Lue keskustelun säännöt.
Aikuinen poikani ei kunnioita kotiani eikä omaa tilaani
02.06.2025 |
Ikää on 24 v ja ollut aina hyvin omaehtoinen. Häntä on yritetty lapsena kasvattaa, huonoin tuloksin.
On tavallaan auttavainenkin, ja hyvinä hetkinään ihan mukava, mutta tulla rymistelee kotiimme/lapsuuden kotiinsa milloin ja mihin aikaan sattuu.
Ei esim. pidä eläimistä ja arka rescue koirani pelkää häntä. Olen monesti sanonut ettei pelottelisi koiraa tahallaan. Kun tulee sisään äänekkäästi ja puhuu kovaa, koira pelkää. Lisäksi koira varmaan vaistoaa, ettei hän pidä eläimistä. Hän huomioi aina ensin itsensä. Tekee mitä huvittaa.
Olen tosi kyllästynyt. Hänellä, kuten muillakin lapsillamme on avaimet meille, mutta koko ajan ovet käy. Ei viihdy puolisonsa kanssa yhtään vaan laukkaa täällä meillä ihan yhtenään. Päivittäin, monta kertaa illankin aikana.
Porttikieltoko pitää antaa? Olen väsynyt. Mieheni ei ole asiasta mitään mieltä.
Kommentit (158)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Häntä on yritetty lapsena kasvattaa, huonoin tuloksin."
Olette kasvattaneet lapsenne itsekkäästi. Tekee mitä huvittaa? Kokee että olette satuttaneet jotenkin niin pahasti että olette sen velkaa.
Miten voi "yrittää kasvattaa"?
Ette vaan taida ymmärtää että lasta kasvatetaan rakkaudella ja itsetuntoa ja lapsen yksilöllisyyttä kunnioittaen
Puolison lapsuuden perheen kuopus oli joko jätetty kasvattamatta tai yritetty kasvattaa. On ihan eri luonteinen kuin vanhemmat sisarukset. Nyt aikuisena hänellä on lukuisia eroja parisuhteissa. Jyrkkä, ehdoton, riidoissa lopulta kaikkien kanssa. Luonne näyttää vain pahenevan iän myötä.
kasvatuksen osuus aikuisen elämässä on enää vain 20 %, vaikka lapsuudessa kasvatuksella on enemmän merkitystä. Joidenkin arvioid
Kasvatuskommentti liittyi lähinnä siihen, ko. henkilöllä on ollut vaikeuksia ihmissuhteissa jo lapsesta lähtien, meno vain jatkui kun ikää tuli lisää. Hänellä oli myös vaikeuksia kaikkien puolisoidensa kanssa. Mikä olikaan yhdistävä tekijä näissä ihmissuhdeongelmissa. Olisi mielenkiintoista tietää minkä diagnoosin hän saisi, jos jenisi osykuatrille. Epäluuloisuus ja harhaluuloisuus vain pahenevat iän lisääntyessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis aikuisella lapsellasi on oma koti ja oma puoliso? Mitä hän lapsuudenkodissaan tekee? Käy syömässä? Vai annatteko hänelle rahaa?
Ei kumpaakaan. Hengaa vaan ja laittelee autojaan. Auttaa välillä (pyytämättä) okt-talon töissä.
ap.
Missä hän voi jatkossa laittaa autoja? Onko oma piha.
Tuo on aikuisen miehen itse mietittävä. Ei kai äidin tarvitse alkaa sitäkin järjestämään!😄
Kyllä äidin kuuluu huolehtia lapsestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis aikuisella lapsellasi on oma koti ja oma puoliso? Mitä hän lapsuudenkodissaan tekee? Käy syömässä? Vai annatteko hänelle rahaa?
Ei kumpaakaan. Hengaa vaan ja laittelee autojaan. Auttaa välillä (pyytämättä) okt-talon töissä.
ap.
Missä hän voi jatkossa laittaa autoja? Onko oma piha.
Tuo on aikuisen miehen itse mietittävä. Ei kai äidin tarvitse alkaa sitäkin järjestämään!😄
Kyllä äidin kuuluu huolehtia lapsestaan.
Lapsesta kyllä, mutta ei aikamiehestä jolla jo vaimo ja oma koti.
En kaipaa lapsiani vanhana hoitamaan itseäni. Hoidan töiden ohessa monisairasta äitiäni, joka ei suoriudu enää itse oikein mistään. Omia lapsiani (4kpl) en aio tähän tilanteeseen laittaa.
t. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis aikuisella lapsellasi on oma koti ja oma puoliso? Mitä hän lapsuudenkodissaan tekee? Käy syömässä? Vai annatteko hänelle rahaa?
Ei kumpaakaan. Hengaa vaan ja laittelee autojaan. Auttaa välillä (pyytämättä) okt-talon töissä.
ap.
Missä hän voi jatkossa laittaa autoja? Onko oma piha.
Tuo on aikuisen miehen itse mietittävä. Ei kai äidin tarvitse alkaa sitäkin järjestämään!😄
Kyllä äidin kuuluu huolehtia lapsestaan.
Lapsesta kyllä, mutta ei aikamiehestä jolla jo vaimo ja oma koti.
Hyvä äiti huolehtii myös reppanasta aikamiespojastaan loppuun asti. Kyse on kuitenkin omasta lapsesta. Äidin rakkaus on ikuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kaipaa lapsiani vanhana hoitamaan itseäni. Hoidan töiden ohessa monisairasta äitiäni, joka ei suoriudu enää itse oikein mistään. Omia lapsiani (4kpl) en aio tähän tilanteeseen laittaa.
t. ap
Ap, tsemppiä sinulle! Hoidat vielä iäkästä äitiäsi työsi ohella, etkä kotonakaan saa olla rauhassa. Kuulostaa tosi rankalta.
Joudut kyllä laittamaan rajoja pojallesi, muuten et jaksa.
Mun ex-mies oli omaan kuplaansa vetäytyjä, joka ei sanonut mihinkään mitään. Exän poika sai meillä elää kuin pellossa, kunnes ei saanutkaan. Siitä tuli valtava kriisi, mutta ei parikymppinen nuori mies voi pyörittää muita ihmisiä mielensä mukaan, sotkea, kiusata ja käyttäytyä rajattomasti. Kaipa poikaa oli yritetty kasvattaa, mutta ex oli niin niin tossu poikansa kanssa ja pojan äiti ei kai jaksanut itsekään poikaa, joten työnsi parikymppistä omista helmoistaan meille. Pojalla oli myös neuropsykiatrian puolen problematiikkaa, mutta ei sekään huonoon käytökseen oikeuta.
Eläintä kiusaava ihminen kiusaa myös ihmisiä. Empatiakyvyssä on todella vakavia puutteita, jos eläintä kiusaa. Vähän pelottavalta kuulostaa.
Pidä huolta itsestäsi Ap, pysy turvassa ja mieti, miten saisit omaa tilaa ja oman näköisesi elämän.
Tämän terapiayhteiskunnan myötä (milloin se alkoi? 10 -15 vuotta sitten?), on unohtunut respct. Mutta tässä sitä olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Häntä on yritetty lapsena kasvattaa, huonoin tuloksin."
Olette kasvattaneet lapsenne itsekkäästi. Tekee mitä huvittaa? Kokee että olette satuttaneet jotenkin niin pahasti että olette sen velkaa.
Miten voi "yrittää kasvattaa"?
Ette vaan taida ymmärtää että lasta kasvatetaan rakkaudella ja itsetuntoa ja lapsen yksilöllisyyttä kunnioittaen
Puolison lapsuuden perheen kuopus oli joko jätetty kasvattamatta tai yritetty kasvattaa. On ihan eri luonteinen kuin vanhemmat sisarukset. Nyt aikuisena hänellä on lukuisia eroja parisuhteissa. Jyrkkä, ehdoton, riidoissa lopulta kaikkien kanssa. Luonne näyttää vain pahenevan iän myötä.
Häntä on selkeästi kohdeltu jotenkin eri tavalla. Se on vanhemmista ollut kiinni. Kuopusta tarvittaisiin kertomaan kokemuksensa
Kyllä, hänelle annettiin paljon asioita ns. periksi. Sillä omalla tahdolla ja aikuisena oman edun tavoittelulla ei ollut mitään rajaa. Reiluus tai kompromissit ovat ihan tuntematon käsite, ainoa oikea tapa oli sanoa kyllä hänen määräyksilleen.
Siinä ei ole pysynyt matkassa puolisot tai ystävät. Nyt katoavat siten sisaruksetkin kitkerän katkuisen perintöriidan mukana. Testamentin mukaan kaikki menisi tasan sisarusten kesken. Se ei käy hänelle vaan hän haluaa enemmän. Lopulta on jouduttu palkkaamaan lakimies selvittämään tätä sotkua.
Ja kyse ei ole siitä, että olisi hoitanut vanhempiaan, vaan lähinnä päinvastoin.
Se on mielenkiintoista, että näissä ketjuissa tulee aina näitä jotka huutavat että kyllä kaipaat lapsia hoitamaan itsesi hautaan kun olet vanhus.
Kuka näitä itsekkäitä aikuisia minä-minä lapsia kaipaa määräilemään itseään, vanhanakaan? Toimivat lähinnä oma hyöty ja tahto edellä. Siinä tuskin mummolta ja vaarilta paljon kysytään mielipidettä. Eikä näitä tyyppejä usein näykään silloin kun jotain oikeasti pitäisi tehdä, tai hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä aloittajan kirjoitus on ääriesimerkki ilmiöstä, johon moni nykyinen 40-50-vuotias on joutunut tai joutumassa, ollaan puristuksissa itsekkäiden sukupolvien välissä.
Olen itse 46-vuotias ja omat vanhempani ovat 50-luvun lopulla syntyneitä. Lapsuuteni ja nuoruuteni menivät hyväksikäytön ja väkivallan kohteena, selviydyin kuitenkin työssäkäyväksi ja perheelliseksi. Hyvinkin tavalliseksi sairaanhoitajaksi ja oma perheeni on elämäni tärkein asia.
Lapseni ovat nyt teinejä ja välillä mietin, että olenko ollut liian lempeä ja ymmärtäväinen. Halusin ja haluan yhä, että omien lasteni lapsuus ja nuoruus ovat täysin toisenlaiset kuin omani oli. Vanhempani voivat sanoa, että ajat olivat toiset ja sellaista se oli ja heidän tekemisiään ja tekemättä jättämisiään puolustellaan sotatraumoilla, rakennemuutoksella, kaupungistumisella ja ties millä verukkeella. Minun sukupolvelleni ei tarjota selityksiä, vaan vaaditaan hyvää vanhemmuutta ja se on pelkästään hyvä asia.
Kaikesta huolimatta näen omissa nuorissani itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä. Ei sellaisessa mittakaavassa kuin Aloittajan pojassa, mutta osaavat vaatia ja haluta. Kotityöt jäävät yksin minun harteilleni ja olen väsynyt. Teen vuorotyötä ha toivoisin nuorrteni tarttuvan joskus imuriin, tiskiharjaan, moppiin ja huomaavan pyykkikorin olevan täpötäynnä. Eivät tee ennen kuin monen pyynnön jälkeen. Mieheni on mikä on ja tämä ketju ei käsittele laiskoja miehiä. Toki tiedän, että miehen esimerkki vaikuttaa.
Samalla kun teen vuorotyötä, luotsaan perhettäni teinien kasvattamisineen ja avioeron partaalla roikkuvine parisuhteineen, haluaisivat perusterveet sitsemänkymppiset eläkeläisvanhempani nyt apua ja huomiota ja kuuntelijaa ja juoksutyttöä minusta.
Ihmettelen välillä kuka minä olen ja mitä oikeasti haluaisin. En ainakaan tätä, ainakaan kovin paljon pitempään tai pahempaan suuntaan menevänä. Jossain vaiheessa, pian, haluan omaa elämää, en jaksa elää vain muiden tarpeita täyttäen ja itseäni unohtaen.
Joten täältäkin tsemppiä Aloittajalle! Nauti elämästäsi koirasi kanssa ja tee omia juttujasi.
Vierailija kirjoitti:
En kaipaa lapsiani vanhana hoitamaan itseäni. Hoidan töiden ohessa monisairasta äitiäni, joka ei suoriudu enää itse oikein mistään. Omia lapsiani (4kpl) en aio tähän tilanteeseen laittaa.
t. ap
Minulla on vain yksi lapsi, enkä kehtaisi odottaa häneltä mitään hoivaa ja hoitamista. En ikinä pyytäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olet äitinä kohdellut lastasi himuonosti kun tämä on ollut sinusta riippuvainen, sen kohtelun näkee sitten käytösoireina kun lapsi on aikuinen. Mikä meni vikaan lapsesi ollessa pieni?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäli jo lapsuudessa ollut rajaton ja kertomasi mukaan ei kasvatuksessasi ole vikaa. Miksi et ole vienyt tutkimuksiin mahdollisen löydöksen vuoksi?
Niin mutta kuinka moni vanhempi myöntää, että kasvatuksessa olisi ollut vikaa? Hyvin harva. Lapset tarvitsevat kukin erilaista kasvatusta.
Minulla on 3 lasta. Vanhin tarvitsi aina rohkaisua, oli arka ja syvällä persoonassa sellainen, että kelpaako vai ei. Matki kavereita nuorena. Hänen kanssaan piti olla aina tarkka, ettei kritisoi hänen tekemiään valintoja, koska hänellä oli taipumus jälkikäteen miettiä, tekikö oikein vai väärin. Aikuisuus on ollut vaikeaa, esimerkiksi pelkästään sen päättäminen, mitä haluaisi tehdä työkseen. Seurustelukumppanitkin vaihtuu usein, koska häneltä puuttuu se varmuus, että tässä on hyvä olla. Kuitenkin olen todella ylpeä hänestä. On hyvät käytöstavat, fiksu ja empaattinen.<
Toi sun kolmas on ADHD lapsi, ehkä myös tuo keskimmäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n tarinassa on ristiriita mm. siinä, että väittää poikaa itsekkääksi, mutta kuitenkin hän auttaa pyytämättä ok-talon töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset voinut kirjoittaa vain koira? Miksi korostit että on rescue koira?
Siksi, että koira on epävarmoista oloista kotoisin ja siksikin arka. Ei ole karaistavissa rohkeaksi.
ap.
Ja orpo katukoira on rakkaampi kuin oma lapsi?
Ei ole normaalia käytöstä kiusata eläimiä. Se on sairasta.
No ei ole ei, mutta tässä ei ole kiusaamisesta muita todisteita kuin ap:n sana, eikä ap kuulosta ihan luotettavalta. Myös kuvaus "kiusaamisesta" on tasoa "poika tulee sisään ja puhuu liian äänekkäästi". Voi aidosti olla vaikea hahmottaa, mikä on kenellekin "liian äänekästä", erityisesti jos sekä koira että emäntä ovat jotenkin outoja.
No ei ole ei, mutta tässä ei ole kiusaamisesta muita todisteita kuin ap:n sana, eikä ap kuulosta ihan luotettavalta. Myös kuvaus "kiusaamisesta" on tasoa "poika tulee sisään ja puhuu liian äänekkäästi". Voi aidosti olla vaikea hahmottaa, mikä on kenellekin "liian äänekästä", erityisesti jos sekä koira että emäntä ovat jotenkin outoja.
No onhan se, jos kotona ei koskaan ole opastettu. Kyllä mulle pienenä jo sanottiin, että shh, puhu hiljempaa, jos kailotin ja kääkätin niin, että toisilla korviin sattuu. Samoin olen sanonut omilleni, eivätkä ole rikki siitä menneet.
Empatiaa onneksi ei ole tarvinnut opastaa, ihan samalla tavalla kuin itsellä on tietysti mennyt ääni hiljaisemmaksi ja pehmeämmäksi, jos huomaa, että eläin on peloissaan. Ei siinä rymistellä sisään ja kailoteta tullessa, jos tietää, että sisällä on arka koira. Tietenkään!
Mutta joo, itse asiaan: itse varmaan puuttuisin joka kerta. Kun tulee sisään ja koiraa pelottaa, sanoisin, että stop, ole hiljaa, mene pois huoneesta jne. Kun tulee kolmatta kertaa saman päivän aikana, kysyisin, että mikset ole kotonasi. Nyt on liian mukavat olot, kun muut yrittää vaan sietää. Älä siedä, osoita, että ärsyttää. Sano, että ärsyttää.
Samalla kun teen vuorotyötä, luotsaan perhettäni teinien kasvattamisineen ja avioeron partaalla roikkuvine parisuhteineen, haluaisivat perusterveet sitsemänkymppiset eläkeläisvanhempani nyt apua ja huomiota ja kuuntelijaa ja juoksutyttöä minusta.
Oikeasti: sano niille, että ei onnistu. Saa kilareita. Ala huutaa. Tee mitä hyvänsä, mutta osoita, että sinä et ole esine, joka otetaan käyttöön, vaan tunteva ihminen.
Jollet opi pitämään puoliasi, et pääse tuosta, vaikka kaikki kuolisivat ympäriltä. Et pääse pakoon oman pään syyllisyyttäsi siis.
Olen katsellut siskoani tuossa tilanteessa. Hän passaa luonnevikaista äitiämme ja lähtee muutaman kerran viikossa n. 150 km ajeluille, edes takaisin, kun jommalla kummalla lapsellaan on olevinaan joku hätä. Lapset siis asuvat samassa kaupungissa, mutta eivät pyydä apua toisiltaan, vaan molemmat äidiltään.
Hän yrittää vetää minuakin siihen äitirinkiin, mutta olen sanonut kylmästi, että äiti on hoivakodissa ja siellä hänen oikkujaan on toteuttamassa tarpeeksi porukkaa, jolle sentään maksetaan siitä. Samoin on alkanut vihjailla, että voisin joskus auttaa häntä auttamalla hänen lapsiaan (asun n. 100 km päässä) ja sille jo nauroin. Sanoin suoraan, että en todellakaan lähde ajelemaan jonkun "mulla jäi avaimet sisälle"-tyyppisten juttujen takia 26 ja 28 v ihmisten apuun.
Tuntuu kuin joillekin olisi aivan mahdotonta sanoa ei heille, joille sen pitäisi olla helpointa, eli oma perhe. Ei heidän rakkauden menettämistään pitäisi joutua pelkäämään ja siksi suorittaa älyttömyyksiin asti.
Ja mitä ilmeisimmin ilman pojan isän läsnäoloa. AP mainitsee "mieheni" eikä pojan isä. Mies voi toki olla ihan ok kaveri, muttei halua puuttua vaimonsa ja tämän lapsen väleihin, mikä viisasta onkin.