He elävät miehensä kanssa hyvin yksinkertaista elää maalla korvessa missä ei juuri mitään virikkeitä ole. Heillä käy harvoin vieraita, eli ovat eläneet jo.pian 10v ns kahdestaan, mies on aina ollut minun mielestä hyvinkin yksinkertainen ja hänellä on pyörinyt jo 25 v sama levy, jauhaa aina samoja asioita, kertoo loputtomasti elämästään samoja tarinoita jotka jokainen on kuullut 20x. Ymmärrän sen kun heillä ei elämässä tapahdu mitään, mut hitto se on uuvuttavaa kuunnella niitä samoja höpinöitä vuosikymmenestä toisern.
Yritän tällä kertoa sitä, että älyllinen tekeminen ja fiksu seura, uusien asioiden opettelu, kiinnostuneisuus uutta kohtaan, harradtuk
Me elämme juuri tuolla tavalla, hyvin yksinkertaista elämää pääosin kotiympyröissä. Puolisolla vaativa työ, joka vie aikaa muusta elämästä, eikä energiaa eikä kiinnostusta riitä paljon muuhun. Sukulaiset ja ystävät asuvat kaukana ja ainoa yhteys on lomien aikana. Meillä ei ole mitään kodin ulkopuolisia harrastuksia. Kaikista vaikeinta on fiksun seuran löytäminen tässä iässä. Mitähän se älyllinen tekeminen oikein pitää sisällään? Olisi mukava ymmärtää siitä enemmän.
Isäni, joka oli silloin n. 88-vuotias toi minun linja-autoasemalle sen jälkeen kun olin ollut vierailulla vanhempieni luona. Odottaessani linja-autoa huomasin että isä oli kauan pankkiautomaatin luona jonne asemalta oli n. 50 metriä. Lopulta menin katsomaan mikä hänellä oli hätänä. Hän ei osannut käyttää pankkiautomaattia koska se oli uusi ja erilainen kuin aikaisempi automaatti. Hän oli hätääntynyt ja autoin häntä. Silloin kyllä kylmäsi, nimittäin isäni oli älykäs ja asioista aina selviytyvä ihminen enkä koskaan aikaisemmin ollut nähnyt häntä hätääntyneenä.
Kaksi vuotta tästä hänen piti uusia ajokorttinsa kun 90-vuotta tuli täyteen. Hän yritti useamman kerran saada ajokortin uusittua muttä koe ei mennyt läpi. Samalla lääkäri ohjasi hänet muistitutkimuksiin ja todettiin alkuvaiheen Alzheimerin tauti. Yksi piirre oli myös erikoinen. Aina kun kävin vanhempieni luona, isä kertoi jankkaavaan tyyliin joka kerta saman yli 30 vuotta vanhan kokemuksen joka liittyi hänen terveyteensä aivan kuin asia olisi tapahtunut äskettäin.
Pahin vaihe oli kun hän itse ei vielä hyväksynyt sairauttaan ja halusi tehdä asioita kuten oli tehnyt ennenkin, kuten matkustaa ulkomaille. Kerran hän eksyi ulkomaanmatkallaan ja paikalliset nuoret olivat tuoneet hänet takaisin hotelliin. Pari ulkomaanmatkaa hän teki ennen kuin ei halunnut enää matkustaa. Noiden matkojen aikana kyllä sai olla sydän syrjällään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oltiin mummulasss maalla ja kerroin vaarille kotikaupungin kuulumisia. "Meidän tytärkin asuu siellä!", sanoi vaari.
Siis minun äitini. Yhdessä oltiin tultu kylään.
-Jutut siirtyivät yhä enemmän vanhoihin aikoihin, joista hän muisti paljon asioita. Viime aikojen tapahtumat taas alkoivat yhä enenevässä määrin pyyhkiytyä muistista.
-Tilanteeseen sopimaton käytös: Kahvipöydässä Minua kakattaa. Kesken kesästä puhumisen En ole koskaan sietänyt aasialaisia. tai koiran lyöminen kaapista yhtäkkiä esiin otetulla tekomunalla (!)
-Myöhemmässä vaiheessa arvaamaton ja jopa väkivaltainen käytös. Lapsia ei enää uskaltanut tuoda samaan paikkaan. Mutta tämä oli siis jo myöhempi vaihe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistisairaus ei ole pelkkää muistamattomuutta, vaan siinä on myös käyttäytymisen muuttumista. Useat henkilöt alkavat olla hyvin itsevarmoja ja puheessaan töksähteleviä, varma merkki alkavasta dementiasta eli 'muistisairaudesta'. Ap:n kertomus ystävänsä unohtelusta on myös varma merkki.
Nämä ovat jo yleisessä dementiassa. Lisäksi on otsalohkodementia, jonka merkkejä ovat paranooisen kaltaiset harhat, esimerkiksi kuvitelmat, että joku tuntematon on vieraillut kodissa potilaan poissa ollessa ja vienyt sieltä jotakin.
Noin 70 % naisista sairastuu ennen kuolemaansa dementiaan, miehistä hiukan vähemmän, koska miehet ovat lyhyempi-ikäisiä. Kyse on siis aivojen iästä. Kynis
Tädilläni on muun unohtelun lisäksi alkanut mennä ajoittain eri sukupolvien ihmiset sekaisin keskenään. Olen itse keski-ikäistyvä alanvaihtaja ja opiskelen teknistä alaa. Sukulaistyttö, joka on 20 vuotta nuorempi, opiskelee taiteellisella alalla. Tätini kysyi puhelimessa minulta, että mitenkäs ne taideopinnot sujuu.
Sosiaalisissa tilanteissa, joissa on muitakin kuin kaikkein lähimmät ja keskustellaan kohteliaasti ja asiallisesti, täti saattaa yhtäkkiä purskahtaa selittämään jotain aivan irrallista asiaa tai tarinaa. Mulla on myös läheisiä, jotka ovat aina olleet päällepuhujia ja tämä on monille tavallista käytöstä, mutta täti on ollut rauhallinen kuuntelijaluonne.
Täti on itsekin sanonut, että pitäisi varmaan mennä muistitestiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäisiä oireita oli aloitekyvyttömyys ja passiivisuus. Esim ei saanut millään aikaiseksi aika tärkeitäkin asioita vaan aina oli joku syy miksi ei ollut asiaa hoitanut. Myös kävely muuttui erilaiseksi, jotenkin töpöttäväksi ja kädet olivat lähes liikkumattomina sivuilla tai puristivat käsilaukkua.
Kuulostaa ihan meidän Parkinson-potilaaltamme. Muistisairaus tosin siinäkin kyllä usein tulee, toiminnanohjauksen vaje mm. oireena.
Milloinkohan täytyisi alkaa huolestua, kun huomaa itse, ettei muista, kenelle on kertonut tietyn jutun ja kenelle ei? Tai mitä on keskustellut viime aikoina kenenkin kanssa. Meneekö vielä stressin ja vaihdevuosien piikkiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole itse epäillyt, mutta isäni itse kertoi miten unohtelee asioita eikä pysty enää edes tekemään ristikoita, mitä on koko ikänsä tykännyt tehdä. Huomasi sen noin 50v. Jos ei asu toisen kanssa yhdessä tai ole tiiviisti yhteydessä niin voi olla vaikea nähdä noita muutoksia
Vierailija kirjoitti:
Huomaan työikäisestä ystävässäni, ei edes kuuttakymmentä vielä, sellaisia pieniä nopeasti ohimeneviä "tyhjiä kaseita" ja hetkiä kun ei sano mitään. Silmistä näkee pysähtyneisyyden tilan kun ei tajunnut mistä puhun. Tätä samaa näin iäkkäällä isälläni aikoinaan. Katseesta näki millon ei ymmärtänyt enää tai aivoihin tuli joku lyhyt "tilt" tila. Huolestuneena huomasin saman piirteen ikäisessäni ystävässä.
Ystävälläni myös saattaa tulla joskus suusta ulos asiat väärinpäin, siis kun tarkoittaa sanoa käänny aikealle, sanoo vasemmalle, olipa ihanan valoisaa, sanoo olipa pimeää, märkä ja kuiva, lyhyt-pitkä, ruma-nätti menee sekaisin varsinkin väsyneenä. Myös numeroissa tulee sekoilua. Tätä huomasin itsessänikin kun oli voimakas pitkäkestoinen työstressi ja olin tosi uupunut niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Tämä tyhjä katse oli yksi asia, johon kiinnitin itse huomion. Ikään kuin huomasi, että läheinen ei pysy keskustelussa mukana. Alkoi unohtaa viikonpäiviä, kadotti tavaroita, unohti verkkopankkitunnukset, eksyi tutussa paikassa jne. Lisäksi yksi asia johon kiinnitin huomiota, oli selkeästi lisääntynyt väsymys.
Ensimmäinen oire mikä kiinnitti huomioni, oli huolimattomuus. Mummoni poltti ruoan uuniin koska oli unohtunut katsomaan telkkaria. Ei ole hänelle normaalia. Tämä tapahtui viime syksynä ja siitä lähtenyt kehitys aika huimaa vauhtia alamäkeen. Nykyään hän keskeyttää jopa omaa puhettaan, ei siis malta ajatella edes omia ajatuksiaan loppuun. Puhuu ja kysyy samat asiat monta kertaa, joskus jopa peräkkäin. Nimiä ei enää muista ja jotenkin on älyllisesti passivoitunut, esimerkiksi lehtien lukeminen tai muu keskittymistä vaativa ei enää kiinnosta ollenkaan. Säikähdin, kun hän oli unohtanut esimerkiksi lempilaulajansa ja lakkasi tästä puhumisen kokonaan. Jankuttaa verkkopankkiasioita ja elämä pyörii nykyään OP-mobiilin ja mobilatin ympärillä. Puhuu rivoja ja aukoo päätään tuntemattomille, olisi näyttämässä pankkitunnuksiaan naapureille ja kassamyyjille. Muistaa asioita väärin ja vääristelee muiden sanomisia ja tekemisiä.
Ei koe itse olevansa muistisairas eikä suostu tutkimuksiin. Pelottaa seurata vierestä.
Ensimmäisiä oireita oli aloitekyvyttömyys ja passiivisuus. Esim ei saanut millään aikaiseksi aika tärkeitäkin asioita vaan aina oli joku syy miksi ei ollut asiaa hoitanut. Myös kävely muuttui erilaiseksi, jotenkin töpöttäväksi ja kädet olivat lähes liikkumattomina sivuilla tai puristivat käsilaukkua.