Mies ei kehu ulkonäköäni koskaan
Mies ei koskaan kehu ulkonäköäni, ei ole kehunut vuosiin. Tämä on laskenut itsetuntoani, enkä tunne enää itseäni naiselliseksi tässä suhteessa. Koska kehuja ei tule koskaan, en myöskään enää jaksa nähdä niin paljon vaivaa ulkonäön eteen kuin ennen. Minä olen kehunut miestä, mutta koska se ei ole ollut millään tapaa vastavuoroista, jätän kivat sanat nykyään sanomatta vaikka mies näyttäisikin hyvälle. Joskus kun olen laittautuneempi ja sen näköinen kuin mistä tiedän miehen pitävän, huomaan hänen katseestaan, että pitää näkemästään. Kuitenkaan ei silloinkaan sano mitään. Mistä tämä johtuu?
Olen kyllä välillä vihjannut miehelle, että tuntuu ikävältä kun hän ei enää kehu ja en tunne itseäni kauniiksi hänen silmissään. Silti mies ei ole sanonut mitään, enkä enää aio asiasta vihjata.
Tämä tuntuu vaikuttavan parisuhteen dynamiikkaan syvästi. Minulle on tärkeää tuntea itseni halutuksi kumppanin silmissä ja luo on eräänlaista seksuaalista jännitettä parin välille. Huomaan katkeroituvani ja tuntuu, että naiseuteni ja kauneuteni menee hukkaan tässä suhteessa. Mietin jopa eroa Jos olisin ulkona ja joku muu mies huomioisi minua, en kokisi kovin vääräksi pettää, sillä ei minua kotona pidetä arvossa. Olenko kohtuuton kun haluan huomiota mieheltäni?
Kommentit (116)
No jos ei ole mitään kehuttavaa, niin ei kai sitä nyt valehdella pidä. Sanoit itse, ettei ole intoa edes laittaa itseään. No kokeile laittaa ja katso mitä mies tuumaa.
Johtunee siitä, että olet 164 senttiä pitkä, mutta painat kuitenkin 84 kiloa?
Vierailija kirjoitti:
Kun mies ei saa suhteessa seksiä - hän hakee sitä muualta. Kun sinä et saa suhteessa mitä tarvitset - hae se ihan oikeasti muualta. Maailma on täynnä miehiä. Se mies siellä sinun sohvalla verkkarit päällä piereskelemässä ei ole maailman ainoa mies. Tuolla on lukuisia miehiä jotka tekisivät mitä hyvänsä puolestasi! Jätä ihan oikeasti se mies joka ei kohtele sinua niin kuin haluat tulla kohdelluksi. Sinulla on vain tämä yksi elämä. Ansaitset kaikkea hyvää ja paljon kehuja.
No joo, mutta eipä se vaihtamallakaan välttämättä parane. Itse en kaipaa mitään limaista ihastelua ja feikkejä korulauseita pillunkiilto silmissä vaan ihan sitä aitoa, rehellistä tykkäämistä josta huokuu viehättymisen lisäksi myös arvostus ja kunnioitus.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä miehet ei kyllä tiedä mitä ne menettää kehuja panttaamalla. En tiedä miten vaikea se on sanoa toiselle "kivannäköinen mekko" "tuoksut hyvältä" "olet ihana", "vau!" "Onpa kiva näköiset housut sulla tänään" tms. kun vastineeksi saa ihan varmasti iloisen vaimon, joka varmasti sänkykamarin puolellakaan ei valittele päänsärkyä.
Tämä. Lisäksi kun muutenkin pitää sitä hyvää fiilistä yllä eli se arkinen yhdessäolo rullaa mukavan rennosti ja mutkattomasti ilman ohareita ja mykkäkouluja, eikä ole naama nutturalla saati äyski ja tiuski toiselle tai päästä sellaisia paheksuvan närkästyneitä tuhahduksia silmien pyörittelyineen jne niin kappas kun suhteessa on läheisyyttä, hellyyttä ja seksiä ihan kuten siinä alkuhuumassakin.
Mutta sitten jos se jokainen sanaton ele kertoo siitä kuinka prsiistä, tyhmä ja vääränlainen se nainen on eikä se osaa mitään ja ajatteleekin ihan väärin jne niin joo onpa ihme, ettei naistakaan oikein romantiikat saati pelkät seksit hotsita.
Mieheni taas kehuu minua kauniiksi usein, mutta jos ollaan jossakin, missä on muita naisia, hän flirttailee näyttävästi kenelle tahansa, siis ihan kenelle tahansa ulkonäöstä riippumatta. Eipä ne kehut siksi juuri lämmitä, mutta enhän minä häntä omista. Eikä hän minua.

Huono itsetunto ja tarve pönkittää sitä ja näemmä ei tunneälykkyyttä, kun tekee sitä sinun läsnäollessa.
Mulla oli tuollainen mies. Halveksin ja inhosin tuota käytöstä ja näin muiden ihmisten ihmettelevät katseet. Asiasta juteltiin, mutta hän vain jatkoi ja jatkoi.
Kannattaa puhua hänelle tuosta ja jos se siitä huolimatta jatkuu, kannattaa miettiä haluaako katsella tuollaista käytöstä loputtomiin. Minä en halunnut.
Vierailija kirjoitti:
"Nyt vaan sitten etsimään sitä imartelevaa, ylitsevuotavia kehuja jakavaa rakkauspommittajaa!"
Siis tämä olisi oikeasti jopa parempi. En siis nyt todellakaan sano kenellekään, että olkaa tällaisen miehen kanssa, mutta älkää myöskään olko sellaisen kanssa joka ei kehu teitä. On olemassa välimuoto.
Olin kerran suhteessa miehen kanssa joka ei koskaan kehunut minua. Yhtenä päivän kävelin jonkun vanhan juopon ohi, joka alkoi ylitsevuotavasti kehumaan minua maasta taivaisiin kuinka upea nainen olenkaan jne. Silloin tajusin kuinka alas olin vajonnut, kun tämän vanhan juopon sanat oikeasti imarteli 27 vuotiasta naista. Olin koko loppupäivän yhtä hymyä. Silloin kuitenkin tajusin myös, etten voi jatkaa suhdetta sen miehen kanssa. Tämä juoppo sai minut hyvälle tuulelle, kun oma miesystävä sai huonolle.
Minäkin huomasin saman, että jopa tuntemattomat miehet oli mua kohtaan paljon ystävällisempiä kuin oma mies. Silloin heräsin unesta ja jätin miehen joka kohteli kuin roskaa vaikka olin hänen "unelma naisensa".
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä miehet ei kyllä tiedä mitä ne menettää kehuja panttaamalla. En tiedä miten vaikea se on sanoa toiselle "kivannäköinen mekko" "tuoksut hyvältä" "olet ihana", "vau!" "Onpa kiva näköiset housut sulla tänään" tms. kun vastineeksi saa ihan varmasti iloisen vaimon, joka varmasti sänkykamarin puolellakaan ei valittele päänsärkyä.
On ennemmin sääntö kuin poikkeus että suomimiehet on narsistisia ja niitä pitää kehua ja jatkuvasti olla vannomassa uskollisuuttaan ja egoa pönkittämässä. Onhan täälä se mitä hullua exäsi on tehnyt mustasukkaisuuksissaan - ketju jota lukemalla tajuaa kuinka hullun yleistä miehen heikko itsetunto on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni taas kehuu minua kauniiksi usein, mutta jos ollaan jossakin, missä on muita naisia, hän flirttailee näyttävästi kenelle tahansa, siis ihan kenelle tahansa ulkonäöstä riippumatta. Eipä ne kehut siksi juuri lämmitä, mutta enhän minä häntä omista. Eikä hän minua.
Huono itsetunto ja tarve pönkittää sitä ja näemmä ei tunneälykkyyttä, kun tekee sitä sinun läsnäollessa.
Mulla oli tuollainen mies. Halveksin ja inhosin tuota käytöstä ja näin muiden ihmisten ihmettelevät katseet. Asiasta juteltiin, mutta hän vain jatkoi ja jatkoi.
Kannattaa puhua hänelle tuosta ja jos se siitä huolimatta jatkuu, kannattaa miettiä haluaako katsella tuollaista käytöstä loputtomiin. Minä en halunnut.
Luuletko että tuo käytös on tahatonta? Ihan tahalteen miehet yrittää tehdä kumppaninsa mustasukkaiseksi tuolla käytöksellä. Se pönkittää itsetuntoa kun mies kokee olevansa jokin palkinto. Tuota sanotaan myrkylliseksi suhteeksi. En itse sellaiseen suostuisi koska ei ole tervettä.
Ettekö ymmärrä että rakkaus on sitä kun ei halua satuttaa eikä loukata toista? Haloo??
Varmaan ei pidä sinua kauniina. Kyllä naiset tarvitsevat kehuja, jos ei oma mies kehu niin sitten mieheni ei pidä minua kauniina!
ja sitten on varmaan jossain instassa kehumassa jotain random tylleröä
Siis onko se ennen kehunut? vai aina ollut ns. "tuppisuu" :D
Vierailija kirjoitti:
Mitä te naiset mussutatte. Jos ootte kelvannu miehelle seksiin niin ootte hyvän näkösiä, tartteeko sitä jatkuvasti toitottaa.
Eihän miehetkään oo valittamassa kun ette kehu heitä.
Itse kyllä muistan kehua omaa miestä aina koska rakastan häntä. Ja minun mielestä hän on hyvännäköinen ja miehekäs.
Miehet pelkäävät sydänjuuriaan myöten, että vaimo lähtee toisen miehen mukaan, jos heidän ulkonäköään kehuu. Näin mies on minulle sanonut. Se on vaan ihan päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Miehet pelkäävät sydänjuuriaan myöten, että vaimo lähtee toisen miehen mukaan, jos heidän ulkonäköään kehuu. Näin mies on minulle sanonut. Se on vaan ihan päinvastoin.
Mutta ap:n tapauksessa mies oli ennen kehunut, mikä siis muuttui?