Yksikään suhde ei onnistu eron jälkeen

Vierailija kirjoitti:

Jeesua tässä

Avioliitto on ikuinen.

Elät nyt ap synnissä ja harrastat seksiä avioliiton ulkopuolella.

Kutsut itseäsi uskovaiseksi.

Mitä jos oopperan ja seksin sijaan kävisit kirkossa ja lukisit raamattua?

Miksi alapeukut?

Kirkossa käynti voisi hillitä ap:n halua nussia ympäriinsä .ap panee polyamorista naisra,epäilee että naisella on muita panoja?

Vierailija kirjoitti:

Miksi sä enää tuon ikäisenä haluat muuttaa yhteen naisystävän kanssa?

Ilmaista (?) passaajaa vailla, ruoka, pyykit, imurointi, matonpesut ym kivaa kotityötä, ei kiitos!

Minä olen ollut 37v avioliitossa.Hieno suhde , ei lapsia.Minulla on ystäviä , joiden kanssa keskustelen politiikasta ja historiasta .En usko jeesukseen, joulupukkiin.Aviomiestäni rakastan edelleen, kasvoimme yhdessä.

Exkaunotar57v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sä enää tuon ikäisenä haluat muuttaa yhteen naisystävän kanssa?

Ilmaista (?) passaajaa vailla, ruoka, pyykit, imurointi, matonpesut ym kivaa kotityötä, ei kiitos!

Toistaiseksi ap tyytyy seksiin nuorten naisten kanssa, jotka etsivät provider miestä.ap on pihi ja outo, siksi tytöt jättää..mut ap saa pillua sitä ennen.

AP kommentoi:

Yllättynyt näinkin vilkkaasta keskustelusta. Katson velvollisuudekseni hieman kommentoida.

Irtosuhteita en harrasta. On toki ollut useita perättäisiä lyhyitä suhteita. Deittaillessa tavoitteena on ollut selvittää, olisiko tässä ainesta enempään. Onko sitten suhteen pituus tärkein sitä määrittävä tekijä?

Uskonnollisuus. Kutsuisin itseäni ehkä enemmänkin etsijäksi. Spiritualistiksi. Perinteiset uskovaiset saattavat karsastaa ajatusmaailmaani. Kuten sanoin, olen myös kirkon piirissä liberaalisiipeä.

Ulkonäkö. Nuorena olin se viimeisenä pesäpallojoukkueeseen valittu nörtti, pullonpohjarilleineen. Eron jälkeen huomasin ilokseni, että kysyntää on yllättävänkin paljon. Ensin ajattelin sen johtuvan akateemisten keski-ikäisten miesten vähäisestä tarjonnasta. Olen pitkä (yli 190 cm), hoikka, tumma, lähes musta tukka on tuuhea ja huolettomasti sekaisin, aina liian harvoin muistan käydä parturissa. Nenä on iso, juutalaiseksikin ulkomailla minua luultu. Käyn salilla, melon, vaellan, kesällä futista (höntsää). Pukeutumistyyli. No kyllä se on IT-hemmojen perinteinen farkut ja huppari, T-paita. Tatuointi on peitetyllä paikalla vuosien takaa ulkomailta.

Viestiketjusta olen saanut hyviä vinkkejä. Erityisesti olen jäänyt pohtimaan tuota omissa asunnoissa asumista. Nythän minulla on ollutkin sen tyyppinen suhde. Nostan tässä esille muutamia ongelmia siihen liittyen.

Nykyisen naisystävän (tilanne hieman epäselvä, suhteessa on ollut repiviä riitojakin) suhteen hiertää muutama asia. Hän on ilmaissut haluavansa pysyä elämässäni, mutta itse toivoisin suhteen hiljalleen syvenevän. Hänellä on oma elämä, josta en tiedä mitään. Hänellä on kakkossunto kaupungissa, en ole koskaan käynyt sielläkään. Lapset ja muu elämänpiiri, sinne ei ole pääsyä. On selvinnyt hiljattain, että hän on viimeisen parin vuoden aikana tapaillut useampaakin miestä pidempään ja oli epäily, että ainakin joku heistä saattaa olla kuvioissa jollakin lailla edelleen. Hankalaa näistä "ystävistä" nyt saada selkoa, ei kuulukaan minulle. Mietin vain hänen sitoutumistaan suhteeseen. Aina kun ilmaisen epäilyjä suhteemme vakavuudesta, hän aktivoituu, pommittaa rakkaudella, se kestää muutaman viikon. Kunnes hieman ottaa etäisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Siis hetkinen...Avioliitto kestänyt 22 vuotta. Erosta noin viis (5) vuotta ja ex-vaimo liki 15 v nuorempi. Ap 55 v - 27 v = 28 v. Siis oliko vaimo ala-ikäinen naimisiin mennessä? 

Kaikki ei kerro tarkkoja vuosia tai ikää, ettei kukaan tunnistaisi. Itsekin aina muutan iän, lasten lukumäärän ja sukupuolet niin ettei kukaan tunnista. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ollut 37v avioliitossa.

Hieno suhde , ei lapsia.

Minulla on ystäviä , joiden kanssa keskustelen politiikasta ja historiasta. 

En usko jeesukseen, joulupukkiin.Aviomiestäni rakastan edelleen, kasvoimme yhdessä.

Exkaunotar57v

 

Mitä teet työksesi?

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen suhde pitää rakentaa nollasta. Miehet vihaavat "työtä" suhteiden eteen, halutaan aina jonkun valmiiksi kasvattama ja täyteen pumppaama nainen, jonka voi ns. poimia kypsänä, kiihottavana ja kiinnostavana.

Mutta joku kasvattaa ne naiset, tekee heistä kiinnostavia, rakastaa heidät hehkeiksi ja seksikkäiksi. Te olette sinkkuja siksi, ettette osaa tätä tehdä, vaan yritätte omenavarkaiden tapaan saada vaan ne työn hedelmät. Tituleeraatte tätä "kiinnostukseksi", ihastukseksi, haluksi, jopa rakkaudeksi. Ja siksi jäätte ilman.

Siinäpä teille miettimistä.

Tämä on valtavan arvokas kommentti.

Valitettavasti osa ihmisistä ei varmaan itsekään ymmärrä sitä, että heidän tapansa olla suhteessa on vampyyrimainen, toisen kasvua ja kukoistusta heikentävä tai jopa tuhoava. 

Vierailija kirjoitti:

Tää oli kuin mun näppiksestä. Vaikka mulla ei edes ole lapsia, niin näin päälle nelikymppisenä mikään kotileikki ei kiinnosta senkään vertaa kuin nuorempana. Olen jopa miettinyt, että mulle sopisi vallan hyvin, jos mies asuisi jossain toisessa Euroopan maassa, ja nähtäisiin vain lomilla ja silloin tällöin etätyöpätkillä toinen toistensa kotimaissa. Arkena sitten viestiteltäisiin ja puhuttaisiin puhelimessa. 

Minulla on itse asiassa juuri tällainen tilanne.

Emme määrittele tätä parisuhteeksi, vaikka moni perinteinen suhteen kriteeri täyttyykin: olemme seksuaalisesti uskollisia, rakastamme toisiamme, suhde on emotionaalisesti intiimi (ei siis ainoastaan fyysisesti), viestittelemme säännöllisesti, tuemme toisiamme, kumpikin on tavannut toisen ystäviä ja viettänyt öitä toisen kotona. Tärkein ero on tulevaisuuden suunnitelmien ja isompien yhteisten projektien puuttuminen - tosin yhtä projektiakin olemme alustavasti hieman alkaneet suunnitella.

Kutsun tätä miestä rakastajakseni ja olen tällä hetkellä onnellinen näin. Pidemmällä aikavälillä haluaisin kuitenkin asua yhdessä joko tämän tai jonkun toisen yhtä ihanan miehen kanssa. Yhdessä nukkuminen ja tilaisuudet arjessa tapahtuvaan fyysiseen kontaktiin ovat minulle niin tärkeitä asioita, että niistä luopuminen loppuelämäksi olisi vaikea valinta. En pelkää joutuvani toisen piiaksi koska en ole koskaan ollut suhteessa niin laiskan miehen kanssa (parisuhteista on kokemusta yhteensä 23 vuoden ajalta kolmesta eri suhteesta). Nykyisenkin miehen koti on yleensä moitteettomassa kunnossa kun käyn kylässä - vähintään yhtä siisti kuin omani. Meillä on molemmilla hieman poikkeavat ruokailutottumukset joiden johdosta kumpikin hoitaa omat syömisensä. Samoin varmasti toimisimme jos asuisimme yhdessä.

Mies ei haaveile yhteen muuttamisesta jo siksikään että se olisi hyvin hankalaa järjestää kun jomman kumman pitäisi muuttaa toiseen maahan, mutta ei hän välttämättä sitä haluaisi vaikka asuisimme samassa maassakin. Itse olen tällä hetkellä työelämän muutoksien vuoksi niin kiireinen että yhteen muuttaminen ei olisi realistista senkään takia. En myöskään tässä tilanteessa pystyisi kehittelemään syvää intiimiä suhdetta alusta alkaen jonkun toisen miehen kanssa, koska vapaa-aikaa on niin vähän. Matkustamme nykyisen miehen kanssa toistemme luokse niin usein kuin aikataulut suinkin sallivat, joten saan juuri sen verran ihmiskontaktia kuin minun elämäntilanteessani on mahdollista saada.

Voin hyvin kuvitella että monille tällainen järjestely toimisi myös pysyvämpänä ratkaisuna. Rakastajani on älykäs ja kunnioittava, kohtelee minua vertaisenaan, arvostaa ja ihailee, antaa rakentavaa kritiikkiä tarvittaessa, on lapseton kuten minäkin joten hänellä on minulle yhtä paljon aikaa kuin minulla hänelle, on kiinnostunut asioistani ja kertoo avoimesti omistaan, on turvallista, mielenkiintoista ja viihdyttävää seuraa jne. Hänen kanssaan on helppo ottaa päivä kerrallaan, koska suhde ei kuluta eikä hajota vaan antaa voimavaroja ja auttaa jaksamaan. 

t. 436

Vierailija kirjoitti:

Erityisesti olen jäänyt pohtimaan tuota omissa asunnoissa asumista. Nythän minulla on ollutkin sen tyyppinen suhde. Nostan tässä esille muutamia ongelmia siihen liittyen.

Kertomasi asiathan eivät liity erillään asumiseen sinänsä, vaan parisuhdedynamiikkaanne. Itse kerroin juuri omasta tapailustani, jossa mies asuu toisessa maassa. Meillä ei ole mitään kuvailemiasi ongelmia, koska kommunikoimme rehellisesti ja avoimesti, ristiriidat käsitellään viipymättä ja molemmat kunnioittavat toisen toiveita ja tarpeita joten niitä ei tarvitse lakaista maton alle.

Harmittelet sitä että et tiedä naisystäväsi lapsista tai siihen liittyvästä elämästään mitään. Aiemmin ketjussa olet kertonut että et missään tapauksessa jaksaisi kumppanin lapsia. Näetkö mitään syy-seuraussuhdetta näiden välillä? Mietit myös naisen sitoutumista suhteeseenne. Jos ja kun on niin, että hänelle ei ole turvallista tai houkuttelevaa jakaa elämäänsä kanssasi kokonaisvaltaisesti, niin miksi hän haluaisikaan sitoutua, kun ei ole suhteeseen tervetullut kokonaisena ihmisenä?

Jos hänellä on muita kumppaneita vaikka hän on antanut ymmärtää olevansa sinulle uskollinen, se on totta kai ikävä juttu (vai onko teillä ENM-suhde kun kerrot etteivät hänen muut suhteensa sinulle kuulu?). Usein tällaistakin toimintaa ilmenee suhteissa, joissa avoin kommunikaatio ei syystä tai toisesta toimi. Jos ihminen ei ole oppinut kohtaamaan ja selvittämään ongelmia kommunikoimalla, osalle kehittyy vaihtoehtoisia tapoja "järkyttää" suhteen tasapainoa. Pohjimmiltaan näiden tarkoitus on saada jonkinlainen muutos aikaan jotta oma, jollakin tavoin vaikea tilanne mahdollisesti sitten helpottuisi. Toimivaan suhteeseen tällainen ei yleensä johda, ei ainakaan jos osapuolet eivät järkytyksen ajamina ala aktiivisesti opetella kommunikointitaitoja.

Minusta ajattelusi vaikuttaa taipuvaiselta muiden ihmisten ja ulkoisten olosuhteiden syyttämiseen kohtaamistasi vaikeuksista, kun rakentavampaa olisi pohtia omaa toimintaa ja sitä, miten se edesauttaa näiden tilanteiden muodostumista.

t. 436

Ap onko ikäsi tasan 55 vai 50 vai 60?

Tässä vaiheessa on merkitystä 

AP:

Ikä on aika tarkkaan 55. Nykyinen naisystävä on 53. Mitä tarkoitat, että tarkalla iällä on merkitystä?

Mainitsen vielä yhden asian. Viimeksi tapailemani nainen asui aviomiehensä kanssa virallisesti yhdessä kun aloimme tapailla. Oli jo vuosia kuitenkin ollut itsenäinen, suhteitakin. Taustalla sellainen, että eroni jälkeen noin 3 vuotta sitten meillä oli jo lyhyt suhteen poikanen, mutta tuo ei silloin edennyt. Oli kuitenkin intiimi suhde mutta ei edennyt seurusteluksi.Tunnen siis henkilön vuosien takaa.

Mahdollisesti osittain tämä kuvio on saattanut vaikuttaa? Naiselle vaikuttaa sopivan kevyt tapailu. Itsellekin aluksi mutta kun hyvin synkannut, kaipaisin enemmän.

Jos itse olen oikeasti kiinnostunut kumppanistani, haluan myös tutustua hänen lapsiinsa mahdollisimman pian.

Outoa tuo ap n asenne. Ei ihme että hänen nykyinen seurustelukumppani elää kuin sinkku.

Vierailija kirjoitti:

Ap jatkaa...tuleepa yllätyksenä, että noinkin moni ajattelee, ettei yhteen muuttaisikaan?

Toivon siis yhdessäoloa tiiviisti ydinperheenä. Yhteisen hirsitalon rakentamista, pihan laittoa, kotona oleilua. Ehkä koiria/kissoja. Harrastan jkv kulttuuria, mutta mieluiten vietän aikaa kotona.

Minusta tuo olisi ihanaa, siis minulle sopivan miehen kanssa, ap on ihan eri maailmasta muilta osin varmasti kuin minä. Kyllä uskoisin että on muitakin naisia joille hirsitalo, yhteinen lämmin KOTI ja yhteiset lemmikit sekä omat ja miehen lapset tervetulleina vieraina olisi aivan unelma.

Itselläni ei lapsia ole eikä tule ja olen hyvin itsenäinen, etten pelkän tavan tai yksinäisyyden vuoksi ole halunnut vain jonkun kanssa perustaa kotia. Mutta jos sopiva joskus tulisi vastaan ja kunnolla kolahtaisi niin miksei. Etenkin jos mies olisi myös koiraharrastaja ja erähenkinen tai ainakin retkeilystä ja nuotiokahveista tykkäävä. 

Mutta hyvä on olla myös yksin, puolivillainen tai draamantäyteinen suhde luo vain epävarmuutta tai on rasite. Enkä tarkoita nyt puolivillaisella heitä jotka eivät yhteisasumista toivo vaan että huomaa, ettei toinen olekaan tosissaan tai ettei omat tunteet ole nyt ihan sellaista rakkautta ja sitoutumista kuin asiaan kuuluisi. 

N34

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No miksi jätit sen lapsesi äidin. Ajattelitko, että sinulle on joku takuusuhde olemassa. Etkö varautunut siihen, että olet sitten loppuelämäsi yksin jos jätät AVIOVAIMOSI jonka pitäisi vasta kuolema sinusta erottaa. 

Halusit sinkuksi, olet nyt sinkku. Enjooooy.

Sain ap:n viestistä käsityksen, että vaimo oli se, joka jätti.

Sitten se ei auta tehdä kuin raamatulliset ja pysyä asumuserossa ja rukoilla ahkerasti että vaimo tulee takaisin. Eikun hetkinen, ap okin käynyt uittamassa pipuliaan jo vaikka kuinka monessa naisessa, eli tehnyt aviorikoksen. Voi voi, sitten on varmaan asumuseroa elämän loppuun asti.

          Lue! Se ero oli 5v sitten.

AP on saanut jotenkin kummallisia kommentteja. Mielestäni aloitus ei edes ole mitenkään valittava tai uhriutuva, ainoastaan "tällaista nyt on meneillään, hmm" ja jo heti alusta asti ihme oletuksia ja myllytystä :D

Tiedän toki että oma äitini (54v) jakaa tämän ajatuksen, ettei mitään yhteisiä koteja enää jos ei alaikäisiä lapsia ja sitä arkea ole pyöritettävänä, mutta ei kai se nyt mikään synti ole jos joku haluaa esimerkiksi jakaa ihan ne arjen hetket, nukkua yhdessä, jutella siinä illan askareiden lomassa.. ei mielestäni kuulosta miltään kammottavalta tai epärealistiselta toiveelta. 

AP lisää:

Jotta ei tulisi väärinkäsityksiä...

En ole missään vaiheessa sanonut, että kumppanin lapset ovat ehdoton ei. Olen vain todennut, että itselläni nousee jokin seinä/este vastaan tässä kohdin. Onko se sitten sitä, että ei ole kohdannut oikeaa ihmistä? En tiedä. Joka tapauksessa uusi perhe tuntuu ylitsepääsemättömältä esteeltä, johon oma mielenkiinto loppuu nopeasti. Jotenkin en jaksa kotileikkiä.

Oikean kumppanin kanssa jokin teini-ikäinen lapsi tai parikin varmaan menisi. On ollut joukossa myös yhden lapsen äitejä, vaikkapa lukioikäinen tai sitä vanhempikin lapsi. Tuollainen ei tuntuisi pahalta mutta tapaamieni ihmisten kanssa on tuntunut mahdottomalta ajatukselta.

Vierailija kirjoitti:

AP kommentoi:

Yllättynyt näinkin vilkkaasta keskustelusta. Katson velvollisuudekseni hieman kommentoida.

Irtosuhteita en harrasta. On toki ollut useita perättäisiä lyhyitä suhteita. Deittaillessa tavoitteena on ollut selvittää, olisiko tässä ainesta enempään. Onko sitten suhteen pituus tärkein sitä määrittävä tekijä?

Uskonnollisuus. Kutsuisin itseäni ehkä enemmänkin etsijäksi. Spiritualistiksi. Perinteiset uskovaiset saattavat karsastaa ajatusmaailmaani. Kuten sanoin, olen myös kirkon piirissä liberaalisiipeä.

Ulkonäkö. Nuorena olin se viimeisenä pesäpallojoukkueeseen valittu nörtti, pullonpohjarilleineen. Eron jälkeen huomasin ilokseni, että kysyntää on yllättävänkin paljon. Ensin ajattelin sen johtuvan akateemisten keski-ikäisten miesten vähäisestä tarjonnasta. Olen pitkä (yli 190 cm), hoikka, tumma, lähes musta tukka on tuuhea ja huolettomasti sekaisin, aina liian harvoin muistan käydä parturiss

Kuinka kauan olet siis ollut tämän naisen kanssa? Mies suhteet on ihan asia erikseen, se voi olla red flag. Kuitenkin jos seurustelua on alle vuoden, on mielestäni täysin normaalia ettei lapsia ole esitelty eikä lasten kotiin tuoda vieraita miehiä. 

Oma isäni esitteli uudet rakkaudet aina hyvinkin lyhyen ajan jälkeen ja koin sen hyvin vastenmielisenä, jopa ahdistavana. Muut ketjussa on oikeassa: älä sekoita sinun tai toisen osapuolen lapsia suhteeseen, joka on ihan lapsen kengissä. Vasta suhteen vakiinnuttua (vuosi on aika hyvä raja sille) on syytä ottaa lapset mukaan, mikäli siis ylipäätään haluaa.

Ja huom, yhteen muutto huomattavasti tätä myöhemmin! Jos kummallakaan asuu lapsia, pitää tehdä tämmöiset muutokset tosi hitaasti ja vakaalla harkinnalla. Se koti on myös lasten koti!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap jatkaa...tuleepa yllätyksenä, että noinkin moni ajattelee, ettei yhteen muuttaisikaan?

Toivon siis yhdessäoloa tiiviisti ydinperheenä. Yhteisen hirsitalon rakentamista, pihan laittoa, kotona oleilua. Ehkä koiria/kissoja. Harrastan jkv kulttuuria, mutta mieluiten vietän aikaa kotona.

Nämä on mielestäni tosi kivoja toiveita! Tällaista ihan tavallista elämää minäkin toivoisin mahdollisen uuden kumppanin kanssa. Oma pitkä liittoni päättyi eroon joku kuukausi sitten yllättäen, ja eniten ikävöin entisessä elämässä juuri noita tavallisia asioita. En missään tapauksessa haluaisi esim. viikottaisista baari-illoista tai kaukomatkoista haaveilevaa kumppania. En myöskään halua Lappiin vaeltamaan. On hyvä, että etsii ihmistä, joka haluaa suunnilleen samoja asioita.

Onkin mahdollista, että et vain ole kohdannut sitä sopivaa. Tai sitten nämä toiveet ei ole se on

Samaa mieltä siitä, että kivalle kuulostaa..Mä elän sellaisessa kahden aikuisen erillissuhteessa, jota moni täällä sanoo haluavansa. No on nyt viikonloppu ja kumpikin meistä on omalla mökillään ja voin sanoa, että olen alkanut kyseenalaistaa tämän elämäntavan mielekkyyden ja sen, antaako tällainen erillissuhde mitään. Paljon kivempi olisi laittaa mökkiä yhdessä ja rakentaa yhteistä elämää, myös näin aikuisella iällä.

N47

AP:

Olen aiemmin esitellyt naisystävät lapsilleni (erityisesti nuorin on ollut innokas tutustumaan, vanhemmat eivät niinkään) suhteellisen nopeasti, jo 2 kk:n aikana. En ole kokenut siinä mitään väärää. Kyseessä on olleet vastuulliset, aikuiset naiset, jotka itsekin olleet äitejä. Suhtautuneet aikuistuviin lapsiini poikkeuksetta lämminhenkisesti. Usein naiset olleet samaan aikaan luonani. Tähän liittyi vielä olosuhteet, asuin tilapäisesti toisella paikkakunnalla. Typerää sitä olisi ollut tytärtä/naisystävää hotelliinkaan laittaa.

Painotan sitä, että suhteet ovat perustuneet molemminpuoliseen rakastumiseen, tavoite on jokaisen kanssa ollut  selvittää, voisiko tästä tulla vakiintunut suhde. Sitten usein itselleni yhtäkkiä tullut jostakin tunne, ettei tätä kannata jatkaa. Jotkut naiset ottaneet hyvin, jääty ystäviksi, jotkut ovat kehittäneet draamaa enemmän tai vähemmän.

Hyväksikäyttäjäksi en itseäni koe.