MTV: Elätkö sinäkin hiljaisessa avioerossa? Lapsetkin aistivat kun äiti ja isä ovat vain kämppiksiä

Lasten kannalta oleellisinta on, että kotona on turvallista ja että siellä kotona on perusasiat kunnossa, oli vanhempien suhde sitten minkälainen tahansa. Joskus ero todellakin on parempi vaihtoehto.

Elän tuollaisessa suhteessa. Puolisolta saa huomiota vain silloin, kun hän haluaa seksiä. No, voitte arvailla, että kiinnostaako minua enää seksi hänen kanssaan, kun siitä on tullut vain hänen tarpeisiin perustuva mekaaninen toiminto. Arki on minulle kohtuullisen rankka. Oman päivätyön lisäksi hoidan kaikki lasten koulu-, lääkäri-, hammaslääkäri- ja terapiakäynnit. Lisäksi erityisnuori tuo omat haasteensa minun elämääni. Joka päivä mietin eroa. Mutta yhteiset velat pitää yhdessä. En halua luopua kodista, joka on rakennettu minun perintömaille. Yksin en pystyisi taloa ylläpitämään. Pariterapiaakin on kokeiltu. Puoliso skarppaa ehkä pari päivää aina sen jälkeen, mutta sitten taas tulee välinpitämätyömyys ja kylmyys. Olen väsynyt tähän. Hiljaa sisämässäni toivon, että saisin jonkin konkreettisen syyn eroon. Etsin vihjeitä, josta voisin päätellä hänen pettäneen, niin voisin erota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli suhde pitää olla räiskyvä, intohimoinen ja äänekäs sovintoseksipohjainen?  Lapsista viis. Jos ollaan hiljaa eikä kumpikaan koe tarvetta lässyttää tuntikausia tunteistaan niin se on huono asia? Kuka jaksaa puhua tuntikausia ihmisen kanssa jonka kanssa on oltu vuosikymmeniä. Kyllä sitä puhuu jos on asiaa.

Kyllä mä jaksan jutella mieheni kanssa tuntikausia näin parinkymmenen vuoden jälkeen. On niin paljon asioita, joista ei olla vielä puhuttu.

Hienoa sulle. Mistä puhutte? Meillä mies ei halua puhua töistä, aina ollut sellainen että kun lähtee työmaalta, niin ne jää sinne ne työasiat eikä niistä jauheta kotona. Kumpikaan ei myöskään olla juoruisia joten emme jauha muista ihmisistä.  Kinnostaa aidosti mistä riittää puhetta teillä.&nb

Meillä ns hiljainen avioero / kämppissuhde on sellainen, että sanotaan aamulla heippa töihin lähtiessä, sitten vaihdetaan pari sanaa että kumpi ulkoiluttaa koiran ja nukkumaan mennessä eri huoneisiin sanotaan hyvää yötä. Kumpikin viettää aikaa eri huoneissa.

Seksiä tai mitään yhteistä ei ole, muttei riitojakaan. Mies pettää muiden kanssa. Olen odottanut, että lapsi muuttaa pois kotoa, niin minäkin muutan. Kämppissuhde on käsittääkseni etäinen ja sellainen, missä ei ole enää parisuhdetta. Ei ole enää rakkautta, eikä seksiä, eikä riitojakaan, koska ei enää toivo toisen muuttuvan, kun on jo itsekin luovuttanut romanttisen parisuhteen osalta. Ei ole myöskään vihaa tai kylmyyttä, kun ei ole tunteitakaan. Ollaan kohteliaita kämppiksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on rakkautta ja kosketusta, mutta ei seksiä, koska esivaihdevuosien jälkeen vaimolla meni kaikki halut joka suuntaam. Kärsin tilanteesta. 

Varmaan moni nainen kokee, että on työlästä pitää limakalvot sellaisessa kunnossa, että ne kestävät seksiä vaihdevuosien jälkeen. Voi tulla kirvelyä ja tulehduksia entistä helpommin. Sitä paitsi mekaaninen seksi ei tunnu henkisestikään palkitsevalta.

 

Ei seksi ole koskaan naisten juttu.

Lapset aistivat kun kettu ei ole käynyt kolossa? 

Vierailija kirjoitti:

Meidän avioliittomme oli vähän tuon tyylinen, mutta ei ollenkaan huono. Olimme parhaat ystävät, meillä oli mukavaa yhdessä ja ennen kaikkea teimme monenlaista yhfessä perheenä. Lapset olivat onnellisia ja tyytyväisiä, koskaan ei puuttunut mitään tunnetasolla tai käytännön arjen tasolla.

Sitten sairastuin, enkä enää pystynyt pysymään miehen biletyshalussa mukana. En halunnut myöskään seksiä tai edes kosketusta, koska olin koko ajan kipeä. Tämä olikin miehelle liikaa ja hän jätti minut. Hän poti itse jonkinlaista keski-iän kriisiä ja päätti lähteä biletyksen ja uuden naisen perään sen sijaan, että olisi tukenut minua.

Ero tuli sekä minulle että lapsille yllätyksenä, "ihan puskista", niin kuin 16-vuotiaamme asiaa kuvaili. Kotimme ilmapiiri oli ihan hyvä ja kunnossa myös tuollaisen kaveriliiton aikana, tämä on tullut keskusteluissa usein esille.

Se taitaa vähän olla, että jos rakkautta ei ole, niin on helpompi vaan lähteä jos tulee vaikeampi hetki. Toisin kuin rakastunut tuskin suostuisi lähtemään toisen sairasvuoteen ääreltä.

Siksi en missään nimessä tyytyisi mihinkään kämppissuhteeseen, ja vielä vähemmän rakentaisin elämääni sellaisen varaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän avioliittomme oli vähän tuon tyylinen, mutta ei ollenkaan huono. Olimme parhaat ystävät, meillä oli mukavaa yhdessä ja ennen kaikkea teimme monenlaista yhfessä perheenä. Lapset olivat onnellisia ja tyytyväisiä, koskaan ei puuttunut mitään tunnetasolla tai käytännön arjen tasolla.

Sitten sairastuin, enkä enää pystynyt pysymään miehen biletyshalussa mukana. En halunnut myöskään seksiä tai edes kosketusta, koska olin koko ajan kipeä. Tämä olikin miehelle liikaa ja hän jätti minut. Hän poti itse jonkinlaista keski-iän kriisiä ja päätti lähteä biletyksen ja uuden naisen perään sen sijaan, että olisi tukenut minua.

Ero tuli sekä minulle että lapsille yllätyksenä, "ihan puskista", niin kuin 16-vuotiaamme asiaa kuvaili. Kotimme ilmapiiri oli ihan hyvä ja kunnossa myös tuollaisen kaveriliiton aikana, tämä on tullut keskusteluissa usein esille.

<

No tietenkin täytyy kummankin puolison tahtoa olla liitossa, siinä kämppisliitossakin. Ei yksinään perhettä ylläpidetä.

Vierailija kirjoitti:

Lasten kannalta oleellisinta on, että kotona on turvallista ja että siellä kotona on perusasiat kunnossa, oli vanhempien suhde sitten minkälainen tahansa. Joskus ero todellakin on parempi vaihtoehto.

En usko että monikaan ajattelisi, ettei kuuluu erota jos kotona on vaarallista ja perusasiat eivät ole kunnossa. Mielestäni ketjun aiheena on liitot, joissa arki pyörii ja on turvallista, mutta kenties tunneilmapiiri on todella kylmä ja vanhemmat tahoillaan onnettomia tai sitten tilanteeseen tyytyneitä. Joku tällaisessa kodissa lapsuutensa elänyt sanoi tässäkin ketjussa että olisi silti toivonut vanhempiensa eroavan. 

Vierailija kirjoitti:

Elän tuollaisessa suhteessa. Puolisolta saa huomiota vain silloin, kun hän haluaa seksiä. No, voitte arvailla, että kiinnostaako minua enää seksi hänen kanssaan, kun siitä on tullut vain hänen tarpeisiin perustuva mekaaninen toiminto. Arki on minulle kohtuullisen rankka. Oman päivätyön lisäksi hoidan kaikki lasten koulu-, lääkäri-, hammaslääkäri- ja terapiakäynnit. Lisäksi erityisnuori tuo omat haasteensa minun elämääni. Joka päivä mietin eroa. Mutta yhteiset velat pitää yhdessä. En halua luopua kodista, joka on rakennettu minun perintömaille. Yksin en pystyisi taloa ylläpitämään. Pariterapiaakin on kokeiltu. Puoliso skarppaa ehkä pari päivää aina sen jälkeen, mutta sitten taas tulee välinpitämätyömyys ja kylmyys. Olen väsynyt tähän. Hiljaa sisämässäni toivon, että saisin jonkin konkreettisen syyn eroon. Etsin vihjeitä, josta voisin päätellä hänen pettäneen, niin voisin erota.

Haluatko erota vai etkö halua? Ensin sanot että haluat pitää kotisi, joka ei muuten onnistu kuin pysymällä yhdessä. Sitten sanot vain etsiväsi syytä erota? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten kannalta oleellisinta on, että kotona on turvallista ja että siellä kotona on perusasiat kunnossa, oli vanhempien suhde sitten minkälainen tahansa. Joskus ero todellakin on parempi vaihtoehto.

En usko että monikaan ajattelisi, ettei kuuluu erota jos kotona on vaarallista ja perusasiat eivät ole kunnossa. Mielestäni ketjun aiheena on liitot, joissa arki pyörii ja on turvallista, mutta kenties tunneilmapiiri on todella kylmä ja vanhemmat tahoillaan onnettomia tai sitten tilanteeseen tyytyneitä. Joku tällaisessa kodissa lapsuutensa elänyt sanoi tässäkin ketjussa että olisi silti toivonut vanhempiensa eroavan. 

Minä elin tuollaisessa kodissa. Teininä kyllä ajoittain toivoin, että vanhemmat olisivat eronneet. Mutta he päättivät toisin, pistivät suhteensa kuntoon ja saivat vielä elää uudelleen rakastumisen toisiinsa. Itse olen kokenut tämän hyvin voimakkaasti nuoruuttani muovaavana tapahtumana, ja voisi sanoa että uskon rakkauteen ja pitkiin suhteisiin, koska olen tällaisen tapauksen saanut todistaa.

Vierailija kirjoitti:

Elän tuollaisessa suhteessa. Puolisolta saa huomiota vain silloin, kun hän haluaa seksiä. No, voitte arvailla, että kiinnostaako minua enää seksi hänen kanssaan, kun siitä on tullut vain hänen tarpeisiin perustuva mekaaninen toiminto. Arki on minulle kohtuullisen rankka. Oman päivätyön lisäksi hoidan kaikki lasten koulu-, lääkäri-, hammaslääkäri- ja terapiakäynnit. Lisäksi erityisnuori tuo omat haasteensa minun elämääni. Joka päivä mietin eroa. Mutta yhteiset velat pitää yhdessä. En halua luopua kodista, joka on rakennettu minun perintömaille. Yksin en pystyisi taloa ylläpitämään. Pariterapiaakin on kokeiltu. Puoliso skarppaa ehkä pari päivää aina sen jälkeen, mutta sitten taas tulee välinpitämätyömyys ja kylmyys. Olen väsynyt tähän. Hiljaa sisämässäni toivon, että saisin jonkin konkreettisen syyn eroon. Etsin vihjeitä, josta voisin päätellä hänen pettäneen, niin voisin erota.

Tuossahan ne syyt tulikin. 

Jos on mahdollista, ota lainaa ja osta ukko ulos. 

Vierailija kirjoitti:

Elän. Kyllähän lapset tästä väärän kuvan suhteesta ja läheisyydestä saavat. 

Mutta elämme sivistyneesti, omiin suuntimme ja rinnakkain, tarpeen mukaan.

Tai ehkä onkin oikea kuva? Ei aina tarvitse lempi leiskua 50 km päähän.

Pääasia että just käyttäydytään aikuismaisesti. Ja kai sitä voi kämppistäkin joskus halata?

Kuka on määritellyt, millainen avioliiton pitäisi olla, ja että kämppiksenä olo on huonoa ja kiellettyä?

Ehkä meillä on liikaa odotuksia, jotka perustuvat kenties elokuviin ja romanttiseen kirjallisuuteen. 

Tärkeintä minusta, että vanhemmat puhuvat kauniisti toisilleen. Ei se lapsille ole optimaalinen sellainenkaan suhdemalli, jossa rakastetaan ja riidellään rajusti vuoron perään... 

Entäs eronnut sinkku-äiti ja ne jatkuvasti vaihtuvat tinder-poikaystävät? Nou nou nou....

Kyllähän parisuhteesta on vastuussa molemmat. Minä olen vaimo, joka uskaltaa nostaa kissan pöydälle, jos mies unohtaa näyttää liian harvoin myös vaimolle tarpeellisia tunteita. Mieheni on kyllä huomaavainen ja hellä rakastava puoliso. Unohtaa toisinaan, että kaipaan muutakin hellyyttä kuin suukot ja halaukset. Ei kuitenkaan täytä noita apn mainitsemia kriteerejä. 

Vierailija kirjoitti:

Se on tosiaan vähän niin että biologian näkökulmasta siinä on se ikkuna minkä aikana lisäännytään jos nyt lisäännytään. Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin intohimoinen pitkä parisuhde. Luonnon näkökulmasta siinä on se muutaman vuoden max. aikaikkuna. Se on biologiaa vain se. Olemme eläimiä.

Yhteiskuntien ei ehkä kannattaisi yrittää opettaa että sellainen luonnoton asia olisi olemassa, kuin pitkä parisuhde ihmisellä. 

Tai siis esittää... Totuuden kyllä kaikki tietävät ja näkevät ympärillään.

Summa summarum: ihastuminen, rakastuminen, ehkä potentiaalisia jälkeläisiä, tasaantuminen, homma loppuu. Toista X kertaa.

Näin nyt voi tälläkin palstalla lopettaa turhat draamat kun on paljastettu asia miten maailma on aina toiminut ja toimii yhä edelleen; ja jonka kaikki tietävät, ymmärtävät ja näkevät ympärillään.

Oletko mies vai lapseton? Ihmislasten kasvattaminen aikuiseksi vie 20 vuotta. Ei sitä voi toistaa X kertaa. Sen sijaan miehillä alkaa vehje lerpahtaa viidenkympin jälkeen, niin ei ole enää tarvetta tai mahdollisuutta intohimoille samalla tavalla kuin nuorena.

'Lapset huomaa,...  mutta mies ei tajua mitään.'

Noinko se menee?

Vierailija kirjoitti:

Kuka on määritellyt, millainen avioliiton pitäisi olla, ja että kämppiksenä olo on huonoa ja kiellettyä?

Ehkä meillä on liikaa odotuksia, jotka perustuvat kenties elokuviin ja romanttiseen kirjallisuuteen. 

Kukaan, joka on kokenut romanttisen ja intohimoisen rakkauden, ei ajattele noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka on määritellyt, millainen avioliiton pitäisi olla, ja että kämppiksenä olo on huonoa ja kiellettyä?

Ehkä meillä on liikaa odotuksia, jotka perustuvat kenties elokuviin ja romanttiseen kirjallisuuteen. 

Kukaan, joka on kokenut romanttisen ja intohimoisen rakkauden, ei ajattele noin.

Jaa ei vai? Meillä on ollut romanttinen ja intohimoinen suhde ensimmäiset 15 vuotta. Nyt noin 30 vuotta jatkunut suhde on enää romanttinen, intohimoa ei ole juuri näkynyt. Seksiä on melko harvakseltaan, mutta on kuitenkin, ja miehen puolelta se joko onnistuu tai ei onnistu. Sellaista elämä on, jos on niin onnekas, että elää pitkässä parisuhteessaä.