Mikä logiikkaa on siinä, että joka lapsesta saa edellistä enemmän lapsilisää?
Ensimmäisen lapsen kohdalla hankintoja on kuitenkin tehtävö eniten. Tämä myös kannustaa hankkimaan lapsia etuuksien vuoksi tilanteisiin, joihin ei kannattaisi.
Kommentit (77)
Kyllähän ne kulut kasvavat lapsimäärän kasvaessa. Ei neljän lapsen kanssa mahdu esim. kaksioon tai kolmioon, vaan vaaditaan jo isompi asunto. Isompi asunto on kalliimpi lämmittää ja sähköä kuluu enemmän. Vakuutusmaksut ovat kalliimmat. Samoin vettä kuluu enemmän, kun vaatteita, tiskejä ja ihmisiä on enemmän pestävänä. Ruokaa kuluu. Tarvitaan isompi auto, kun ei neljä lasta lastenistuimineen mahdu tavallisen henkilöauton takapenkille.
Vaatteita voi kierrättää, mutta ei meidän poika halua käyttää isosiskonsa vanhaa kukkamekkoa, eikä kaunoluistimia. Kyllä pojalle ihan omat vaatteet on pitänyt ostaa. Nyt isommat lapset alkavat olemaan niin saman kokoisiakin, ettei esim. polkupyöriä voi kierrättää, vaan kumpikin lapsi tarvitsee omansa. Nuorimmaiselle ei keskimmäiseltä jää yksiäkään ehjiä housuja, koska joka housuissa on polvissa reikä.
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan tee lapsia etuuksien takia. Lapset maksaa moninkertaisesti niihin nähden.
Juu ei. Joku 8 lapsinen yh perheenäiti saa 5500e ilmaista rahaa vaikkei ole ikinä maksanut senttiäkään veroja suomeen. Siinä saa tavis duunari tienata lähemmäs kymppitonnin kuussa jotta pääsee samaan. sairasta touhua.
Itsekin olen ihmetellyt. Ekasta lapsesta voisi maksaa viisi ensimmäistä vuotta vaikka 200 euroa ja sitten se alkaisi vähentyä portaittain jonnekin 50 euroon. Eikö tuo stressin vähentyminen kannustaisi enemmän lapsen hankkimiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko siinä taustalla toive että tehtäisiin enemmän lapsia Suomeen. Muuten loppuu veronmaksajat, kun ei maahanmuuttajiakaan haluta. Viimeinen sammuttaa valot.
Parhaita veronmaksajia syntyy perheisiin, joissa lapsia on 1-2, max 3. Tätä suuremmat lapsiluvut viittaavat ainakin äidin osalta matalaan koulutustasoon.
Ja mihinkähän perustat tuon väitteesi?
Terveisin 5 korkeakoulututkinnon suorittaneen ja työssäkäyvän lapsen äiti, jolla itselläkin AMK-tutkinto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihmetytä, onko tuo sinulta jotenkin pois ?
Veronmaksajana toivoisin logiikkaa tähän. Homman pitäisi mennä toisinpäin, eli ensimmäisestä lapsesta isoin lapsilisä.
No ei. Tuo kannustaa niitä, jotka haluavat useampia lapsia, myös hankkimaan useampia lapsia. Kolmilapsiset perheet ovat yhteiskunnalliselta kantilta paljon tärkeämpiä, kuin yksilapsiset perheet.
Jos ei lisälapsia hanki kuin tuon rahan takia, niin en usko että kasvaa veronmaksajia.
Kukaan ei lapsilisillä rikastu, joten tuo että lapsia hankittaisiin rahan takia on aika naurettavaa. Sen sijaan mo
Ymmärsin varsin hyvin. Jos ei ole varaa hankkia lapsia ilman joka lapsesta kasvavaa lapsilisää, niin onko muutenkaan resursseja kasvattaa veronmaksajia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko siinä taustalla toive että tehtäisiin enemmän lapsia Suomeen. Muuten loppuu veronmaksajat, kun ei maahanmuuttajiakaan haluta. Viimeinen sammuttaa valot.
Parhaita veronmaksajia syntyy perheisiin, joissa lapsia on 1-2, max 3. Tätä suuremmat lapsiluvut viittaavat ainakin äidin osalta matalaan koulutustasoon.
Ja mihinkähän perustat tuon väitteesi?
Terveisin 5 korkeakoulututkinnon suorittaneen ja työssäkäyvän lapsen äiti, jolla itselläkin AMK-tutkinto.
Poikkeuksiakin on. Yleisesti ottaen jos katsot nykyajan vähintään 4-lapsisia perheitä et näe tällaista skenaariota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan tee lapsia etuuksien takia. Lapset maksaa moninkertaisesti niihin nähden.
Juu ei. Joku 8 lapsinen yh perheenäiti saa 5500e ilmaista rahaa vaikkei ole ikinä maksanut senttiäkään veroja suomeen. Siinä saa tavis duunari tienata lähemmäs kymppitonnin kuussa jotta pääsee samaan. sairasta touhua.
Hän myös elättää ne 8 lastaan sillä summalla. Se tavis duunarikin voi hankkia ne 8 lasta ja erota sitten puolisostaan niin pääsee samoille hyville tuloille (ehkä sitten tosiaan huomaa, että ei ne lapset eläkään pelkällä pyhällä hengellä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko siinä taustalla toive että tehtäisiin enemmän lapsia Suomeen. Muuten loppuu veronmaksajat, kun ei maahanmuuttajiakaan haluta. Viimeinen sammuttaa valot.
Parhaita veronmaksajia syntyy perheisiin, joissa lapsia on 1-2, max 3. Tätä suuremmat lapsiluvut viittaavat ainakin äidin osalta matalaan koulutustasoon.
Ja mihinkähän perustat tuon väitteesi?
Terveisin 5 korkeakoulututkinnon suorittaneen ja työssäkäyvän lapsen äiti, jolla itselläkin AMK-tutkinto.
Juu. Meilläkin on kolme lasta ja molemmilla vanhemmilla yliopistotutkinto. Ihan työssäkäyviä olemme. Suurperheen elättäminen ei ole persaukisten touhua.
Tarvitaan isompi asunto, auto jne. Niistäkin tulee kustannuksia.
lapsettomille lapsetonlisä. Egologisista syistä.
Jostain syystä myös todella moniongelmaisissa perheissä on todella usein 4-5 lasta, joista suurin osa tuottaa yhteiskunnalle valtavasti lisämenoja muodossa tai toisessa. Tämä ei sulje sitä pois, että tolkun ihmisilläkin voi olla useampi lapsi, mutta heillä lapsilisä tuskin vaikuttaa asiaan suuntaan tai toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko siinä taustalla toive että tehtäisiin enemmän lapsia Suomeen. Muuten loppuu veronmaksajat, kun ei maahanmuuttajiakaan haluta. Viimeinen sammuttaa valot.
Parhaita veronmaksajia syntyy perheisiin, joissa lapsia on 1-2, max 3. Tätä suuremmat lapsiluvut viittaavat ainakin äidin osalta matalaan koulutustasoon.
Ja mihinkähän perustat tuon väitteesi?
Terveisin 5 korkeakoulututkinnon suorittaneen ja työssäkäyvän lapsen äiti, jolla itselläkin AMK-tutkinto.
Niin. Onko lapsillakin pelkkä AMK-tutkinto?

https://fluxconsortium.fi/fi/korkeasti-koulutetut-saavat-usein-kaksi-la…
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä myös todella moniongelmaisissa perheissä on todella usein 4-5 lasta, joista suurin osa tuottaa yhteiskunnalle valtavasti lisämenoja muodossa tai toisessa. Tämä ei sulje sitä pois, että tolkun ihmisilläkin voi olla useampi lapsi, mutta heillä lapsilisä tuskin vaikuttaa asiaan suuntaan tai toiseen.
Tunnen kaksi tällaista oikein suurta perhettä, joissa toisessa 5 lasta ja toisessa 6. Vanhemmat diplomi-insinöörejä ja lapset todella mukavia ja fiksuja. Eli oman kokemukseni mukaan ei pidä paikkaansa.
Olen ihmetellyt samaa. Mielestäni ensimmäisestä pitäisi saada eniten ja sitten jokaisesta seuraavasta edellistä vähemmän. Viidennestä tai neljännestä ei enää mitään. Ei tehdä lapsia tukien takia ja sitä paitsi ei ole lapsen etu kasvaa valtavassa laumassa.
Selvennykseksi: se EI siis mene nykysysteemissä niin, että yhdestä lapsesta (noin) 100 euroa, kahdesta 200 euroa, kolmesta 300e jne.
Vaan näin:
Ekasta lapsesta 94,88 e, tokasta 104,84e, kolmannesta 133,79 e, neljännestä 173,24e.
Joka tarkoittaa yhdestä lapsesta yhteensä 94,88 e, kahdesta lapsesta yhteensä 199,72, kolmesta 333,51, neljästä 506,75.
Miksi siis esimerkiksi ekasta ei voisi saada 173,24? Ja neljännestä tuon 94,88 (yhteissumma neljästä lapsesta olisi sama?)
Meinaatko sinä saatananapääliö, että kaikki lapsen syö sen ensimmäisen ruokaa, pesee sen vesissä, nukkuu sen sängyssä jne. Vitŧu miten tyhmäpaska ap on.
Vierailija kirjoitti:
Selvennykseksi: se EI siis mene nykysysteemissä niin, että yhdestä lapsesta (noin) 100 euroa, kahdesta 200 euroa, kolmesta 300e jne.
Vaan näin:
Ekasta lapsesta 94,88 e, tokasta 104,84e, kolmannesta 133,79 e, neljännestä 173,24e.
Joka tarkoittaa yhdestä lapsesta yhteensä 94,88 e, kahdesta lapsesta yhteensä 199,72, kolmesta 333,51, neljästä 506,75.
Miksi siis esimerkiksi ekasta ei voisi saada 173,24? Ja neljännestä tuon 94,88 (yhteissumma neljästä lapsesta olisi sama?)
Koska mahdut sen yhden lapsen kanssa, vaikka yksiöön, mutta neljän kanssa et mahdu. Kyllä ne juoksevat kulut kasvavat lapsimäärän kasvaessa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä alapeukutettavaa tässäkin muka?
"etuuksien vuoksi" Ihan kuin lapsilisä oikeasti kattaisi lähellekään lapsista aiheutuneet kustannukset. Ihan harhaista höpinää.
Vaikka toki muuten olisi ihan perusteltua maksaa ekasta eniten, mutta eikö sekin houkuttelisi sitten vielä enemmän etuuksien vuoksi? Varsinkin jos ei vielä olisi älynnyt, että se isompikaan lapsilisä ei kata kustannuksia. Kuten on jo huomannut jo sen ensimmäisen lapsen kohdalla:)
Aikanaan Kekkonen teki tälläisen diilin Lestadiolaisten kanssa.Ja vaalikarjaahan sitten riitti.