Onko ulkoinen rumuus syypää kaikkiin muihinkin ongelmiin?

"Itsehän sinä annoit ymmärtää, että seurakuntaan kannattaa mennä, jos on ruma. Siitähän tulee johtopäätös, että seurakunnassa on paljon rumia. Sen jälkeen voikin kysyä, kuka haluaa nimenomaan sellaiseen paikkaan, joka tunnetaan rumien ihmisten yhteisönä."

Sinne kannattaa mennä siksi että siellä on sellaiset arvot että siellä hyväksytään kaikki ihmiset samalla tavalla ulkonäköön katsomatta, se oli se pointti. Toki paikka minne rumat on tervetulleita niin sieltä sitten ehkä heidänkinlaisiaan löytyy, joten toki jos sinne itse haluaa mukaan mennä niin pitää myös itse hyväksyä rumat mutta jos olet ruma, niin varmastikin teet niin. Jos taas et ole ruma niin koko neuvo ei koskenut sinua. Vaikka toki kaikki Jeesusta tarvii siihen ettei joudu helvettiin. Joka tapauksessa kukaan ei pakota. Vaikka ehkä jossain mielessä Jumala vaatii.

Vierailija kirjoitti:

Oon vähän samaa mieltä sun kanssa, tai ainakin rumat saa tehdä elämässä huomattavasti enemmän töitä sen eteen että pääsevät samaan kuin hyvännäköiset. Kyllä se vaan näin on. Ootko koskaan huomannut esim. lihavista miehistä että ovat usein se porukan hauskuuttaja? Eli kompensoivat kokoaan sillä hyvällä huumorilla joten heidät hyväksytään porukkaan läskinä ja hauskana pellenä. Naisten on vähän vaikeampi selvitä, yleensä rumat löytää kavereita toisista tavallisista tai sitten kaunis kelpuuttaa heidät kaverikseen. Kauniit tuppaavat jo lapsesta lähtien pitämään rumia kävelevinä vertauskohteina itselleen, sellaisina kainalosauvoina ja luottoihmisinä joista pumpataan kaikki hyöty irti mitä saadaan.  Oikeaa ystävyyttä se harvoin on. Kauniin kaverina joutuu myäs aivan jatkuvasti kuulemaan sitä kehumista ja katsomaan kauniin keikistelyä, nielemään samalla sen että on itse susiruma. Se pahentaa ongelmia. 

Vahva suositu

Meillä jokaisella on oma roolinsa tässä yhteiskunnassa, mutta pellen roolia ei kannata kenenkään ottaa.

Moni ongelma juontaa juurensa siitä, miten muut suhtautuvat sinuun. Jos et miellytä, niin jotkut ottavat siitä epämiellyttävyydestä oikeutuksen järjestää kaikenlaisia ongelmia, mitä nyt millekin sattuu tilaisuuksia järjestää. "Ihan oikein sille, mitäs on niin ruma. Ihan oikein sille, mitäs on niin pätkä. Ku se on semmonen ja ku se on tommonen." Muistakaa tämä, kun elämässä tulee eteen joku takapakki, jonka eteen ette ole itse tehneet mitään. Jossain on syyllinen siihen, eikä se ole itsessä. Jos et ole itse mokannut, et ole syyssä. Muistakaa tämä, kun etsitte syitä tapahtuneisiin. Ei pidä olla lammas, joka syyttää itseään siitä, mitä muut ovat aiheuttaneet. Sitten kun olet itse tötöillyt, niin syyttele sitten itseäsi, älä koskaan silloin, kun muut järjestää. Sitä paskaa on siis niiiiiiin paljon. Ainahan sitä puhutaan mustaa valkoiseksi ja valkoista mustaksi, kun totuutta oikein vääristellään.

parhaat työmarkkinat ei ole kauniilla vaan komeilla...   kauniilla ja komealla on ero..

Vierailija kirjoitti:

parhaat työmarkkinat ei ole kauniilla vaan komeilla...   kauniilla ja komealla on ero..

kauniiksi laittaudutaan mutta komeaksi synnytään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monesti rumuuteen liitetään myös tyhmyys. Sitten ollaan, varsinkin uudella työpaikalla, yllättyneitä että sillä onkin osaamista, koulutusta, jne.

Olen itsekin saanut töissä epäkehun muodossa "et olekaan niin tyhmä kuin miltä näytät" 

 

Itsellekin tuttua tuo, että yllätytään (eikä aina mitenkään positiivisesti) kun mulla on parikin taitoa, joissa sinällään ei ole mitään ihmeellistä tai ettei ne olisi kaikkien ulottuvilla, mutta silti siitä on jopa suututtu/närkästytty kun ihan normissa työtilanteessa olenkin käyttänyt ruotsia enkä palvellut englanniksi ruotsia puhuvaa asiakasta. Hirveä supatus selän takana ja sitten kaakatus ja tenttaus päin naamaa, että miksi sä osaat ruotsia noin hyvin ja mikset ole kertonut olevasi kaksikielinen ja että eihän sun nimikään ole ruotsalainen etkä sä vaikuta yhtään sellaiselta. 

Olen saanut tasan kerran "kehuja" ulkonäkööni liittyen ja se oli samaa sarjaa tuon kohdallesi osuneen epäkehun kanssa mutta sekin tuli töissä. Työkaveri kehui mun hiuksia ihaniksi, mutta totesi samaan hengenvetoon tuollaisten menevän kyllä ihan hukkaan koska ne on mun hiukset. Sen jälkeen vielä ihmetteli kuinka mä silti viitsin nähdä aamuisin vaivaa ja melkein laittaa jonkun kivan nutturan tai ranskiksen ja alkoi sitten paasata kuinka hankalaa on laittaa itselle minkäänlaista kampausta ja blaablaablaa.

Tulen surulliseksi tästä ketjusta

Vierailija kirjoitti:

"Itsehän sinä annoit ymmärtää, että seurakuntaan kannattaa mennä, jos on ruma. Siitähän tulee johtopäätös, että seurakunnassa on paljon rumia. Sen jälkeen voikin kysyä, kuka haluaa nimenomaan sellaiseen paikkaan, joka tunnetaan rumien ihmisten yhteisönä."

 

Sinne kannattaa mennä siksi että siellä on sellaiset arvot että siellä hyväksytään kaikki ihmiset samalla tavalla ulkonäköön katsomatta, se oli se pointti. Toki paikka minne rumat on tervetulleita niin sieltä sitten ehkä heidänkinlaisiaan löytyy, joten toki jos sinne itse haluaa mukaan mennä niin pitää myös itse hyväksyä rumat mutta jos olet ruma, niin varmastikin teet niin. Jos taas et ole ruma niin koko neuvo ei koskenut sinua. Vaikka toki kaikki Jeesusta tarvii siihen ettei joudu helvettiin. Joka tapauksessa kukaan ei pakota. Vaikka ehkä jossain mielessä Jumala vaatii.

Seurakunnissa on ihan samanlaiset sosiaaliset lainalaisuudet kuin muuallakin. Vaikka periaatteessa korostetaan, että kaikki saavat tulla ja kaikki ovat arvokkaita jne., sain itse ihan jäätävää haukkumista hiustyylistäni ja ulkonäöstäni uskovaisten keskuudessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon vähän samaa mieltä sun kanssa, tai ainakin rumat saa tehdä elämässä huomattavasti enemmän töitä sen eteen että pääsevät samaan kuin hyvännäköiset. Kyllä se vaan näin on. Ootko koskaan huomannut esim. lihavista miehistä että ovat usein se porukan hauskuuttaja? Eli kompensoivat kokoaan sillä hyvällä huumorilla joten heidät hyväksytään porukkaan läskinä ja hauskana pellenä. Naisten on vähän vaikeampi selvitä, yleensä rumat löytää kavereita toisista tavallisista tai sitten kaunis kelpuuttaa heidät kaverikseen. Kauniit tuppaavat jo lapsesta lähtien pitämään rumia kävelevinä vertauskohteina itselleen, sellaisina kainalosauvoina ja luottoihmisinä joista pumpataan kaikki hyöty irti mitä saadaan.  Oikeaa ystävyyttä se harvoin on. Kauniin kaverina joutuu myäs aivan jatkuvasti kuulemaan sitä kehumista ja katsomaan kauniin keikistelyä, nielemään samalla sen että on itse susiruma.

Minua on sanottu kauniiksi mutta eipä minulla ole juuri kavereita eikä työtäkään tällä hetkellä.

Täällä myös ruma opiskelija, monta asiaa yhdistit rumuuteen, varmasti noin, en allekirjoita noita kaikkia sun lauseita

Miksi nykyään hoetaan tuota rumaa? Ennen opetettiin, että kukaan ei ole ruma. Kaikilla oma persoona ja oma persoonallinen ulkonäkö. 

Vierailija kirjoitti:

Mutta olen kuullut, että myös kauniilla voi olla vaikeaa esim.työelämässä.

Täällä saa kyl lukea välillä, et kauniita ei haluta työpaikoille, että kun on vähän rupsahtanut päässyt paremmin eteenpäin työelämässäkin. Monesti myös kauniita naisia hyljeksitään kaveriporukoissa. Kauniskin voi olla arka ja auta armias jos olet sellainen. Toiset naiset tuhoavat täysin.

Vierailija kirjoitti:

parhaat työmarkkinat ei ole kauniilla vaan komeilla...   kauniilla ja komealla on ero..

Joo työmarkkinoilla ulkonäkö auttaa miehiä, ei naisia.

Ahaa 

Ei kiusaaminen aina johdu ulkonäöstä. Usein kiusaaja on jopa jostain kaatteellinen kiusan kohteelle.

Vierailija kirjoitti:

Miksi nykyään hoetaan tuota rumaa? Ennen opetettiin, että kukaan ei ole ruma. Kaikilla oma persoona ja oma persoonallinen ulkonäkö. 

Koska internet on eristänyt ihmiset toisistaan. Vain kauniit ja komeat menestyvät koska heitä ihaillaan suurella joukolla.

Pinnallinen maailma.

Jouduin vasta aikuisena kummalliseen tilanteeseen jossa ulkonäköni tiettävästi oli syy tietylle asialle. Mutta huomasin että oli muitakin vähemmän kauniita jotka hyväksyttiin. Outo tilanne ja satutti kyllä pahasti!

Vierailija kirjoitti:

Faith kirjoitti:

Jos omaa ulkonäköä pidetään yleisesti epäviehättävänä, voi olla tavallista voimakkaampi motivaatio keskittyä oikeasti tärkeisiin asioihin, kuten viisauteen ja oikeudenmukaisuuteen.

Miten tienaat elantosi keskittymällä viisauteen ja oikeudenmukaisuuteen?

Opiskelemalla ja tekemällä töitä. Ei tarvitse olla edes erityisen viisasta, jos nyt katsot ihmisiä missä tahansa ammateissa, ihan kaikennäköistä porukkaa siellä on.

Itse ajattelen niin, että ennen kiusaamista en kovinkaan paljon kiinnittänyt huomiota ulkonäkööni. En ajatellut olevani kaunis, mutta edes olevani ihan tavallinen tai ainakin jotenkin ok kuitenkin. Kaiken ikävän kohtelun ja pilkkaamisen jälkeen aloin sitten oikeasti kunnolla miettiä miltä näytän ja siitä asiasta tuli itselleni vaikea. Toisaalta en kuitenkaan ole ajatellut, että minun pitää muuttua muiden vuoksi. En esim alkanut ostella mitään kalliita vaatteita tai muutenkaan ole ikinä halunnut silti keskittyä siihen miltä näytän. Tämä siitäkin huolimatta, vaikka asia on korostunut mielessäni ikävien kokemusten myötä.

Jos vanhempiani miettii niin ei meillä koskaan saanut mitään kehuja ulkonäöstä. Ei edes jotain "tyypillistä", esim että näytät kauniilta siinä mekossa tai mitään kehuja edes juhlapäivinä mitä nyt varmasti yleisesti joku lapsilleen voi sanoa. Ikinä en kehuja tähän liittyen saanut. Kerran kysyin äidiltäni, että näytänkö nätiltä jossain mekossa tms ja äitini hyvin vaisusti totesi, että kai sinä nyt nätti olet. Muutenkin kehuja sai ja saa edelleen vain teoista. Ei oikein mikään riitä ja nykyisin jos esim opinnoissa saan hyvän arvosanan niin ei vanhempien kehut paljon auta, kun se on niin "tyhjää" se heidän kehumisensa. 

Toisaalta tähän vaateasiaan oma ulkonäkö on myös eräs asia  mikä vaikuttaa. Olen itse laiha ja sillä tavalla ok, mutta jotenkin mietin etten voi  "näillä kasvoilla" pukea mitään kovin näyttävää vaatetta tai halua huomiota itseeni. Monesti ostan esim kirppikseltä jonkun vaatteen, että on sama esim mikä värinen se on. Tosin paremmat vaatteet vähän tarkemmin katson.

Tai mitä hyötyä on meikata jos se ei auta asiaan ja saa minut vaan "huomaamaan" ulkonäköni paremmin, kun haluaisin vaan unohtaa tietyt piirteeni. Toisaalta en muutenkaan tykkää meikata ja en ala siihen ns muiden takia. Samalla monesti mietin, että se on todella julmaa pilkata toista asiosta mille hän ei voi mitään eli ulkonäöstä. Toisaalta tietenkin kaikki pilkkaaminen on tietysti väärin.

Minulla silti nämä ikävät kokemukset vaikuttavat enemmän kuin se miltä näytän. Varmasti minulla olisi itsetuntoa edes jonkin verran ilman niitä. Ihmisten kanssa olen varovainen ja jännittynyt. Tunnistan myös tuon "hauskuuttajan" roolin minkä joku mainitsi. Eräässä kivassa koulutusporukassa (kerrankin sain kokea sen) yritin olla se joka saa muut nauramaan ehkä toiveena, että joku pitäisi minusta tai sitten purin jännitystäni siihen myös. Harvoin olen töissä ollut, mutta tuollaiset haastattelut yms oikein korostavat sitä tilannetta kuinka epävarma olen. Jännitän enemmän ihmisten tapaamista ja esillä oloa kuin ulkönäköäni niissä hetkissä. Käytökseni hävettää, kun jännitys näkyy.

Näin olen nyt kokemusteni summa. Jännittynyt ihminen, joka ei uskalla tutustua muihin ja tähän vielä ulkonäköni mukaan. Jos joskus saisin edes ystäviä niin se olisi jo iso asia. Parisuhdetta en osaa edes ajatella enkä varmasti uskaltaisi päästää toista lähelleni. Muuten minä en ainakaan ystävien osalta katso miltäå toinen näyttää. Parisuhteeseen liittyen tietysti moni muukin vaikuttaa. En koskaan halua lapsia niin samalla minun ei tarvitse miettiä lapsettomuuttani. Seurakunnista yms joku kirjoitti, että siellä voi olla mukavaa porukkaa tms. Pahoittelut pitkästä viestistä.

"Seurakunnista yms joku kirjoitti, että siellä voi olla mukavaa porukkaa tms."

Edelliseen jäi ajatus kesken. Eli, vaikka seurakunnissa voisi olla "paremmat arvot" ja ihminen kelpaisi ulkonäöstään huolimatta niin en ole itse uskova.

Kyllä kauniilla ihmisellä itsetunto kasvaa kun saa kehuja jo lapsesta alkaen. Muistan kun olin alkavalla teini-iällä ja oli suosittu iskelmä "Neiti sievänen". Maalla asuin ja kaverinani oli tyttö, joka oli kaunis ja sievä muutenkin. Hyvin itsetietoinen. Tyttö siis olin itsekin. Olimme senaikaisissa peruntalkoissa ja meille tuli juttelemaan kaukaa ihastuneeni poika. Hän sanoi kaverilleni, että mitäs neiti sievänen. Tämä kiherteli onnessaan vikuillen minuun. Poika katsoi minua sanoen ja siinä neiti paksunen. En edes ollut mitenkään lihava. Toki pyöreämpi ja arkisempi kuin tuo kaverini. Häpesin ja häpeääni lisäsi myös kaverini ilkkuva ja voitonvarma ilme. 

Näistä tämäntyyppisistä tapahtumista monille jää aikuisuuteen saakka vaikuttava trauma ja alemmuudentunne. Joku sanoo, ettei tarvitse välittää. Mutta ihmisen psyyke on sellainen, että kyllä se muisto ja tunne vain on vaikea häivyttää. Kun saa kehuja miltei joka tilanteessa vaikuttaahan sekin taas toiseen suuntaan.