Ylioppilas, millaiset juhlat pidit sitten kun valmistuit ammattiin?
Itse olin silloin jo töissä ja maisterin paperit tuli postissa kotiin. En pitänyt mitään juhlia, enkä muista että kukaan olisi edes varsinaisesti onnitellut
Kommentit (24)
Kutsuin muutaman kaverin ja ystävän kylään ja tarjosin itse leipomaani täytekakkua ja taisn tehdän jotain pikkusuolaistakin. - Mukava ilta oli.
Kutsuin lähimmät ystävät ja sukulaiset kakkukahville. Perheen kanssa kävimme reilun viikon reissussa Italiassa, jossa tapasimme sukulaisia ja koimme muutaman kohteen, joista olimme pitkään haaveilleet.
En mitenkään. Kävin silloisen avopuolison kanssa pienimuotoisessa juhlassa, jossa yliopiston rehtori ojensi todistuksen. Muistaakseni sen jälkeen käytiin syömässä thaikkuruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Kutsuin lähimmät ystävät ja sukulaiset kakkukahville. Perheen kanssa kävimme reilun viikon reissussa Italiassa, jossa tapasimme sukulaisia ja koimme muutaman kohteen, joista olimme pitkään haaveilleet.
Olin siis tässä vaiheessa jo kahden pienen lapsen äiti.
Tohtoripromootiotapahtuna alkoi torstai-iltapäivästä ja siitä itse promootiojuhlallisuudet kestivät sunnuntaiaamuun asti. Oli elämäni hienoimmat ja upeimmat juhlat. Ohjelma on aina sama. Tästä voi katsoa ohjelman: https://www.helsinki.fi/fi/projektit/filosofisen-tiedekunnan-promootio/…
Ylioppilas ei valmistu suoraan mihinkään ammattiin. Yliopistotutkintokaan ei ole suoraan ammattinimike.
Vierailija kirjoitti:
Ylioppilas ei valmistu suoraan mihinkään ammattiin. Yliopistotutkintokaan ei ole suoraan ammattinimike.
No shit Sherlock.

No maisterikaan ei ole ammatti. Ammattikoulu on ainoa mistä valmistuu ammattiin. Lääketiede ehkä lähimpänä, mutta ei sekään käytännössä suoraan. Toki monet tekee kaksoistutkinnon tai ammattitutkinnon jossain vaiheessa, mutta aloitus ei liene kysy sitä.
En ole juhlinut koskaan ammatteihin valmistuessani. Ensimmäisellä kerralla sain paperit kouraan ja muutin saman tien työn perässä. En muista edes tuliko kenellekään mainittua valmistumisesta. Toisella kerralla sain paperit kouraan jälkijunassa, en muuttanut mihinkään, mutta ei tullut mieleenkään juhlia.
YO+kaksi ammattia
Yliopiston puolesta oli puheet ja kahvitukset. Sitten läheisten kanssa pienimuotoiset juhlat kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylioppilas ei valmistu suoraan mihinkään ammattiin. Yliopistotutkintokaan ei ole suoraan ammattinimike.
No shit Sherlock.
No maisterikaan ei ole ammatti. Ammattikoulu on ainoa mistä valmistuu ammattiin. Lääketiede ehkä lähimpänä, mutta ei sekään käytännössä suoraan. Toki monet tekee kaksoistutkinnon tai ammattitutkinnon jossain vaiheessa, mutta aloitus ei liene kysy sitä.
Miten lääkäri ei ole valmistuessaan lääkäri?? Mun tytär opiskelee hammaslääkäriksi ja tasan on pätevä ammatinharjoittaja valmistuessaan.
Maisterinpapereita ei erityisesti juhlittu, kävin parin lähimmän opiskelukaverin kanssa ulkona syömässä.
Tohtorinväitöstilaisuuden jälkeen oli karonkka. Se on perinne, illallinen aloitetaan maljoilla klo 18 ja sinne kutsutaan kaikki osalliset ja lähisukulaiset.
Promootio oli sitten joitakin vuosia myöhemmin erikseen, ja se kesti monta päivää. Hatun saa vasta promootiossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylioppilas ei valmistu suoraan mihinkään ammattiin. Yliopistotutkintokaan ei ole suoraan ammattinimike.
No shit Sherlock.
No maisterikaan ei ole ammatti. Ammattikoulu on ainoa mistä valmistuu ammattiin. Lääketiede ehkä lähimpänä, mutta ei sekään käytännössä suoraan. Toki monet tekee kaksoistutkinnon tai ammattitutkinnon jossain vaiheessa, mutta aloitus ei liene kysy sitä.
Kyllä mä väitän, että lääkäri, juristi, DI ja todella moni maisteritutkintokin on ihan selviä tutkintoja tiettyihin ammatteihin. Mutta voihan näitä asioita saivarrella.
Maisteri on oppiarvo, mutta pätevöittää kyllä monestikin tiettyyn ammattiin. Lääkäri, juristi, pappi, opettaja, jne
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylioppilas ei valmistu suoraan mihinkään ammattiin. Yliopistotutkintokaan ei ole suoraan ammattinimike.
No shit Sherlock.
No maisterikaan ei ole ammatti. Ammattikoulu on ainoa mistä valmistuu ammattiin. Lääketiede ehkä lähimpänä, mutta ei sekään käytännössä suoraan. Toki monet tekee kaksoistutkinnon tai ammattitutkinnon jossain vaiheessa, mutta aloitus ei liene kysy sitä.
Miten lääkäri ei ole valmistuessaan lääkäri?? Mun tytär opiskelee hammaslääkäriksi ja tasan on pätevä ammatinharjoittaja valmistuessaan.
Jokin yleislääkäri kyllä, mutta lääketieteessäkin on ties kuinka monta eri erikoistumisalaa.
En juhlinut mitenkään, kun valmistuin maisteriksi. Ei se mitenkään ollut mielestäni tapanakaan. Ylioppilasjuhlat jäivät viimeiseksi juhliksi. Niitäkäön en olisi kaivannut. Työleiri ja olisin itse halunnut hemmottelua urakan jälkeen. Toki vanhemmat tekivät paljon, mutta osansa jäi minullekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylioppilas ei valmistu suoraan mihinkään ammattiin. Yliopistotutkintokaan ei ole suoraan ammattinimike.
No shit Sherlock.
No maisterikaan ei ole ammatti. Ammattikoulu on ainoa mistä valmistuu ammattiin. Lääketiede ehkä lähimpänä, mutta ei sekään käytännössä suoraan. Toki monet tekee kaksoistutkinnon tai ammattitutkinnon jossain vaiheessa, mutta aloitus ei liene kysy sitä.
Miten lääkäri ei ole valmistuessaan lääkäri?? Mun tytär opiskelee hammaslääkäriksi ja tasan on pätevä ammatinharjoittaja valmistuessaan.
Jokin yleislääkäri kyllä, mutta lääketieteessäkin on ties kuinka monta eri erikoistumisalaa.
Yleislääkäri esim terveyskeskuksessa ei ole lääkäri siis laisinkaan? Onko amiksesta valmistunut yleisautonkorjaaja mitään, vai pitääkö olla erikoistunut johonkin merkkiin??
Ei paljoa muutkaan juhlineet?