Silloin kun olit lapsi, mitä vanhempasi tekivät illalla töiden jälkeen?

Katsoivat pikku kakkosta

Olin lapsi kasarilla ja teini ysärillä. Vanhempani tekivät kumpikin päivätyötä, äidillä meni joskus pidempään, isä oli aina tiettyyn aikaan kotona. Tekivät kumpikin vuorollaan ruokaa, pesivät pyykkiä (tai äiti pesi), tekivät ulkona pihahommia. 

Sitten kun halusivat levähtää, lukivat sanoma- tai aikakauslehtiä ja katselivat telkkaria. Kummallakin oli omia harrastuksia ja joitain luottamustoimia myös silloin tällöin. Meillä oli niin sanottu turvallinen, normaali lapsuus. 

Edelliseen jatkoa: Äiti leipoi pullaa aika usein. Vanhemmat ei koskaan leikkineet meidän lasten kanssa, ihan itse meidän piti keksiä tekemistä. Lisäksi ulos patisteltiin, jos lojuttiin äidin mielestä liikaa sisällä.

Isä töissä illat, äiti katto telkkaria.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen monta kertaa miettinyt, kun oma teini tulee juttelemaan kanssani, että en olisi itse koskaan, milloinkaan voinut jutella omien vanhempieni kanssa sellaisista asioista. Hän kertoo henkilökohtaisia asioita, joille omassa lapsuudessani ja nuoruudessani olisi naurettu. Niitä olisi pilkattu ja niistä muistutettu PITKÄÄN.. varmaan vieläkin. Oma lapseni uskaltaa puhua, kysellä ja keskustella. Ennen ei sellaista tehty. Silti joku aina yrittää selittää, että nykyvanhemmat ei huomioi lapsiaan tai ole tarpeeksi kontaktissa.

Kyllä meillä juteltiin joka päivä. Olen kasvanut kaupungissa, keskustassa kerrostalossa, joten vanhemmilla ei ollut pihatöitä tai navettaa riesana. Hyvin usein juteltiin äidin kanssa kun leivottiin. Kun isä tai äiti tulivat töistä, ensimmäisenä kysyivät, miten koulu meni, oletko syönyt välipalaa, onko läksyt tehty. Sitten juteltiin muista aiheista. Meillä keskusteltiin myös ruokapöydässä, jos oltiin samaan aikaan syömässä. Keskustelu saattoi liittyä työpäivään, lomaan, politiikkaan, musiikkiin, historiaan, suvun asioihin.

Juu, mutta pystyitkö keskustelemaan henkilökohtaisista asioistasi? Kerroitko ihastumisista, peloista, tunteista? Pystyitkö keskustelemaan noloista asioista tai mokailuista? Saatoitko olla avoin ja luottaa siihen, että tyhmiä kysymyksiä ei ole? Pystyitkö kysymään vanhemmiltasi, miten he itse kokivat teiniä mietityttäviä asioita nuoruudessaan? Pisteet sun vanhemmille, jos pystyit.

He tekivät töitä. Molemmat olivat opettajia. Korjasivat kokeita ja muuta työhön liittyvää. 

Äiti puhui tosi paljon puhelimessa. Lankapuhelinaikaan oli tapana soitella ihmisille, ja puhelut saattoi olla joskus tosi pitkiä. Ihmiset kävi myös spontaanisti kylässä, mutta ei meillä joka päivä kukaan rampannut, aika paljon oltiin iltaisin keskenämme ja katseltiin telkkaria yhdessä. 

Vierailija kirjoitti:

Riitelivät ja vittuilivat toisilleen. Isä kuskasi sisaruksiani harkkoihin. Äiti kävi kävelyillä ja hoiti puutarhaa.

Hullman?!

Isä istui koko illan television ääressä. Televisio oli keskellä taloa olohuoneessa, joka joka oli avointa tilaa eteiseen ja keittiöön päin. Ääni oli yleensä kovalla. Minä yritin pysyä omassa huoneessani. Äiti teki illallakin jotain kotitöitä.

Ei niin mitään muistikuvia. En muutenkaan muista lapsuudestani mitään.

Se on jännä miten samassa perheessä lapsilla/nuorilla voi olla erilaiset muistikuvat asioista. Minulla ja velipuolellani on iso ikäero noin 15 vuotta ja hän muistaa äitini ruoanlaittajana kuka teki hänelle aina ruoat. Veljeni muutti heti lukion jälkeen muualle opiskelemaan minun ollessa pieni ja koko lapsuuteni ja nuoruuteni meillä isäni teki aina ruoan viikolla kun hän pääsi aikaisemmin töistä. Varmaankin veljeni tullessa joskus harvoin lomalla käymään tyyliin kerran tai kaksi puolessa vuodessa niin äitini silloin teki ruoan. Ja myöhemmin kun äitini pääsi suht aikaisin eläkkeelle niin aina kokkaili veljeni perheelle kun he asuivat samassa kaupungissa ja viettivät aina jouluaaton äitini luona.

Eipä heillä ollut vapaa aikaa. Äitini teki käsitöitä. Isäni touhusi halko liiterissä ja teki puita. 

Ja kantoi vettä sisälle.

En muista että vanhempani olisivat koskaan auttaneet mua läksyissä tai muutenkaan tehneet kanssani mitään töiden jälkeen. Isä teki ruoan ja äiti tuli myöhään töistä, äidillä sen lisäksi oli omia harrastuksia eli opiskeli iltaisin jotain vierasta kieltä ja oli mukana jossain järjestöissä. Meillä oli pieni kerrostalo asunto ja olin parhaan kaverini luona paljon. Näin jälkikäteen hävettää kun kaverin äiti oli yötöissä usein ja olin viikonloppunakin välillä jo varhain aamulla soittamassa heidän ovikelloa. Lähinnä oli tunne että olin kotona aina tiellä ja kun tulin täysi-ikäiseksi niin äitini alkoi kysellä että voisin alkaa miettiä kotoa pois muuttamista.

Parkkeerasivat perseensä sohvalle telkun ääreen ja joivat kaljaa yöhön asti. Mitään vanhemmuutta ollutkaan, mutta äidille krediittiä siitä että hoiti meitä lapsia edes jotenkuten kunnes olimme sen ikäisiä että kykenimme opettelemaan hoitamaan itse itsemme ripaa hipoen, teki edes minimi kotityöt, kävi kaupassa ja teki joskus ruokaa - vaikka polttikin sen usein pohjaan kun telkku ja kalja vei huomion. Siihen nähden isä oli pelkkä vapaamatkustaja, mutta eipä se rima kovin korkea ole.

60-luvulla ollessani alle kouluikäinen isä kävi töissä, äiti oli kotona, hoiti minua ja naapurin lasta ja samalla talonmiehen työtä koska meillä oli vuokralaisia muutamat. Illalla tehtiin ruokaa, katottiin telkkaa, saunottiin, luettiin, tehtiin pihatöitä, me lapset leikimme sisällä ja ulkona, viikonlopulla kyläiltiin, isän lomilla vietimme aikaa meidän kesäpaikassa.