Vela-ystävä irtisanoi ystävyyden kun sain lapsen

Ehkä ystävä oli loitonnut sinusta mielessään jo pidemmän aikaa. 

ehkä suuttui jos et pyytänyt kummiksi? Jos olitte hyviä ja pitkäaikaisia ystäviä, niin koki hyljeksyntää? Jos et jakanut mitään asioita raskaudessa vauvan synnyttyä ,et edes informoinut asiasta? Joku tämmönen syy, et kertont vauvan nimeä?

Suomi on kyllä todella outo maa nykyään ilmapiiriltään. Ystävyyskin on jotain jota jatketaan niin kauan kuin se on itsestä kivaa. Kun ei ole niin ystävä jätetään tekosyyn varjolla kuin nalli kalliolle. Pinnallisia ihmisiä. ap

Vierailija kirjoitti:

Suomi on kyllä todella outo maa nykyään ilmapiiriltään. Ystävyyskin on jotain jota jatketaan niin kauan kuin se on itsestä kivaa. Kun ei ole niin ystävä jätetään tekosyyn varjolla kuin nalli kalliolle. Pinnallisia ihmisiä. ap

Miksi pitäisi väkisin olla tekemisissä jonkun kanssa, jonka seurassa ei yhtään viihdy?

Vierailija kirjoitti:

Suomi on kyllä todella outo maa nykyään ilmapiiriltään. Ystävyyskin on jotain jota jatketaan niin kauan kuin se on itsestä kivaa. Kun ei ole niin ystävä jätetään tekosyyn varjolla kuin nalli kalliolle. Pinnallisia ihmisiä. ap

Niin? Ajatteletko että olet jotenkin naimisissa sen kaverin kanssa? Mitä jos hän joutuisi ongelmiin tai alkaisi vaikka polygamiseksi, ja sitten sinä joutuisit kuuntelemaan häen panojuttujaan 24/7? 

Vaikutat raskaalta ja pikkumaiselta ihmiseltä itse. Hanki vaikka uusia äitikavereita jostain äitikerhosta.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtävätkö vastaajat nyt täällä, että en ole hehkutellut tuolle ex-ystävälle muuta kuin sen, että olen raskaana ja tämän jälkeen hän lakkasi yksipuolisesti pitämästä yhteyttä? Onnitteli kyllä tuohon ilmoitukseeni, mutta sen jälkeen en kuullut hänestä mitään pitkään aikaan kunnes itse kysyin asiasta. 

Tämä on kyllä outoa, että oletetaan kaikkien naisten käyttäytyvän äidiksi tullessaan tietyllä tavalla. Ei minulta ole poissuljettua käydä ystävän luona vaikka sunnuntaina kahvilla niin, että vauva jää kotiin isänsä kanssa. Voisin bilettämässäkin käydä jos sekin vielä kiinnostaisi, mutta tätähän ei tämä ns. ystävä tiedä. 

Puolestani siis tehdään johtopäätöksiä siitä ettei ole muuta kuin se vauva vauva vauva. Käsittämätöntä. ap

ensin sanoit hän lopetti ystävyyden KUN SAIT lapsen, eli synnytyksen jälkeen?

Taidatte olla wt porukkaa...

sano rehellisesti: Miksi et pyytänyt lapsen kummiksi tätä parasta ystävääsi?  Tekosyy___X___? No niiin...tulihan se sieltä, eli et halunnut oikeesti häntä elämääsi. Kato ihmiset lukee sanojesi läpi...teot kertoo arvostuksesta totuuden.

Ja kummi pyydetään jo raskausaikana.

Lapseton kaverini katosi sanaakaan sanomatta elämästäni kun sain lapsen. Blokkasi somessa ym. Ajattelin että hänen oma lapsettomuutensa oli syynä, oli hänelle kipeä asia.

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen VELVOLLISUUS yhtään kenelläkään on olla jonkun ystävä niin, että ystävyys pitää oikein erikseen IRTISANOA?? En ymmärrä. Ihmisiä elämässä tulee ja menee eri vaiheiden myötä. Ihan normaalia.

Eikö ihmiset ymmärrä enää sanontoja? Tuo on sellainen ilmaisu. Minusta olisi kuitenkin kohtuullista ettei noin vain hylätä yli 20 vuoden ystävyyttä. Olen tuona aikana ollut monta kertaa ystäväni tukena kun hänellä on ollut vaikeaa ja on tarvinnut juttu- ja lenkkiseuraa tms.

Olen syntymäpäivälahjat ostanut ja pitänyt meitä hyvinäkin ystävinä. Onko se niin arvotonta, että sitten vain hylätään kun ei ole kivaa? Saako sinutkin hylätä? ap

Kuulostaa siltä, että ystävä ei ollutkaan vela, vaan olisi halunnut lapsia, ja katkeroitui nyt.

Vierailija kirjoitti:

Lapseton kaverini katosi sanaakaan sanomatta elämästäni kun sain lapsen. Blokkasi somessa ym. Ajattelin että hänen oma lapsettomuutensa oli syynä, oli hänelle kipeä asia.

Juuri näin. Jos on yhtään sydän auki sille (entiselle) ystävälle, selittää asian itselleen näin surullisen kauniisti parhain päin. Jos ei ole auki toisen tarpeille vaan on hampaat irvessä vaativaa tyyppiä kuten ap, niin sitten hajoaa omaan katkeruuteensa palstalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen VELVOLLISUUS yhtään kenelläkään on olla jonkun ystävä niin, että ystävyys pitää oikein erikseen IRTISANOA?? En ymmärrä. Ihmisiä elämässä tulee ja menee eri vaiheiden myötä. Ihan normaalia.

Eikö ihmiset ymmärrä enää sanontoja? Tuo on sellainen ilmaisu. Minusta olisi kuitenkin kohtuullista ettei noin vain hylätä yli 20 vuoden ystävyyttä. Olen tuona aikana ollut monta kertaa ystäväni tukena kun hänellä on ollut vaikeaa ja on tarvinnut juttu- ja lenkkiseuraa tms.

Olen syntymäpäivälahjat ostanut ja pitänyt meitä hyvinäkin ystävinä. Onko se niin arvotonta, että sitten vain hylätään kun ei ole kivaa? Saako sinutkin hylätä? ap

Sulla ap triggeröityi nyt hylkäämistrauma. Ei aikuinen ystävä ole velvollinen toista kohtaan olemaan jotenkin tietyllä tavalla, vaan aikuisten ystävyydet loittonee ja lähenee, joskus myös katkeilee ilman suurempia draamoja, koska aikuiset seisoo henkisesti omilla jaloillaan. Teillä on ollut niin pitkä nuoruuden ystävyys, että sulla on jäänyt itsenäistyminen tuosta ystävyydestä vajaaksi ja siksi nyt sattuu enemmän kuin pitäisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen VELVOLLISUUS yhtään kenelläkään on olla jonkun ystävä niin, että ystävyys pitää oikein erikseen IRTISANOA?? En ymmärrä. Ihmisiä elämässä tulee ja menee eri vaiheiden myötä. Ihan normaalia.

Eikö ihmiset ymmärrä enää sanontoja? Tuo on sellainen ilmaisu. Minusta olisi kuitenkin kohtuullista ettei noin vain hylätä yli 20 vuoden ystävyyttä. Olen tuona aikana ollut monta kertaa ystäväni tukena kun hänellä on ollut vaikeaa ja on tarvinnut juttu- ja lenkkiseuraa tms.

Olen syntymäpäivälahjat ostanut ja pitänyt meitä hyvinäkin ystävinä. Onko se niin arvotonta, että sitten vain hylätään kun ei ole kivaa? Saako sinutkin hylätä? ap

Et vastannut kysymykseen kummi-asiasta, eli tulkitsen että se osui ja upposi. Et halunnut häntä kummiksi. Tai "nimiäisiin". Tämä on usein ja yleensä pettymyksen aihe parhaalle ystävälle. Ainakin itselläni oli massiivinen järkytys. Olin aina nuoruudesta asti kuvitellut että bestikseni, jonka kanssa oltiin läheisimpiä, ja jopa ainoita ystäviä koko elämä, ei pyytänyt minua kummankaan lapsensa kummiksi, itse aina oletin että olemme toistemme lasten kummeja aikuisina. Eipä oltukaan. Itse olen edelleen lapseton. Ystävään katkaisin välit, tosin tämä ei ollut se lopullinen syy, mutta merkit oli ilmassa...

Ei kenenkään kaveri ole toki pakko olla, mutta en ymmärrä tätäkään, että oletetaan ystävien elävän aina ja ikuisesti samaa elämäntilannetta. Mun mielestä on luonnollista, että toisilla on erilaisia tilanteita ja mielenkiinnon kohteita ja voin niistä kuunnella ja olla tukena, vaikka oma elämä olisi erilaista.

 

Erikoinen ennakkoluulo, että lapsia saatuaan nainen ei enää muusta tiedä... Toki juu varmasti tällaisiakin naisia (ja miehiä) on, mutta... Kummasti useammin miehet eivät hylkää toisiaan tällaisissa tilanteissa. 

- Niin. Toisaalta miehet eivät keskeytä puhelua yllättäen kun : "oiiih Milla syö tuos söpösti pitsaaaa..." tai lakkaa kuuntelemasta/jakamasta asioita ystäviensä kanssa/muuttuvat toisenlaiseksi persoonaksi kun lapsi ei anna hetken rauhaa vaan tarvitsee häntä jatkuvasti, ymmärrettävästi toki koska on riippuvainen vanhemmastaan 24/7.

Valitetaan kun ei enää kukaan pidä yhteyttä. Sitten kun kaveri soittaa, niin puhelun päälle puhutaan sille omalle jälkikasvulle lässyttäen, eikä kuunnella. Aikuisten asioita lakataan jakamasta, ollaan lapsikuplassa. Muututaan rasittaviksi jotka haluaa kertoa millaista kakan väri oli vatsatautisella Lillillä.

 

Minulle kävi täsmälleen samalla tavalla kuin alottajalle. Ystävyyttä takana 25 vuotta ja tämä "ystävä" on esikoiseni kummi. Myös hänellä on yksi lapsi.

Hän erosi miehestään pari vuotta sitten petettyään tätä ja soitti minulle, koska tiesi etten tuomitsisi häntä. Istuin jouluaatonkin hänen luonaan, ettei hänen tarvitsisi olla yksin. Aina olen kuunnellut hänen kaikki huolet ja niitä on riittänyt. Itselläkin takana ero ja molempien lapsien kohdalla 5 vuotta kestänyt lapsettomuusjakso ennenkuin tärppäsi, joten tiedän itsekin jotain vastoinkäymisistä. 

Olimmekin siis todella paljon tekemisissä ja hän tiesi tästä, että olisin toisen lapsen halunnut uuden parisuhteen myötä ja että sitä oli 5 vuotta yritetty, mutta sitten annettiin periksi. Viime kesänä oltiin kaikki vielä yhdessä ulkomaillakin, hän ja hänen lapsi, mun perhe ja yhteisiä ystäviä. Olen aina ollut menevä ja olemmekin yhdessä matkustaneet ja bileistäneet ympäri maailmaa, en ole koskaan jäänyt kotiin esikoisenkaan myötä sen takia, että minusta tuli silloin äiti, että en olisi missään enää käynyt.

Sitten yhtäkkiä viime keväänä sain tietää olevani raskaana (yli 40-vuotiaana) ja ultran jälkeen kerroin tästä varovaisesti ystäville, koska en tiennyt mikä heidän reaktio oli. Juurikin tämä "ystävä" sitten vastasi heti, että meillä ei tule sitten enää olemaan mitään yhteistä, koska minulla tulee olemaan nyt kaksi lasta ja hänellä vain yksi, hänen matikan mukaan mulla menee silloin paremmin elämässä kuin hänellä. Hän oli tästä joskus maininnut, että haluaa lisää lapsia, muttei voi saada niitä enää, kun erosi ja ikä tulee vastaan. Juuri tuon takia en puhunut vauvasta heti enkä todellakaan hehkuttanut asiaa, vaikka se iso asia meille olikin.

Tämän jälkeen emme ole nähneet. Olen kuusi kertaa laittanut viestiä ja pyytänyt näkemään, mutta aina on vastaus, että ei halua. Laitoin sitten pidempiä viestejä, että keskustellaan asiasta edes viesteillä, hän vastasi että olen tylsää seuraa automaattisesti tästä lähtien, koska olen tuplaäiti ja meillä ei ole kuulemma enää mitään yhteistä ja jos häntä haluaa nähdä, niin häntä voi nähdä baarissa, mutta että hän on hommannut jo uusia ystäviä sinnekin. Hän ilmoitti samalla tavalla tämän myös muutamalle muulle, jotka lapsia ovat saaneet enemmän kuin hän. Hän on kuulemma kateellinen ja katkera, jos jollakin on vakityö (hänellä määräaikainen), pitkäaikainen omistusasunto (hän vasta ostanut), mies (hän on sinkku) ja enemmän lapsia kuin hänellä (hänellä yksi). 

Olen kuitenkin edelleen muiden ystävien kanssa käynyt reissuissa ja viettänyt aikaa, joten en todellakaan ole kotihiiri, mutta pakko kai se on hyväksyä että tämä ystävyys sitten loppui tähän... harmittaa vaan kun mun puolesta ikäänkuin päätettiin tämä asia minulta kysymättä tai että minulle annettiin mahdollisuutta itse kertoa tähän mielipiteitä. En ole sellainen äiti, joka raahaa vauvaa mukaan joka paikkaan ja voin olla puhumatta vauvasta sanaakaan, mutta tottahan nyt kuitenkin vauvan valitsen tämmösen "ystävyyden" sijaan. 

Joku keksii nyt täällä omia tulkintojaan ja psykologisoi. Kyllä minusta siitä saa olla vihainen ja surullinen jos toinen noin vain päättää ystävyyden. Hylkäämistrauma, voi elämä. Miten tällainen "ystävyys" poikkeaa pinnallisesta kaveruudesta?

ap

 

Kuulostaa siltä, että ystävä ei ollutkaan vela, vaan olisi halunnut lapsia, ja katkeroitui nyt.

- Kaikki ihmiset eivät yksinkertaisesti kestä edes oman lapsen itkua. Katuvat kun kakkapistooli on siinä avuttomana ja tarvitsevana ja riippuvaisena. Nähty on, äkkiä hoitoon ne lapset tuodaan.

(hoitoalalla lähes 20v)

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että ystävä ei ollutkaan vela, vaan olisi halunnut lapsia, ja katkeroitui nyt.

Kyllä hän on vela ja ollut aina. ap