Lue keskustelun säännöt.
Miten vanhempiesi parisuhde on vaikuttanut näkemyksiisi miehistä, naisista ja parisuhteista?
29.05.2025 |
Vanhempien parisuhde ja ympärillä nähdyt parisuhteet muodostavat meille näkemyksen siitä mikä on normaalia. Toisille normaali on rakastava, lämmin suhde, toisille taas henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde tai kulissiliitto, jossa vanhemmat ovat kuin kavereita eikä hellyyden ja arvostuksen osoituksia juurikaan näe.
Vanhempien parisuhteesta puhutaan lapsen kotina. Kodin esimerkki vaikuttaa valintoihin, joita nuori aikuinen tekee. Oletko miettinyt vanhempiesi antamaa parisuhdemallia? Mikä siinä oli hyvää? Mitä et ole halunnut jatkaa omassa elämässäsi? Oletko mennyt ääripäästä toiseen paetessasi vanhempien mallia? Kumman vanhemman mallia itse noudatat (tyttö voi omaksua isänsä roolin, poika äitinsä eli ei välttämättä niin, että mallintaisi oman sukupuolensa mallia).
Kommentit (109)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Eivät lapset edes erityisesti kaipaa miehen vaikutusta, paitsi pojat erityisesti murrosiästä eteenpäin."
Väärää tietoa. Tyttärille on erityisen tärkeää hyvä suhde omaan isään tulevan parisuhteen kannalta. Omassa elämässäni olen tämän huomannut - ei koskaan ole ollut vaikeuksia miesten kanssa.
Millä tavalla tämä hyvä suhde omaan isään on tärkeä?
Minulla ei ole koskaan ollut isää, mutta ei ole ollut ongelmia parisuhteiden kanssa. Tai siis niissä kahdessa parisuhteessa missä olen ollut, teininä ja parikymppisenä sekä nyt kolmekymppisenä.
Ei ole. Se on pelkkää propagandaa jolla pyritään oikeuttamaan sitä, että miehet loisivat äitiydessä, vaikkeivat ole enää sitoutuneita huolehtimaan lasten äideistä. Eli valhepuppua jolla perustellaan omistusoikeutta lapsiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Eivät lapset edes erityisesti kaipaa miehen vaikutusta, paitsi pojat erityisesti murrosiästä eteenpäin."
Väärää tietoa. Tyttärille on erityisen tärkeää hyvä suhde omaan isään tulevan parisuhteen kannalta. Omassa elämässäni olen tämän huomannut - ei koskaan ole ollut vaikeuksia miesten kanssa.
Millä tavalla tämä hyvä suhde omaan isään on tärkeä?
Minulla ei ole koskaan ollut isää, mutta ei ole ollut ongelmia parisuhteiden kanssa. Tai siis niissä kahdessa parisuhteessa missä olen ollut, teininä ja parikymppisenä sekä nyt kolmekymppisenä.
Viestissä 77 puhutaan siitä, vaikka kysymyksesi on kyllä todella laaja. Vastakkaista sukupuolta olevan vanhemman rooli kasvatuksessa piirtää pysyvän jäljen objektisuhteisiin ja kiintymyssuhdemalliin sekä malliin, jota pitää "norm
Täysin turhanpäiväistä. Kunhan elämän edellytykset ovat kunnossa, eli perustarpeet, ym. ja lapsi voi hyvin, ympäristön muoto on irrelevantti.
Parisuhdepakotus on käytännössä naisten uhraamista miesten seksileluiksi. Kiintymyssuhdemallin pakottaminen aikuisen miehen ja naisen välille häiriintynyttä - se koskettaa vain pieniä lapsia. Mies on siittäjä, mutta naaraan seksuaalisuus ei ol tulla koko ajan siitetyksi. Eikä varsinkaan pieniä tyttölapsia tulisi altistaa siittäjille.
UK:ssa yhteishuoltajuusperheissä 1/6 tyttölapsesta tulee alaikäisenä ahdistelluksi. Varsinkin nykypäivänä, kun seksuaalisuuden häiriintyneisyys korostuu, on entistä tärkeämpää suojata tyttöjä siltä, eli "kiintymiseltä" miespuolisiin tahoihin. Jo nyt naiset joutuvat kirjaimellisesti mutiloimaan kehojaan steroideilla ollakseen miesten läheisyydessä (koska seksipakotus).
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat väkivaltaisista taustoista, muttei mitään päihdeongelmia. Ilmeisen normaalia kun katsoo, millaista touhu oli ympäröivillä perheillä. Ei toki kaikilla, mutta huonoja suhteita näkyi naapureilla ja luokkakavereillakin.
Ero kun olin 5v.
Äiti pariutui miehen kanssa, joka oli erittäin omistautuva, läsnäoleva, romanttinen. Rakkaussuhde. Erosivat n. 10v jälkeen ja äiti yritti sitten taas uutta 10v suhdetta, ilmeisesti tuo oli hänelle se kriittinen raja.
Isä pariutui naisen kanssa joka oli täysi psyko. Saivat myöhemmin 2 lasta ja psykoilu sen kun jatkuu vaan.
Veli meni naimisiin ja on samassa liitossa edelleen. Narsissi vaimona.
Minulla oli seurustelusuhteita ja vanhemmiten lopettanut niitä, ehkä n. 25v jälkeen aloin kyseenalaistaa koko hommaa. Suostuin vielä yhteen suhteeseen miehen kanssa joka halusi lapsia ja avioliittokin sopi hänelle. No petti ja veti maton jalkojen alta raskauden aikana, pal
Miksi lapsi jäi tuollaiselle miehelle?
Vierailija kirjoitti:
39. Todellakin, isäni keskusteli kanssani politiikasta, filosofiasta, matematiikasta ja kirjallisuudesta kuten keskustelee edelleen ja vaihdamme myös kirjavinkkejä. Jotenkin minullekin särähti korvaan tuo, että tyttöjen maailma on pelkkää meikkaamista. Niinkö todella? T. Isin prinsessa
Sama täällä. Isäni opetti minulle lapsena paljon ympäröivästä luonnosta ja monista muista asioista. Vanhempieni elämä oli jatkuvaa keskustelua aivan kakenlaisista aiheista. Siihen nähden monet tapaamani nuoret miehet tuntuivat tylsiltä ja pinnallisilta.
Vierailija kirjoitti:
"Eivät lapset edes erityisesti kaipaa miehen vaikutusta, paitsi pojat erityisesti murrosiästä eteenpäin."
Väärää tietoa. Tyttärille on erityisen tärkeää hyvä suhde omaan isään tulevan parisuhteen kannalta. Omassa elämässäni olen tämän huomannut - ei koskaan ole ollut vaikeuksia miesten kanssa.
Äitisuhde vaikuttaa yhtä lailla. Jos äiti on se, joka ottaa lapsesta päävastuun, hän antaa mallin. Olen tämä huomannut itsestäni ja suvustani, eli luonnekin ratkaisee. Jos suhde pääasialliseen kasvattajaan on ratkaisemattoman ristiriitainen, kuvio ja ongelmat siirtyvät parisuhteeseen. Vielä myöhemmin vetää puoleensa samanlaisia ihmisiä, vaikka asioista olisikin päässyt yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat väkivaltaisista taustoista, muttei mitään päihdeongelmia. Ilmeisen normaalia kun katsoo, millaista touhu oli ympäröivillä perheillä. Ei toki kaikilla, mutta huonoja suhteita näkyi naapureilla ja luokkakavereillakin.
Ero kun olin 5v.
Äiti pariutui miehen kanssa, joka oli erittäin omistautuva, läsnäoleva, romanttinen. Rakkaussuhde. Erosivat n. 10v jälkeen ja äiti yritti sitten taas uutta 10v suhdetta, ilmeisesti tuo oli hänelle se kriittinen raja.
Isä pariutui naisen kanssa joka oli täysi psyko. Saivat myöhemmin 2 lasta ja psykoilu sen kun jatkuu vaan.
Veli meni naimisiin ja on samassa liitossa edelleen. Narsissi vaimona.
Minulla oli seurustelusuhteita ja vanhemmiten lopettanut niitä, ehkä n. 25v jälkeen aloin kyseenalaistaa koko hommaa. Suostuin vielä yhteen suhteeseen miehen kanssa joka halusi lapsia ja avioliittokin sopi hänelle. No pet
Koska koko raskaus perustui petoksiin ja väkivaltaan (= raiskaus) ja mies teki elämästäni helvettiä. Ei kuitenkaan suostunut luopumaan yhteishuoltajuudesta ja mm. tuhosi työsuhteeni, ja olisi varmaan tuhonnut kaiken muunkin, jos en olisi lähtenyt. Ei pahoinpidellyt lasta (suoraan) joten olisi ollut vaikea saada yksinhuoltajuutta, vaikka epäsuorasti pahoinpitelikin mm. katkaisemalla imetyksen, agitoimalla tätä pahoinpitelemään minua, pahoinpitelemällä minua, ym. aivan käsittämätöntä paskaa.
Kyllä tuo silti oman elämäni toistaiseksi vaikein ja henkisesti raskain moraalinen päätös oli. Siitäkin huolimatta, että r askaus perustui tosiaan rikoksen uhriuteen.
Mies ratsastaa tuolla lapsella nyt. Tajuan sen näin jälkeenpäin, että se oli hänen tapansa elää ja tehdä itsestään relevantti, elää r aiskaus- ja ryöstölapsen kanssa. Koska lapset saavat tietyn määrän huomiota valtiolta, mieskin on nyt jollakin tavalla ajankohtainen.
Toki jälkiviisaana osaisin korjata tapahtuneen jo alkumetreilleen, mutta pissa on housussa jo. Oma elämäni on tosiaan tuosta karmeudesta palautunut pikku hiljaa normaaleihin uomiinsa, terveyttäni ja mielenterveyttäni myöten, kiitos kysymästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidillä oli täysi työ hoitaa neljää lasta ja hän pitkälti vastasi ruuanlaitosta ja kotitöistä. Isä oli etäisempi hahmo, mutta hänellä oli tärkeä tehtävä esim. järjestyksen ylläpitäjänä auktoriteetillaan. Olin se haastavin lapsi ja kovimmille äitini joutui kanssani silloin, kun isä oli poissa työmatkalla.
Heidän keskinäinen suhteensa huononi isäni alkoholisoitumisen seurauksena ja ero tuli ollessani jo aikuinen. Äiti meni seesteisempään avioliittoon ja hän vaikuttaa paljon rauhallisemmalta ihmiseltä, kuin loppuajan riitelyt ja huudot isäni kanssa antoivat olettaa.
Kuulostaa fiksulta ja noin luontokin on asian järjestänyt. Siittävä koiras on laumassa lähinnä kurinpitäjä ja talouden vakaaja (kädellisillä reviirin eli ruuan,
Tunnetaso on muutakin kuin meikkailu. Kumma juttu, että olen ollut eri sukupuolta olevan lapseni kanssa erityisen läheinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykypäivänä ,vuonna 2025, hyvän elämän malli on sinkkuus.
Kun tiedostaa että sitä rakastavaa, harmonista ja turvallista parisuhdetta ei ole tarjolla niin seuraavaksi paras vaihtoehto on olla yksin. (Siis ilman parisuhdetta.) Ystävien, lemmikeiden, työn, harrastusten ja lapsuudenperheen parissa.
Huono parisuhde jossa saa olla koko ajan varpaillaan on vihonviimeinen vaihtoehto kaikista.
Jännä juttu, miten tällä palstalla kaikilla on huonot parisuhteet. Etsiikö seura kaltaistaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykypäivänä ,vuonna 2025, hyvän elämän malli on sinkkuus.
Kun tiedostaa että sitä rakastavaa, harmonista ja turvallista parisuhdetta ei ole tarjolla niin seuraavaksi paras vaihtoehto on olla yksin. (Siis ilman parisuhdetta.) Ystävien, lemmikeiden, työn, harrastusten ja lapsuudenperheen parissa.
Huono parisuhde jossa saa olla koko ajan varpaillaan on vihonviimeinen vaihtoehto kaikista.
Jännä juttu, miten tällä palstalla kaikilla on huonot parisuhteet. Etsiikö seura kaltaistaan?
Minun kokemukseni mukaan on vain huonoja parisuhteita, mutta ihmisillä on erilaiset standardit sille, kuinka paljon paskaa ovat valmiita syömään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat väkivaltaisista taustoista, muttei mitään päihdeongelmia. Ilmeisen normaalia kun katsoo, millaista touhu oli ympäröivillä perheillä. Ei toki kaikilla, mutta huonoja suhteita näkyi naapureilla ja luokkakavereillakin.
Ero kun olin 5v.
Äiti pariutui miehen kanssa, joka oli erittäin omistautuva, läsnäoleva, romanttinen. Rakkaussuhde. Erosivat n. 10v jälkeen ja äiti yritti sitten taas uutta 10v suhdetta, ilmeisesti tuo oli hänelle se kriittinen raja.
Isä pariutui naisen kanssa joka oli täysi psyko. Saivat myöhemmin 2 lasta ja psykoilu sen kun jatkuu vaan.
Veli meni naimisiin ja on samassa liitossa edelleen. Narsissi vaimona.
Minulla oli seurustelusuhteita ja vanhemmiten lopettanut niitä, ehkä n. 25v jälkeen aloin kyseenalaistaa koko hommaa. Suostuin vielä yhteen suhteeseen miehen kanssa joka
Mitä olet tehnyt lapsen olojen parantamiseksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat väkivaltaisista taustoista, muttei mitään päihdeongelmia. Ilmeisen normaalia kun katsoo, millaista touhu oli ympäröivillä perheillä. Ei toki kaikilla, mutta huonoja suhteita näkyi naapureilla ja luokkakavereillakin.
Ero kun olin 5v.
Äiti pariutui miehen kanssa, joka oli erittäin omistautuva, läsnäoleva, romanttinen. Rakkaussuhde. Erosivat n. 10v jälkeen ja äiti yritti sitten taas uutta 10v suhdetta, ilmeisesti tuo oli hänelle se kriittinen raja.
Isä pariutui naisen kanssa joka oli täysi psyko. Saivat myöhemmin 2 lasta ja psykoilu sen kun jatkuu vaan.
Veli meni naimisiin ja on samassa liitossa edelleen. Narsissi vaimona.
Minulla oli seurustelusuhteita ja vanhemmiten lopettanut niitä, ehkä n. 25v jälkeen aloin kyseenalaistaa koko hommaa. S
Miten rikoslapsi on ylipäätään minun vastuullani? Minä olen miehen uhri ja sitä kautta myös lapsi on miehen uhri. Tarjosin mahdollisuutta yksinhuoltajuuteen, tämä ei miehelle sopinut ja juridisia perusteita sille ei olllut. Se oli minun "kädenojennukseni" tuossa hirveässä tilanteessa.
En ole säätänyt lakia, missä laki tekee rikollisesta, väkivaltaisesta miehestä lapsen emoon verrattavan huoltajan. Olen tällaista lakia vastaan, se on naisten ja lasten hyvinvoinnin ja turvallisuuden vastaista. Eli sinun täytyy osoittaa syyttävä sormesi sinne, joka tällaisen lainsäädännön on tehnyt. Yksinhuoltajuuteen olisin suostunut, sillä se olisi taannut turvallisuuteni ja riittävän määrän lapselle tervettä vuorovaikutusta, ettei miehen rikollisuus ja väkivaltaisuus olisi päässyt tuhoamaan hänenkin elämäänsä. Yhteishuoltajuuden "kokeilu" oli sitä samaa mitä muukin yhteistyö miehen kanssa: mies vahingoittaa minua, mies vahingoittaa lasta. Ölisee kovaan ääneen huolesta ja rakkaudesta.
Harkitsin raskauden aikana abortin jälkeen - mistä mies pahoinpiteli minut - myös itsemurhaa, kun miehen luonto alkoi paljastumaan minulle. Se olisi tosiaan "pelastanut" lapsen kohtaloltaan. Itsesuojeluvaisto kuitenkin voitti. Minä olen kuitenkin ihan hyvä ihminen siitä huolimatta, mitä mies on, tai mitä lapsesta tulee. Rikollisen uhriksi voi joutua kuka tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on muutenkin moraalisena kysymyksenä ongelmallinen, kuka r aiskauslapsia huoltaa.
Se on ainoa rikoksen muoto, missä rikoksentekijä saa pitää sekä rikoksentekovälineistönsä että rikoshyödyn, ja uhrit pakotetaan elinikäiseen yhteistyöhön tekijän kanssa. Minun oikeuskäsitykseni mukaan tietysti tekijältä pitäisi viedä oikeudet rikoshyötyyn (= lapsi) sekä välineistö (= sukuelimet) ja uhrit tietysti vapauttaa kaikesta kanssakäymisestä tämän kanssa.
Sitten jos uhri ei haluaisi huoltaa lasta, mikä on toisaalta täysin ymmärrettävää jos kyseessä ei ole hänen valitsemansa kumppani, niin minne lapsen kuuluisi sitten mennä? Sijaisvanhemmilleko?
Teoriassa jos haluaisi olla täysin oikeudenmukainen, niin lapsella ei olisi oikeutta elää, sillä r aiskaus ei ole hyväksyttävä lisääntymismuoto. Mutta ihmisoikeus suojelee jokaista syntynyttä lasta, eli tämän oikeuden toteutumiseen on Euroopassa vain pieni hetki (abortti). Ja abortti, joka itsessään on väkivallanteko myös naista kohtaan, kuten on r aiskauskin, tulisi olla tästä syystä naiselle reilun korvauksen alainen.
Lainsäädäntö paapoo r aiskausrikollisia ja jopa tukee heitä nykyisellään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat väkivaltaisista taustoista, muttei mitään päihdeongelmia. Ilmeisen normaalia kun katsoo, millaista touhu oli ympäröivillä perheillä. Ei toki kaikilla, mutta huonoja suhteita näkyi naapureilla ja luokkakavereillakin.
Ero kun olin 5v.
Äiti pariutui miehen kanssa, joka oli erittäin omistautuva, läsnäoleva, romanttinen. Rakkaussuhde. Erosivat n. 10v jälkeen ja äiti yritti sitten taas uutta 10v suhdetta, ilmeisesti tuo oli hänelle se kriittinen raja.
Isä pariutui naisen kanssa joka oli täysi psyko. Saivat myöhemmin 2 lasta ja psykoilu sen kun jatkuu vaan.
Veli meni naimisiin ja on samassa liitossa edelleen. Narsissi vaimona.
Minulla oli seurustelusuhteita ja vanhemmiten lopettanut niitä, ehkä
Tietenkin olet. Lapsen voi vaikka antaa huostaan, eikä kostaa syntyperää. Muuten jatkat ongelmien kierrättämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en oikeastaan usko sukupuolen vaikuttaneen siihen millainen ja miten läheinen suhde minulla on vanhempiin. Eiköhän yleensäkin sukupuolta enemmän merkitse se, miten vanhempi suhtautuu lapseen, esimerkiksi just tuo minkälainen elämäntilanne vanhemmalla on lapsen syntyessä ja lapsuuden aikana ja miten vanhempi on mukana lapsen elämässä.
Ehkä jotkut korostaa enemmän sukupuolen merkitystä, mutta esimerkiksi omien vanhempieni kohdalla enemmän merkitystä on ollut ihan muilla asioilla. Oikeastaan olen tehnyt molempien vanhempien kanssa aika samoja asioita, meillä lasten kanssa on myös puhuttu paljon. Tosin vanhempani on työnsä puolestakin olleet tekemistä lasten ja nuorten kanssa, joten ehkä heillä on sitten ollut jotain tottumusta siihen minkälaista elämä voi olla lasten kanssa. En osaa sanoa kumpi vanhempi olisi minulle läheisempi, molemmat on yhtä läheisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat väkivaltaisista taustoista, muttei mitään päihdeongelmia. Ilmeisen normaalia kun katsoo, millaista touhu oli ympäröivillä perheillä. Ei toki kaikilla, mutta huonoja suhteita näkyi naapureilla ja luokkakavereillakin.
Ero kun olin 5v.
Äiti pariutui miehen kanssa, joka oli erittäin omistautuva, läsnäoleva, romanttinen. Rakkaussuhde. Erosivat n. 10v jälkeen ja äiti yritti sitten taas uutta 10v suhdetta, ilmeisesti tuo oli hänelle se kriittinen raja.
Isä pariutui naisen kanssa joka oli täysi psyko. Saivat myöhemmin 2 lasta ja psykoilu sen kun jatkuu vaan.
Veli meni naimisiin ja on samassa liitossa edelleen. Narsissi vaimona.
Minulla oli seurus
"Kosto" on vahva sana. En ole mitään velkaa rikoksentekijälle tai tämän jälkeläisille. Se että rikos kohdistui esim. lompakkoni ryöstön sijaan kohtuni hyväksikäyttöön, ei taas tee minusta uhrina mitenkään velvollista rikollista tai rikoksen tuottoa kohtaan. Eihän sekään ole minun vastuullani, jos lompakon ryöstäjä ostaa rahoilla aseen ja tappaa jonkun. Yhtä lailla se rikoksesta syntynyt lapsi ei ole uhrin vastuulla.
Ja tosiaan tarjosin siitä huolimatta, että kyseessä oli vakava rikos minua kohtaan, mahdollisuutta yksinhuoltajuuteen. Se oli jo suuri kädenojennus. Tämä ei toteutunut, ja katson itse asian niin, että jumala suojelee minua pahuudelta. Psykopatia on nimittäin myös periytyvää. Susikoirasta ei synny cockerspanielia.
Jatkoa ajatellen näen asian niin, että jos tehdään lapsia, niin asiasta on sovittava myös juridisesti etukäteen, sillä juridiikka kuitenkin pakottaa myös lapsen asioita. Ja en aio suostua sellaiseen äitiyteen, missä olisi mahdollisuus käydä näin, että lapsi jäisi esimerkiksi miehen väkivaltaisuuden vuoksi ilman äitiä. Se ei ole ketään kohtaan oikein, tietenkään, vaan erittäin vakava ihmisoikeusrikos sekä äitiä että lasta kohtaan.
Miehet ovat talon orjia ja lasten pitää kulkea seiniä pitkin etteivät ole äidin jaloissa. Kerran kuukaudessa äiti saa huutaa ja raivota menkkoihin vedoten. Jouluna 7 marttyyrikohtausta. Isän sairastuessa äiti saa syyttää kaikkia sairaudesta ja huutaa isälle kun tällä ei riitä voimat.
myöhemmin saa sitten kiukutella lapsille, että teidän pitää nyt hoitaa minua ja uhata perinnön polttamisella.
"Kosto" on muutenkin mielestäni väärä sana kuvaamaan tilannetta, missä uhri ei saa edes oikeutta, eikä tämän ole turvallista tavata omaa lastaan. Ja lasta kasvatetaan vihaamaan ja halveksumaan häntä valheellisesti, sekä pahoinpitelemään tätä.
Tilanteesta on vielä pitkä matka edes "oikeuteen" ja vasta sen jälkeen voitaisiin alkaa puhumaan "kostosta". Oikeasti mies on saanut rikoshyödyn ja jatkaa rikoksia minua ja lasta kohtaan joka sekunti, sillä minä joudun mm. maksamaan r aiskauslapsesta elareita ja lapsi on ilman äitinsä turvallista hoivaa joka ikinen sekunti. Eikä tuota pysty koskaan palauttamaan, sillä nimenomaan pikkulapsiaika on tärkeintä lapselle saada äidin hoivaa, ja mies tuhosi tämän täysin. Ei hän pysty koskaan korvaamaan sitä minulle, tai tuolle lapselle yhtään millään. Se on aivan sama kuin löisi joltakin raajan poikki, ei se tule takaisin vaikka kuinka pahoittelisi. Mitä mies ei edes tee, hän on täysin paatunut rikollinen ja todennäköisesti saisi myös useamman mt-diagnoosin.
Sellaista se on. Näitä samoja asioita joutuu varmasti pohtimaan jokainen, joka joutuu esim. juoppokuskin uhriksi, ja seuraukset ovat elinikäiset. Seksuaalirikoksille tyypillisesti itse joudun vielä kuuntelemaan tuosta merkittävää määrää lisäväkivaltaa, ihan niinkuin seksuaalirikoksista yleensäkin uhrit joutuvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin itse n. 8-9v niin vanhemmat riitelivät melkein joka vuosi aina siihen pisteeseen asti, että olivat (taas) eroamassa ja pitivät sitten pahimmillaan kuukauden mittaisia mykkäköuluja. Sitten ilman mitään selvitystä kaikki oli taas ok. Täytettyäni 22v tai jotain alkoivat he rauhoittua keskenään. Mutta jäljet jäivät.
Mitä tulee parisuhteisiin niin ei ole ollut ja tuskin tulee olemaankaan. En ole edes treffeillä käynyt. Ehkä olen niitä muutamia oletetettuja mahdollisuuksia epätietoisesti vältellyt "siirtymällä syrjään" ja viihtymällä omissa oloissani. Rakkaus kyllä kiinnostaisi, mutta en siitä mitään tiedä ja kokemattomuus tässä iässä on vaan jo varoitusmerkki naisille.
Tavallaan haluaisi olla vaan yksin, mutta tavallaan sekin alkaa jo masentaa ja haluaisi jonkun jota saisi rakastaa. Epävarmuutta, niin kuin se elo lapsuudessa oli kun en koskaan tiennyt mi
31v
Kiintymyssuhdemalli ei edelleenkään päde parisuhteisiin, se kuvaa vain ja ainoastaan emon ja poikasen välistä suhdetta. Lopettakaa sen pakotus osaksi parisuhteita tai vielä etäisempiä sukulaissuhteita.