Mielipiteitä siitä, tulkitsinko tilanteen kylässä oikein?!
Eli olin taannoin kutsuttuna tuttavilla syömässä. Nimenomaan kutsuttuna ja tutun puolelta ja aloitteesta. No, syöminen viivästyi tunnilla, mikä saattoi vaikuttaa loppuiltaan.
Eli menin syömään autoin emäntää salaatin teossa jne ja keskusteltiin. Syötiin, oli erittäin hyvää ja ihan ok tunnelma kaikin puolin. Mutta, heti kun oli syöty alkoi tuttavapariskunnan nainen miettiä pyykkien hakua ulos.
Jotenkin häsäten, mutta en kiinnittänyt siihen huomiota. Sitten katseli taakseen (söimme ulkona terassilla siis) ja alkoi hätistellä miestään trimmaamaan pitkäksi venähtänyttä nurmikkoa.
No, minulle nainen kertoi että voin tulla hänen avukseen istuttamaan kukkia. Vei yhden kukan etupihalle, sen istutukseen meni ehkä 1-2 min. Tulkitsin silloin että tämä on vihjeeni ja lähdin sen jälkeen.
Minulle jäi tästä hämmentynyt olo, koska en ole missään muualla käynyt periaatteella, että kylässä syödään ja lähdetään heti sen jälkeen.. Toki se viivästynyt tunti saattoi myös vaikuttaa, mutta eikö tuo ole jo selvää, että minusta haluttiin eroon?
Meinaan kun puhuin tänään kaverilleni tästä, niin hänestä minusta ei haluttu eroon vaan olisi pitänyt alkaa vaan pokalla auttaa kukkien istutuksesta jne. Oikeastiko? Mokasinko minä vai onko kaveri väärässä?
Miten täällä porukka olisi tulkinnut tuon kylässä tapahtuneen tilanteen?
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Varsinaisia kuninkaallisia vieraita tässä ketjussa, kun kanssanne pitäisi istua tunteja kädet ristissä. Kyllä arkiseen kyläilyyn ja kavereiden kanssa seurusteluun mahtuu hyvin yhdessä puuhastelua, kuten kukan istutusta.
Ei kyse ole tuosta, että kukaan odottaisi mitään kuninkaallista käytöstä. Mutta suurin osa ihmisistä täälläkin tulkitsee tuon tilanteen niin, että isäntäväki alkaa touhuta pihahommia sikis, että vieraan halutaan lähtevän.
Ja jos meille kutsutaan joku syömään, me emme todellakaan ala laittaa pyykkejä saati pihahommia vieraan kanssa tai aikana. Ei, me syödään ja sen jälkeen kahvitellaan ja seurustellaan pitkän kaavan mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuttava- ennen ystäväpariskunta minulla jotka kutsuvat syömään kello 13. Ruoka tulee sitten pöytään ehkä kello 16. Isäntä jo tekee kinkkuleipiä ITSELLEEN kysymättä minulta haluisinko minäkin. Tuollaisiin paikkoihin pitää ottaa omat eväät mukaan. En ole enää kontakteissa heidän kanssaan kun samaa oli ainakin kolme kertaa. Tekivät minullekin niin, että lupasivat tulla kello 13, jolloin minulla oli ruoat valmiina... tulivat sitten klo 15 jälkeen. Eihän tollasia jaksa. Pariskunnan mies on britti.
Ei jumaliste, oikeasti? Kysyitkö ikinä tuosta käytöksestä tai myöhästymisistä? Selittivätkö ikinä tuota, että miksi toimivat noin? Mitä se suomalainen(?) vaimo edes sanoi miehensä käytöksestä?
Kyllähän tuosta aika törkeät vibat tulee mieleen. Varsinkin tuo yhden kukan istutus yhdessä = emäntä ohjaa vierasta jo pihalle päin, että lähdehän siitä..
Herää vaan kysymys, että miksi se vieras on edes kutsuttu? Jotenkin pakosta, vaikkei olisi jaksettu eikä jakseta edes kohteliaisuudesta esittää mitään?
Sinä ap tulkitsit aivan oikein tuon tilanteen. En itse menisi enää jatkossa tuollaiseen paikkaan edes kylään. Eli kannattaa oikeasti ottaa etäisyyttä noihin ihmisiin.
Siis ihanko oikeasti muka vieraiden aikana ei voi eikä saa pyykkejä edes ottaa koneesta? Ja miksei muka pihahommia voi tehdä yhdessä? Meillä tehdään usein omia juttuja, kun on vieraita.
Vierailija kirjoitti:
Siis ihanko oikeasti muka vieraiden aikana ei voi eikä saa pyykkejä edes ottaa koneesta? Ja miksei muka pihahommia voi tehdä yhdessä? Meillä tehdään usein omia juttuja, kun on vieraita.
Anna kun arvaan, että teillä ei vieraat kauaa kerralla viivy? Ja kun alatte kahvin tms jälkeen puuhata omianne, niin suurin osa vieraista ei auta, vaan kelloa katsellen muistavat yhtäkkiä että heillä on kiire johonkin? Ja mitään ette koskaan tälläisistä toistuvista tilanteista opi?
Vierailija kirjoitti:
Siis ihanko oikeasti muka vieraiden aikana ei voi eikä saa pyykkejä edes ottaa koneesta? Ja miksei muka pihahommia voi tehdä yhdessä? Meillä tehdään usein omia juttuja, kun on vieraita.
Varmaan jos kysäisis että haittaako jos tehdään yhdessä pihahommia, voidaan seurustella sen lomassa?
Ap. Jutteliko hän sulle kun kukkaa istutitte?
Olen itsekin ollut kylässä niin että isäntäväki alkanut siivoamaan jne. Silloin olen liukkaasti lähtenyt kotiin ja jättänyt kyläilyt tauolle. Ja huomautuksena voin kertoa, etten itse koskaan toimi noin vieraiden aikana.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuosta aika törkeät vibat tulee mieleen. Varsinkin tuo yhden kukan istutus yhdessä = emäntä ohjaa vierasta jo pihalle päin, että lähdehän siitä..
Herää vaan kysymys, että miksi se vieras on edes kutsuttu? Jotenkin pakosta, vaikkei olisi jaksettu eikä jakseta edes kohteliaisuudesta esittää mitään?
No tämä. Tulee mieleen eräs 60 v sukulaiseni, joka elää ruuhkavuosia vanhempiaan autellen ja työelämässä vielä ollen. On ihan koko ajan väsynyt ihan kaikkeen.
Mutta kun sukulainen kokee, että on tiettyjä ihmissuhteita joita on pakko joskus hoitaa niin ongelmia tulee. Ei oikeasti jakseta edes 2 tuntia rauhoittua vieraan kanssa, vaan ne melkein ajetaan pois heti kun kahvit on juotu tai ruuat syöty.
Ja sitten ihmetellään, miksi vieraat olivat jotenkin kiusaantuneen oloisia. Huh huh. Eikä voi kuulemma jättää kutsumatta, vaikka etäisyyskin olisi vähemmän epäkohteliasta, kuin tuo käytös.
Onhan niitä monia pariskuntia, joissa isäntä saattaa lähteä kesken kaiken, lenkille/salille tai rupeaa elokuvaa katsomaan tai muita omia hommiaan.
Vierailija kirjoitti:
Onhan niitä monia pariskuntia, joissa isäntä saattaa lähteä kesken kaiken, lenkille/salille tai rupeaa elokuvaa katsomaan tai muita omia hommiaan.
Tämähän on jopa suotavaa, jos vieras on alunperin sen toisen puolison ystävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis ihanko oikeasti muka vieraiden aikana ei voi eikä saa pyykkejä edes ottaa koneesta? Ja miksei muka pihahommia voi tehdä yhdessä? Meillä tehdään usein omia juttuja, kun on vieraita.
Varmaan jos kysäisis että haittaako jos tehdään yhdessä pihahommia, voidaan seurustella sen lomassa?
Ap. Jutteliko hän sulle kun kukkaa istutitte?
Heti syönnin jälkeen emäntä alkoi hösätä pyykkejä ja patisti miehensä trimmaamaan pihaa. Olin todella kiusaantunut kun istutti sitä kukkaa, koska koin että minusta halutaan eroon.
Katselin siinä sitten kelloa ja sanoin, että kello on sen verran että varmaan minun pitääkin tästä lähteä ja päästää heidätkin omiin puuhiinsa. Tähän emäntä vain myönteli, eikä siis tosiaankaan koitellut estää lähtöäni mitenkään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis ihanko oikeasti muka vieraiden aikana ei voi eikä saa pyykkejä edes ottaa koneesta? Ja miksei muka pihahommia voi tehdä yhdessä? Meillä tehdään usein omia juttuja, kun on vieraita.
Varmaan jos kysäisis että haittaako jos tehdään yhdessä pihahommia, voidaan seurustella sen lomassa?
Ap. Jutteliko hän sulle kun kukkaa istutitte?
Heti syönnin jälkeen emäntä alkoi hösätä pyykkejä ja patisti miehensä trimmaamaan pihaa. Olin todella kiusaantunut kun istutti sitä kukkaa, koska koin että minusta halutaan eroon.
Katselin siinä sitten kelloa ja sanoin, että kello on sen verran että varmaan minun pitääkin tästä lähteä ja päästää heidätkin omiin puuhiinsa. Tähän emäntä vain myönteli, eikä siis tosiaankaan koitellut estää lähtöäni mi
Olisi viimeinen kerta, kun käyn kylässä tuossa paikassa. Todella tökeröä käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan niitä monia pariskuntia, joissa isäntä saattaa lähteä kesken kaiken, lenkille/salille tai rupeaa elokuvaa katsomaan tai muita omia hommiaan.
Tämähän on jopa suotavaa, jos vieras on alunperin sen toisen puolison ystävä.
Joo, mutta jos molemmat alkavat tekemään omia hommia niin kyllä vieraasta halutaan eroon. Normaalisti se, kumman ystävä on kylässä seurustelisi sen vieraan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis ihanko oikeasti muka vieraiden aikana ei voi eikä saa pyykkejä edes ottaa koneesta? Ja miksei muka pihahommia voi tehdä yhdessä? Meillä tehdään usein omia juttuja, kun on vieraita.
Varmaan jos kysäisis että haittaako jos tehdään yhdessä pihahommia, voidaan seurustella sen lomassa?
Ap. Jutteliko hän sulle kun kukkaa istutitte?
Heti syönnin jälkeen emäntä alkoi hösätä pyykkejä ja patisti miehensä trimmaamaan pihaa. Olin todella kiusaantunut kun istutti sitä kukkaa, koska koin että minusta halutaan eroon.
Katselin siinä sitten kelloa ja sanoin, että kello on sen verran että varmaan minun pitääkin tästä lähteä ja päästää heidätkin omiin puuhiinsa. Tähän emäntä vain myönteli, eikä siis tosiaankaan koitellut estää lähtöäni mi
Sinusta haluttiin eroon, aivan selvästi. En vain ymmärrä, että miksi edes kutsuivat sinut kylään jos eivät jaksaneet seurustella? Näitä ihmisiä on ovat moukkia ilman tapoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan niitä monia pariskuntia, joissa isäntä saattaa lähteä kesken kaiken, lenkille/salille tai rupeaa elokuvaa katsomaan tai muita omia hommiaan.
Tämähän on jopa suotavaa, jos vieras on alunperin sen toisen puolison ystävä.
Joo, mutta jos molemmat alkavat tekemään omia hommia niin kyllä vieraasta halutaan eroon. Normaalisti se, kumman ystävä on kylässä seurustelisi sen vieraan kanssa.
No enhän mä sitä kiistänytkään.
Luin ketjun läpi. Mistä tälläisiä ihmisiä edes löytyy, jotka kehtaavat ajaa vieraan tuolla tavoin pois? Meillä ei todellakaan alettaisi tehdä mitään pihahommia ja pyykin laittoa vieraiden aikana, ei ikinä.