Tyttäreni äo on poikkeuksellisen suuri:(

elämä pilalla, todellakin!!!!!!!!

:(

Siksi hän tutkimuksiin joutuikin!

Haluttomuuden takia.

Turhautuu ikäistensä seurassa, ei ole hyviä ystäviäkään, tuttuja kyllä.



ap

Iästä riippuen eliittikouluun vaikeimmilla mahdollisilla aineyhdistelmillä?



Nimim. kokemusta on, onneksi oli opettajat jotka tukivat. Kurjaa istua yhdeksän vuotta häirikkönä kun olisi lihasta ihan muuhun.

Pikkuveljeni on todella älykäs ja turhautui koulussa. Kyseenalaisti opettajat ym. Hyppäsi neljänneltä luokalta suoraan kuudennelle. Nyt käy Ressun lukiota.

Näkisin niin että hänellä on rajoittunut älykkyys ja jossakin on älykäs mutta kaikkea älyä ei mitata ÄÖ-testein.



Hulluuden ja nerouden raja on häilyvä, saas nähdä kummalle puolelle lopulta heittää.

jotka katkerana heti valittivat ja haukkuivat. Lapsesi sosiaalittomuus ja muu johtuu ihan siitä että lapsi saattaa olla ujo ja turhautuu kuunnellessa muita jne. Se menee pois kun saa itselle kiinnostavaa luettavaa ja seuraa. Huomioi lapsen älykkyys hänen kanssaan, Tilaa Tekniikan maailma jne.?

Ei kaikkien tarvitse olla yltiösosiaalisia. Ihmisiä on eri luonteisia, toiset on sosiaalisempia kuin toiset eikä kumpikaan ole automaattisesti toista parempi asia. Se on ihan hyvä asia että lapsi viihtyy itsekseenkin, monet näistä ylisosiaalisista lapsista kun taas ei pysty itsekseen viihtymään.



Älykkyys on hieno asia, jos sitä käyttää oikein.



Aspergeriin muuten sopisi sekä korkea älyllinen taso, turhautuminen koulussa että sosiaaliset vaikeudet nimenomaan omanikäisten kanssa. Onko käynyt mielessä? Onko herkät aistit? Ronkeli ruuan kanssa?



Itselläni on älykäs asperger-poika.

Pitäähän niidenkin opetella laskemaan jotka eivät ole taitavia siinä, assitkin vois opetella sitä sosiaalisuutta.

Lähes sanattomaksi menin.

En osannut olla muiden lasten kanssa, koulussa halusivat hyppyyttää mua useampia luokkia eteenpäin.



Noh, onneksi itse sanoin kuitenkin, etten tahdo vaihtaa luokkaa. Ei toivoakaan, että sosiaalisesti kömpelö lapsi tulisi toimeen itseään huomattavasti vanhempien kanssa. Ei mikään 5. luokkalainen tahdo olla tekemisissä tokaluokkalaisen kanssa.



Kyllä sitä sitten opin minäkin, hiljalleen. Sain kavereita kuudenteen luokkaan mennessä. Nykyään mulla on suht normaali elämä. Tai no, aika usein valitsen mieluummin illan kotona kirjoineni kuin menen jonnekin " bilettämään" , mutta minulla on ystäviä.



Taitava opettaja osaa hallita luokkansa, vaikka siellä olisi eritasoisia oppilaita. Kyllästyminen tuli mun kohdalla vasta lukiossa, mutta sekin meni ohi. Ei mun ole koskaan tarvinnut lukea kokeisiin millään kouluasteella.



Kannusta lasta, etsikää se vaihtoehto, mikä lapsella toimii. Mutta sanoisin, että niitä sosiaalisia kontakteja toisiin samanikäisiin tarvitaan kuitenkin. Vaikka lapsi tuntisi olevansa ihan toiselta planeetalta verrattuna muihin, niin se tunne ei helpota, ellei niihin toisenlaisiin ihmisiin edes tutustu. En kannata eliittikouluja tai omia luokkia älykkäämmille lapsille. Heille voi antaa extrapurtavaa ihan tavallisen luokankin puitteissa.

Peruskoulu ja lukio olivat minulle mieluisaa aikaa: ei tietoakaan kouluhaluttomuudesta. Oppiminen oli helppoa, ajoittain turhautti tunneilla kun opettaja jankkasi jotain asiaa kerta toisensa jälkeen, ja minä olin tajunnut sen jo aikoja sitten. Kun muut pähkäilivät tehtävien kanssa, minä piirtelin vihkooni, luin salaa kirjaa, jne. Opin jo ala-asteella olemaan hiljaa siitä, että minä osaan jo, sillä ymmärsin että kaikki eivät osaa. Kiitos siitä kuuluu vanhemmilleni, jotka opettivat minulle käyttäytymissäännöt ja sosiaalisia taitoja.

Minulla on aina ollut laaja ystäväpiiri, enkä tunne itseäni ulkopuoliseksi.

En näe korkean älykkyysosamäärän pilanneen elämääni. Aina olen löytänyt " tasoistani" juttuseuraa, ja haastavia tehtäviä. Olen korkeasti koulutettu, mutta viimeiset 5 vuotta olen ollut kotiäitinä, ja nauttinut joka hetkestä.

Ap, muistathan että lapsesi voi olla myös huonokäytöksinen, ei ainoastaan poikkeuksellisen älykäs. Älyllä ei tee mitään, jos ei osaa myös sosiaalisia taitoja ja pelisääntöjä, eikä älykkään lapsen mahdollista huonoa käytöstä saa katsoa läpi sormien.

juuri äo takia, ja sitten kun siihen lisätään luki-häiriö, niin arvatkaapa olinko tyhmä koulussa, lintsari ja tyhmä :(



äo on mitattu 149 joten en varmaankaan ole tyhmä. Ja ystävät oli itseäni 20-40 vuotta vanhempia, joilla oli jotain annettavaa.

Mistä sen nyt tempaisit?



Ei kovin älykästä tuo sinun tulkintasi luetusta...

että omissa ihmissuhteissani pidän tärkeänä sitä, että voin keskustella ystävieni kanssa henkeviä, parantaa maailmaa, pohtia oikeusvaltion kriteerejä, keskustella yhteiskuntajärjestelmistä yms.



Jos lapsi on ikätovereihin nähden hurjan älykäs, niin miten sitä sosiaalisuutta voi opetella, jos ystävien kyky ei riitä mielekkäisiin keskusteluihin? Jos toista lasta kiinnostaa mikrobiologia ja toinen kerää tarroja, niin onhan siinä luontainen epäsuhta.



Epäilempä, että sen lisäksi, että lapsi turhautuu opetukseen hän turhautuu myös ystävyyssuhteisiin, joita hän ei saa toimimaan.



Se on eri asia kuin sosiaalisten taitojen puute, kyvyttömyys tai haluttomuus.



En kannata järki-tunteet dikotomiaa

Siis ei muuta kuin lukemaan kahta luokkaa yhtä aikaa.. Ei hypätä luokka yli, vaan pistät lukemaan kaks luokkaa samassa vuodessa.. Siitä tulee varmaankin jonkin verran haastetta..



Ja jos ei riitä, niin kolmas vuosi siihen..



Jos hyppää kokonaisen luokan niin jotkin perustaidot voivat jäädä saamatta..



Oma pikkuveli oli lahjakas koulussa, mutta ennen kaikkea sosiaalisesti.. Häiriköi kuitenkin luokassa ekalla luokalla kun sai tehtävät tehtyä aina todella nopeasti..



Teki sitten ykkösen ja kakkosen yhtäaikaa.. Mutta myöhemmin tämä on sitten heijastunut, kun oppi siihen, ettei tarvitse koulussa tehdä mitään.. Vaikeuksia oli kielissä jotka pitää kuitenkin opetella, ennen kuin ne voi hallita..



Tällä hetkelllä opiskelee ammattikoulussa ja 2 tasolla menee.. Edelleen oppii asiat äkkiä, mutta se syventyvä osaaminen jää saamatta!!!



Pitää muuten itseään tyhmänä.. Tai varmaankin tekosyy vain sille, ettei viitsisi tehdä kun helpommallakin pääsee.. Olisikos päässyt peruskoulusta niin helpolla, ettei ole oppinut tekemään töitä oppimisen eteen!!



Mutta ennen kaikkea, muistakaa ohjata lasta haastaviin harrastuksiin.. Pelkkä koulu ei ole se joka tarjoaa älyllisiä haasteita...

Ei älykkyydellä voi yksioikoisesti selittää lapsen huonoa pärjäämistä koulussa. Sillä antaa vain lapselle tekosyyn lyödä kaiken lekkeripeliksi " ku mää oon niin älykäs" ...



Anna lapselle virikkeitä kotona, kannusta ottamaan asioista itsekin selvää. Juttele opettajien kanssa, miten koulunkäynnistä voisi tehdä lapselle haastavampaa. Itse olen mm. tehnyt ylimääräisiä tehtäviä tunneilla, koska selvitin yhteiset sen verran nopeasti. Jos lapsi jo osaa jonkun asian, hän voisi tehdä opettajalle esim. jonkun projektin, jota työstäisi oma-aloitteisemmin.



Et tainnut sanoa lapsen ikää, mutta ainakin kaupungissa jo yläasteen saattaa voida valita sen perusteella, että pääsee haastavampiin hommiin, ja viimeistään lukio sitten, jos sinne on menossa (älykkyys ei myöskään takaa innostusta akateemisiin opintoihin). Näin on mieheni tehnyt aikoinaan.



Mutta tosiaan, parasta, mitä itse voit lapsellesi opettaa, on tiedonjano. Kun lapsi osaa haastaa _itsensä_, hänellä on taivas rajana. Tai ainakin on onnellisempi ihmisenä. :)

niin mutta esim. 10-vuotias ei ole henkisesti samalla tasolla kuin vaikka 14-vuotias. Ja harvaa 14-vuotiastakaan kiinnostaa mikrobiologia. On varmastikin harrastuksia, joiden parissa voi työstää niitä suurimpia intohimojaan jollain tieteen tai taiteen alalla.



Viimeistään työelämässä joutuu kohtaamaan niitä omanikäisiäkin ihmisiä. Kuilu ehtii kasvaa turhan suureksi, jos heihin ei ole aiemmin tutustunut. Sielunkumppanuus tulee ehkä toisten ihmisten joukosta, mutta pärjäämään voi ja pitääkin oppia erilaisten ihmisten kanssa.



Minusta aika surullinen tulevaisuus, jos on sosiaalisesti osaamaton, jäänyt sinne alakoululaisen tasolle niissä taidoissa ja tekee yksin huippusaavutuksia tutkijan kammiossa.



Myös korkean äo:n lapset tulevat murrosikään ja kokevat rankkoja tunteita, kenen kanssa he niitä sitten puivat, 50-vuotiaiden mikrobiologien kanssa vai?

Itselläkin tunneilla ajankulutusongelmia mutta olin hiljaa ja en ollut tyytymätön kouluun. Helppoa oli kaikilla kouluasteilla. Vapaa-aikaa oli paljon kun ei tarvinnut päntätä, harrastin, luin yms.



Tämä on sama juttu kuin ADHD lapselle sallitaan huono käytös diagnoosin vuoksi ja ymmärretään loputtomiin eikä aseteta rajoja. Nimenomaan rajoja ADHD lapsi tarvitsee ja vahvan kasvatuksen samoin on nämä nerot ei erivapauksia vaan lisähaasteita.



Asennevamma on ikävä asia ja se pitäisi korjata pikimmin.

Oppivat ja oivaltavat yleensä ensikuulemalta. Heillä on kuitenkin asenne kohdallaan ja uskon kasvatuksella olevan suuren merkityksen. Sosiaaliset taidot on kohdallaan.

Mikä se 10 -vuotiaan ja 14-vuotiaan tasoero on? Onko se oikeasti niin merkittävä, että jos 10 vuotias kaveeraa 14-vuotiaan kanssa, hän jää jostain kehityksellisestä merkittävästi paitsi?

Työelämäikään mennessä minä uskon kuilun vain pienenevän enkä suinkaan kasvavan suuremmaksi. Itselläni ainakin on monen ikäisiä ystäviä, enkä koe kasvattavani heihin mitään kuilua.

Murrosikä on yksilöllinen itse kullekin. Toisille rankempi kuin toisille. Suurin osa tarvitsee lähipiiriinsä ihmisiä, keiden kanssa asiaa voi pohtia. Jos ympäristöstä löytyy 50-vuotias mikrobiologi, joka ottaa haasteen vastaan, katson sen pelkästään positiiviseksi. Eri-ikäiset ihmiset ovat rikkaus, eivätkä estä sosiaalista kehitystä. Sosiaalisia taitoja voi oppia monella tavalla, toiset oppivat kinestettisemmin, kokeilemalla ja testaamalla, toiset kykenevät kehittämään taitojaan analyyttisemmin, eli kykenevät oppimaan toisten virheistä.

Ei ole mikään lainalaisuus, että kasvaakseen sosiaalisilta taidoilta hyväksi, tarvitsee tapella hiekkalaatikolla.

Vierailija:

niin mutta esim. 10-vuotias ei ole henkisesti samalla tasolla kuin vaikka 14-vuotias. Ja harvaa 14-vuotiastakaan kiinnostaa mikrobiologia. On varmastikin harrastuksia, joiden parissa voi työstää niitä suurimpia intohimojaan jollain tieteen tai taiteen alalla.

Viimeistään työelämässä joutuu kohtaamaan niitä omanikäisiäkin ihmisiä. Kuilu ehtii kasvaa turhan suureksi, jos heihin ei ole aiemmin tutustunut. Sielunkumppanuus tulee ehkä toisten ihmisten joukosta, mutta pärjäämään voi ja pitääkin oppia erilaisten ihmisten kanssa.

Minusta aika surullinen tulevaisuus, jos on sosiaalisesti osaamaton, jäänyt sinne alakoululaisen tasolle niissä taidoissa ja tekee yksin huippusaavutuksia tutkijan kammiossa.

Myös korkean äo:n lapset tulevat murrosikään ja kokevat rankkoja tunteita, kenen kanssa he niitä sitten puivat, 50-vuotiaiden mikrobiologien kanssa vai?