Lue keskustelun säännöt.
Perhe hylkää vaikeassa elämäntilanteessa - kokemuksia?
15.06.2025 |
Olen saanut aikuisilta lapsiltani ja mieheltä sellaisia kommentteja, että he eivät halua enää kuulla, kun olen vaikeuksissa läheisen sukulaisen kanssa. Olen aina ajatellut, että perhe tukee, mutta eihän ne mitään tue. Jään yksin enkä pysty purkamaan tätä ns. päätyyn asti läheisteni kanssa. Ajattelen, että sitten pääsisin jaloilleni. Mutta olen liian raskas ja rasittava. Ammattiapuun en luota enkä jaksa sellaiselle vyyhtiä alkaa auki kerimään. Tunnen siis itseni jotenkin epäkelvoksi monellakin tasolla. Ystävältänikin pyysin anteeksi, että olen häntä kuormittanut. Hän onneksi sanoi, että haluaa olla tukena. En ole itsekään tätä tilannetta halunnut. Enkä koskaan ajatellut, että voisin tuntea näin syvää pettymystä omaan perheeseeni.
Kommentit (130)
Mä en ymmärrä miksi ihmiset ei katkaise välejä narsisteihin! Tai jos ei se ihan oikeasti ole täysin mahdollista niin kontakti ääriminimiin eikä mihinkään juttuihin lähdetä mukaan, antaa sen narsistin höpistä omiaan, puhukoon mitä haluaa, ne on valetta kuitenkin! Sillä siitä selviää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten käyttäminen terapeutteina on parentifikaatiota, henkistä väkivaltaa sekin. Oletko tehnyt sitä? Ei ne hieman yli kaksikymppiset ole siihen tarkoitukseen myöskään, lapsia kun melkein vielä ovat. Kasvurauha heille, eli omiaan pakkojen vastuullinen käsitteleminen joissain muissa yhteyksissä. Muuten tulee etäiset välit, eikä heidän syytteleminen kehittymättömiksi muuta kuin pahenna tilannetta.
Kiitos nro 100 ( ei pysty enää lainaamaan). Kyllähän siinä tuntuu, etteikö tää koskaan lopu. Itse jouduin muuttamaankin, mutta pääsin lopulta vapaaksi.
Mä olen vaikeiden vanhojen vanhempien ainoa lähellä asuva lapsi. He tarvitsee jonkun verran apua, ja mut on kasvatettu sellaiseen arvomaailmaan, jossa vanhemmista pidetään huolta, joten välien katkaisu tuntuu mahdottomalta. Koen tilanteen raskaana, mun lapsia manipuloidaan valheilla ja rahalla, minua vastaankin silloin kun se vanhemmille tulee mieleen. Mun elämään, raha-asioihin ym. yritetään välillä törkeästi puuttua jne.
En odota tukea lapsiltani, aikuisilta siis. Olen itse vetänyt rajat sille mitä yritän kestää ja yritän selvitä tilanteesta ilman että se vaikuttaa kaikkeen arkeen. Välillä pärjään hyvin välillä en. Ei kukaan voi ymmärtää sitä sairasta kuviota ja manipulointia mitä olen lapsuudesta asti kokenut, enkä missään nimessä halua kaataa sitä lasteni niskaan. Toisaalta asiat niin vaikeita, että terapia tuntuu liian raskaalta sekin, joten yritän olla välittämättä ja elää omaa elämääni mahdollisimman hyvin.
Ei kai se reilua ole että yksin joutuu selviämään, mutta ap:lle suosittelen silti sitä tai ammattiapua.
Hyppiikö se lähisukulainen sun silmille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen vaikeiden vanhojen vanhempien ainoa lähellä asuva lapsi. He tarvitsee jonkun verran apua, ja mut on kasvatettu sellaiseen arvomaailmaan, jossa vanhemmista pidetään huolta, joten välien katkaisu tuntuu mahdottomalta. Koen tilanteen raskaana, mun lapsia manipuloidaan valheilla ja rahalla, minua vastaankin silloin kun se vanhemmille tulee mieleen. Mun elämään, raha-asioihin ym. yritetään välillä törkeästi puuttua jne.
En odota tukea lapsiltani, aikuisilta siis. Olen itse vetänyt rajat sille mitä yritän kestää ja yritän selvitä tilanteesta ilman että se vaikuttaa kaikkeen arkeen. Välillä pärjään hyvin välillä en. Ei kukaan voi ymmärtää sitä sairasta kuviota ja manipulointia mitä olen lapsuudesta asti kokenut, enkä missään nimessä halua kaataa sitä lasteni niskaan. Toisaalta asiat niin vaikeita, että terapia tuntuu liian raskaalta sekin, joten yritän olla välittämättä ja elää omaa elämääni mahdollisimman hyvin.
Sullekin suosittelen välien katkaisua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka olet saanut paljon negatiivisiakin kommentteja, on hyvä että avasit tänne sitä asiaasi. On totta, että jos kuormittava tilanne jatkuu liian pitkään, loppuu jaksaminen lopulta kaikilta.
Minä ehdottaisin, että menisitte puolison kanssa pariterapiaan. Liittosi on varmaan pelastamisen arvoinen. Menisitte siis puhumaan millaista elämää te kaksi haluatte jatkossa viettää, ei niinkään siinä miten puolisosi pitäisi tukea sinua. Siinä samassa yhteydessä voit saada vinkkejä mistä hakea apua sukulaisesi kohtaamiseen tai välien katkaisuun.
Jos aikuiset lapsesi ovat muuttaneet kotoa, he eivät tavallaan ole enää sinun perhettäsi, vaikka läheisiä ja rakkaita. Mutta ehdotan, että säästäisit heitä tästä vaikeasta tilanteesta ja keskittyisit heidän kanssaan kaikille mukavaan yhteisen ajan viettoon. Muuten heille voi tulla tunne, etteivät he saisikaan itsenäistyä vaan heidän pitäisi jäädä tukemaan sinua.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen vaikeiden vanhojen vanhempien ainoa lähellä asuva lapsi. He tarvitsee jonkun verran apua, ja mut on kasvatettu sellaiseen arvomaailmaan, jossa vanhemmista pidetään huolta, joten välien katkaisu tuntuu mahdottomalta. Koen tilanteen raskaana, mun lapsia manipuloidaan valheilla ja rahalla, minua vastaankin silloin kun se vanhemmille tulee mieleen. Mun elämään, raha-asioihin ym. yritetään välillä törkeästi puuttua jne.
En odota tukea lapsiltani, aikuisilta siis. Olen itse vetänyt rajat sille mitä yritän kestää ja yritän selvitä tilanteesta ilman että se vaikuttaa kaikkeen arkeen. Välillä pärjään hyvin välillä en. Ei kukaan voi ymmärtää sitä sairasta kuviota ja manipulointia mitä olen lapsuudesta asti kokenut, enkä missään nimessä halua kaataa sitä lasteni niskaan. Toisaalta asiat niin vaikeita, että terapia tuntuu liian raskaalta sekin, joten yritän olla välittämättä ja elää omaa elämääni mahdollisimman hyvin.
Eiköhän tässäkin ketjussa moni ymmärrä sen.
Itse en tajua teitä sinnittelijöitä. Ihan sama kuin väkivaltaisessa parisuhteessa roikkuminen. Tai siis tajuan hyvin, että niin tapahtuu, mutta en sitä, miksei rimpuile itseään vapaaksi, kun se tunne on niin hyvä. Paitsi, ettei sitä tunnetta tiedä, ellei ole kokenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on perheessä narsistinen jäsen, joka on ottanut minut silmätikukseen. Muu perhe käyttäytyy kuin ei huomaisikaan, koska suojelevat itseään tältä narsistilta. He eivät myöskään tarjoa apua, koska pelkäävät joutuvansa "väärälle puolelle" auttaessaan minua ja narsistin kynsiin. Tuntuuhan se todella pahalta, mutta toisaalta ymmärrän että suojelevat itseään.
Vierailija kirjoitti:
Eikö aikuisen lapsen velvollisuus ole joskus kysyä minulta, miten jaksan.
Ap
Ei, jos kaikista neuvoista huolimatta jatkat pääsi hakkaamista seinään ja sitten valitat, että päähän sattuu.
Olen itsekin ottanut etäisyyttä sellaisiin negatiivisiin ihmisiin, joiden elämän sisältö tuntuu olevan tulessa makaaminen ja siinä parkuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän tässäkin ketjussa moni ymmärrä sen.
Itse en tajua teitä sinnittelijöitä. Ihan sama kuin väkivaltaisessa parisuhteessa roikkuminen. Tai siis tajuan hyvin, että niin tapahtuu, mutta en sitä, miksei rimpuile itseään vapaaksi, kun se tunne on niin hyvä. Paitsi, ettei sitä tunnetta tiedä, ellei ole kokenut.
Vastauksesi kertoo, ettet ymmärrä. Kun on lapsuudesta asti kokenut hyvin hienovaraista manipulaatiota, on hyvin vaikeaa arvioida asioita puolueettomasti. Aina miettii onko kuitenkin itse syyllinen, yrittää ymmärtää kaikkien näkemyksiä ja tuntee tunnetasolla vastuuta vanhempien tunteista. Selkeä laiminlyönti tai väkivalta on helpompi hahmottaa kuin se mielellä pelaaminen, joka alunperin on rikkonut, varsinkin kun paljon hyvääkin on lapsuudessa ollut.
Siksi ajattelen, että etäisehköt ja asialliset välit on parasta, välien katkaisu kokonaan voisi johtaa ihan mihin vain, mustamaalaamiseen työnantajalle tai johonkin vastaavaan, kun lapset oli pieniä olisi esim. perätön ls-ilmoitus voinut hyvinkin olla ase mua vastaan. Ja kun vanhemmat on hyvässä asemassa ja yhteisön arvostettuja jäseniä, he kyllä saa oman näkökulmansa läpi eikä mua kukaan uskoisi. Ja uskoisi mitä, miten todistat asiat joita kukaan ei ole nähnyt ja on sana sanaa vastaan, sisaruksilla voi olla ihan toisenlaiset kokemukset esim. sukupuolesta johtuvasta kohtelusta johtuen.
Ei nää ole yksinkertaisia asioita ja jos terapiaan menisi, voisi se johtaa sairaslomiin, kun joutuisi palaamaan niihin tosi vaikeisiin muistoihin syvemmin.
Mutta kuten sanoin, ei nää missään tapauksessa oo lasten asia kantaa vanhempansa tukena, päinvastoin, toivon että oon osannu katkaista sairaan toiminnan kierteen ja lapset voisi kokea turvaa meistä elämässään. Isovanhempien toiminnan lapset ei nää, suosikki pikemminkin nauttiii, ne vähemmän rakkaat lapsenlapset ovat vaan jääneet etäisiksi, omaksi onnekseen mitä eivät ehkä itse edes tajua ja hyvä niin.
Kiitos 114, kun avaat ajatuksiasi. Minä mietin samaa, että onko se blokkaaminen vielä raskaampaa tämän narsistisukulaiseni kanssa kuin edes jonkinlaiset välit. Mutta tunnen jääneeni niin yksin. Ymmärtän toki, että perheeni on kurkkua myöten täynnä ja itse asetan rajat sukulaiseni käytökselle. Mutta vaikka kävisin minkälaiset terapiat, niin se ihminen edelleen on olemassa. On jo uhkaillutkin esimerkiksi työnantajalleni ilmoittamisesta (no tuskin työnantajaani olisi edes kiinnostanut jotkut riitaisat viestit) enkä tiedä mitä voisi tulevaisuudessa tapahtua. Ehkä myös säälin häntä kaikessa vihassani. Ja kyllä, joskus epäilen, että olenko vaan käsittänyt asiat väärin ja tehnyt kärpäsestä härkäsen.
Kiitos ymmärtäväisistä viesteistä. Esim. pariterapia kuulostaa hyvältä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat äidiltäni. Kerran yritin tukeutua häneen, kun oma pieni lapseni sai eräältä sisarukseltani kammottavan ikävää kohtelua. Ajattelin että minä en voi aikusta sisarusta paimentaa, mutta ehkä äitini olisi suurempi auktoriteetti takomaan järkeä päähän. Olisi joku mahdollisuus pysyä väleissä.
Äitini reaktio oli uikuttaa ja valittaa miten vaikeaa hänelle on, kun tällaista tapahtuu. Pienen lapsen tunteet ei paljoa kiinnostanut. Häntä olisi siinä pitänyt sitten paapoa ja voivotella, sai aika suu auki taas kuunnella.
Lopputulos? Välit katki sisarukseen, joka saa meuhkata ja perseillä muiden hiljaisella hyväksynnällä. Etäisyyttä isovanhempaan, joka ei pidä pienen lapsenlapsen puolta. Enhän voi lastani antaa esimerkiksi hoitoon kuin hätätapauksessa, jos meno on tuollaista. Jotain sattuu niin lapsenlapsi joutuu kannattelemaan isoäitinsä tunteita ja itse ei saa puolustusta mah
? Minähän katkoin välit ja otin etäisyyttä ihmisiin, jotka eivät ole pienelle lapselle turvallisia. Annoin mahdollisuuden toimia inhimillisesti.
Jos näet että pientä lasta kiusataan aikuisen toimesta, ei sinulla ole mahdollisuutta olla neutraali vaan valitset: puolustat sitä lasta tai sitten olet mukana kiusaamisessa. Koskee myös sinua, ei vain äitiäni. Jos et tällaiseen kykene niin älä ole lasten kanssa tekemisissä.
Minulla ei ole elossaolevaa isää, kiitos kysymästä.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tässäkin ketjussa moni ymmärrä sen.
Itse en tajua teitä sinnittelijöitä. Ihan sama kuin väkivaltaisessa parisuhteessa roikkuminen. Tai siis tajuan hyvin, että niin tapahtuu, mutta en sitä, miksei rimpuile itseään vapaaksi, kun se tunne on niin hyvä. Paitsi, ettei sitä tunnetta tiedä, ellei ole kokenut.
Vastauksesi kertoo, ettet ymmärrä. Kun on lapsuudesta asti kokenut hyvin hienovaraista manipulaatiota, on hyvin vaikeaa arvioida asioita puolueettomasti. Aina miettii onko kuitenkin itse syyllinen, yrittää ymmärtää kaikkien näkemyksiä ja tuntee tunnetasolla vastuuta vanhempien tunteista. Selkeä laiminlyönti tai väkivalta on helpompi hahmottaa kuin se mielellä pelaaminen, joka alunperin on rikkonut, varsinkin kun paljon hyvääkin on lapsuudessa ollut.
Siksi ajattelen, että etäisehköt ja asialliset välit on parasta, välien katkaisu kokonaan voisi johtaa ihan mihin vain, mustamaalaamise
Olen aika monen ammattilaisen toimesta todettu varhain vakavasti traumatisoituneeksi toimimattoman vanhemmuuden vuoksi. Että enköhän jotain tiedä. Isä taitaa olla psykopaatti.
Rajoja olen opetellut terapiassa monta vuotta ja erittäin motivoitunut pitämään kaikki haitalliset ihmiset ulkona elämästäni.
Ja kyllä, tajuan hyvin sen epäterveen kietoutuneisuuden vanhempaan, kärsin siitä itsekin, mutta mitta sen suhteen on täynnä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ei. Jos sulla on omgelmia narsistin kanssa niin hae ammattiapua. Mistä ihmeestä keksit, että lastesi kuuluisi auttaa sua "päätyyn asti" asiassa, joka on monelle ammattilaisellekin liian vaikea? Hae narsismiin erikoistunutta ammattiapua. Ja aloita sulkemalla ko narsisti ulos elämästäsi, mitä pikemmin sen parempi.
Eivät ihmiset voi katkaista ainoaan lähiomaiseen aina yhteyttä täysin. Tai vähemmän yhteydessä ellei muutu.
Mitä sekoilet? Ap:lla on mies ja aikuisia lapsia! Ei häirikkö edes ole ainoa sukulainen. Enkä kyllä sitäpaitsi näe miksi ei muka siinäkin tilanteessa voisi katkaista välejä.
Vierailija kirjoitti:
Ja mikä on sallittu aika, kun ihmisellä voi olla vaikeuksia. Kuukausi vai kaksi vai vuosi vai 20 vuotta. Entä jos välissä on hyviä, huolettomia aikoja? Nollautuuko laskuri?
Ap
No voin omasta puolestani sanoa, että kun elämänsä ensimmäiset 20 vuotta oli kuunnellut valitusta samoista ongelmista, kyllä siinä tosiaankin tuli raja vastaan. Luojan kiitos pääsi muuttamaan omilleen, ja yhteydenpito minimiin.
Vierailija kirjoitti:
Sukulaiseni on narsistinen persoona, joka syyttää minua kaikesta. Mutta olen sitten varmaan läheisriippuvainen. Tätä juuri tarkoitan. Miksi syyttää ja diagnosoida minua. Olen niin väsynyt tähän itsekin.
Ap
laita perheelle ja sukulaisille porttikielto,helpottaa kummasti
Älä roiku siinä kuormittavassa sukulaisessa.
Problem solved
Aluset= a b u s e, verbal abuse