Mitäs sitten, kun ei millään pääse yllätyserosta yli? Takana erittäin pitkä avioliitto.

Vierailija kirjoitti:

Kasi jatkaa: Tuosta erostani on jo neljä vuotta, enkä ole sen jäkeen käynyt treffeillä. Olen omasta mielestäni (ja on myös sanottu) nätti ja luonteeltani avoin/ystävällinen, mutta jostain syystä kukaan ei ota minuun kontaktia. Itse kyllä alan aina jutella ympärilläni oleville ihmisille missä vain olenkin, koska se on mielestäni kohteliasta, mutta sekään ei ikinä ole johtanut mihinkään. Käytännössä olen ollut tässä jo 4,5 vuotta selibaatissa, mikä kyllä harmittaa, koska olen aina pitänyt seksistä. Toki viihdytään itseäni, mutta ei se ole sama asia. Haluaisin vain olla rakastunut ja tuntea itseni rakastetuksi Kaipaan toisen ihmisen kosketusta ihollani

Minulla oli vuosikausia eron jälkern joku harmaa aura ympärilläni: kukaan ei kiinnostunut minusta. Lopulta se hälveni, mutta vuosia siihen meni.

Oltiin naimisissa 20v. kaksi lasta.Itse olin voinut suhteessa huonosti muutaman vuoden ja miettinyt eroa.Mies kätevästi rakastui vanhaan ystäväänsä ja ilmoitti haluavansa eron.Itsekin halusin,mutta petetyksi tuleminen tuntui pahalta ja tuntuu edelleen.Nyt erosta reilu vuosi.Voisi jo päästä yli.Vielä ei uutta kumppania.En pidä kiirettä.

Ap, minua auttoi aikanaan päiväkirjaan kirjoittaminen. Eroryhmässäkin kävin, sekin auttoi vähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tulin jätetyksi myös reilun 20 vuoden liiton jälkeen. Mies oli reilun parin vuoden ajan koko ajan vain etäisempi, kieltäytyi seksistä väsymykseen vedoten ja sai ihmeellisiä suuttumuskohtauksia. Kun tiedustelin, mikä hätänä, niin aina vain syytti työstressiä (oli yrittäjä) ja sanoi rakastavansa. Vuosi ennen eroa hän ehdotti vielä yhden iltatähden tekemistä, vaikka omasta puolestani lapsilukumme oli jo täynnä. Onneksi ei tärpännyt.

Koska hän sanoi rakastavansa, koetin kaikin puolin tehdä hänen elämästään mahdollisimman stressitöntä: hoidin oman vaativan työni ohella koko kodin, lapset, lemmikit, maksoin ison osan menoistammekin, koska hänen yrityksellään meni heikommin. Pyrin pitämään positiivista ilmapiiriä yllä, en niin sanotusti nillittänyt turhista ja kehotin häntä menemään enemmän ulos kavereittensa kanssa yms.  - kaikki tämä, koska olin itsekin luvannut rakas

Minulla epäasiallista käytöstä oli jo pitkään ennen eroa, joka tuli puskista. Seksiä kyllä oli, mutta jotenkin vaikeaa aloittaa. 8kk jälkeen en ehkä ikävöi usein, mutta välillä. Mitään järkevää keskusteluyhteyttä en ole saanut. Pari riitaa kyllä viestitellen, kun olen tahtonut sopia tai ymmärtää. Kaipa hänellä oli aina toinen mielessään. Vuosia. Olen harkinnut laastarisuhteita, mielestäni se on väärin. Tajusin että kaikenlaista valetta oli ilmassa, olin vain sinisilmäinen. Olisipa ollut rehellinen, suru ja pettymys olisivat pienempiä. Mutta en osaa neuvoa, päinvastoin. Mies olen, ja sen ikäinen että on vaikeaa milloinkaan uskaltaa rakkaussuhteeseen tai ottaa yhteyttä. Se on ehdotukseni. Kaipa lopulta paljastuin paskaksi, mutta kauan siinä meni lempeä luritellen.

Vierailija kirjoitti:

Erosta on aikaa yli 3 vuotta.

 

Itsellä otti takapakkia 3 vuoden kohdalla. Viime kesänä tuli murehdittua, oli oikein masennustakin. Syksyllä helpotti.

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuosta oikeasti koskaan toivu. Muutut ihmisenä, vanhasta minästä luopuminen sattuu eniten. Se vol2 on kyynisempi, väsyneempi, vähemmän iloinen.. 

Jossain vaiheessa olet liian väsynyt taistelemaan ikävää tunnetta vastaan ja tulee sellainen tunnoton tyhjyys pariksi vuodeksi. 

Jotkut yrittää peittää uusien suhteiden ja menojalan vipattamisen alle tämän prosessin, mutta sellaista hyvää, viatonta ja luottamuksellista suhdetta et enää koe. Et vanhaan, et uuteen kumppaniin. Suhteesi lapsiisi myös muuttuu, se on traagista.

En ole kokenut sitä noin.

Up.

Mun kokemus on, että ylipääsemiseen vaikuttaa myös se, miten olosuhteiden puolesta pääsee suuntautumaan omaan elämäänsä. 

Yllätyseron jälkeen ruohon oltua ihan samanlaista aidan toisella puolella ex järjesti ensin vuoden takaisinpyrkimiskampanjan, vaikka luottamuksen totaalisen murskautumisen jälkeen se ei osaltani ollut mitenkään mahdollista.

Sitten alkoi kiusaaminen ja kostaminen lapsen avulla ja yhteisten velkojen ja omaisuuden osituksessa tuli nähtyä kaikki kapulat, joita rattaisiin voi heitellä. Ex sai rahansa ja lapsen ja vasta sitten pääsin asiaa käsittelemään, suremaan ja suuntautumaan eteenpäin. Jotkut on multikyvykkäitä tekemään näitä asioita yhtaikaa, mutta mun oli vain jäädytettävä sisukseni, jotta jaksoin ensin rämpiä ulkoiset asiat kuntoon.

Erosta on nyt 8 vuotta ja jo ehkä pari vuotta olen elänyt omaa elämääni. Ennalleen samaksi ihmiseksi en palaa. Sellainen kokemus on kumppanin valehtelu rakastamisesta samaan aikaan kuin pyörittää jo uutta suhdetta. Myös exän kyky masinoida vuosien kostamista ja kiusaamista vei luoton koko miessukupuoleen, joten uuteen parisuhteeseen en päädy. 

Oletko ap käyttänyt ammattiavun keinoja? Koin itse siitä hyötyä, kun oma käsitys itsestäni oli saanut liikaa kolhuja exän sanoista ja teoista. Suosittelen!

Vierailija kirjoitti:

Mun kokemus on, että ylipääsemiseen vaikuttaa myös se, miten olosuhteiden puolesta pääsee suuntautumaan omaan elämäänsä. 

Yllätyseron jälkeen ruohon oltua ihan samanlaista aidan toisella puolella ex järjesti ensin vuoden takaisinpyrkimiskampanjan, vaikka luottamuksen totaalisen murskautumisen jälkeen se ei osaltani ollut mitenkään mahdollista.

Sitten alkoi kiusaaminen ja kostaminen lapsen avulla ja yhteisten velkojen ja omaisuuden osituksessa tuli nähtyä kaikki kapulat, joita rattaisiin voi heitellä. Ex sai rahansa ja lapsen ja vasta sitten pääsin asiaa käsittelemään, suremaan ja suuntautumaan eteenpäin. Jotkut on multikyvykkäitä tekemään näitä asioita yhtaikaa, mutta mun oli vain jäädytettävä sisukseni, jotta jaksoin ensin rämpiä ulkoiset asiat kuntoon.

Erosta on nyt 8 vuotta ja jo ehkä pari vuotta olen elänyt omaa elämääni. Ennalleen samaksi ihmiseksi en palaa. Sellainen kokemus on kumppanin valehtelu rak

Minulle on käynyt aivan samalla lailla. Exäni ensin alkoi perseilemään oikein urakalla. Joka ilta kun hän tuli töistä,  hän keksi jostain riitaa ja huutamista.

Piti purkaa päivän aikana kerätty stressi minuun ja lapseemme. Minä voin huonosti, lapsi voi huonosti, jopa koira oli stressaantunut.

Hän teki kaikella mahdollisella tavalla kiusaa. Lopulta lakkasin nukkumasta kokonaan. Hakeuduin terveyskeskuslääkärille, joka lähetti minut psykologille. Tämä sanoi ihan suoraan, että tuo ei lopu koskaan ja se vaan pahenee vuosien myötä. Sinä olet kuin äiti teini-ikäiselle lapselle, joka uhmaa ja yrittää ottaa henkistä eroa sinusta. Tämän jälkeen aloin katsella suhdettamme kuin ulkopuolisten silmin ja tajusin, että mitkään puhumiset, teot tai ymmärtämiset ei riitä, kun hän ei itse halua muuttua.

Yritin vielä puhua, että ero tästä tulee, jos jatkat näin, mutta hän ei kuunnellut. Kun sitten lopulta sanoin, että haluan erota se tuli hänelle kuin puskista. 

Hän yritti vuoden kuluttua tulla takaisin ja kun en huolinut alkoi vainoaminen, oikeudenkäynnit ja kaikella tavalla lapsen tapaamisissa kiusaaminen. Poliisia tarvittiin usein ja lastensuojeluviranomaisia ja ulosottoviranomaisia.

Jos hän olisi käyttänyt edes promillen siitä energiasta, mitä hän käytti entisen perheensä kiusaamiseen siihen, että oltais pysytty yhdessä, luultavasti eroa ei olis tullut.

Toisaalta kun hän lähti minä aloin nukkumaan ilman unilääkkeitä, lapsi rauhoittui ja pystyi keskittymään kouluun, jopa koira rauhoittui ja muuttui. Perheessämme oli taas iloa ja naurua ja rakkautta.

Yhtä paljon kun sinä pystyt kertomaan aivoillesi että "nyt täytyy päästä yli tästä", pystyy se eronnut siinä edeltävinä vuosina kertomaan aivoilleen että "nyt vaan rakastat tätä nykyistä". Suosittelen käymään psykoterapiassa, on vaan yksi elämä. 

Jos suhde kesti 20 vuotta, voi sen jättämät jäljet ja suruprosessi olla niin iso, että voi viedä jopa 10 vuotta, ennen kuin ihminen on täysin toipunut, hyväksynyt tapahtuneen ja rakentanut uudenlaisen elämän. 

Ja kun se oli yllätysero, äkillinen, vie aikansa toipua shokistakin ennen kuin eroa pystyy edes prosessoimaan.

Jos puolisosi ei ole valmistellut asiaa mitenkään, ole puheväleissäkään enää, ei ota minkäänlaista vastuuta aiheuttamistaan seurauksista on eronne karkeaa ja henkisesti äärettömän haastavaa sille, joka on jätetty.

Jos syitä eroon olisikin niiden ymmärtäminen ja myöntäminen ei onnistu hetkessä.

Jos teillä on paljon omaisuutta ota ehdottomasti juristi avuksi. Muuten käy huonosti ja toinen kykenee hyödyntämään shokkiasi, koska olet vielä tunteissasi kiinni vanhassa.

Ei siitä ihan täysin pääse yli, että tulee petetyksi ja jätetyksi. On se sellainen shokki. 

Minä en usko yllätys eroihin. Merkit ovat olleet ilmassa, mutta niille ollaan sokeita, kun pidetään toista itsestäänselvyytenä. 

Vierailija kirjoitti:

Minä en usko yllätys eroihin. Merkit ovat olleet ilmassa, mutta niille ollaan sokeita, kun pidetään toista itsestäänselvyytenä. 

Niin, yksikään suhde ei ole turvassa. Kun on se elämä tasapainossa, työn, perheen, ystävien, harrastusten, jne kesken eroprosessi on yleensä helpompi, kun ei ole elänyt vain sen parisuhteen kautta. 

Vierailija kirjoitti:

Minä en usko yllätys eroihin. Merkit ovat olleet ilmassa, mutta niille ollaan sokeita, kun pidetään toista itsestäänselvyytenä. 

Kirjoittelin tuolla ylempänä. Se,että kumppani on poissaoleva ja kiinni kännykässä entistä enemmän ja hermostuu helposti eikä enää tee kotona mitään, edes saa kahvikuppia tiskikoneeseen, herätti kyllä kysymyksiä ja kysyinkin. Vastaukseksi sain kuulla olevani outo ja kontrolloiva. Kuulema perhe oli kumppanille tärkeä ja rakasti minua ja oli loukkaantunut ja koki kysymykseni epäasiallisiksi.

Tarkoitatko, että en olisi saanut kokea yllätykseksi eroa, jossa kumppani kiisti vielä alle viikkoa ennen eroimoitustaan. Tarkoitatko, että minun olisi pitänyt tietää, rttä kumppanini valehteli silmät suut täyteen eikä olla tippaakaan yllättynyt?

Valitettavasti olin yllättynyt, vaikka hyppisit tasajalkaa ja väittäisit muuta.

20 vuotta ei ole erityisen pitkä liitto

Mutta ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa vaikkakin muuttuneena ihmisenä.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka kauan erosta on nyt aikaa?

Olisiko parempi "yli pääsemisen" sijaan opetella elämään surun kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Itse jouduin petetyksi ja jätetyksi yli 20 v liitosta. Vaimo lähti nuoremman harrastuskaverin matkaan. Ero tuli aivan puskista ja pari kuukautta niin kaikki ohi.

Siitä nyt reilut kaksi vuotta niin alkanut helpottamaan. Aluksi oli kaikki sumua ympärillä. Mutta ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa vaikkakin muuttuneena ihmisenä

"Ero tuli puskista"

Tätä nyt ei usko kukaan pitkässä liitossa ollut.

Todennäköisesti asioista on expuoliso puhunut, olet vain kuitannut ne jonain vikinänä tai nalkutuksena josta ei tarvitse välittää.

Kunhan sinun napasi on ollut hyvin, niin kaikki hyvin.

Varmasti on hankalaa myöntää vielä 3v myöhemminkin että " hitto, kyllä se ex valitteli asiosta vaan en mä niistä välittänyt"

Olisiko pitänyt kuunnella?

Jatka eteenpäin. Maito on maassa, ei voi pelastaa tölkkiin takaisin.

Ei 20 vuotta ole erityisen pitkä avioliitto.  Tai ehkä nykymittapuun mukaan on.  Itse olen ollut 50v.  Kun erosta on jo muutama vuosi, on vaan aika katsoa eteenpäin.  Uutta matoa koukkuun vaan.  Uusia harrastuksia, ystäviä, tekemistä, matkustelua, mahdollisesti uusi kumppani, uusi alku.  Kesä tulee!  Olet parhaassa iässä ja itsemäinen, ei kannata haaskata tätä hyvää aikaa menneiden hautomiseen.