Mitäs sitten, kun ei millään pääse yllätyserosta yli? Takana erittäin pitkä avioliitto.

Kuinka kauan erosta on nyt aikaa?

Olisiko parempi "yli pääsemisen" sijaan opetella elämään surun kanssa?

Erosta on aikaa yli 3 vuotta.

Mieti rehellisesti mennyttä, oliko avioliitto niin hyvä kuitenkaan, oliko puolisollasi hyvä olla, todennäköisesti ei kun ero tuli. Jatka eteenpäin, et tilanteelle mitään voi. Älä jää surkuttelemaan ja säälimään itseäsi, äläkä katkeroidu, noilla pilaat oman elämäsi. Aluksi on vaikeaa mutta kyllä siitä selviää. T. Saman kokenut.

Itse jouduin petetyksi ja jätetyksi yli 20 v liitosta. Vaimo lähti nuoremman harrastuskaverin matkaan. Ero tuli aivan puskista ja pari kuukautta niin kaikki ohi.

Siitä nyt reilut kaksi vuotta niin alkanut helpottamaan. Aluksi oli kaikki sumua ympärillä. Mutta ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa vaikkakin muuttuneena ihmisenä

Se ei tässä kohtaa enää auta, mutta äärimmäisen harva ero tulee oikeasti puskista. Jos kuuntelisi sitä puolisoa ne edeltävät 10-20 vuotta, ja uskoisi että puoliso puhuu koska niillä asioilla on hänelle merkitystä, niin voisi saada tilaisuuden joko säilyttää liiton tai sopeutua ajatukseen että ette ole toisillenne. 

Minä aina välillä pohdin eroa, lasten takia en vielä ole siihen ryhtynyt, mutta jos ryhtyisin, se tulisi miehelle täytenä yllätyksenä. Siitä huolimatta että olen 25 yhdessäolovuodesta 15 vuoden ajan yrittänyt rautalangasta vääntää että en voi olla ikuisesti näin etäisessä ja kylmässä suhteessa. Hetkittäin tilanne saattaa korjaantua viikoksi tai pariksi, mies kysyy kerran että mitä kuuluu ja toivottaa kahdesti hyvää yötä, ja sitten taas aan jutella kuukausitasolla enemmän puhelinmyyjien kanssa ja tulla satunnaisen kollegan taholta enemmän nähdyksi ja huomioiduksi kuin puolison. Mut hänen mielestään meillä menee hyvin kuin hänen suhteensa minuun on samanlainen kuin keittiöjakkaraan: en pistä pahasti silmään, olen käytännöllinen joskus, ja päälle saa kiivetä kun itsellä on tarvis. 

Oliko teillä tilanne että kumpikaan ei kaivannut seksiä enää vuosiin, kunnes sinulle selvisisi eron yhteydessä että toinen kaipasikin?

Itse tulin jätetyksi myös reilun 20 vuoden liiton jälkeen. Mies oli reilun parin vuoden ajan koko ajan vain etäisempi, kieltäytyi seksistä väsymykseen vedoten ja sai ihmeellisiä suuttumuskohtauksia. Kun tiedustelin, mikä hätänä, niin aina vain syytti työstressiä (oli yrittäjä) ja sanoi rakastavansa. Vuosi ennen eroa hän ehdotti vielä yhden iltatähden tekemistä, vaikka omasta puolestani lapsilukumme oli jo täynnä. Onneksi ei tärpännyt.

Koska hän sanoi rakastavansa, koetin kaikin puolin tehdä hänen elämästään mahdollisimman stressitöntä: hoidin oman vaativan työni ohella koko kodin, lapset, lemmikit, maksoin ison osan menoistammekin, koska hänen yrityksellään meni heikommin. Pyrin pitämään positiivista ilmapiiriä yllä, en niin sanotusti nillittänyt turhista ja kehotin häntä menemään enemmän ulos kavereittensa kanssa yms.  - kaikki tämä, koska olin itsekin luvannut rakastaa niin myötä kuin vastamäessä.

Sitten eräänä iltana hän vain tokaisi, että haluaa erota ja on kuulema ollut viimeiset pari vuotta yhdessä kanssani vain lasten vuoksi - sanoi suoraan valehdelleensa minulle. Siihen päälle sitten vielä haukkui minut, luonteeni ja ulkonäköni ihan lyttyyn; muuttui silmänräpäyksessä todella inhottavaksi ja aivan vieraaksi ihmiseksi.

Joo, kyllähän näin jälkikäteen ajatellen eron merkit olivat ilmassa, mutta kyllä minua viilattiin linssiin ihan huolella. Harmittaa, miksi hän sen pari vuotta näytteli, eikä rehellisesti sanonut asiaansa - tuli aika kusetettu ja petetty olo. 

Mieheni uhkaili 25v avioliittomme aikana erolla aina välillä, kun satuin olemaan eri mieltä hänen kanssaan. Lopulta hän lakkasi täysin ottamatta mitään vastuuta perheestämme, lasten menoista, kotitöistä jne.. Viihtyi vain googlettelemassa nuoria naisia. Sanoin hänelle, että tämmöinen johtaa vain eroon. Ei uskonut, eikä tehnyt mitään muutosta. Sitten eräänä kauniina päivänä ilmoitin, että tämä on nyt tässä, otan eron.

Jäi ukolla haavi auki eikä millään uskonut, että pystyn semmoiseen. Jälkeenpäin vielä soitteli, että miksi halusin erota.

Mutta joo, yleensä jotain merkkejä on jo ilmassa, on toki pers...eestä, jos ei pysty epäkohdista sanomaan ja keskustelemaan.

AP: panosta itseesi, helli ja hoivaa, anna anteeksi itsellesi, mitä olet joutunut kärsimään.

Elämä on valinta. Valitse toisin. Mennyttä ei voi muuttaa. Vain nykyiset valinnat voi. 

Kauan teillä on mennyt aikaa toipua ihan oikeasti erosta, ketkä olette tulleet jätetyksi pitkän suhteen jälkeen? Entä mistä löysitte, jos löysitte, uuden kumppanin? Miltä läheisyys tuntui uuden jälkeen, kun edellisen kanssa ollut kuitenkin niin pitkään?

Vierailija kirjoitti:

Oliko teillä tilanne että kumpikaan ei kaivannut seksiä enää vuosiin, kunnes sinulle selvisisi eron yhteydessä että toinen kaipasikin?

Etenkin naiset usein kertovat kuinka kumpikaan ei enää kaipaa LOL

Voi kestää pari vuottr mutta pääsee kyllä. Lopulta tuntee vain helpotusta.

Pitää antaa aikaa selvitä ja lisää aikaa. Ja yrittää keskittyä muualle heti kun tulee sellainen väli joku päivä ja pidentää aikaa hieman. Tunteita ei voi pakottaa heti poistumaan, se menee aikanaan omia menojaan. Eri näkökulmat voivat tuoda valoa asiaan ja mikä se toinen oli ihmisenä, että oliko huonojakin puolia, kun toisen on laittanut sinne jalustalle "palvottavaksi". Tunteiden kohteeksi. Lisäksi pitää muistaa että maapallolla on muuta elämää vielä, oli kumppani tai ei. On eläimiä, ihmisiä, maita, luontoa, kirjoja, videoita ja kaikkea. Positiiviset ajatukset toisaalta voivat auttaa itseä edelleen.

Haluaisitko oikeasti jatkaa liittoa, jos se olisi toiselle vastenmielistä? Eikö ole hyvä että hän kuunteli itseään ja lähti?

Vierailija kirjoitti:

Itse tulin jätetyksi myös reilun 20 vuoden liiton jälkeen. Mies oli reilun parin vuoden ajan koko ajan vain etäisempi, kieltäytyi seksistä väsymykseen vedoten ja sai ihmeellisiä suuttumuskohtauksia. Kun tiedustelin, mikä hätänä, niin aina vain syytti työstressiä (oli yrittäjä) ja sanoi rakastavansa. Vuosi ennen eroa hän ehdotti vielä yhden iltatähden tekemistä, vaikka omasta puolestani lapsilukumme oli jo täynnä. Onneksi ei tärpännyt.

Koska hän sanoi rakastavansa, koetin kaikin puolin tehdä hänen elämästään mahdollisimman stressitöntä: hoidin oman vaativan työni ohella koko kodin, lapset, lemmikit, maksoin ison osan menoistammekin, koska hänen yrityksellään meni heikommin. Pyrin pitämään positiivista ilmapiiriä yllä, en niin sanotusti nillittänyt turhista ja kehotin häntä menemään enemmän ulos kavereittensa kanssa yms.  - kaikki tämä, koska olin itsekin luvannut rakastaa niin myötä kuin vastamäessä.

Sitte

Olen kokenut saman. Pari päivää ennen äkijättämistä sanoi rakastavansa.

Ja minutkin haukkui aivan maanrakoon. Piti kai häpeä siirtää itsestä toiseen.

Ahaa 

Eihän tuosta oikeasti koskaan toivu. Muutut ihmisenä, vanhasta minästä luopuminen sattuu eniten. Se vol2 on kyynisempi, väsyneempi, vähemmän iloinen.. 

Jossain vaiheessa olet liian väsynyt taistelemaan ikävää tunnetta vastaan ja tulee sellainen tunnoton tyhjyys pariksi vuodeksi. 

Jotkut yrittää peittää uusien suhteiden ja menojalan vipattamisen alle tämän prosessin, mutta sellaista hyvää, viatonta ja luottamuksellista suhdetta et enää koe. Et vanhaan, et uuteen kumppaniin. Suhteesi lapsiisi myös muuttuu, se on traagista.

Olen salamaerossa jätetty 10 vuotta nuoremman naisen takia (eksä myös erotessa vertasi minua häneen ja kertoi kuinka paljon huonompi naisena olen).Minulla meni kauhean kauan, jotain 7 vuotta.

Kumppanin löysin harrastuksen kautta. 

Positiivinen asia, jota en olisi enää keski-ikäisenä osannut odottaa, oli se että uudessa suhteessa koen kukoistavani seksuaalisesti enemmän kuin koskaan. Olin jotenkin ajatellut että se juna meni jo.

Kasi jatkaa: Tuosta erostani on jo neljä vuotta, enkä ole sen jäkeen käynyt treffeillä. Olen omasta mielestäni (ja on myös sanottu) nätti ja luonteeltani avoin/ystävällinen, mutta jostain syystä kukaan ei ota minuun kontaktia. Itse kyllä alan aina jutella ympärilläni oleville ihmisille missä vain olenkin, koska se on mielestäni kohteliasta, mutta sekään ei ikinä ole johtanut mihinkään. Käytännössä olen ollut tässä jo 4,5 vuotta selibaatissa, mikä kyllä harmittaa, koska olen aina pitänyt seksistä. Toki viihdytään itseäni, mutta ei se ole sama asia. Haluaisin vain olla rakastunut ja tuntea itseni rakastetuksi Kaipaan toisen ihmisen kosketusta ihollani

Yritä hankkia itsellesi uusia positiivisia muistoja, tee erilaisia kivoja asioita kuin ennen. Siinä vähän kuin huijaa aivojaan.