Lue keskustelun säännöt.
22 vuotta yhdessä,mieheni ei koskaan itkenyt eikä myöskään osaa lohduttaa toista joka itkee. Olen vasta nyt tiedostanut asian ja alkanut mie
04.06.2025 |
Onko tämä normaalia.
Kun mummoni kuoli mies tuntui lähinnä hämmentyvän itkemisestäni. Kun koirani kuoli melkein suuttui, että koiran takia itketään viikkoja.
Kun lapset olivat pieniä osasi kyllä kantaa ja keinuttaa itkevää vauvaa,mutta isompien lasten itkuun suhtautua tyyliin "eiköhän tuo nyt jo riitä".
Kun miehen isä kuoli,ei itkenyt mitään vaiheessa ja töni minua kiusaantununerna Kun hautajaisissa silmäni kostuivat vaikkei appi ollut mikään erityisen läheinen.
Ja nyt kun minulla epäillään kasvainta niin moittii siitä ettei kannata itkeä Kun ei tiedätä vielä mitään. Ei ole kertaakaan halannut eikä sanonut että kyllä me kulta tästä selvitään ym.
Nyt kun mietin mies kyllä etenkin suhteen alussa piti kädestä ja suuteli,muttei esim. Halannut.
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Terveisin 46v mies joka oppi itkemään ja näyttämään tunteita vasta 43vuotiaana.
Meidät on opettu siihen ettei tunteita näytetä. Siihen kun lisätään traumat mies käyttäytyy just noin
Itku EI ole tunne eikä milläänlailla välttämätön ilmaisukeino.
Ei, mutta se on luonnollinen reaktio esim. surussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään itkenyt koskaan, mutta sitten kerran kun kaikki romahti oikein kunnolla, itkin myös ihan yhtä kunnolla. Eikä siis mitään romantisoitua miesitkua, missä muuten pysytään jäyhänä kivikasvona, mutta silmäkulmasta karkaa yksinäinen kyynel symbolisoimaan kätkettyä tuskaa, vaan siis ihan huutoitkin. Siinä tuli kerralla ulos ne kaikki itkut, mitkä olisi pitänyt itkeä tasaisemmin elämänsä aikana.
Silti, vaikka en aiemmin itkenyt tai ollut muutenkaan kovin tasapainossa omien tunteideni kanssa, en minä koskaan ollut empatiakyvytön läheisilleni.
Vierailija kirjoitti:
Viikkojen itkeskely kuolleen koiran vuoksi kuulostaa kyllä mielenterveyden ongelmilta.
Empatiakyvyttömänä ihmisenä et voi asias ymmärtää. Koira on koiraihmisille tärkeämpi, kuin moni ihminen. He surevat koiran menettämistä enemmän,kuin ihmisten menettämistä. Koira antaa paljon enemmän, kuin ihmiset. Me ihmiset emme ansaitse koiria, emmekä muita eläimiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Terveisin 46v mies joka oppi itkemään ja näyttämään tunteita vasta 43vuotiaana.
Meidät on opettu siihen ettei tunteita näytetä. Siihen kun lisätään traumat mies käyttäytyy just noin
Itku EI ole tunne eikä milläänlailla välttämätön ilmaisukeino.
Ei, mutta se on luonnollinen reaktio esim. surussa.
Toiset itkee toiset ei, ei se tarkoita etteikö surisi, jos ei itke.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Terveisin 46v mies joka oppi itkemään ja näyttämään tunteita vasta 43vuotiaana.
Meidät on opettu siihen ettei tunteita näytetä. Siihen kun lisätään traumat mies käyttäytyy just noin
Itku EI ole tunne eikä milläänlailla välttämätön ilmaisukeino.
Ei se ole mikään ilmaisukeino, vaan automaattinen reaktio erilaisissa tilanteissa ja kertoo terveestä tunne-elämästä.
Oikeastiko? Minä pystyn itkemään koska tahansa, siis sillä tavalla kauniisti, että kyyneleet alkavat virtaamaan enkä huuda ja valita ja näyttele itkemistä. Tuolla ei ole mitään tekemistä tunne-elämän tai reaktioiden kanssa, tuo on ihan opeteltu asia. Siis ilmaisukeino.
Jos ihminen ei itke, niin se ei tarkoita, etteikö hänellä ol
Minä en osaa itkeä halutessani. Joskus se on vähän harmittanutkin, kun olen ajatellut, että ehkä olisin uskottavampi, jos itkisin sopivissa tilanteissa.
Minulla itku ei ole tahdonalaista, vaan voi tulla yllättävissä tilanteissa. Sitten taas on tilanteita, joissa perinteisesti itketään, mutta se ei vaan tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle tapahtui niin, että pitkäaikainen hyvä ystäväni purskahti nauramaan, kun kerroin itkeneeni päättynyttä rakkaussuhdetta. Siis nainen. Että niitä tunnevammaisia on eri tasoisia. Tää kertoo jo pahasta häiriintyneisyydestä. Ja joo, en aio olla enää missään yhteydessä hänen kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehenä jos menee kerrankin itkemään naisen edessä niin kaikki kunnioitus häviää kuin sormia napsauttamalla. Naiset kyllä tykkäävät sanoa miten miehen kuuluisi näyttää tunteitaan, mutta jos näytät niin siitä ei ikinä seuraa mitään positiivista.
Vahvasti eri mieltä. 2 pitkää suhdetta kaatui just siihen etten koskaan näyttänyt tunteita. Olin perus karu jässikkä. Nykyinen suhde on ylivoimaisesti paras kun saan oikeasti olla tunteva ihminen.
Tuskinpa vaan. Ehkäpä nuo 2 pitkää suhdetta alkoivat ja muodostuivat pitkiksi sen vuoksi, ettei toinen osapuoli ollut mikään tuulen mukana taipuva, rangaton heinä. Vauvalle ja lapselle on ymmärrettävää pelästyä ja kokea epävarmuutta maailmassa, jolloin äidin tehtävä on olla turvasatama. Sen jälkeen kaikki kärsimys on pitkälti itsaiheutettua, miehillä isosti väkivaltaisuuden vuoksi. Kukaan ei pakota osallistumaan tappeluihin ja ottamaan turpaansa, tai kultiviomaan vihaa ketään kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuskin kukaan nainen ihailee tunteetonta jässikkää. Hänhän on sitten kuin robotti. Rakkauskin edellyttää tunnetta.
Ei ihme, että elämä on vaikeaa, kun toinen ei suostu näyttämään tai näyttelemään tunteita niin kuin minä tahdon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta pitäisivätkö miehet robottimaisesta vaimosta? Ehkä kyllä? Sehän olisi harmiton kunnes joutuisi epäkuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Siis uskomattomia kommentteja
eihän ne vaihtoehdot ole joko jatkuvasti draamaileva itkupilli tai täysin kolkko ja eleetön viilipytty. Kyllä siihen väliin mahtuu. Ihminen voi osata luontevasti itkeä kun itkettää, ja silti olla turvallinen ja kypsä aikuinen.
surullista etenkin, ettei mies lohduta puolisoaan tai lapsiaan, vaan kiusaantuu heidän itkuista. Joku tunnelukko päällä selvästi.
Tai sitten ei. En minäkään ole itkenyt vuosikausiin enkä ole kiinnostunut muiden itkuista. Jos on saanut oman tunne-elämänsä ja elämän puitteet muuteniin siihen jamaan, että pystyy nauttimaan ja kaikki tuntuu hyvältä tai korkeintaan neutraalilta, miten sitä voisikaan samaistua sellaiseen, joka kärsii kaikesta.
Osittain kärsimys on myös asennekysymys. Koskaan ei tiedä, onko onni onnettomuudessa. Olen tätä paljon mietiskellyt itse, kun on tapahtunut "vääryyksiä" ja sen sellaista, ja tullut lopputulokseen, että jumalan toiminta on selkeää ja siihen voi varautua. Se ei tarkoita sitä, etteikö tapahtuisi "haastavia" asioita, mutta kun niihin valmistautuu oikein, ne eivät tuota kärsimystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta pitäisivätkö miehet robottimaisesta vaimosta? Ehkä kyllä? Sehän olisi harmiton kunnes joutuisi epäkuntoon.
Seksirobotteja on jo. Siitä vaan sellaista ostamaan. Seksuaalinen hyväksikäyttö laittaa naisen "epäkuntoon".
Sille on varmaan opetettu pienestä pitäen "miehet ei itke, vauvat itkee".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itken usein kovan treenin jälkeen. Eilen kävelin kyykkykävelyä ja hyppyjä 5km. Lopussa itkin. Seuraavaksi illalla olin spagaattivenytyksessä tunnin ja itkin.
"Empatiakyvyttömänä ihmisenä et voi asias ymmärtää. Koira on koiraihmisille tärkeämpi, kuin moni ihminen. "
Koiraihmiset ovat usein vähän vinksahtaneita. Pitävät koiraa jalustalla ja paapovat kuin vauvaa. Ei koirakaan sellaista oikeasti halua vaan olla eläin, lauman alimmainen joka saa elää koiran vaistojen mukaista elämää. Se ei halua uutta takkia tai jatkuvaa lässytystä ja ymmärtämistä.
Ymmärrän surun joka seuraa koiran menetyksestä mutta että sitä surraan kuin kuollutta lasta, se on vain sairasta.
Tosimies ei itke js se on jämpti se.
Olen 60 v nainen ja olen itkenyt viimeksi joskus alle 30-vuotiaana. Nykyisen miehen kanssa olen ollut avioliitossa 25 vuotta enkä ole hänenkään nähnyt koskaan itkevän. Joskus on voinut olla kyynel silmäkulmassa jotakin hyvin tunteellista ja vaikuttavaa elokuvaa katsoessa tai läheisen hautajaisissa.
Yhdessä on koettu vakavia sairauksia, mm. syöpä, läheisten ongelmia ja kuolemia ym. mutta ei kumpikaan ole tosiaankaan koskaan itkenyt, jotenkin on vaan aina yhdessä otettu vastaan mitä elämä on tuonut. Varmuus siitä, että tuo toinen on aina vierelläni, on aina ollut, ilman mitään itkemisiä.
Vierailija kirjoitti:
Siis uskomattomia kommentteja
eihän ne vaihtoehdot ole joko jatkuvasti draamaileva itkupilli tai täysin kolkko ja eleetön viilipytty. Kyllä siihen väliin mahtuu. Ihminen voi osata luontevasti itkeä kun itkettää, ja silti olla turvallinen ja kypsä aikuinen.
surullista etenkin, ettei mies lohduta puolisoaan tai lapsiaan, vaan kiusaantuu heidän itkuista. Joku tunnelukko päällä selvästi.
Tyypillistä tälle palstalle, että kaikki asiat nähdään vain ääripäiden kautta. Osa haluaa ymmärtää tahallaan väärin trollatakseen muita, toisilla taas ei ole riittävän kehittynyt ajattelu- ja hahmotuskyky harmaan eri sävyjen huomaamiseen. On vain musta ja valkoinen.
Ensimmäisenä ketjuun vastannut 46-vuotias mies tiivisti aloituksessa käsitellyn asian hyvin ja ymmärrettävästi. Jotain sen suuntaista olen joskus miettinytkin olevan ns. itkukammon taustalla.
"Itkeminen herättää muissa auttamishalun
On vaikeaa olla täysin kylmä ja tunteeton, kun näkee jonkun itkevän. Toisen kyyneleet synnyttävät halun olla tukena ja lohduttaa. Itkeminen siis auttaa surijaa saamaan sosiaalista tukea ja parantaa samalla ihmissuhteita.
Itkeminen auttaa surun käsittelyssä
Itkeminen voi toimia apukeinona surun syvyyksissä ja helpottaa menetyksen hyväksymistä. Suru halutaan usein sivuuttaa ja jättää käsittelemättä. Itkiessä surua ei kielletä, vaan se kohdataan ja sille annetaan tilaa."
https://hidastaelamaa.fi/2021/12/kauniit-kyyneleet-7-syyta-miksi-kannat…
Oikeastiko? Minä pystyn itkemään koska tahansa, siis sillä tavalla kauniisti, että kyyneleet alkavat virtaamaan enkä huuda ja valita ja näyttele itkemistä. Tuolla ei ole mitään tekemistä tunne-elämän tai reaktioiden kanssa, tuo on ihan opeteltu asia. Siis ilmaisukeino.
Jos ihminen ei itke, niin se ei tarkoita, etteikö hänellä olisi tunteita. Sama vihan kanssa: ei tarvitse lyödä, vaikka vihaisi.