Alkavasti muistisairas äitini sai lähetteen pään magneetikuvaan, mutta ei halua mennä

Harmi.

Hänelle pitää kertoa tilanne asianmukaisesti, ymmärtäen hänen kantaansakin.

Treenasin itse niin ankarasti, että sain aivovaltimoon 3mm aukon, verenpaineen yläarvon ollessa parisen sataa, ja treenit jäi pariksi viikoksi kokonaan pois sillä touhulla. Kirurgian jälkeen työmuisti oli vain 3 yksikköä*. Kannattaa käydä kaikkien pään asioiden vuoksi käväistä ojentautumassa muutamaksi minuutiksi kuvauksiin, niin voi sitten treenauttaa muistiasioitakin paremmaksi. Työmuistini on treenillä 12 yksikköä, normaali on 7(+-2). 

*= eli jos minulle lueteltiin vaikka 10 satunnaisnumeroa, pystyin muistamaan vain 3

Nro 50: "Hoivakodissa ei joudu maksamaan lattialla kahta vuorokautta ilman, että kukaan huomaa."

Se on toki totta eikä joudu kotihoidon asiakkaanakaan. Mutta kaatumisia ja mahdollisia luunmurtumia nekään ei estä. Mun isällä on turvaranneke, joka tekee hälytyksen itse, jos se kolahtaa johonkin. Eli jos esim kaatuu. Pari kertaa on tullut vääriä hälytyksiä,  kun isä on puuhaillut jotain ja vahingossa kolauttanut rannekkeen johonkin. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 31: "Kuulostaapa tutulta. Oma läheinen ei tosin raivoa vieraille ihmisille vaan on niin mielin kielin ja on paljon jaksavampi / osaavampi / pystyvämpi kun on esim kotihoidon tarvetta arvioiva ihminen paikalla eli osaa esittää hyvinkin tervettä joka ei apua ole vailla eikä sitä tietenkään kotihoitokaan itse tyrkytä koska resurssit on mitä on. Kuitenkin siis hyvänäkin päivänä on liikkuminen mahdollista vain rollaattorin kanssa ja tasapaino kun on mitä on (samoin lihasvoimat) niin joku saa olla vieressä katsomassa ettei kaadu muksahda täysin holtittomana.

Siksi se sitten on just tuota että läheiset saa auttaa aivan kaikessa ja yötä myöten kun voivoivoi minä en nyt jaksa / osaa / pysty eikä kukaan auta ja vitttuilut päälle. Se on kiva kun ei esim muista käyneensä vessassa 10min sitten vaan alkaa taivainen mekastus kuinka nyt kyllä pitää päästä pytylle justiinsa ja sitten kun on sinne autettu niin oho, eihän minua pissattanutkaan.. Ja s

"Vaikka kotihoito kävisi neljäkin kertaa vuorokaudessa, niin sillä välillä vanhus  voi kyllä kaatua. Ihan kuten voivat kaatua hoivakodissakin. Ei sielläkään kukaan ole koko ajan vieressä vahtimassa. "

Voi kaatua, vaikka olisi vieressä vahtimassakin. Oma vanhus on kaaduttuaan saanut turvarannekkeen kautta apua.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 50: "Hoivakodissa ei joudu maksamaan lattialla kahta vuorokautta ilman, että kukaan huomaa."

Se on toki totta eikä joudu kotihoidon asiakkaanakaan. Mutta kaatumisia ja mahdollisia luunmurtumia nekään ei estä. Mun isällä on turvaranneke, joka tekee hälytyksen itse, jos se kolahtaa johonkin. Eli jos esim kaatuu. Pari kertaa on tullut vääriä hälytyksiä,  kun isä on puuhaillut jotain ja vahingossa kolauttanut rannekkeen johonkin. 

on sentään suostunut rannekkeen käytöön. Mun vielä kotona yksin asuva alkavasti muistisairas äitini on jyrkästi kieltäynyt turvarannekkeesta. Asuu vanhassa talossa jossa on pesutilat kellarissa ja sinne johtava rappuset erittäin jyrkät. On jo aika huono ja kömpelö liikkumaan. Joku kaunis päivä se vielä menee ne portaat alas pää edellä kerien. 

Vierailija kirjoitti:

Huijasin oman äitini sinne.Ei na haluu olla muistisairaita.

Haluaisitko itse? 

Sano sille, että menet tai itket ja menet. Kuulostaa kovalta mutta puhun kokemuksesta.

Kerro hänelle, että ei maksa mitään (sinä maksat). Onko kuvauksessa jotain sellaista, jonka vuoksi ei halua mennä? Monia pelottaa ahdas paikka ja meteli, kun pään ympärille tulee se koliseva pönttö. Vai onko äidilläsi jotain muuta pelkoa sitä kohtaan?

Ei todellakaan harjoituskappaleeksi tarvita, kun on suorastaan vaikea päästä kuvaukseen. 

Se hyöty siitä on, että saa oikean diagnoosin ja lääkkeet. Ei esimerkiksi Alzheimerintautiin liikunta, uni ja ruokavalio vaikuta yhtään mitään, mutta lääkitys hidastaa etenemistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et neuvottele hänen kanssaan. Ilmoitat vain että nyt se kuvaus (jolla todetaan että hänen päänsä on kunnossa!), viet hänet sinne, odotat tutkimushuoneen ulkopuolella ja sanot että mennään sen jälkeen kahville.

Tämä.

Aikuisilla on TÖITÄ. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 50: "Hoivakodissa ei joudu maksamaan lattialla kahta vuorokautta ilman, että kukaan huomaa."

Se on toki totta eikä joudu kotihoidon asiakkaanakaan. Mutta kaatumisia ja mahdollisia luunmurtumia nekään ei estä. Mun isällä on turvaranneke, joka tekee hälytyksen itse, jos se kolahtaa johonkin. Eli jos esim kaatuu. Pari kertaa on tullut vääriä hälytyksiä,  kun isä on puuhaillut jotain ja vahingossa kolauttanut rannekkeen johonkin. 

on sentään suostunut rannekkeen käytöön. Mun vielä kotona yksin asuva alkavasti muistisairas äitini on jyrkästi kieltäynyt turvarannekkeesta. Asuu vanhassa talossa jossa on pesutilat kellarissa ja sinne johtava rappuset erittäin jyrkät. On jo aika huono ja kömpelö liikkumaan. Joku kaunis päivä se vielä menee ne portaat alas pää edellä kerien. 

Joo suostui, mutta vasta 2 vuoden ympäripuhumisen ja maanittelun jälkeen. Ja siten, kun sen lopulta hankki, on muistanut monesti mainita, että kylläpä tämä on kätevä systeemi. Ihan kuten se, että suostui tilaamaan ostoksensa kotiinkuljetuksella. Ja se, että käy joka toinen perjantai hoivapalveluyrityksen työntekijät siivoamassa. Olen pitänyt suuni kiinni enkä sanonut - vaikka mieli on monesti tehnytkin - että "no mitäs minä sanoin!" 

Porrashissin isä hommasi jo muutama vuosi sitten. Asunto on 2-kerroksinen, mutta kolmessa tasossa. Aluksi vain pitkiin portaisiin ja niissä lyhyissä portaissa pystyi vielä kulkemaan, mutta viime kesänä sitten niihin lyhyisiin portaisiinkin. Pesukone on pienessä vessassa asunnon "keskitasolla" ja pyykinkuivaustelineet yläkerran kylpyhuoneessa, niin eihän siitä mitään enää tullut, että olisi pitänyt kantaa märkiä pyykkejä ne pitkät rappuset ylös. Nyt pääsee istuen ja pyykkikori sylissä. Porrashississä on myös vara-akku eli toimii myös mahdollisten sähkökatkosten aikana. Vähän yllättäen muistisairas äitinikin oppi käyttämään porrashissiä. Istui vaan tuoliin ja painoi käsinojassa olevaa nappia. Viimeisinä aikoinaan, kun ei ollut ihan vielä täysin vuodepotilaanakaan, tuumasi vaan, että nykyisin on niin hauskaa, kun Linnanmäki on asunnoissa sisällä :D 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 50: "Hoivakodissa ei joudu maksamaan lattialla kahta vuorokautta ilman, että kukaan huomaa."

Se on toki totta eikä joudu kotihoidon asiakkaanakaan. Mutta kaatumisia ja mahdollisia luunmurtumia nekään ei estä. Mun isällä on turvaranneke, joka tekee hälytyksen itse, jos se kolahtaa johonkin. Eli jos esim kaatuu. Pari kertaa on tullut vääriä hälytyksiä,  kun isä on puuhaillut jotain ja vahingossa kolauttanut rannekkeen johonkin. 

on sentään suostunut rannekkeen käytöön. Mun vielä kotona yksin asuva alkavasti muistisairas äitini on jyrkästi kieltäynyt turvarannekkeesta. Asuu vanhassa talossa jossa on pesutilat kellarissa ja sinne johtava rappuset erittäin jyrkät. On jo aika huono ja kömpelö liikkumaan. Joku kaunis päivä se vielä menee ne portaat alas pää edellä kerien. 

Painu jo helvettiin.

Vierailija kirjoitti:

Kerro että sillä selvB12itetään onko kyseessä vakava tauti ja on hyvä mennä. Itse asiassa siinä selviää missä vaiheessa ja millainen dementia on kysymyksessä. Jos on lääkkeillä hoidettava äitisi saa vielä hyviä elinvuosia. 

Ikävä kyllä ei siihen juurikaan toimivaa lääkettä ole. B12-vitamiinia käskeään syödä.

Olisikin joku toimiva hoito, eniin tottakai sinne moni menisi. Toki ottavat kuvat ja katsovat, missä kohti aivoissa se vika on.

Vierailija kirjoitti:

Onnee vaan. Itse tässä seuraan puolison ja hänen sisarensa yrityksiä anopin terveysasioiden kanssa, alzheimer siis on todettu, ihan uskomatonta on se vänkääminen, valehtelu, apua olis kunnalta saatu mutta ajoi hoitajat tiehensä naama norsunveenä, "pärjään kyllä yksin", no eihän pärjää kun joka päivä jotain asiaa soittaa. Lapset yrittää hoitaa asioita ja saavat vaan vittuilut päällensä. 

Alzheimer muuttaa monilla luonnetta, oma äitini tuli siinä aurinkoiseksi ja lapsenomaisesti ilahtuvaksi, kun ennen oli ollut aika kriittinen ihmisten suhteen eikä sietänyt teennäisyyttä.

Onko anoppisi siis ollut mulk ku jo ennen sairastumista. (Ihan tasa-arvon vuoksi kirjoitan "mulk ku" enkä "veemäinen", koska arvostan omaa "veetäni" liikaa dissatakseni sitä. :)

Jumalattoman kalliita muuten ne turvarannekkeet ja niiden sisältämä palvelu.

Lääkkeet ja lääkkeet. Oman äitini sairasti lääkkeiden "ansiosta" tautia 12 vuotta, joista ensimmäiset viisi olivat elämisen arvoisia. Sen jälkeen oli vain pakkomielle päästä kotiin, karkailua, masentumista, apatiaa, vaipat, pyörätuoli. Isä hoiti kotona.

Alzheimer on hirveä tauti, eikä ne lääkkeet mitään pelasta. Itse jos sen taudin perin, en halua mitään kemiallisia lääkkeitä.

Jokainen voi miettiä omalla kohdallaan, miten haluaisi itseään kohdeltavan muistisairaana. Usein näissä omaisten kommenteissa kuultaa kiukku ja ärtymys, ikää kuin vanhukset tahallaan olisivat muistamattomia, kömpelöitä tai aggressiivisia.

Kokemusta on, että kieltävät olevansa muistisairaita ja keksivät selityksiä unohteluunsa tai autolla ajon törttöilyyn. Jos puoliso huolestuneena kyselee näistä, suututaan. Toivottavasti ei mitään pahempaa ole tulossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnee vaan. Itse tässä seuraan puolison ja hänen sisarensa yrityksiä anopin terveysasioiden kanssa, alzheimer siis on todettu, ihan uskomatonta on se vänkääminen, valehtelu, apua olis kunnalta saatu mutta ajoi hoitajat tiehensä naama norsunveenä, "pärjään kyllä yksin", no eihän pärjää kun joka päivä jotain asiaa soittaa. Lapset yrittää hoitaa asioita ja saavat vaan vittuilut päällensä. 

Kuulostaapa tutulta. Oma läheinen ei tosin raivoa vieraille ihmisille vaan on niin mielin kielin ja on paljon jaksavampi / osaavampi / pystyvämpi kun on esim kotihoidon tarvetta arvioiva ihminen paikalla eli osaa esittää hyvinkin tervettä joka ei apua ole vailla eikä sitä tietenkään kotihoitokaan itse tyrkytä koska resurssit on mitä on. Kuitenkin siis hyvänäkin päivänä on liikkuminen mahdollista vain rollaattorin kanssa ja tasapaino kun on mitä on (samoin lihasvoimat) niin joku s

Puhut kuin läheisesti haluaisi yhä uudestaan pytylle vain kiusatakseen teitä omaisia. Uskotko niin?

Vierailija kirjoitti:

Onnee vaan. Itse tässä seuraan puolison ja hänen sisarensa yrityksiä anopin terveysasioiden kanssa, alzheimer siis on todettu, ihan uskomatonta on se vänkääminen, valehtelu, apua olis kunnalta saatu mutta ajoi hoitajat tiehensä naama norsunveenä, "pärjään kyllä yksin", no eihän pärjää kun joka päivä jotain asiaa soittaa. Lapset yrittää hoitaa asioita ja saavat vaan vittuilut päällensä. 

Kyllähän alzheimer voi muuttaa persoonallisuutta ja tehdä ihmisestä kiukkuisen ja v*tulijan. Se on sairaus.

Vierailija kirjoitti:

Kokemusta on, että kieltävät olevansa muistisairaita ja keksivät selityksiä unohteluunsa tai autolla ajon törttöilyyn. Jos puoliso huolestuneena kyselee näistä, suututaan. Toivottavasti ei mitään pahempaa ole tulossa.

Muistisairaus pelottaa ihmisiä. Lisäksi jatkuva huonomuistisuus aiheuttaa ulkopuolisuuden tunnetta ja alemmuudentunnetta muistisairaalle, kun ei voi enää keskustella muiden kanssa kuin ennen, varsinkin jos on useampia ihmisiä paikalla. On helpompi torjua pelottava asia, vaikka ei se minnekään siitä lähde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnee vaan. Itse tässä seuraan puolison ja hänen sisarensa yrityksiä anopin terveysasioiden kanssa, alzheimer siis on todettu, ihan uskomatonta on se vänkääminen, valehtelu, apua olis kunnalta saatu mutta ajoi hoitajat tiehensä naama norsunveenä, "pärjään kyllä yksin", no eihän pärjää kun joka päivä jotain asiaa soittaa. Lapset yrittää hoitaa asioita ja saavat vaan vittuilut päällensä. 

Alzheimer muuttaa monilla luonnetta, oma äitini tuli siinä aurinkoiseksi ja lapsenomaisesti ilahtuvaksi, kun ennen oli ollut aika kriittinen ihmisten suhteen eikä sietänyt teennäisyyttä.

Onko anoppisi siis ollut mulk ku jo ennen sairastumista. (Ihan tasa-arvon vuoksi kirjoitan "mulk ku" enkä "veemäinen", koska arvostan omaa "veetäni" liikaa dissatakseni sitä. :)

 

No en tiedä mulkusta mutta en luonnehtisi kovin kivaksikaan. On ollut siis eläkkeellä jo ennen kuin on tutustuttu ja aika vaativan oloinen on ollut aina sen suhteen että nurmikko pitää tulla ajamaan ja lumet luomaan. Vähän sellanen alleswisser vaikkei oikeasti seuraa maailman menoa yhtään. Pyrin pitämään etäisyyttä vaikka asutaan harmillisen lähekkäin. 

Vierailija kirjoitti:

Kokemusta on, että kieltävät olevansa muistisairaita ja keksivät selityksiä unohteluunsa tai autolla ajon törttöilyyn. Jos puoliso huolestuneena kyselee näistä, suututaan. Toivottavasti ei mitään pahempaa ole tulossa.

You aint' seen nothing yet. Sairauden alkuvaiheessa sairas voi saada pelottavia harhoja.

Oma äitini alkoi pakkomielteisesti syyttää isääni uskottomuudesta, koska oli nähnyt jonkun naisen juoksevan heiltä metsään. Mikään järkipuhe ei auttanut. Nuorena äitini oli kuulema ollut hyvin mustasukkainen. Eli jokin ennestään potilaalla ollut luonteenpiirre saattaa voimistua taudin aikana. Vaikka se ilkeys.

Tuossa alkuvaiheessa omainen tekee usein juuri sen virheen, jonka näen näissä kommenteissa: ei tajuta, että sairaus on jo muuttanut läheisen aivotoimintaa ja suhtautumisen pitäisi omaisen taholta muuttua. On aivan turha riidellä muistisairaan kanssa, se on suorastaan tuhoisaa.

Ystävällisyys, rauhallisuus ja huumori on parempi, ja huomion kiinnittäminen pakkomielteestä johonkin muuhun, koska väittelyyn ei kannata lähteä.