Muita joilta nuoruus jäi "elämättä"

Minä.

Olin syrjäytynyt nuori pikkukylässä joten olin aina yksin kotona enkä mennyt mihinkään kun ei kiinnostanut yksin lähteä.

Vaikuttanut siten että olen sosiaalisesti tosi kömpelö, en ole koskaan seurustellut eikä ystäviäkään juurikaan ole.

Mielestäni silloin kun lapsuudessa tai nuoruudessa olin onnellinen en takuulla mitenkään tiedostanut sitä onnellisuutta enkä varsinkaan mitenkään osannut asiaa arvostaa.  Sitä vaan eli ja oli.

Tarkoitan vaan sanoa että joku random nuori isossa ystäväporukassa voi olla aika onneton ja surkea kun ei osaa arvostaa sitä mitä on. Eihän suomalaiset vähäosaisetkaan osaa arvostaa että elää suunnattomassa yltäkylläisyydessä lähes mihin tahansa aikaan ja paikkaan verrattuna.

Vierailija kirjoitti:

Olisin kiinnostunut kuulemaan, mitä ap:lle ja muille tarkoittaa "elämätön" nuoruus.

Itse koen sen niin, että pelkojen ja vääristyneen omakuvani vuoksi en pystynyt seuraamaan unelmiani, pieniä tai suuria. En myöskään päässyt mukaan työelämään tai kaveriporukoihin.

Sairasloman vuoksi vapaa-aikaa olisi ollut vaikka kuinka, mutta olin koko ajan niin ahdistunut ja toivoton. Tunsin itseni ikälopuksi ja kuolevani pian, joten mitä järkeä yrittää enää mitään.

Se oli aivan kammottavaa aikaa.

Miten etuoikeutettua elää nuoruus terveenä. 

Se tarkoittaa sitä, ettei tuntenut elävänsä sitä elämää mitä halusi. Siinä se yksinkertaisesti on. Selvennykseksi ettei tämä tarkoita sitä, että elämän olisi tullut olla täydellistä. 

Vierailija kirjoitti:

Täytän loppuvuodesta 47 vuotta ja minä aloin elää elämätöntä nuoruuttani 43-vuotiaana. Teini-ikäisenä en saanut tavat ikäisiäni poikia, vaan minun oli oltava aina kotona äidin kanssa. Asuimme syrjässä pienellä paikkakunnalla. Julkista liikennettä ei ollut, eikä äiti suostunut ostamaan mopoa. Kotoa pois muutettuani tunsin velvollisuudekseni tehdä maisterin tutkinto mahdollisimman nopeasti ja siirtyä työelämään, joten en juhlinut. Aviomiehen kuitenkin löysin, asuntolainat, lapset jne.

Päälle nelikymppisenä aloin tuntea valtavaa ahdistusta ja vapauden kaipuuta. Minulla on ollut useita rakastajia  ja miespuolisia viestittelykaveteita. Olen vihdoinkin saanut kokea olevani ihailtu ja haluttu. Koska olen elänyt terveellisesti, olen vielä hyvin säilynyt ja nuoren näköinen. Koen, että asiat ovat vihdoinkin menneet oikein.

Kiva, rikoit perheesi tuosta noin vaan.

Vierailija kirjoitti:

Sitten voisi varmaan kysyä, että mitkä sitten ovat ne kriteerit ja saavutukset, joiden pitäsi olla suoritettuna tiettyyn ikään mennessä että olisi "oikeasti elänyt" nuoruutensa.

Monestiko tämä sama asia tulee käydä läpi. Ei ole mitään yhtä kriteeriä tai saavutusta. Jokainen tuntee ja tietää itse milloin on "elänyt oikeasti". Se tyyli milllä sinä olet elänyt elämäsi kuten haluat, voi olla toiselle elämätöntä elämää ja toisinpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten nuoruus voi jäädä "elämättä" jokainenhan elää sen tavallaan.

Siis taivas varjele tätä naisen logiikkaa, siis onhan se eletty vaikka olisi vankilassa tai hengityskoneessa!!!!!

Eikö nainen tosiaan ymmärrä, että tässä eläminen sana tarkoittaa VIETTÄMISTÄ, omg omg omg omg!!!!!!

Selvä. Pidättelin hengitystä koko nuoruusajan. Jäi keuhkojen käyttö viettämättä.

Hehheh... Kuinka hauskaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytän loppuvuodesta 47 vuotta ja minä aloin elää elämätöntä nuoruuttani 43-vuotiaana. Teini-ikäisenä en saanut tavat ikäisiäni poikia, vaan minun oli oltava aina kotona äidin kanssa. Asuimme syrjässä pienellä paikkakunnalla. Julkista liikennettä ei ollut, eikä äiti suostunut ostamaan mopoa. Kotoa pois muutettuani tunsin velvollisuudekseni tehdä maisterin tutkinto mahdollisimman nopeasti ja siirtyä työelämään, joten en juhlinut. Aviomiehen kuitenkin löysin, asuntolainat, lapset jne.

Päälle nelikymppisenä aloin tuntea valtavaa ahdistusta ja vapauden kaipuuta. Minulla on ollut useita rakastajia  ja miespuolisia viestittelykaveteita. Olen vihdoinkin saanut kokea olevani ihailtu ja haluttu. Koska olen elänyt terveellisesti, olen vielä hyvin säilynyt ja nuoren näköinen. Koen, että asiat ovat vihdoinkin menneet oikein.

Kiva, rikoit perheesi tuosta noin vaan.

Miten niin? Edelleen olemme se sama perhe, joka aina olemme olleet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytän loppuvuodesta 47 vuotta ja minä aloin elää elämätöntä nuoruuttani 43-vuotiaana. Teini-ikäisenä en saanut tavat ikäisiäni poikia, vaan minun oli oltava aina kotona äidin kanssa. Asuimme syrjässä pienellä paikkakunnalla. Julkista liikennettä ei ollut, eikä äiti suostunut ostamaan mopoa. Kotoa pois muutettuani tunsin velvollisuudekseni tehdä maisterin tutkinto mahdollisimman nopeasti ja siirtyä työelämään, joten en juhlinut. Aviomiehen kuitenkin löysin, asuntolainat, lapset jne.

Päälle nelikymppisenä aloin tuntea valtavaa ahdistusta ja vapauden kaipuuta. Minulla on ollut useita rakastajia  ja miespuolisia viestittelykaveteita. Olen vihdoinkin saanut kokea olevani ihailtu ja haluttu. Koska olen elänyt terveellisesti, olen vielä hyvin säilynyt ja nuoren näköinen. Koen, että asiat ovat vihdoinkin menneet oikein.

Kiva, rikoit perheesi tuosta noin vaan.

Miten niin? Edelleen olemme se sama perhe, joka aina olemme olleet.

Ne lukuisat rakastajat ja viestittelykaverit ovat siis miehesi suostumuksella...?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytän loppuvuodesta 47 vuotta ja minä aloin elää elämätöntä nuoruuttani 43-vuotiaana. Teini-ikäisenä en saanut tavat ikäisiäni poikia, vaan minun oli oltava aina kotona äidin kanssa. Asuimme syrjässä pienellä paikkakunnalla. Julkista liikennettä ei ollut, eikä äiti suostunut ostamaan mopoa. Kotoa pois muutettuani tunsin velvollisuudekseni tehdä maisterin tutkinto mahdollisimman nopeasti ja siirtyä työelämään, joten en juhlinut. Aviomiehen kuitenkin löysin, asuntolainat, lapset jne.

Päälle nelikymppisenä aloin tuntea valtavaa ahdistusta ja vapauden kaipuuta. Minulla on ollut useita rakastajia  ja miespuolisia viestittelykaveteita. Olen vihdoinkin saanut kokea olevani ihailtu ja haluttu. Koska olen elänyt terveellisesti, olen vielä hyvin säilynyt ja nuoren näköinen. Koen, että asi

Osa on. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli teinivanhemmat eli olin vahinkolapsi, 'saa-anan kakara', kuten äitini minua leikkisästi kutsui.

Isäni kantoi vastuunsa ja oli maailman paras ja luotettavin vanhempi. 

Toisaalta nautin omasta teini-iästäni ja pidin kavereitteni kanssa kaikkea hauskaa, mutta toisaalta aloin kärsiä vakavista masennuksen oireista, koska äitini kohteli minua pahimpana vihollisenaan ja elämänsä pilaajana.

Äidilläni alkoi elämänsä toinen teini-ikä ennen kuin omani alkoi. Hän oli aivan holtiton, vastuuton ja juoksi vieraitten miesten perässä. Isäni pysyi rauhallisena ja vastuullisena vanhempana ja piti perhettämme kasassa luultavasti minun vuokseni.

Kun teini-ikäni oli ohi ja olin vakavoitumassa aikuiseksi, äitini teini-ikä ei osoittanut laantumisen merkkejä.

Teini-ikä on ilmeisen tärkeää käydä läpi ennemmin taikka myöhemmin.

Joo ei teininä tietenkään kannata lisääntyä, mutta kuten esimerkkisi osoittaa, ei pelkkä ikä onneksi vielä sitä tarkoita etteikö pystyisi kuitenkin homman kunnialla hoitamaan. Kyllähän sinunkin esimerkissäsi isä osasi olla vastuullinen ja sanojesi mukaan "maailman paras ja luotettavin vanhempi", vaikka olikin teinivanhempi.

Sujuu kylmän toteavasti välittämättä kenenkään hyvin-, tai pahoinvoinnista. 

Elin poikamiestyttövuodet 20-25v. Tosin olin jo äiti ja tunsin vastuuni, joten ihan fiksua nuoren aikuisen elämää. 16-18-v elämä oli syvältä, ja pari vuotta avoliitossa sen jälkeen vaikeaa. Ei lapsen, vaan hänen isänsä kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytän loppuvuodesta 47 vuotta ja minä aloin elää elämätöntä nuoruuttani 43-vuotiaana. Teini-ikäisenä en saanut tavat ikäisiäni poikia, vaan minun oli oltava aina kotona äidin kanssa. Asuimme syrjässä pienellä paikkakunnalla. Julkista liikennettä ei ollut, eikä äiti suostunut ostamaan mopoa. Kotoa pois muutettuani tunsin velvollisuudekseni tehdä maisterin tutkinto mahdollisimman nopeasti ja siirtyä työelämään, joten en juhlinut. Aviomiehen kuitenkin löysin, asuntolainat, lapset jne.

Päälle nelikymppisenä aloin tuntea valtavaa ahdistusta ja vapauden kaipuuta. Minulla on ollut useita rakastajia  ja miespuolisia viestittelykaveteita. Olen vihdoinkin saanut kokea olevani ihailtu ja haluttu. Koska olen elänyt terveellisesti, olen vielä hyvin säilynyt ja nuoren näköinen. Koen, että asiat ovat vihdoinkin menneet oikein.

Kiva, rikoit perheesi tuosta noin vaan.

Oletko oikeasti noin tyhmä??

Vierailija kirjoitti:

Minä.

Olin syrjäytynyt nuori pikkukylässä joten olin aina yksin kotona enkä mennyt mihinkään kun ei kiinnostanut yksin lähteä.

Vaikuttanut siten että olen sosiaalisesti tosi kömpelö, en ole koskaan seurustellut eikä ystäviäkään juurikaan ole.

Sama. Olin koulukiusattu koko peruskoulun eikä kavereita juuri ollut. Pienessä alle 1000 asukkaan kylässä elämä oli kyllä yksinäisenä erittäin perseestä. Minusta tuli lopulta syrjäytynyt aikuinen...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä.

Olin syrjäytynyt nuori pikkukylässä joten olin aina yksin kotona enkä mennyt mihinkään kun ei kiinnostanut yksin lähteä.

Vaikuttanut siten että olen sosiaalisesti tosi kömpelö, en ole koskaan seurustellut eikä ystäviäkään juurikaan ole.

Sama. Olin koulukiusattu koko peruskoulun eikä kavereita juuri ollut. Pienessä alle 1000 asukkaan kylässä elämä oli kyllä yksinäisenä erittäin perseestä. Minusta tuli lopulta syrjäytynyt aikuinen...

En ole suostunut syrjäytymään, vaikka siihen olisi ollut mahdollisuuksia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytän loppuvuodesta 47 vuotta ja minä aloin elää elämätöntä nuoruuttani 43-vuotiaana. Teini-ikäisenä en saanut tavat ikäisiäni poikia, vaan minun oli oltava aina kotona äidin kanssa. Asuimme syrjässä pienellä paikkakunnalla. Julkista liikennettä ei ollut, eikä äiti suostunut ostamaan mopoa. Kotoa pois muutettuani tunsin velvollisuudekseni tehdä maisterin tutkinto mahdollisimman nopeasti ja siirtyä työelämään, joten en juhlinut. Aviomiehen kuitenkin löysin, asuntolainat, lapset jne.

Päälle nelikymppisenä aloin tuntea valtavaa ahdistusta ja vapauden kaipuuta. Minulla on ollut useita rakastajia  ja miespuolisia viestittelykaveteita. Olen vihdoinkin saanut kokea olevani ihailtu ja haluttu. Koska olen elänyt terveellisesti, olen vielä hyvin säilynyt ja nuoren näköinen. Koen, että asiat ovat vihdoinkin menneet oikein.

Kiva, rikoit perheesi tuosta noin vaan.

Oletko oikeasti noin tyhmä??

Oletko idiootti?

Koulu jäi kesken kun avioiduin teini-iässä ja tulin pian äidiksi. Sain nopeaan tahtiin kolme lasta. Vuosikymmen meni aika hyvin. 

Mutta... sitten alkoivat rilluvuodet ja huono elämä. Viina ja miehiä tuli elämääni, tapahtui kaikkea, joista ei tohdi edes kertoa. 

Elämäni tasaantui vasta 50-vuotiaana kun raitistuin ja löysin raittiin miehen jonka kanssa avioiduin. Myös välit lapsiin ja heidän perheisiin on nykyään hyvät. Elämä hymyilee. 

- Tuhlaajatytön paluu

Nuoruus meni mielisairaan siskon ja neuroottisen äidin oikkuja seuratessa. Koskaan ei tullut tehtyä mitään eikä lähdettyä minnekään, koska kaikki oli aina liian vaarallista tai uhkaavaa näiden kahden mielestä. Tätä jatkui niin pitkälle aikuisuuteen, että pelkäsin lopulta itsekin esim. matkustelemista ja uusiin ihmisiin tutustumista.

Hurja nuoruus jäi kokematta, kun isosiskoni eli sellaista nuoruutta minunkin edestäni. Olin kiltti suorittaja ja sainkin hyvin arvostetun ammatin ja hyvät tulot, kun sisareni päätyi niukkatuloiseksi taiteilijaksi. Menin naimisiin ns. ainoan minusta kiinnostuneen miehen kanssa ja saimme kolme lasta. Avioliitto on ollut onneton, kun mieheni ei juuri ole rakkautta minua kohtaan kokenut, vaan on kulkenut muiden naisten perässä. Olen jo vanha, mutta hyvässä kunnossa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Olen viime vuosina tavannut lähes sattumalta nuoruuteni tuttuja miehiä. Kolme on spontaanisti kertonut olleensa minuun aikoinaan ihastunut. En sitä aikoinaan ollenkaan tajunnut, vaikka yhteen heistä olin itsekin ihastunut. Nyt sitten pohdiskelen, miten eri tavalla elämä olisikaan voinut mennä. Matkustamalla ja rohkeilla harrastuksilla otan vähän menetettyä takaisin, mutta lemmensuhteita ei taida enää tulla. Nuorena naimatta jättämistä kyllä vanhana katuu. 

Vierailija kirjoitti:

Nuoruutta et takaisin saa, mutta ilman muuta voit tehdä tämän hetkisestä elämästäsi juuri sellaisen kuin haluat. Ryhdy rohkeasti uuteen, menee paikkoihin, tapaa ihmisiä, hanki haluamiasi asioita! 

Miksi noin lattea neuvo? Ei monikaan voi tehdä elämästään juuri sellaista kuin haluaa. Haave voi esim. vaatii liian paljon rahaa tai ihmisellä voi olla sairauksia, joka estää tekemästä kaiken haluamansa.