Kun esim teknologia kehittyy ja "vie" ihmisten työpaikat
Niin minun mielestäni pitäisi edetä maltillisesti esimerkiksi sitä ajatellen,ettei vain vietäisi ihmisten työpaikkoja ja thats it, vaan samassa kehitysvaiheessa pyrittäisiin luomaan tasapaino jotenkin siten,että ehkä kehitettäisiin kyseisille työnsä menettäneille jotain sellaista koulutusta,missä hyödynnettäisiin sitä kaikkea taitoa ja osaamista kehittämällä sitä johonkin tarvittavaan suuntaan.
No siis sanomani on suunnilleen se,että aina kun jokin kehitysaskel otetaan,otettaisiin se sillä tavoin niin laajasti ja niin tasapainoisesti kuin mahdollista, että sen kehitysaskeleen lopputulema olisi mahdollisimman moniulotteinen ja ennen kaikkea, TASAPAINOINEN,siten että siinä otettaisiin huomioon ennen kaikkea ihminen. Ja jos taloudellisestikin ajattelee,niin kyllähän senkin suhteen kannattaa miettiä vähän huomista pitemmälle ja ihan miten tahansa päin ajateltuna varmasti taloudellisesti kannattavampaa on pitää työvoima mahdollisimman hyvinvoivana.
Jos vaikkapa tekstinkäsittely korvataan tekoälyllä,niin voisiko siitä osaamisesta olla kuitenkin hyötyä jollain tavalla vaikkapa tekoälyn kehittämisessä tai jotain kohtaa kyseisen ammatin osaamisessa voisi ehkä hyödyntää jos sitä kehittäisi johonkin suuntaan kenties vaikkapa jonkin toisen ammatillisen osaamisen rinnalla tai jotain muuta mahdollista.
Tuntuu,että kehitys kehittyy jotenkin liian yksioikoisesti ja vahingollisestikin joistakin kohdista ainakin. Että Jes!saatiin helpompi elämä,kun koneet hoitaa tämän ja tämän nykyisin,mutta en usko,että teknologia koskaan kehittyy sille tasolle,että sen avulla korjattaisiin psyykkistä pahoinvointia ainakaan kokonaisvaltaisesti,toki siitä jotain hyötyä voi siinäkin olla,mutta mitä pitempään ihminen jätetään huomioimatta ja mennään sieltä missä aita on matalin,niin pelkään pahoin,että se kerää sellaista menoerää,minkä maksamiseen ei sitten välttämättä löydykään katetta kun siihen viimein ymmärtää sitä kallista aikaansa uhrata. Ehkä se riittää sen ymmärtämiseen ja se voi olla aika veen kova paikka ihmisrievulle kun hoksaa että olispa hoksannut vaivautua sillon ku hoksas mennä sieltä mistä helpoimmalla pääs.
Kommentit (24)
Mutta saattaa joku jäädä yksin, tai aikamonikin, vaikket sinä sitä itse olisi huomannutkaan. Sitä voi olla vaikea nähdä etenkin kun itse ainakin pyrin piilottamaan sellaisen. Ettei joudu käyttämään vähiä voimia sen läpikäymiseen vuorovaikutuksessa,ellei satu olemaan erikseen joku tilanne, missä haluaa sitä puida jonkun kanssa. Esimerkiksi jos on tarpeeksi vaikkapa haavoja ja vammoja,mistä seuraa tarpeeksi kovia oireita,minkä tuloksena on esim.epäsosiaalisuus tai ahdistuneisuushäiriö tai paniikkihäiriö tmv ja jos se vamma on tarpeeksi rampauttava,niin voi jäädä hyvinkin yksin. Vaikka oppisi ajan kanssa erilaisia välineitä,minkä avulla selviää jotenkin ja sietää elämää paremmin, niin jos se kaikki eteneminen on tarpeeksi kuormittavaa,ja etenkin jos se etenemistyyli ei kuitenkaan esim takaa terveyden kannalta tarpeeksi suotuisaa menoa,niin voi olla että on hyvinkin yksin. H******n yksin. Ja voi olla että siitä tulee tavallaan yksi vamma lisää vanhojen päälle. Yksinäisyys,jos se jatkuu tarpeeksi pitkään. Mutta niinhän se on,että eduksi sekin kannattaa yrittää jotenkin työstää kaiketi.
Vierailija kirjoitti:
Eikö ole hyvä jos ihmien joskus vapautuu kokonaan työstä? Miksi rakastatte omia kahleitanne?
Juu olisihan se hyvä jos tulis perustulo ja työnteko ei olisi pakollista. Mutta ei tule ainakaan omana elinaikana tapahtumaan etenkään Suomessa missä nytkin työtön on häpeäpaalussa torilla syljettävänä siitä ettei ole avoimia työpaikkoja mihin mennä töihin.
Kiitos kommenteista.
Ja joo, itsekin näen että työkin vain kehittyy ja muuttaa muotoaan.
Osaako kukaan kertoa, mitkä ammatit ovat ns jääneet ajasta jälkeen? Että mitkä esim ammattilinjastot ovat poistuneet koulutusaloilta?
Uskon, että aina ihmiselle riittää jonkinlaista työksi miellettävää tehtävää, koska perustarpeet eivät todennäköisesti häviä minnekään tai vaihtoehtoisesti ihmisen keho tuskin kehittyy sellaiseksi että sitä ei tarvitsisi hoitaa ja huoltaa, jne, eli tavallaan se varmaan ns työllistää ihmiskuntaa aina sen olemassa olemisen aikana tavoilla ja toisilla.
Toivon vain, että kehityksestä jää kaikenlainen väkivalta mahdollisimman nopeasti pois, koska en jaksa uskoa, että sille löytyy tarvetta loputtomiin. Kun ihminen on tarpeeksi tietoinen, se tuskin tarvitsee väkivaltaa...
Nää buustaa itsetuntoaan sillä kuka kantaa kahleitaan tyylikkäimmin. Sen pitemmälle on turhan raskasta yrittää ajatella.