Muita katkeria kolmekymppisiä joiden some on täynnä vauvoja ja kihloja?
Kyllä ketuttaa. Miksi joillekin tuollainen onni putoaa syliin? Itselleni jäi käteen tyhjä arpa kun pitkä parisuhde kariutui siihen ettei mies halunnut naimisiin tai suostunut edes puhumaan siitä. Deittailu sen jälkeen on ollut toivotonta ja tuntuu että tekemällä omat toiveet selväksi saat vain epätoivoisen kolmekymppisen lapsettoman leiman otsaasi ja pitäisi jotenkin pelata jotain peliä missä olet vain kevyellä kaverimielellä liikkeellä ettei miestä vaan yhtään ala ahdistamaan. Ja sitten taas jos olen passiiviseksi ja odotan miesten johdattelevan tilannetta tai tekevän aloitteen, ainoat miehet jotka lähestyy ovat tukevasti naimisissa (ei kiitos).
Tuntuu epäreilulta että tekee kaiken teoriassa oikein. Käy koulut, on hyvässä työssä ja hyväpalkkainen, sosiaalinen, urheilullinen, haluaisi olla perhekeskeinen. Huoh. Mistä helkkarista löytää miehen joka haluaisi harrastaa ihan oikeaa deittailua ja joka laittaa jotain eforttia koko kuvioon? Enkä tarkoita mitään kalliita lahjoja ja ihmeellisyyksiä, vaan rehellisyyttä, treffejä, kivoja pieniä eleitä ja tutustumista ilman oletusta että jotain tulisi antaa vastineeksi. Tuntuu et jokainen mies on liikkeellä sillä mielellä että mitä nainen tuo hänen elämäänsä ilman että kokisin/näkisin noiden miehen yrittävän mitenkään laittaa elettäkään ristiin. Ja puhun ihan tavallisista miehistä, en palstan tutusta lentäjä-jääkiekkoilijasta vaan jostain sohvaperuna-sähkömies-Santusta.
Kommentit (216)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei millään pahalla, mutta jos olisin mies niin kiertäisin itsekin tollaisen töydellisyyden tavoittelijan kaukaa.
Ja ihan tiedoksi, jos sulla jo oli pitkä suhde, mikset antanut silloin itsesi raskautua? Kuviyteletko että asiat tapahtuu jonkun kaavan mukaan ja kymmeniä vuosia suunnittrlemalla ja miehiltä kysymällä. Sinulla se valta on lastenteon suhteen, ja sanonpa vain että mitään prinssejä on turha odotella, eikä enää kolmekymppisenä varsinkaan.
Jotenkin säälittävää tuhtaamista nämä jutut aina, pitkiä parisuhteita mutta ei puhettakaan että olisi ihan luontaisesti tehty siinä suhteessa lapsi tai parikin, sitten tämmöinen suhde loppuu ja iskeekin sitten vasta kauhea tarve saada lapsi, kun se juna meni jo.
Oikeastiko ajattelet että aapeen olisi kannattanut lisääntyä miehen kanssa joka ei halua edes sitoutua?
Kyllä. Jos haluaa lapsia, niin silloin kannattaa lapsi hankkia. Eikös ap ollut ton saman hepun kanssa vuosia, vai käsitinkö väärin. Eiklhän siitä olisi isä tullut siinä kuin kenestä muusta miegestä hyvänsä. Se on arpapeliä millaisia isejä miehistä kuoriutuu, ei se ole mistäön sitoutumisesta kiinni.
Nyt ap sitten ulisee elämän merkityksettömyyttä j voi olla ettei enää lapsia tuossa iässä saakaan. Eikä ainakaan, jos ajattelee olka enain parisuhteessa vähintään 10 vuotta, ennen kuin edes kainosti utelee siltä seuraavalta mieskumppanilta saisiko heittää e-pillerit pois, tms. Haloo. Karmeaa haaskausta.
Miehet haluaa panna ja naiset haluaa olla äitejä, ei se sen kummallisempaa ole. Siinä se on elämän kiertokulku pähkinänkuoressa. Miesten elämän tärkein asia on seksi, naisten tärkein asia on perhe (lapset, lapsenlapset, omat vanhemmat ja sisarukset siis). Piste.
Joka muuta väittää, valehtelee tai on jotenkin harhainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei millään pahalla, mutta jos olisin mies niin kiertäisin itsekin tollaisen töydellisyyden tavoittelijan kaukaa.
Ja ihan tiedoksi, jos sulla jo oli pitkä suhde, mikset antanut silloin itsesi raskautua? Kuviyteletko että asiat tapahtuu jonkun kaavan mukaan ja kymmeniä vuosia suunnittrlemalla ja miehiltä kysymällä. Sinulla se valta on lastenteon suhteen, ja sanonpa vain että mitään prinssejä on turha odotella, eikä enää kolmekymppisenä varsinkaan.
Jotenkin säälittävää tuhtaamista nämä jutut aina, pitkiä parisuhteita mutta ei puhettakaan että olisi ihan luontaisesti tehty siinä suhteessa lapsi tai parikin, sitten tämmöinen suhde loppuu ja iskeekin sitten vasta kauhea tarve saada lapsi, kun se juna meni jo.
Oikeastiko ajattelet että aapeen olisi kannattanut lisääntyä miehen kanssa joka ei h
Ei elämän tarkoitus ole kaikilla hankkia lapsia. Pitkä seurustelusuhde ei ole mikään oletus, että mies haluaa isäksi. Jos on noin kova halu äidiksi, niin minun puolesta saa adoptoida tai hankkia jonkun muun biologisen isän. Minun geenit eivät jatku tässä maailmassa, jos minä saan päättää. Liikaa perinnöllisiä sairauksia. Onneksi laitoin piuhat poikki viisi vuotta sitten. Ei ole vaaraa päätyä moiseen tilanteeseen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei millään pahalla, mutta jos olisin mies niin kiertäisin itsekin tollaisen täydellisyyden tavoittelijan kaukaa.
Ja ihan tiedoksi, jos sulla jo oli pitkä suhde, mikset antanut silloin itsesi raskautua? Kuvitteletko että asiat tapahtuu jonkun kaavan mukaan ja kymmeniä vuosia suunnittelemalla ja miehiltä kysymällä. Sinulla se valta on lastenteon suhteen, ja sanonpa vain että mitään prinssejä on turha odotella, eikä enää kolmekymppisenä varsinkaan.
Jotenkin säälittävää tuhtaamista nämä jutut aina, pitkiä parisuhteita mutta ei puhettakaan että olisi ihan luontaisesti tehty siinä suhteessa lapsi tai parikin, sitten tämmöinen suhde loppuu ja iskeekin sitten vasta kauhea tarve saada lapsi, kun se juna meni jo.
Tämä. 🤦🏻
Minulla oli kolmakymppisenä kaveri joka oli ollut jo 10 vuotta saman miehen kanssa, narisi mulle use
Se vauvakuumeesta puhunut kaverini jäi sitten kokonaan lapsettomaksi ja pitkä parisuhdekin loppui aikanaan. Että niin siinä käy usein näillä, jotka on pitkään saman ihmisen kanssa, eivätkä silti uskalla tehdä lapsia vaikka haluaisivat. Mikä siinä voi olla tollaiselle pitkäsuhteiselle naiselle niin vaikeaa, jätä ne hormonipillerit popsimatta ja anna luonnon tehdä tehtävänsä, äläkä inise muille asiasta. Eikö ne äijät pitkässä suhteessa muka könyä naisten päälle, vai mikä on ongelma. Pitäisihän se olla tiedossa sille miehellekin, mitä seksistä voi seurata, ei se ole mitään vilunkia jos nainen ei pumppaa itseään hormoneilla äijän mielihyvän takia. Se on normaali olotila. Vetäköön äijä hanskaan jos ei kelpaa hormoniton naisystävä joka haluaa vauvan. Se on minun mielipiteeni. Naisella on päätösvalta lisääntymisen suhteen.
Minusta tuli hiljattain jo mummo, perhe-elämä on itselleni ainoa mikä tuo elämälle oikeaa merkitystä. Koskaan en ole edelleenkään elänyt parisuhteessa.
Sellainen yksinkertainen mummo siellä.
Pidätkö miehiä jotenkin aivokääpiöinä joilta ei kysytä mielipidettä? Jätetään salaa ehkäisy pois. Ja mites ne jotka käyttää kondomia? Yksi kaveri jätti ehkäisyn ja tuli raskaaksi, oli yhdessä miehen kanssa sopineet, mies ei odottanut että tärppää niin pian ja jätti, kaveri ei halunnut olla sen kanssa enää tekemisissä, niin ei hakenut edes elareita.
Toki jos elämän ainoa tarkoitus on saada lapsi hinnalla millä hyvänsä huijaamalla toista niin mikäs siinä. Toisilla se on tasapainoinen parisuhde ja perhe.
Vierailija kirjoitti:
"Työkaverini 23-vuotias tytär sai juuri lapsen samanikäisen miehen kanssa. Siitä miehestä puhuttiin kuin jumalasta ekat kuukaudet. Täydellinen, osallistuva, kertakaikkiaan ihana.
Vauva on nyt 8 kk. Vanhemmat erosivat. Tapaamisoikeuksista tapellaan varmaan vielä pitkään. Ei oikeasti kannata lisääntyä keskenkasvuisena."
23-vuotiaat on juuri sopivan ikäisiä tekemään lapsia. Meinaatko että 3kymppisillä pariskunnilla olisi vähemmän ongelmia jos onnistuvat edes lisääntymään tarkkaan harkittuine suunnitelmineen? Se se vasta katastrofi onkin kun siihen täydellisten suorittajien elämään tulee cauva ja ei menekään asiat kuten strömsöössä. Parikymppisille asiat tulevat luonnostaan, kasvavat vanhemmuutenkin kuin itsestään.
Juu, selvästi. Isä on nyt eron jälkeen (kuukauden sisään) nähnyt lasta kaksi kertaa noin pari tuntia kerrallaan. Kai siinä sitten molemmat ajallaan vanhemmiksi kasvavat, jahka tappelultaan ehtivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi siellä somessa tai muuten tosi elämässä tulla vain pieni osa ihmisten elämästä ilmi myös niistä hyvistä asioista. Turha sitä on silti vertailla. Minulla kyllä herää kysymys että miksi on tuhlannut omaa aikaansa ihmiseen kenestä on tiennyt ettei halua lapsia tai naimisiin sinun kanssasi? Oletko yrittänyt jotenkin saada toista muuttamaan mieltään tai muuttamaan itseään?
Aloimme olemaan yhdessä aika nuorina ja väliin mahtui työttömyyttä ja koronaa ja muuta mitä mies käytti tekosyynä. Mies ei koskaan sanonut ettei halua perhettä tai naimisiin, päinvastoin. Sitten täytettyäni 30v ja miehen ollessa 36v tajusin että ei tule tapahtumaan ja lähdin suhteesta. AP
Tuo on kyllä uskomattoman julma temppu mieheltä. Miten joku kehtaa
Siinä on paljonkin vikaa. Raukkamaista tuhlata toisen aikaa ja mahdollisesti tuomita kumppani lapsettomuuteen. Ap:n eksä ilmeisesti jutteli haluavansa lapsia joskus, kunnes sanoikin että ei sittenkään.
"Kyllä naisen pitää sanoa, jos ehkäisymenetelmä muuttuu. Ei mies voi tajuta ostaa kortsuja, jos ei ole tietoinen asiasta. Tarinassasi et ottanut miehen näkökulmaa esille ollenkaan. Ehkä hän oli tyytyväinen elämään ilman lapsia"
Miehet ei taida tajuta paljon muutenkaan mitään, elleivät osaa edes kortonkeja ostaa ilman käskyä. Pitäs olla itsestään selvää että mies joka ei halua siittää ketään, ehkäisee itse omien mälliensä lentämisen naisiin, eikä vaadi että muut joutuu suojautumaan hänen mälleiltään joita roiskii vastuuttomasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei millään pahalla, mutta jos olisin mies niin kiertäisin itsekin tollaisen töydellisyyden tavoittelijan kaukaa.
Ja ihan tiedoksi, jos sulla jo oli pitkä suhde, mikset antanut silloin itsesi raskautua? Kuviyteletko että asiat tapahtuu jonkun kaavan mukaan ja kymmeniä vuosia suunnittrlemalla ja miehiltä kysymällä. Sinulla se valta on lastenteon suhteen, ja sanonpa vain että mitään prinssejä on turha odotella, eikä enää kolmekymppisenä varsinkaan.
Jotenkin säälittävää tuhtaamista nämä jutut aina, pitkiä parisuhteita mutta ei puhettakaan että olisi ihan luontaisesti tehty siinä suhteessa lapsi tai parikin, sitten tämmöinen suhde loppuu ja iskeekin sitten vasta kauhea tarve saada lapsi, kun se juna meni jo.
Oikeastiko ajattelet että aapeen olisi kannattanut lisääntyä miehen kanssa joka ei h
Huh mikä maailmankuva. Selittää paljon ettet ole ikinä ollut parisuhteessa.
Miehet haluavat lapsia ihan siinä missä naisetkin. On mulkku temppu hankkiutua raskaaksi miehen tietämättä. Lapsi kärsii siinä eniten mies toiseksi eniten eikä äitikään varmaan onnellinen ole. Maailma ei tarvitse yhtään ainutta epätoivottua lasta, kun ihmisiä on jo ihan liikaa.
Ota pää pois per seestä ja mieti välillä hetki muutakin kuin itseäsi. Uusi maailma avautuu.
Vierailija kirjoitti:
"Kyllä naisen pitää sanoa, jos ehkäisymenetelmä muuttuu. Ei mies voi tajuta ostaa kortsuja, jos ei ole tietoinen asiasta. Tarinassasi et ottanut miehen näkökulmaa esille ollenkaan. Ehkä hän oli tyytyväinen elämään ilman lapsia"
Miehet ei taida tajuta paljon muutenkaan mitään, elleivät osaa edes kortonkeja ostaa ilman käskyä. Pitäs olla itsestään selvää että mies joka ei halua siittää ketään, ehkäisee itse omien mälliensä lentämisen naisiin, eikä vaadi että muut joutuu suojautumaan hänen mälleiltään joita roiskii vastuuttomasti.
Ei tarvitse vaatia, mutta jos nainen tarjoutuu niin kai moni luottaa. Minun mieheni ainakin, mutta olenkin hänen luottamuksensa arvoinen.
Halusitko siis lapsen exäsi kanssa vai naimisiin? Monet hankkivat lapsia menemättä naimisiin. Ei naimisiin meno ole mikään tae siitä että miten parisuhde etenee sen jälkeen kun lapsi syntyy.
Vastaan sille joka kutsui minua yksinkertaiseksi mummoksi. 😂
Kyllä, aika yksinkertaisiahan miehet ovat, varsinkin lisääntymisasioissa. Jos nainen olettaa että hänen pitää odotella unelmien prinssiä jonka kanssa olla ensin kymmeniä vuosia liitossa ja kysellä päälle vielä sen miehen lupia tullakseen äidiksi, niin yksinkertainen on sellainen nainenkin.
Ap:kin oli tuon miehen kanssa nuoruutensa, en tiedä mitä aikoja mahtoi odotella, kun ei tehnyt koskaan lapsia kun oli kaikki ainekset olemassa. Nyt on turha surra kun maito on jo maassa.
T. Se yksinkertainen mutta onnekas mummo
Kyllä mun mielestä voi silti hieman peiliin katsoa jos on ollut suhteessa ja odottanut ja odottanut.. monesti näissä tilanteissa voi olla sellaista moraalitonta, varsinkin kun vauva palstalla ollaan. Minun mielestäni voisi enemmän keskittyä tähän hetkeen ja siihen miten nyt voin toimia niin että oma elämäni on niin ettei tarvitse tulevaisuudessa katkeroitua.
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa nyt sitten vinkkejä? Jos jää ilman miestä ja vauvoja niin millä täyttää elämänsä?
Ei jaksa loputtomiin harrastaa tai matkustella, en edes tykkää.
Jos oikeasti haluat tosi kovasti oman lapsen niin hophop spermapankkiin ja alat itselliseksi äidiksi. Nykyaikana tämäkin on yksi väylä vanhemmuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vastaan sille joka kutsui minua yksinkertaiseksi mummoksi. 😂
Kyllä, aika yksinkertaisiahan miehet ovat, varsinkin lisääntymisasioissa. Jos nainen olettaa että hänen pitää odotella unelmien prinssiä jonka kanssa olla ensin kymmeniä vuosia liitossa ja kysellä päälle vielä sen miehen lupia tullakseen äidiksi, niin yksinkertainen on sellainen nainenkin.
Ap:kin oli tuon miehen kanssa nuoruutensa, en tiedä mitä aikoja mahtoi odotella, kun ei tehnyt koskaan lapsia kun oli kaikki ainekset olemassa. Nyt on turha surra kun maito on jo maassa.
T. Se yksinkertainen mutta onnekas mummo
Häneltä puuttui siitä se kaikkein tärkein, perhettä haluava mies. Älä esitä vielä kehitysvammaisempaa kuin olet.
"Miehet haluavat lapsia ihan siinä missä naisetkin. On mulkku temppu hankkiutua raskaaksi miehen tietämättä. Lapsi kärsii siinä eniten mies toiseksi eniten eikä äitikään varmaan onnellinen ole. Maailma ei tarvitse yhtään ainutta epätoivottua lasta, kun ihmisiä on jo ihan liikaa."
Nimenomaan, yleensä miehetkin toivovat omaa lasta, joten miten se mahtaisi sen lapsettoman miehenkään elämän pilaa, jos yllättäen tuleekin isäksi? Jos miehiltä pitäisi ruveta tämmöisiä kyselemään, ei niitä lapsia tulisi enää kellekään. Nainen niitä lapsia kehollaan tekee ja synnyttää, joten nainen todellakin päättää haluaako äidiksi vai ei. Mies ei siitä päätä.
Ja jos nainen haluaa äidiksi, millälailla lapsi on "epätoivottu"? Olet ihan sekaisin. Äiti on kuitenkin aina tärkeämpi pienelle lapselle kuin isä, toki isä on hyvä bonus olemassa, vaikka ilmankin pärjää. Ilman äitiä taas ei pieni lapsi pärjää tai olisi edes olemassa. Kaikki ansaitsee äidin. Jos äiti toivoo lasta, lapsi kokee olevansa turvassa ja rakastettu.
Vierailija kirjoitti:
"Miehet haluavat lapsia ihan siinä missä naisetkin. On mulkku temppu hankkiutua raskaaksi miehen tietämättä. Lapsi kärsii siinä eniten mies toiseksi eniten eikä äitikään varmaan onnellinen ole. Maailma ei tarvitse yhtään ainutta epätoivottua lasta, kun ihmisiä on jo ihan liikaa."
Nimenomaan, yleensä miehetkin toivovat omaa lasta, joten miten se mahtaisi sen lapsettoman miehenkään elämän pilaa, jos yllättäen tuleekin isäksi? Jos miehiltä pitäisi ruveta tämmöisiä kyselemään, ei niitä lapsia tulisi enää kellekään. Nainen niitä lapsia kehollaan tekee ja synnyttää, joten nainen todellakin päättää haluaako äidiksi vai ei. Mies ei siitä päätä.
Ja jos nainen haluaa äidiksi, millälailla lapsi on "epätoivottu"? Olet ihan sekaisin. Äiti on kuitenkin aina tärkeämpi pienelle lapselle kuin isä, toki isä on hyvä bonus olemassa, vaikka ilmankin pärjää. Ilman äitiä taas ei pieni lapsi pärjää tai olisi edes olem
Siis kaikki miehet eivät halua lapsia, mutta osa haluaa. Vain täysi imbe si l li tekee väkisin lapsen miehen kanssa joka kuuluu tuohon ensiksi mainittuun ryhmään. Lapsia käy sääliksi, onneksi valtaosa ihmisistä on näissä jutuissa ihan fiksuja.
Vierailija kirjoitti:
"Miehet haluavat lapsia ihan siinä missä naisetkin. On mulkku temppu hankkiutua raskaaksi miehen tietämättä. Lapsi kärsii siinä eniten mies toiseksi eniten eikä äitikään varmaan onnellinen ole. Maailma ei tarvitse yhtään ainutta epätoivottua lasta, kun ihmisiä on jo ihan liikaa."
Nimenomaan, yleensä miehetkin toivovat omaa lasta, joten miten se mahtaisi sen lapsettoman miehenkään elämän pilaa, jos yllättäen tuleekin isäksi? Jos miehiltä pitäisi ruveta tämmöisiä kyselemään, ei niitä lapsia tulisi enää kellekään. Nainen niitä lapsia kehollaan tekee ja synnyttää, joten nainen todellakin päättää haluaako äidiksi vai ei. Mies ei siitä päätä.
Ja jos nainen haluaa äidiksi, millälailla lapsi on "epätoivottu"? Olet ihan sekaisin. Äiti on kuitenkin aina tärkeämpi pienelle lapselle kuin isä, toki isä on hyvä bonus olemassa, vaikka ilmankin pärjää. Ilman äitiä taas ei pieni lapsi pärjää tai olisi edes olem
Laki pakottaa tukemaan lasta taloudellisesti halusi sitä tai ei. Siksi on moraalitonta luoda lapsi sellaisen kanssa, joka ei sitä tahdo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Työkaverini 23-vuotias tytär sai juuri lapsen samanikäisen miehen kanssa. Siitä miehestä puhuttiin kuin jumalasta ekat kuukaudet. Täydellinen, osallistuva, kertakaikkiaan ihana.
Vauva on nyt 8 kk. Vanhemmat erosivat. Tapaamisoikeuksista tapellaan varmaan vielä pitkään. Ei oikeasti kannata lisääntyä keskenkasvuisena."
23-vuotiaat on juuri sopivan ikäisiä tekemään lapsia. Meinaatko että 3kymppisillä pariskunnilla olisi vähemmän ongelmia jos onnistuvat edes lisääntymään tarkkaan harkittuine suunnitelmineen? Se se vasta katastrofi onkin kun siihen täydellisten suorittajien elämään tulee cauva ja ei menekään asiat kuten strömsöössä. Parikymppisille asiat tulevat luonnostaan, kasvavat vanhemmuutenkin kuin itsestään.
Juu, selvästi. Isä on nyt eron jälkeen (kuukauden sisään) nähnyt lasta kaksi ke
Ja mun tutulla on 38v tytär joka erosi juuri pienen lapsensa isästä, jonka kanssa oli ollut naimisissa. Lapsi oli laboratoriossa kyhätty ja pipetillä truutattu ja nyt tappelevat viikko/viikko elämästä ja äijä asuu ulkomailla. Tosi kypsiä olivat lapsentekoon, niin kypsiä ettei edes värkit enää toimineet ja nyt ei toimi enää järkikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaan sille joka kutsui minua yksinkertaiseksi mummoksi. 😂
Kyllä, aika yksinkertaisiahan miehet ovat, varsinkin lisääntymisasioissa. Jos nainen olettaa että hänen pitää odotella unelmien prinssiä jonka kanssa olla ensin kymmeniä vuosia liitossa ja kysellä päälle vielä sen miehen lupia tullakseen äidiksi, niin yksinkertainen on sellainen nainenkin.
Ap:kin oli tuon miehen kanssa nuoruutensa, en tiedä mitä aikoja mahtoi odotella, kun ei tehnyt koskaan lapsia kun oli kaikki ainekset olemassa. Nyt on turha surra kun maito on jo maassa.
T. Se yksinkertainen mutta onnekas mummo
Häneltä puuttui siitä se kaikkein tärkein, perhettä haluava mies. Älä esitä vielä kehitysvammaisempaa kuin olet.
Eikö ap:n pitkäaikaisella elämänkumppanilla muka ollut kiveksiä? Kyllä varmasti olisi sille miehelle myös lapsi kelvannut, jos ap olisi tullut raskaaksi. Suuriosa miehistä on hyvin ylpeitä kun naisystävän vatsa paisuu ja tulevat isiksi. Niin oli minunkin lapseni isä ylpeä ja onnellinen lapsesta, vaikka me ei yhdessä jatkettukaan pitkään. Nyt on sitten jo pappa minun ansiosta, eikä kadu ollenkaan. Harva mies katuu lapsiaan sen enempää kuin naisetkaan, ihan ihme juttuja kylvätte täällä ihmisistä. Lasten saaminen on aivan luonnollista ja ihmiset kyllä sopeutuvat hyvin nopeasti vanhemmuuteen. Ne jotka suunnittelevat asiaa ja lykkäävät sitä johonkin "parempaan hetkeen", jäävät yleensä lapsettomiksi tai sitten se pitkään jatkunut suhde päättyy siihen tarkasti harkittuun lapseen. Oli niin tai näin, miehiltä on turha kysellä ja odotella vastauksia, nainen niitä lapsia ja perheitä tekee. Ilman parisuhdettakin, jos niikseen tulee. Perheen ydin on aina nainen, josta lähtee rihmastoja eri suuntiin. Esim meidän perheen ydin on vieläkin oma äitini.
Elämää pitää elää nyt, eikä huomenna. Ap:n kaltaisilla menee elämän merkitys ohi, kun suorittavat luonnotonta kaavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teit virheen kun roikuit vuosia kiinni miehessä, joka ei halunnut perhettä kanssasi. Saman virheen tekevät lukemattomat muutkin naiset. Naisilla pitäisi olla jo nuorina niin hyvä itsetunto, että eivät suostuisi tuollaisiin suhteisiin. Se on katkera kohtalo jälkikäteen sitä miettiä.
Jep, ap kuulostaa tuhlanneensa PARHAAT VUOTENSA johonkin luuseriin äijään ketä ei todellisuudessa kiinnosta ap.
Ja yhä edelleen ap etsii jotain omien sanojensa mukaan "sohvaperuna-Santtua", eli OMANARVONTUNTOA ei ole. Ap on suorittanut koko elämänsä jotain "näin teet oikein"-protokollaa eikä itse edes vaadi mieheltä mitään, niin tietenkään hänen elämäänsä ei sitten edes tulekaan muita kuin miehiä jotka eivät anna ap:lle mitään.
Katsetta peiliin, ap! Raakaa rehellisyyttä. Toivottavasti unelmasi toteutuu ja jos ei, niin kolikon toinen puoli on se, että todella monet nyk
Tällä viestillä ei sitten todellakaan tarkoitettu konkreettista VAATIMISTA mieheltä, siis jotain vaatimusten sanomista ja vaatimalla vaatimista, vaan ap:n omia standardeja.
Huh huh, jos seurustelisin tuonkaltaisen naisen kanssa, pistäisin piuhat solmuun jo nuorena, enkä kertoisi naiselle mitään.