Lue keskustelun säännöt.
Kannattaisiko erota?
11.06.2025 |
Minä ja mies ollaan oltu yhdessä noin 20 vuotta. Koskaan tämä ei ole ollut mikään intohimoinen suhde, mutta nyt mitään lämpöä ja läheisyyttä ei ole ollut vuosiin. Ollaan kuitenkin ihan perusonnellisia, ei riidellä ja tehdään paljon juttuja yhdessä. Nyt yhtäkkiä tajusin, että en halua viettää lomaani samaan aikaan mieheni kanssa. Mieheni on minulle niin kuin kaveri, jonka kanssa hengaan, kun ei ole ketään muutakaan? Vaikea selittää. Rakastan miestäni, mutta en ole rakastunut mieheeni. En tiedä olenko ollut koskaan vai oliko joskus nuorena vain kiire perheen perustamiseen ja isänä hän onkin täydellinen. Isänä ja kotona puolisona, mutta ei sitten ehkä rakastettuna? En osaa pukea tunteitani sanoiksi enkä ole koskaan näistä tunteista kenellekään puhunutkaan. Mietin vaan, että hukkaanko koko elämäni olemalla väärän ihmisen kanssa? Saakohan kukaan mun ajatuksesta kiinni...
Kommentit (104)
Jollei ole ollut vuosiin lämpöä ja läheisyyttä eikä intohimoa, niin olette kumpikin vieraantuneet toisistanne jos nyt joskus jotain on ollutkin. Puhukaa asiasta vakavasti ja ottakaa vaikka yhdessä käsittelyyn eron mahdollisuuskin. Kuunnelkaa toisianne. Miettikää voitteko yrittää muuttaa jotain pinttynyttä ja nuupahtanutta löytääksenne vielä toisenne uudelleen. Jos jatkatte vain puhumatta samalla linjalla tyytyen arjen turvallisuuteen ja rutiiniin, on kyse enää vain siitä, kumpi ensin rakastuu yllättäen kolmanteen ja ehkä pettää ja sitten ongelma lävähtää myrskyn lailla päin kasvoja kaaoksena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko hän väkivaltainen tai jotai muuta.?
Jos ei niin se on hyvä. Tai juo liikaa.
Ei parisuhde ole kokoajan mitään onnen täyttymystä. Riittää että tulee hyvin toimeen.
Voisit keksiä itsellesi tai sit yhteisiä harrastuksia piristää parisuhdetta vaikka tanssikurssi ymz?
Jos muuten on kaikki hyvi.
Ei todellakaan ole väkivaltainen tai mitään. Eikä juo melkein ollenkaan. On sellainen jokaisen naisen unelmamies (paitsi minun..), joka tekee kaiken naisensa eteen.
Siksihän tässä mietityttää, että onko se intohimo niin tärkeää. Ahdistaa vaan todella paljon ajatus tälleen nelikymppisenä loppuelämästä ilman mitään fyysistä läheisyyttä.
Sitä fyysistä läheisyyttä voi opetella. Pariterapeutilta saa tähän kyllä vinkkejä ja tehtäviäkin. Jo sammuneen liekin voi sytyttää jos tilanne ei ole paha
Minulle toimiva ratkaisu on ollut työpaikalta löydetty vakio panokaveri. Ikäiseni hyväkuntoinen leskimies. Minulla on kierukka ja aviomiehelle sanon käyväni jumppakerhossa. Ei ihan valetta! Pysyy mieli virkeänä ja paikat kunnossa!
Vierailija kirjoitti:
Odottele päälle viisikymppiseksi ja mieti näitä asioita vasta sitten. Nelikymppinen on vielä täysi kakara ja täysin hormoneiden vietävänä. Yleensä tuossa iässä erotaan ja sitten sitä kadutaan myöhemmin.
Viisikymppinen nainen ei kelpaa enää kenellekään miehelle, on rypistynyt mummeli miesten silmissä, jopa dementiapapparaisten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odottele päälle viisikymppiseksi ja mieti näitä asioita vasta sitten. Nelikymppinen on vielä täysi kakara ja täysin hormoneiden vietävänä. Yleensä tuossa iässä erotaan ja sitten sitä kadutaan myöhemmin.
Toi on klassikko, että erot tapahtuu nelikymppisenä. Kuinka monia aikuisia on jotka muistaa kuinka omat vanhemat erosi noin nelikymppisenä?
Paljon ja oliko ne vanhemmat myöhemmin tyytyväisiä tai elikö ne paremman elämän? Ei.
Hyvin yksinäisen elämän elivät. Ehkä he halusivatkin lopulta yksinäisyyttä ja kuolemaa. Halusivat vain jotain mitä eivä löytäneet erossa tai elämänmuutoksissa.
Tämä! Omatkin vanhemmat ovat eronneet joskus juurikin nelikymppisenä ja nyt vanhoina ovat sitten kumpikin yksin. Kaveriporukassa on eronneita ja välillä säälittää, kun lapsien kasvettua he ovat todella yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ottakaa parisuhdeaikaa, viikonloppu kahdestaan yms. Lusikassa nukkuminenkin on yllättävän kivaa nuoruusvuosien jälkeen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi kertoa näistä asioista miehelle ennen kuin pettää.
Yleensä pettäjät pohtii näitä asioita ennen pettämistään.
Tuskin AP tässä pettäjäksi on ryhtymässä. Jutella pitää ja tosiaan tehdä asioita parisuhteen ja intohimon eteen. Miksi olisi alintapohjasakkaa joka tuhoaisi suhteensa lisäksi lastensa tulevaisuudenkin
Mutta eihän ap:lla ole lapsia. Ymmärsin että koirista oli kyse tai korkeintaan yhdestä lapsesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse erosin vastaavassa tilanteessa. Erosta nyt nelisen vuotta, ei uutta miestä enkä kadu, tekisin saman päätöksen uudelleen.
Toivon tietenkin että vielä löydän miehen vierelleni, mutta siinä ei rahat, autot tai muu materia vaikuta vaan pitää olla mies jonka kanssa haluan olla ja ketä kohtaan tunnen seksuaalista vetovoimaa. Ja jos ei kohdalle osu niin sitten ei osu.
eroa heti, koska olet miehelle vain taakka ja rasite. tosin ikänaisena tämä jää viimeiseksi suhteeksesi. ei sinua enää kukaan huoli. noniin, onnea eroon ja hauskaa kesää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle toimiva ratkaisu on ollut työpaikalta löydetty vakio panokaveri. Ikäiseni hyväkuntoinen leskimies. Minulla on kierukka ja aviomiehelle sanon käyväni jumppakerhossa. Ei ihan valetta! Pysyy mieli virkeänä ja paikat kunnossa!
Valehtelija luuseri. Ihme että voit elää itsesi kanssa. Onneksi karma pitää huolen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odottele päälle viisikymppiseksi ja mieti näitä asioita vasta sitten. Nelikymppinen on vielä täysi kakara ja täysin hormoneiden vietävänä. Yleensä tuossa iässä erotaan ja sitten sitä kadutaan myöhemmin.
Viisikymppinen nainen ei kelpaa enää kenellekään miehelle, on rypistynyt mummeli miesten silmissä, jopa dementiapapparaisten.
Niin siis ollaan vaihtamassa toiseen se mies siis?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tuossa parasta ennen päivä on pahasti mennyt. Miksi kukaan fiksu mies haluaisi mitään vakavampaa lähteä yhdessä rakentamaan naisen kanssa, jolla ei ole ollut selkeää syytä pitkästä suhteesta eroamiseen. Historia tulee kuitenkin puhuttua ennen mitään vakavampaa ja "musta tuntui" eroamiset ei kyllä lupaa mitään hyvää johon sitoutua. Pettäjät löytää korkeintaan toisen pettäjän
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odottele päälle viisikymppiseksi ja mieti näitä asioita vasta sitten. Nelikymppinen on vielä täysi kakara ja täysin hormoneiden vietävänä. Yleensä tuossa iässä erotaan ja sitten sitä kadutaan myöhemmin.
Toi on klassikko, että erot tapahtuu nelikymppisenä. Kuinka monia aikuisia on jotka muistaa kuinka omat vanhemat erosi noin nelikymppisenä?
Paljon ja oliko ne vanhemmat myöhemmin tyytyväisiä tai elikö ne paremman elämän? Ei.
Hyvin yksinäisen elämän elivät. Ehkä he halusivatkin lopulta yksinäisyyttä ja kuolemaa. Halusivat vain jotain mitä eivä löytäneet erossa tai elämänmuutoksissa.
Tämä! Omatkin vanhemmat ovat eronneet joskus juurikin nelikymppisenä ja nyt vanhoina ovat sitten kumpikin yksin. Kaveriporukassa on eronneita ja välillä säälittää, kun lapsien kasvettua he
Lapset jää myös jotenkin täysin juurettomiksi ja yksin. Eivät edes sisaruksina koe yhteyttä vanhempien eron jälkeen.
Se on koko perheen ero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odottele päälle viisikymppiseksi ja mieti näitä asioita vasta sitten. Nelikymppinen on vielä täysi kakara ja täysin hormoneiden vietävänä. Yleensä tuossa iässä erotaan ja sitten sitä kadutaan myöhemmin.
Viisikymppinen nainen ei kelpaa enää kenellekään miehelle, on rypistynyt mummeli miesten silmissä, jopa dementiapapparaisten.
Kelpaa se, mutta tuossa iässä alkaa miehiä kaatua vähitellen ja 60v aika moni on jo haudassa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko hän väkivaltainen tai jotai muuta.?
Jos ei niin se on hyvä. Tai juo liikaa.
Ei parisuhde ole kokoajan mitään onnen täyttymystä. Riittää että tulee hyvin toimeen.
Voisit keksiä itsellesi tai sit yhteisiä harrastuksia piristää parisuhdetta vaikka tanssikurssi ymz?
Jos muuten on kaikki hyvi.
Ei todellakaan ole väkivaltainen tai mitään. Eikä juo melkein ollenkaan. On sellainen jokaisen naisen unelmamies (paitsi minun..), joka tekee kaiken naisensa eteen.
Siksihän tässä mietityttää, että onko se intohimo niin tärkeää. Ahdistaa vaan todella paljon ajatus tälleen nelikymppisenä loppuelämästä ilman mitään fyysistä läheisyyttä.
Odota että lapset aikuistuvat ja eroa sitten jos siltä vielä tuntuu. Jos nyt katselet uuden niin 20 v jälkeen olet taas kyllästynyt ja sitten oletkin jo kuusikymppinen eikä uutta enää niin vain löydykään. Yritä panostaa tämän hetkiseen liittoosi, yhteisiä reissuja, uusia harrastuksia esim. tanssi, tai pelatkaa vaikka ryysypokkaa niin tulee tietynlaista jännitystä ja itselle myös yksinään jotain uutta harrastusta, kaikkea ei tarvitse tehdä yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Ottakaa parisuhdeaikaa, viikonloppu kahdestaan yms. Lusikassa nukkuminenkin on yllättävän kivaa nuoruusvuosien jälkeen
Ap totesi ettei halua viettää lomaakaan enää miehen kanssa. Hän ei siis halua viettää aikaansa miehensä kanssa.
Kyllä se on eron paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odottele päälle viisikymppiseksi ja mieti näitä asioita vasta sitten. Nelikymppinen on vielä täysi kakara ja täysin hormoneiden vietävänä. Yleensä tuossa iässä erotaan ja sitten sitä kadutaan myöhemmin.
Toi on klassikko, että erot tapahtuu nelikymppisenä. Kuinka monia aikuisia on jotka muistaa kuinka omat vanhemat erosi noin nelikymppisenä?
Paljon ja oliko ne vanhemmat myöhemmin tyytyväisiä tai elikö ne paremman elämän? Ei.
Hyvin yksinäisen elämän elivät. Ehkä he halusivatkin lopulta yksinäisyyttä ja kuolemaa. Halusivat vain jotain mitä eivä löytäneet erossa tai elämänmuutoksissa.
Tämä! Omatkin vanhemmat ovat eronneet joskus juurikin nelikymppisenä ja nyt vanhoina ovat sitten kumpikin yksin. Kaveriporukassa on eronneita j
Juuri näin!
Millä perusteella olette "perusonnellisia"? Teistä kumpikin on lakannut elämästä. Mieti tuota samaa 40 vuotta lisää.
Minkä ikäinen ap on? Riippuu täysin siitä.
Kolmekymppisenä eroaisin, mutta en enää nelikymppisenä tai viisikymppisenä ellei mies ole täysi hirviöjuoppo.
Toi on klassikko, että erot tapahtuu nelikymppisenä. Kuinka monia aikuisia on jotka muistaa kuinka omat vanhemat erosi noin nelikymppisenä?
Paljon ja oliko ne vanhemmat myöhemmin tyytyväisiä tai elikö ne paremman elämän? Ei.
Hyvin yksinäisen elämän elivät. Ehkä he halusivatkin lopulta yksinäisyyttä ja kuolemaa. Halusivat vain jotain mitä eivä löytäneet erossa tai elämänmuutoksissa.