Onko muita elämässä huono onnisia?

En ole positiivinen. Onnittelen kavereita heidän / lastensa saavutuksista, mutta tunnen helposti huonommuutta ja mulla ikuinen alemmuuskompleksi.

Juu ei ole muiden onni multa pois mutta pahalta tuntuu kun muille tapahtuu hyviä asioita ja itselle yleensä vaan vastoinkäymisiä.

Tämä elämä on vain yksi pieni hetki, ei tämä ole meidän koti. Elämän tarkoitus on tehdä päätös kummalla puolella haluaa olla pysyvästi. Turhaa miettiä "onnea" täällä tai menestystä. Ainakaan omaa.

Vierailija kirjoitti:

Tämä elämä on vain yksi pieni hetki, ei tämä ole meidän koti. Elämän tarkoitus on tehdä päätös kummalla puolella haluaa olla pysyvästi. Turhaa miettiä "onnea" täällä tai menestystä. Ainakaan omaa.

No eiköhän se ole selvää kummalle puolelle huono onniset joutuu, samaa jatkumoa

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä elämä on vain yksi pieni hetki, ei tämä ole meidän koti. Elämän tarkoitus on tehdä päätös kummalla puolella haluaa olla pysyvästi. Turhaa miettiä "onnea" täällä tai menestystä. Ainakaan omaa.

No eiköhän se ole selvää kummalle puolelle huono onniset joutuu, samaa jatkumoa

 

Ap

Ei kaikille. Esimerkiksi minä en näe asioita niin että se olisi tuurista kiinni, vaan että meillä kaikilla on vapaa tahto. Jokainen uskoo miten haluaa. Mutta ymmärrän että helposti tuollaisen käsityksenkin voi omaksua. Ethän voi päättää mihin synnyt. Entä jos syntyy kuningassukuun joka saa kuninkuusoikeutensa joltain antiikin jumalalta? Eikös kunkku Charles kertonut omista juuristaan jotain tällasta? Hitto jos syntyisi johonkin tällaseen perheeseen mutta ei sitten itseä alkaisikaan yhtään kiinnostella palvoa jotain belsebulia? Tai olla osa tätä systeemiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä elämä on vain yksi pieni hetki, ei tämä ole meidän koti. Elämän tarkoitus on tehdä päätös kummalla puolella haluaa olla pysyvästi. Turhaa miettiä "onnea" täällä tai menestystä. Ainakaan omaa.

No eiköhän se ole selvää kummalle puolelle huono onniset joutuu, samaa jatkumoa

 

Ap

Ei kaikille. Esimerkiksi minä en näe asioita niin että se olisi tuurista kiinni, vaan että meillä kaikilla on vapaa tahto. Jokainen uskoo miten haluaa. Mutta ymmärrän että helposti tuollaisen käsityksenkin voi omaksua. Ethän voi päättää mihin synnyt. Entä jos syntyy kuningassukuun joka saa kuninkuusoikeutensa joltain antiikin jumalalta? Eikös kunkku Charles kertonut omista juuristaan jotain tällasta? Hitto jos syntyisi johonkin tällaseen perheeseen mutta ei sitten itseä alkaisikaan yhtää

https://abcnews.go.com/blogs/headlines/2011/10/prince-charles-says-hes-…

Mitä se huono-onnisuus on? Vaikeasta traumataustasta ja pitkästä kuntoutuksesta huolimatta ajattelen, että elämä on ainakin osittain asennekysymys. On myös hyvä tietoisesti etsiä positiivisia asioita. Niitä löytyy varmasti kaikilta. 

Olin kiltti tyttö ja hyvä koulussa. Pääsin ekalla yrittämällä 19-vuotiaana kauppakorkeaan. Opinnot piti lopettaa koska suoritin liian nopeasti kursseja ja sen jälkeen ei tullut tarpeeksi opintoviikkoja eli ei sitte opintukeakaan eikä opintolainaa. Jouduin keskeyttämään opinnot ja menemään töihin, tarkoituksena oli jatkaa opintoja siinä sivussa. Oli kuitenkin mahdotonta koska mulla teetätettiin yli 50 tunnin työviikkoja eikä luentoihin tai tentteihin saanut vapaata. Nyt työttömänä tienaan ruhtinaalliset 595 kuussa, olen kuitenkin Mensan jäsen. Ei tunnu reilulta mutta näillä mennään ja niin kauan menee hyvin kun on vielä hengissä;)

Stoalainen filosofia on se josta olen ehkä eniten saanut voimia. Sen perusidea on, että koska kaikki saavutettavissa oleva on joka tapauksessa katoavaista, onnea ei pitäisi rakentaa sellaisen varaan edes silloin, jos "maallista hyvää" sattuisi samaan. Hyvästä voi nauttia, kun sitä saa, mutta siihen ei tule kiintyä liikaa. Ja minä kun olen aika vähän saanut, niin ajattelen, että mulla on tavallaan oikotie harjoittaa tätä, etsiä onnea oman ajattelun säätämisestä, vähään tyytymisestä, kaikenlaisen sisäisen marinan pois juurimisesta omasta päästään.

Aika usein isoimman tuskan aiheuttaa ei olosuhde tai tapahtuma, vaan se mitä oma mieli siitä sanoo. Minun tapauksessani mieli tykkäsi oikein valittaa, itsesääliä ja dramatisoida. "Mä en jaksa enää, mä haluan kuolla", jopa sanoin, vaikka tosiasiassa jos oikeasti kuolema olisi uhannut, vaikka äkillisen huolestuttavan oireen muodossa, olisin pelännyt kuolemaa enkä halunnut sitä. Mieli vaan piti sitä samaa laulua, miksi mä olen syntynyt näin rumaksi, miksi mä en ole lahjakas missään, elämä on kauheaa kun on tällainen sosiaalinen hylkiö ja yksinäinen, miksi en voi olla edes älykäs vaan kaikki on aina taistelua. Kun sain lopulta sen mielen ainaisen valituksen kuriin, niin ongelmat olikin paljon kevyempiä kantaa.

Huonosti jaksan, suunnittelen päivittäin exitiä. Ainoa ilo elämässä on että tämä loppuu. 

Elämää ei voi pidentää, mutta sitä voi aina lyhtentää. Valtavan lohduttavaa, että tämän kaiken voi vaan päättää. 

Elämänsä voi arvottaa muutenkin kuin rahassa. Kuikan huuto lammella on itselle arvokkaampi elämys, kuin suihkukoneiden pauhu Dupain allasosastolla.

Minusta olisi kiva sanoa että olen jalo ihminen joka on positiivinen ja iloitsee toisen menestyksestä, mutta totta se ei olisi. Valitettavasti häpeä ja kateus on minun varmaan yleisimmin tuntemia tunteita. Jopa niin paljon, että ne häiritsi elämää riittävästi, että lähdin juttelemaan terapeutille. Tiedä sitten oliko siitäkään apua. Lisäsi se itseymmärrystä, koska ymmärsin, mistä lapsuudessani esim. häpeäntunne oli lähtenyt, ja ymmärsin että eihän sellainen ole minun syytäni mikä on tapahtunut kun olen ollut pieni lapsi. Eli itsemyötätunto lisääntyi. Mutta itse häpeä ja kateus eivät kyllä ole vähentyneet oikeastaan yhtään. Päinvastoin, kun ikää tulee, ne pahenee, kun tuntuu että nyt viimeistään pitäisi olla jotain saavutuksiakin, ja useimmilla muilla on.

Ihminen ei ole onnellisuuskone. Ihminen on hengissäselviämiskone.

Kerron nyt surullisen faktan. Ei tämä aikuisuus helppoa ole yhtään kenellekään. Jokainen muukin meistä kamppailee sen kanssa, rakastetaanko minua vai kuolenko yksin vanhainkodin siivouskaapin lattialle. Välillä sitä koettaa unohtaa tuskan ja vetää kännit viinalla tai jeesuksella. Lopun aikaa meidän muidenkin täytyy pitää torjunta päällä ja elää feikkihymy naamalla epävarmuuksiemme kanssa.

Marttyyrius on narsismin piirre. 

Vierailija kirjoitti:

Elämää ei voi pidentää, mutta sitä voi aina lyhtentää. Valtavan lohduttavaa, että tämän kaiken voi vaan päättää. 

Näinhän se on, jo Nietzche sen sanoi:  "Itsemurhan ajatus on vahva lohdutus: sen avulla pääsee ihminen yli monen huonon yön." Niin monta kertaa olen itsekin jaksanut vielä yrittää vain siksi, että olen tiennyt että jos ei kerta kaikkiaan jaksa, sen voi vaan lopettaa, ei ole pakko kitua loputtomiin.

No ei tässä mikään hyvä olo ole,hirveä pelko kankkunen kun join eilen litran ginipullon uhhh:(((

Olen melkein 40v mies. Nuorena kiusattu ja syrjitty, vanhempana yhä syrjitty. En hirveästi tykkää ihmisistä, mutta sentään olen huolehtinut kunnostani ja taloudestani. Taloudellinen tilanteeni on hyvä. Jotkut valittavat rahasta, mutta eivät ole valmiita järjestelmällisesti hoitamaan talouttaan hyvin päästäkseen edes kohtuulliseen taloudelliseen asemaan. Kyllä talousasioita hankalampi asia on ihmiset. Helpompaa on olla pois ihmisten luota, koska moni on aika kamala sellaisille, jotka eivät ole samanlaisia "normoja" kuin hän. Onneksi saa tehdä etätöitä.

Kyllä viime vuosina tullu kyllä kaikkea niskaan. Menny luottamus moneen ihmiseen. Ehkä heidän piti sit vaan mennä muualle. On ollu henkistä kasvua ja käyty pohjamudissa. Mut ei kannata maahan jäädä makaamaan. Aina noustaan vahvempana. Et ole luuseri. Olet voittaja jos olet selvinny monesta asiasta. 

Huumorintajulla olen pärjänny monessa asiassa. Ja mustalla myös. Henkisesti olen varmaan jo psyko. Mut ei se mitään. Eihän täälä näytä moni muukaan olevan järjissään. Ehkä kuitenkin voin paremmin kun nautin myös pienistä asioista. En odota liikoja ihmisiltä. Ei tarvi pettyä enää. Sit asiat joille et voi mitään nii turha niitä on stressata. 

Ihmiset on vaikeita. Samaa kokenut ja usein joutunut pettymään. Nykyään en odota mitää ihmeitä keltäkään. Ei sit tartte ainakaan pettyä. Elän elämääni kuin susi kuljen sit jossain musa keikoilla välillä. Saatan siellä puhua tuntemattomille koska se on helpompaa kuin tutuille. Eläimet on ollu mulle tärkeitä. 

Vierailija kirjoitti:

Olin kiltti tyttö ja hyvä koulussa. Pääsin ekalla yrittämällä 19-vuotiaana kauppakorkeaan. Opinnot piti lopettaa koska suoritin liian nopeasti kursseja ja sen jälkeen ei tullut tarpeeksi opintoviikkoja eli ei sitte opintukeakaan eikä opintolainaa. Jouduin keskeyttämään opinnot ja menemään töihin, tarkoituksena oli jatkaa opintoja siinä sivussa. Oli kuitenkin mahdotonta koska mulla teetätettiin yli 50 tunnin työviikkoja eikä luentoihin tai tentteihin saanut vapaata. Nyt työttömänä tienaan ruhtinaalliset 595 kuussa, olen kuitenkin Mensan jäsen. Ei tunnu reilulta mutta näillä mennään ja niin kauan menee hyvin kun on vielä hengissä;)

Tämä kommentti on jotenkin surullinen osoitus siitä, miten kaikki on aina jonkun muun vika ja elämä ei siksi tunnu reilulta. En usko, että kukaan olisi pakottanut sinua opiskelemaan liian nopeasti tai tekemään liikaa töitä. Kaikki olisi ollut järjestelykysymyksiä. Harmi, että valitsit huonosti tuossa kohtaa. Ehkä voisit muutta epäreiluuden tunteen voimavaraksi. Tuli tehtyä tyhmiä päätöksiä, mutta jos menisit nyt aikuisena takaisin kouluun? Nuorena sitä ei aina ymmärrä tehdä järkeviä päätöksiä, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä.