Oletko kysynyt vanhemmiltasi että miksi he tekivät sinut?

Miehenä voin sanoa että tuskin sitä on loppukirin aikana juurikaan mietitty.

Kysyin. Koska ihmettelin jo lapsena, miksi niitä lapsia oli tehtailtu lisää vaikka entisistäkään ei välitetty. Rahaa ei ollut ollut perustarpeisiinkaan, mutta lapsiluku senkun kasvoi. Äiti vastasi että: "minä tykkään vauvoista." Ja ilmeisesti tämä vastaus oli täysin rehellinen, sillä tälle äitihahmolle lapsi oli heti ilmaa kun vauva-aika oli ohi. Olkoon omillaan. Ja uutta pullaa vain uuniin.

Minä olin vahinko ja vanhempani menivät pian naimisiin. Sitten syntyi pikkuveli ja vanhempien onnellinen avioliitto kesti yli 50 vuotta kunnes isäni kuoli 90-vuotiaana.

Ei ole tarvinnut kysyä, tiedän heidän rakkaustarinansq, olen esikoinen ja sisko synty 1v 2kk myöhemmin.

En ole. Isäni kertoi kyllä ihan kysymättä, että perhe on aina ollut hänelle sivuseikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maailma olisi parempi paikka, jos naiset nielisivät useammin.

Sinut olisi kannattanut päästää heinikkoon. 

Joo, tai lakanalle, tai talous paperiin...

Olen neljästä lapsesta viimeinen ja vahinko. Rakastettu on ja koulutettu. Ehkä vähän hemmoteltu aikanaan.

N56

Tosiaan, vanhempani harrastivat seksiä 38-vuotiaina, äiti tuli raskaaksi, ei halunnut tehdä aborttia vaikka useammalta sukulaiselta tuli kehotus siihen (terveysongelmia). Äiti ajatteli antaa minulle mahdollisuuden elää vaikka riskinä olisi ollut se, että olisin syntynyt vammaisena tai sairaana.

Synnyin terveenä lapsena, kaikki meni hyvin. Muistan kyllä joskus teininä murehtineeni sitä, kuinka vanhempani myönsivät ettei perhearki ollut ihan sitä mitä he olivat kuvitelleet. Äiti haikailee edelleen menetetyn uransa (hänen sanojaan) perään vaikka olen jo yli kahdenkymmenen. 

En tosiaan pyytänyt syntyä tänne, mutta en minä siitä valita. Haluan vain nähdä kuinka pitkälle pääsen ja kuinka vanhaksi elän.

Vanhempani saivat ikäväkseen esikoiseksi tytön, joten piti sitten tehdä toinen lapsi, joka olisi se kauan toivottu poika. Noh vikaan meni, tyttö tuli, tyhjä tuli. Kolmannella kerralla kävi paremmin, että alulle saatettiin poika, mutta se valitettavasti meni kesken joskus viikolla 9. Vielä neljänkymmenen vuoden jälkeen äitini itkee tämän poikansa perään.

Vierailija kirjoitti:

Tosiaan, vanhempani harrastivat seksiä 38-vuotiaina, äiti tuli raskaaksi, ei halunnut tehdä aborttia vaikka useammalta sukulaiselta tuli kehotus siihen (terveysongelmia). Äiti ajatteli antaa minulle mahdollisuuden elää vaikka riskinä olisi ollut se, että olisin syntynyt vammaisena tai sairaana.

Synnyin terveenä lapsena, kaikki meni hyvin. Muistan kyllä joskus teininä murehtineeni sitä, kuinka vanhempani myönsivät ettei perhearki ollut ihan sitä mitä he olivat kuvitelleet. Äiti haikailee edelleen menetetyn uransa (hänen sanojaan) perään vaikka olen jo yli kahdenkymmenen. 

En tosiaan pyytänyt syntyä tänne, mutta en minä siitä valita. Haluan vain nähdä kuinka pitkälle pääsen ja kuinka vanhaksi elän.

Tähän vielä lisäyksenä, että en varsinaisesti ollut mikään vahinkolapsi, mutta vanhempani olivat yllättyneitä saadessaan minut niin vanhana.

Äitini halusi suurperheen. Olen viidestä lapsesta nuorin. Meidät kasvatettiin kieroon ja pelkäämään. Äitini on myös aina halunnut olla mummo, mutta vain minä olen saanut lapsen. Lapsen ollessa parin kuukauden ikäinen äitini kyseli jo toisen lapsen perään, kauhuissani kysyin, eikö yksi riitä, niin ei hänen mielestään, ja siinä hän totesikin, että halusi jo pienestä pitäen suurperheen.

Enpä ole mutta ehkä aloittajan kannattaisi kysäistä.

Kysyin. En kuulemma ole isälle, vaan naapurin ukolle. Tai siis se on se minun isäni. 

Pilasin näin kuulemma vanhempieni avioliiton ja äitini elämän.

Vierailija kirjoitti:

Maailma olisi parempi paikka, jos naiset nielisivät useammin.

Silloinhan sinäkin olisit jäänyt syntymättä.

Vahinko olin Minäkin, tuli ilmi että synnyin tasan 9kk siitä kun vanhemmat tapasi. Se pakotti äidin yhteen isän kanssa. Eivät olisi sopineet yhteen eikä vanhemmaksi, tekivät kyllä selväksi että kaikki ongelmat oli minun syytäni. En ole ollut yhteydessä kumpaankaan enää vuosiin ja toinen jo kuolikin. 

Tiedän kysymättäkin, että olen Jumalan lahja. Kuten myös 10 sisarustani.

Isän perunkirjoituksessa tuli puheeksi, että olivat isän kanssa seurustelleet vasta 4-5 kk, kun olivat päättäneet, että lapsi saa tulla, jos on tullakseen. Sen tiesin, että ovat menneet naimisiin vasta syntymäni jälkeen, mutta se tuli yllätyksenä, että noin vähän aikaa olivat olleet yhdessä. 

Olinkin sitten aika pian ilmoittanut tulostani. Toivottu lapsi olin. Olihan vanhemmilla avioliiton aika erinäisiä ongelmia, mutta kelläpä ei. Naimisissa olivat loppuun asti ja isä kuoli kotona saattohoidossa useampi vuosi sitten. 

Pikkusiskoa sitten tekivät pitemmän aikaa. Sisko on 7 v nuorempi kuin minä 

Olin "vahinko", tai siis vanhemmat eivät käyttäneet ehkäisyä, vaikka eivät halunneet lasta.

Äiti halusi lapsen. Hankkivat.

Oli vaikea synnytys. Minut todettiin kertaalleen jo kuolleena syntyneeksi. Tokenin, vaikka hapenpuute ehkä aiheutti jotain vaurioita. Ei halunnut enempää lapsia.

Äitini kertoi, että raskaus oli ainoa asia, jolla hän pääsi muuttamaan pois lapsuudenkodistaan nuorena.

Hän ei kansalaiskoulun jälkeen saanut enää mennä kouluun, kun isänsä uusi vaimo tarvitsi tytärpuolen kotona. Eli äidistä tuli lastenvahti ja piika. Uusi vaimo mielellään myös hakkas.

Sitten muori karkas kerran bilettämään ja hankkiutui raskaaksi ekan halukkaan kanssa.

Tadaa!

Ei ollut äiti penaalin terävin kynä.