Lue keskustelun säännöt.
Miten vanhempiesi parisuhde on vaikuttanut näkemyksiisi miehistä, naisista ja parisuhteista?
29.05.2025 |
Vanhempien parisuhde ja ympärillä nähdyt parisuhteet muodostavat meille näkemyksen siitä mikä on normaalia. Toisille normaali on rakastava, lämmin suhde, toisille taas henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde tai kulissiliitto, jossa vanhemmat ovat kuin kavereita eikä hellyyden ja arvostuksen osoituksia juurikaan näe.
Vanhempien parisuhteesta puhutaan lapsen kotina. Kodin esimerkki vaikuttaa valintoihin, joita nuori aikuinen tekee. Oletko miettinyt vanhempiesi antamaa parisuhdemallia? Mikä siinä oli hyvää? Mitä et ole halunnut jatkaa omassa elämässäsi? Oletko mennyt ääripäästä toiseen paetessasi vanhempien mallia? Kumman vanhemman mallia itse noudatat (tyttö voi omaksua isänsä roolin, poika äitinsä eli ei välttämättä niin, että mallintaisi oman sukupuolensa mallia).
Kommentit (109)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Sen sijaan teinityttöjen elämä meikkailuineen on vieraampaa, joten samantasoista kanssakäymistä ei heidän kanssaan ole ollut. Pidän luonnollisena, että äitinsä on tunnetasolla läheisempi heille."
Aika hullulta kuulostaa omasta näkökulmastani, kun olen ollut aina isin prinsessa. Ei sinun tarvitse opetella meikkauksen saloja ollaksesi läheinen tyttären kanssa. Oma mieheni on samanlainen isä meidän tyttärille kuin omakin isäni oli minulle, heillä on paljon yhteisiä juttuja. Pelasivat paljon yhdessä, mieheni oli ponien kuskaajana ratsastuskisoissa, autokoulun opettaja, matikan pähkinöitä kävivät ratkomassa vieraatkin muksut.
Niinpä tyttäreni ovat löytäneet mukavia poikaystäviä ja miehet kuten itsellenikin kävi, isin prinsessalle.
Hieno kuulla. Väittäisin kuitenkin yleisellä tasolla, että on helpompi samaistua omaan sukupuoleensa. Vaimollani on oll
Tyttäreni ovat jo aikuisia. Eihän läheisyyteen tarvita samaistumista, päinvastoin toisen sukupuolen erilaisesta näkökulmasta on paljon hyötyä. Ja samaistumisesta puolestaan haittaa, koska toisen kokemus voi olla samasta sukupuolesta huolimatta aivan erilainen. Tyttöjen kanssa voi puhua myös filosofiasta ja politiikasta, meikeistä tulee harvemmin puhuttua tyttöjen kesken. Ehkäpä teillä on ollut perheessä malli, minkä mukaan tyttöjen ei kuulu olla kiinnostunut muusta kuin meikeistä? Meidän perheessä ei sellaista ole ollut, tytöt ovat matemaattisesti lahjakkaita ja teknisellä alalla myös töissä. Ponit, prinsessat ja matematiikka kuuluvat yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Sen sijaan teinityttöjen elämä meikkailuineen on vieraampaa, joten samantasoista kanssakäymistä ei heidän kanssaan ole ollut. Pidän luonnollisena, että äitinsä on tunnetasolla läheisempi heille."
Aika hullulta kuulostaa omasta näkökulmastani, kun olen ollut aina isin prinsessa. Ei sinun tarvitse opetella meikkauksen saloja ollaksesi läheinen tyttären kanssa. Oma mieheni on samanlainen isä meidän tyttärille kuin omakin isäni oli minulle, heillä on paljon yhteisiä juttuja. Pelasivat paljon yhdessä, mieheni oli ponien kuskaajana ratsastuskisoissa, autokoulun opettaja, matikan pähkinöitä kävivät ratkomassa vieraatkin muksut.
Niinpä tyttäreni ovat löytäneet mukavia poikaystäviä ja miehet kuten itsellenikin kävi, isin prinsessalle.
Hieno kuulla. Väittäisin kuitenkin yleisellä tasolla, että on helpompi samaistua omaan sukupuoleensa. Vaimollani on oll
Vielä se, että yksittäistapaus tuo sinunkin kokemuksesi on. Vai onko sinulla jotain kättä pidempää todistaaksesi muuta. Itse olen kotoisin akateemisesta, varakkaasta perheestä eivätkä vanhempani (nyk. yli 80v.) pitäneet yllä mitään perinteisiä sukupuolirooleja. Mutta tiedostan, että suomalaisessakin kulttuurissa on perheitä, joissa sukupuoliroolit ovat perinteisiä, mies ei ymmärrä naista ja päinvastoin, tytöt puhuvat vain meikeistä jne. Ehkäpä ajattelet kuten aloituksessakin kerrotaan eli ajattelet omaa perhetaustaasi normaalina, kun taas muut ovat yksittäistapauksia. Miehen näkökulma on tytölle ja nuorelle naiselle tärkeä. Siksi on sääli, jos isä vetäytyy pois läheltä sukupuolirooliajattelun takia. Voi tietysti olla kyse myös muista asioista.
En tarkoita kritisoida, ihan vain pohdittavaksi, sillä sinä olet tärkeä tytöillesi, vaikka nämä olisivat aikuisia.
Hyvin, ymmärränn että suhteen eteen pitää tehdä työtä, ja jossain on se raja, milloin ei enää kannata
Sen että on parempi olla yksin kuin suhteessa jossa tuntee olevansa yksin, eikä saa ikinä mennä minnekään ja toinen kontrolloi sitäkin että voitko mennä töihin vai et. Mutta sitten naljailee siitä että sinulla ei ole töitä.
Kuitenkin ei sekään kelpaa jos töitä saat tai haet, koska syyt.
Ennemmin vaikka amm*n itseni, suoraan sanoen.
Olen oppinut huonosta esimerkistä. Vanhemmilla tila ja kaikki koneet ja auto isän nimissä, eikä äidillä edes verkkopankkitunnuksia tilille, kun "se sotkisi vain ymmärtämättömyyttään asioita". Vaikka molemmat teki tilalla töitä. Erossa kaikki jäi isälle, joka "hyvää hyvyyttään" antoi osan sijoituksistaan rahana. Nalkutus ja vähättely oli pääasiallinen tapa kommunikoida.
Itse olen huolehtinut, että talo on molempien nimissä, minulla oma auto omissa nimissä ja molemmilla omat pankkitilit. Yritän välttää nalkutusta ja miehen tekemisten lyttäämistä typeriksi. Jos eläminen menee yhtä kamalaksi kuin vanhemmilla, lähden kävelemään enkä tappele yhdessä lasten takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Halusin erilaisen parisuhteen. Siinä onnistuin. Rakastan miestäni ja hän minua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Sen sijaan teinityttöjen elämä meikkailuineen on vieraampaa, joten samantasoista kanssakäymistä ei heidän kanssaan ole ollut. Pidän luonnollisena, että äitinsä on tunnetasolla läheisempi heille."
Aika hullulta kuulostaa omasta näkökulmastani, kun olen ollut aina isin prinsessa. Ei sinun tarvitse opetella meikkauksen saloja ollaksesi läheinen tyttären kanssa. Oma mieheni on samanlainen isä meidän tyttärille kuin omakin isäni oli minulle, heillä on paljon yhteisiä juttuja. Pelasivat paljon yhdessä, mieheni oli ponien kuskaajana ratsastuskisoissa, autokoulun opettaja, matikan pähkinöitä kävivät ratkomassa vieraatkin muksut.
Niinpä tyttäreni ovat löytäneet mukavia poikaystäviä ja miehet kuten itsellenikin kävi, isin prinsessalle.
Hieno kuulla. Väittäisin kuitenkin yleisellä tasolla, että on helpompi samaistua omaan sukupuoleensa. Vaimollani on oll
Samaistumisesta? Millaista samaistumista tarvitset, että voit viedä tyttäriäsi harrastuksiin tai auttaa esim. matematiikassa tai fysiikassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sitten mitenkään. Heillä hyvin konservatiivinen ja tyypillinen avioliitto ilman suurempia konflikteja tai vastoinkäymisiä. Sellainen mitä nyt tuohon ailaaan monilla oli joissain taajamissa 45 km Helsingistä.
Mitään tiukkapipoja eivät kuitenkaan olleet ja hyviä vanhempia ja hyvä perhe meillä oli.
Alkoi mennä ihmeellisesti vasta eläkeiäsdä, kun eräät alkoivat manipulouden ja törkeästi sabotoiden sotkemasn heidän asiansa!
En vain tiennyt että tuolin oli oda erästä järkyttävää vyyhtiä, mihin liittyi rikoksia, sabotointeja ja manipulointeja.
Ei mitenkään. Enemmän on vaikuttanut äitisuhde ja koulukiusaaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempani vihasivat toisiaan. Äitini opetti minut vihaamaan miehiä, isäni vihaamaan naisia.
Vamhempien parisuhde ja äidin kylmyys aiheuttinsen, että elän sinkkuna enkä halua parisuhdetta tai perhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempien parisuhde on vaikuttanut todella paljon. Isäni oli lojaali ja hienotunteinen mies. Kaipasi vaimolta hellyyttä, jota ei saanut. Äitini oli äärifeministi, joka näki isän huomionosoitukset vaatimuksina ja sivalteli ja jakoi jäätä. Isä nämä nieli provosoitumatta.
Olen itse etsinyt suhdetta, jos saan jakaa naisena lämpöä ja hellyyttä ja halunnut lähtökohtaisesti luottaa toisen motiivien olevan aitoja ja sydämestä. No, hyvin mulle ei ole käynyt. Pitkät suhteet on päättyneet pettämisiin. Oon ollut liian sinisilmäinen, helppo ja luotettava. Ehkä ois pitänyt ottaa äidistä mallia...
Huonosti. En ole koskaan ollut suhteessa. En kykene rakastamaan enkä usko itse olevani rakastettava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten ihmiset jaksaa aikuisina märehtiä jotain vanhempiensa parisuhdetta ja peilata sitä omaan elämäänsä, en ymmärrä.
Äitini valitsi meidän lasten isäksi miehen, joka katsoi meitä lapsia ja vaimoaan kuin aarteita.
Tapailin teininä monenlaisia ryökäleitä mutta tajusin kyllä että ei mulle kelpaa kuin sellainen mies joka myös näkee mut elämänsä ihanimpana asiana.
Tällaisen miehen sitten löysinkin.
Isäni myös puhui kunnioittavasti äitiä kohtaan, heidän välillään oli näkyviä hellyyden osoituksia ja rakkautta joka välittyi meille.
Siksi itselle on niin ihme, kun kaverit sietää rumaa puhetta ja kohtelua kumppaneilta.
Hyvä aihe. Omalla kohdalla tiedostan sen, että nuoruudessa oli vahva rakkauden ja hyväksytyksitulemisen kaipuu ja ehkä kaipasin sitä mitä en nähnyt enkä kokenut lapsuudenkodissa. Voisi jopa sanoa, että en kunnioittanut itseäni, ihastuin, haavelin paljon. Minulle oli tärkeää iskeä mies, ei tulla isketyksi.
Isäni ei arvostanut äitiä, äidin mielipiteet ja suku oli kaikki haukkumisen arvoista isän mielestä. Isäni on ja oli narsisti, joka vieläkin toimii hajoita ja hallitse periaatteella. Sanoisin, että lapsuudenperheen jäsenet eivät tunne toisiaan juuri lainkaan. Ollaan hyvin vähän tekemisissä.
Koskaan en ole haaveillut häistä, mitään anoppi ja appisuhdetta ei ole muodostunut. Epäilen hieman, että yös mieheni perheessä isä on pitänyt komentoa yllä.
Välillä huomaan itsessäni, etyä pitäisi jaksaa enemmän esim. omien teonien suhteen. Teemme paljon asioita perheenä yhdessä, mutta joissain asioissa koen itseni itsekkääksi ja en osaa tukea teiniä kaveriongelmissa tai jos teini on stressaantunut tai väsynyt. Puolisoani en osaa tukea lainkaan. Vaikka olen herkkä olen jollain tasolla tunteeton.
Ei ole kyllä vaikuttanut mitenkään. Vanhempani erosivat kun olin lapsi. Äiti meni pian sen jälkeen uusiin naimisiin ja pysyi uudessa liitossaan. Isä ei löytänyt koskaan ketään uutta.
Itse en ole ollut parisuhteessa, koska löysin jo hyvin nuorena "sen oikean" eikä tunne ollut molemminpuolinen.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempien parisuhde on vaikuttanut todella paljon. Isäni oli lojaali ja hienotunteinen mies. Kaipasi vaimolta hellyyttä, jota ei saanut. Äitini oli äärifeministi, joka näki isän huomionosoitukset vaatimuksina ja sivalteli ja jakoi jäätä. Isä nämä nieli provosoitumatta.
Olen itse etsinyt suhdetta, jos saan jakaa naisena lämpöä ja hellyyttä ja halunnut lähtökohtaisesti luottaa toisen motiivien olevan aitoja ja sydämestä. No, hyvin mulle ei ole käynyt. Pitkät suhteet on päättyneet pettämisiin. Oon ollut liian sinisilmäinen, helppo ja luotettava. Ehkä ois pitänyt ottaa äidistä mallia...
Tuo kuulostaa hieman siltä, että olet samaistunut isäsi rooliin parisuhteessa. Sehän voi hyvin mennä niin päin, että muistuttaa parisuhteissa enemmän vastakkaisen sukupuolen vanhempaana. Näin on käynyt itsellenikin. Olen muutenkin luonteeltani aivan kuin isäni. Mieheni taas on enemmän äitini tyyppinen henkisesti, joustava ja ymmärtäväisempi sekä pitkämielisempi.
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmiset jaksaa aikuisina märehtiä jotain vanhempiensa parisuhdetta ja peilata sitä omaan elämäänsä, en ymmärrä.
Kun et ole sitä miettinyt, niin et ole myöskään oivaltanut miksi se kannattaa. Itse olen käynyt pitkän psykoterapian ja vielä perheterapiankin ja piirtänyt mm. sukupuun, josta näitä vaikutuksia voi luodata pitemmällekin kuin omiin vanhempiin. Siinä yhdistyvät niin geenit kuin psykodynaamiset vaikutuksetkin.
Omasta näkökulmastani ihminen, joka ei ole kiinnostunut siitä mistä tulee, on kuin sokea tai sokkona kulkeva. Vaikka ei parisuhteessa eläisikään, vanhempien vaikutus näkyy myös suhteessa maailmaan ja muihin ihmisiin. Mielestäni ihminen ei ole kunnolla aikuinen ennen kun tietoisesti käy läpi sen mitä haluaa menneistä sukupolvista säilyttää ja mitä vaimentaa. Tämä koskee niin geenejä kuin muitakin vaikutuksia. Sukupolvien mukana kulkeneiden huonojen ajatustottumusten tai riippuvuuksien katkaisuun ei oikein muuta keinoa ole.
Hieno kuulla. Väittäisin kuitenkin yleisellä tasolla, että on helpompi samaistua omaan sukupuoleensa. Vaimollani on ollut hankalinta poikamme kanssa, tyttäriään hän ymmärtää paremmin. Ketjuihin tulee aina yksittäistapauksia kertomaan toisenlaisista kokemuksista. Eikä tässä ole kyse lasten epätasa-arvoisesta kohtelusta, vaan samastumisesta. Pikkulasten kanssa eroja ei niin paljoa ole.