Kun esim teknologia kehittyy ja "vie" ihmisten työpaikat
Niin minun mielestäni pitäisi edetä maltillisesti esimerkiksi sitä ajatellen,ettei vain vietäisi ihmisten työpaikkoja ja thats it, vaan samassa kehitysvaiheessa pyrittäisiin luomaan tasapaino jotenkin siten,että ehkä kehitettäisiin kyseisille työnsä menettäneille jotain sellaista koulutusta,missä hyödynnettäisiin sitä kaikkea taitoa ja osaamista kehittämällä sitä johonkin tarvittavaan suuntaan.
No siis sanomani on suunnilleen se,että aina kun jokin kehitysaskel otetaan,otettaisiin se sillä tavoin niin laajasti ja niin tasapainoisesti kuin mahdollista, että sen kehitysaskeleen lopputulema olisi mahdollisimman moniulotteinen ja ennen kaikkea, TASAPAINOINEN,siten että siinä otettaisiin huomioon ennen kaikkea ihminen. Ja jos taloudellisestikin ajattelee,niin kyllähän senkin suhteen kannattaa miettiä vähän huomista pitemmälle ja ihan miten tahansa päin ajateltuna varmasti taloudellisesti kannattavampaa on pitää työvoima mahdollisimman hyvinvoivana.
Jos vaikkapa tekstinkäsittely korvataan tekoälyllä,niin voisiko siitä osaamisesta olla kuitenkin hyötyä jollain tavalla vaikkapa tekoälyn kehittämisessä tai jotain kohtaa kyseisen ammatin osaamisessa voisi ehkä hyödyntää jos sitä kehittäisi johonkin suuntaan kenties vaikkapa jonkin toisen ammatillisen osaamisen rinnalla tai jotain muuta mahdollista.
Tuntuu,että kehitys kehittyy jotenkin liian yksioikoisesti ja vahingollisestikin joistakin kohdista ainakin. Että Jes!saatiin helpompi elämä,kun koneet hoitaa tämän ja tämän nykyisin,mutta en usko,että teknologia koskaan kehittyy sille tasolle,että sen avulla korjattaisiin psyykkistä pahoinvointia ainakaan kokonaisvaltaisesti,toki siitä jotain hyötyä voi siinäkin olla,mutta mitä pitempään ihminen jätetään huomioimatta ja mennään sieltä missä aita on matalin,niin pelkään pahoin,että se kerää sellaista menoerää,minkä maksamiseen ei sitten välttämättä löydykään katetta kun siihen viimein ymmärtää sitä kallista aikaansa uhrata. Ehkä se riittää sen ymmärtämiseen ja se voi olla aika veen kova paikka ihmisrievulle kun hoksaa että olispa hoksannut vaivautua sillon ku hoksas mennä sieltä mistä helpoimmalla pääs.
Kommentit (24)
Et voi hallita maailmaa.
Heitä roskiin ne punavihwrlasit ja herää todellisuuteen.
Ja siis varmaan jossain tällaista hyvää ja tasapainoista kehitystä tapahtuukin,mutta ei varmasti joka paikassa.
Kun kuitenkin on esim irtisanomisia ettei ole varaa pitää työntekijöitä. Mut itse näkisin että miten on varaa aiheuttaa ammattitaitoiselle ihmiselle työttömyys.
Jotenkin turhauttavaa,että ihmistä ei vielä nähdä ykkös prioriteettina, monenkaan asian suhteen.
Työttömyys ja syrjäytyminen...säästetään leikkaamalla tukia, mikä vaikuttaa lähestulkoon siltä, että pyritään pitämään kyseiset yksilöt kuopassa viemällä varmuuden vuoksi vähätkin ettei vaan tapahdu mitään ihmeitä kun eihän sitä tiedä vaikka ne ois kehittynyt siellä syrjässä jotenkin liian hyvään suuntaan tiiä mitä siitäkin tulis..
Niinkö väkisin nähtäis sellainen tasa-arvoisempiin yksilöiden asemiin suuntaava kehitys uhkana ja pelottavana asiana. Eli ollaan itsensä kanssa sen verran vaiheisia, että pelätään kenties vaikkapa oman valta-aseman puolesta,kun ei ymmärretä, että se ei olekaan se mikä takaa elämään sellaisia asioita, joita oikeasti kannattaa tavoitella. Ns valta-asema on ihan ok ammatillisesti,työnä,jos sen näkee ja kokee sillä tavalla terveellä tavalla, ettei se saa aikaan minkäänlaisia negaatioita, mitkä aina säteilevät toisten kautta takaisin itseensä ja kaikki häviävät siinä sellaista,miltä välttyessä taas voidaan ja todennäköisesti saadaan aikaan päinvastaista tulosta, ja sen kokeminen on varmasti jotain sellaista, mikä on ainakin omasta mielestäni sellaista, minkä kokisin jo mieluusti monen asian suhteen, esim ihan kaiken... Ja jotenkin turhauttavalta tuntuu kun joutuu kumartelemaan hirviän isolla porukalla sellaisten ihmisten vaiheisuutta,jotka eivät vaivaudu tekemään omalle väkivaltaisuudelle sellaisia asioita,kuten esimerkiksi sen tunnustaminen ja kohtaaminen. Ja sitten kun sellaisesta päästäisiin niin oltaisiin jo hyvällä matkalla kohti jotain oikeasti isoa ja sellaista mitä mielellään kumartais.
Just sekin, että jos ei oo kykyä kommentoida terveellä tavalla eli ilman mitään epäkunnioittavaa, niin eikö oikeasti oo edes tarvetta yrittää päästä itsensä kanssa eteenpäin silleen, että omat teot,aikaansaamiset,oma jälki minkä jättää taakseen kehittyisi edes jossain vaiheessa vai miten, ite koen että haluan tulevaisuudessa olla enemmän ku menneisyydessä ja tiedän että ei mua kukaan toinen kehitä vaan sen työn joutuu tekemään ihan itse,ja sitä tekee joka päivä,sen minkä voi ja kykenee kukanenkin omien voimavarojen ja mahdollisuuksiensa mukaan jos siis jaksaa vai autua,mutta se kuulostaa pelottavalta paikalta jos kokee olevansa valmis eikä tarvitse enempää kehittyä.. jos ei vaivaudu niin kyllähän se kehitys silloinkin saattaa olla jonkinlaisessa liikkeessä,tosin en lähtis kokeileen sitä suuntaa kun en haluais erottua omalla tahallisella jälkeenjäämisellä ja tätä en tarkoita mitenkään ilkkumismielessä vaan ihan viaton tulkinta siitä,mitä uskon käyvän jos yksilö ei vaivaudu työskentelemään oman identiteetin rakentamisessa ja ylläpidossa esim.psyykkisten ominaisuuksien eri osaamisalueiden saralla.
Ihan hyvällä tätä keskustelua aloitin,ja kiitos kommenteista. Mutta mihin muuten perustat ton että en voi hallita maailmaa,musta tuntuu, ettei sun kapasiteetti riitä ymmärtämään sellaista asiaa,tiiä vaikka hallitsisinkin. Mietipä. Ehkä kaikki sun kokemasta todellisuudesta on jotain sellaista, minkä oot kasvattanut ns todellisuudeksi vuosien aikana, ja siitä voi olla vaikea päästää irti,koska se olisi niin elämän kokonaisuutta mullistava kokemus, että sun psyykkinen valmius ei riittäisi siihen niin lyhyessä ajassa,missä olet tottunut tekemään eri johtopäätöksiä ja tulkintoja,minkä avuin sitten olet oman todellisuutesi rakentanut. Mutta, oletko koskaan miettinyt, hmm...syvemmin asioita..,kokemisia..,aistimisia.., ja mitä niitä nyt ainakin on (tähän mennessä selvitettyjä)mistä elämä muodostuu..? Ja jos olet,niin osaatko kuvailla syvyysastetta? Ja jos et,niin ei hätää mutta suosittelen ja sitä ei varmasti edes voi pahalla tehdä. Oikeasti.
Tätä tekoälyn ja ihmisrobottien tulemista on verrattu vähän typerästi johonkin menneisyyden pöytätietokoneisiin ja yksinkertaisiin tehdaskoneisiin jotka edelleen vaativat ihmisiä tekemään työt niillä joten eihän ihmisten työt mihinkään kadonneet. Nyt on kuitenkin mielestäni suurempi muutos tulossa jota ei voi verrata koska kyse ei ole mistään tyhmistä koneista.
Ei siinä vaiheessa kannata murehtia enää työpaikkansa menettämisestä. Tekoäly tulee viemään paljon muutakin, kuten ihmisyyden.
Varmaan tämä teknologinen vinoutuminen alkoi jo 1800-luvulla kun keksittiin ensimmäiset työtä helpottavat koneet. Monia ammatteja on hävinnyt vuosisatojen saatossa kun kone on korvannut ihmisen. Toki koneilla on hyvätkin puolensa, raskaat työt helpottuvat. Lapsityövoimaa ei tarvita. Työt tulevat tehtyä nopeammin.
Oikeastaan töiden sijaan pitäisi miettiä mitä ihmiset voivat tehdä yhä lisääntyvällä vapaa-ajalla ja miten heidän elantonsa saadaan järjestymään. Koko yhteiskunta pitäisi järjestää uudelleen. Kun työ ei enää määritä ihmistä, mikä määrittää?
Opiskelin aikanaan alalle, joka kuoli digilisaation myötä . Karkeasti sanottuna kyse oli käsityöammatista, mutta en kerro tarkemmin mikä. En kokenut muutosta ahdistavana, jossa menettäisin jotakin, vaan näin mahdollisuuden kehittää itseäni ja hyödyntämään vanhaa osaamistani uuden teknologian myötä. Osaamisalueeni laajeni, löysin yhä parempipalkkaista työtä ja koin, että kehitys on vain hyvä asia.
En siksi aivan käsitä huolta, mitä uhkia kehittyvä teknologia tuo tullessaan. Tottakai on ihmisiä, jotka eivät osaa ajatella luovasti tai sisukkaasti kehittää itseään, mutta yhteiskuntamme tarjoaa yhä ammatinvalintaohjausta, työelämän kokeilua eli kukaan ei jää täysin yksin- ellei halua jäädä yksin ja ulkopuoliseksi.
Ja toi oli läppä et mistä tiiät etten hallitse maailmaa mut pointti oli et sun kannanotto kertoo sun sellaisesta kehityksen tasosta jos heität noin.
Vähän niinku että jos puhuu sellaista asioista minkä ymmärtämiseen ihmisen kehitystaso ei voi varmasti riittää ainakaan vielä, koska se on liian isossa ristiriidassa nykyhetken ja sen sisältämien asioiden kanssa... miten voisikaan tällainen pieni ihmisyksilöriepu ymmärtää mieliparallaan vajavaisuutensa koettelemana koko maailmaa käsitteenä saati sen hallitsemista. Paras olis ku ei heittelis tollasta ihan frendinä sanon,katsos kun eihän sitäkään voi mitenkään varmuudella vannoa,etteikö joku vaikka hallitsisi tätä maailmaa ja mikäpä sitä oikeestaan estäs tulemasta tänne vauvapalstalle ja sehän saattas laittaa ihan läpällä tollasen aloituksen ja katsois vaan että miten porukka reagois ku kyllä varmaan joku niin etevä ja pitkälle päässy Earth bossi kykenis paljon kehittyneempäänkin aloitukseen tai siis niin mä oletan. Oisko vähän siisti muute olla maailman johtaja MJ. Silleen sopivasti vastuuta ja valtaakin ihan kohtuudella,kun sais päättää ihan kaiken ihan kaiken suhteen.
Kiitos jne kun vaivauduit.
Köyhät massat perustavat varjoyhteiskuntia joissa elävät omavaraistaloudessa suunnitellen porvarien listimistä,minkä rikoksientekemiseltä ehtivät.
Jo kehruu-Jennyjä vastutettiin tuolla samalla periaatteella, että ne vievät työt. Ei niin käy. Töitä kyllä riittää, mutta osaamista pitää päivittää. Ei jostain kämäisestä merkonomi-tekstinkäsittelijästä saa tekoälyinsinööriä kuin hirveällä työllä. Siksi se kannattaa ennemin kouluttaa vaikka hoitajaksi.
Ihmiskunnan historiassa ei ole ollut yhtäkään konetta joka olisi vienyt enemmän työpaikkoja kuin se on luonut. Valtavalla datamäärällä varustettu chatbot, jota myös tekoälyksi kutsutaan, ei niin ikään moinen kone ole.
Vierailija kirjoitti:
Tätä tekoälyn ja ihmisrobottien tulemista on verrattu vähän typerästi johonkin menneisyyden pöytätietokoneisiin ja yksinkertaisiin tehdaskoneisiin jotka edelleen vaativat ihmisiä tekemään työt niillä joten eihän ihmisten työt mihinkään kadonneet. Nyt on kuitenkin mielestäni suurempi muutos tulossa jota ei voi verrata koska kyse ei ole mistään tyhmistä koneista.
Tietokoneen ja sähköpostin piti korvata vaikka mitä toimistotyöntekijää. Sen sijaan toimistoissa työskentelevä ihmismäärä kymmenkertaistui.
Ei tekoälyä kannata syyttää ihmisiin kohdistuvista teoista,ei se nyt niin kehittynyttä kuitenkaan ole,onneksi.
Vaikka toisaalta joskus mietityttääkin, että onko jotkut ihmiset oikeasti ihmisiä vai jotain f.... koneita. Jotain tunteettomia robotteja,mitä ohjaillaan joidenkin sellaisten toimesta, jotka ei ole päässy näistä valta ja materia mtongelmistaan,vaan käyttävät toisia ihmisiä kuin esineitä saadakseen paremman asemman taloudellisesti ja sitä kautta esim.turvallisemmat ja fyysisesti terveellisemmät oltavat kuin niillä,ketkä nyt sattuvat jäämään jalkoihin..joita sattuu tarvitsemaan palvelemaan..jne...
Miten vielä nykyaikana joku voi kokea itsensä niin paljon tärkeämmäksi kuin joku toinen kaiken maailman tekosyiden tukemana,että elää ja toteuttaa itseään siten,että sen tuloksena syntyy esim.epätasa-arvoa,siis sitä,että joku toinen tai jotkut toiset kärsivät jollain tavalla omassa elämässään ja kokemissaan asioissa sen takia,että jollakin on jotenkin erityiset ja poikkeavalla tavalla paremmat olosuhteet taloudellisesti tai jotenkin sen avulla aikaan saatuna. Siis kummallinen yhtälö,että esim ihmisoikeuksia ei riitä kaikille todennäköisesti sen takia että jollakin on erityistarve materialle ja rahalle(en tiedä luetaanko raha materiaksi,ei riitä sivistys)ja melkoinen mäihä,että se joka ymmärtää rahan perään sattuu hallitsemaan kuvioita niin isosti,että ei voi mitään, näillä mennään.gudbai kehitys.ehkä niillä jotka päättää asioista on sitten sellasia älyllisiä kykyjä,mihin mun kapasiteetti ei vaan riitä eikä kykene..ehkä ne on niin spesiaaleja jotenkin,että ne osaa tuon kehittymisen ilman kaikkia osa-alueita esim.tunneälyä. tai jos tuo tunneäly on jo antiikkia ja ehkä ihan turha osio ihmisessä ja tiiä vaikka tipahtaisi jossain vaiheessa kokonaan pois. Kuitenkin oman käsitykseni mukaan ihminen on jostain ilmaantunut ja jotenkin miellän,että ollaan jonkun isomman tai kehittyneemmän aikaansaannos,mut voihan se olla et ollaan evoluution tulos jostain tappajabakteerista.. niin ja jospa se ihmisen valmistaja on jääny jo jälkeen ja materiaihminen on loikannut kehityksessä ohi tai yli tai ali,sekaisin sen tyyli on.
Kai se oli siinä. Otetaan vastaan palautetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä tekoälyn ja ihmisrobottien tulemista on verrattu vähän typerästi johonkin menneisyyden pöytätietokoneisiin ja yksinkertaisiin tehdaskoneisiin jotka edelleen vaativat ihmisiä tekemään työt niillä joten eihän ihmisten työt mihinkään kadonneet. Nyt on kuitenkin mielestäni suurempi muutos tulossa jota ei voi verrata koska kyse ei ole mistään tyhmistä koneista.
Tietokoneen ja sähköpostin piti korvata vaikka mitä toimistotyöntekijää. Sen sijaan toimistoissa työskentelevä ihmismäärä kymmenkertaistui.
Niin, koska kuten sanoin niin niitä operoimaan tarvittiin edelleen ihmiset. Mutta entä kun tulee ihmisrobotti joka kykenee toimimaan kuin ihminen. Tai tekoäly joka kykenee hoitamaan ne toimistotyöt ja asiakaspalvelut. Siinä taitaa olla enää paha keksiä ihmiselle mitään duunia.
Ei työpaikat minnekkään häviä, ne vaan muuttavat muotoaan. Nykyään on hyvin vähän ammatteja mitä oli esim. 200 vuotta sitten, mutta työttömien määrä ei ole siitä miksikään muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Nuorena kannattaa miettiä, millä alalla on "aina" töitä. Kuten hoiva-ala, maanviljelys, kaupat, opetustoimi, jne.
Työvoiman tarve on vähäistä ja huonopalkkaista mainitsemillasi aloilla. Maatilaa tai kauppaa ei kannata ostaa velaksi, sen verran kalliita ja kokemusta vaativia ammatteja. Hoiva-alalla on töitä mutta tulijoita haetaan ulkomailta. Lapset vähenevät, opetus huononee huononemistaan. Eiköhän tuo pian korvata suurelta osin myös tekoälyllä tai nauhoitettuina luentoina kotona katsottavaksi.
Tehostaminen, halpuuttaminen, massatuotanto, tekoäly, suuryrityksien suosiminen, keskiluokan pieneneminen yms. Aikamoinen selvänäkijä saa olla tietääkseen mitä opiskella.
Niin ja jos katsoo optimistisesti asiaa,niin jos se vie niin kyllähän se tuokin. Ei tietenkään ole järkevää tehdä mitään asioita yhtään monimutkaisemmin,kuin mitä on ns pakollinen tarve ja siitä syntyvä aika on hyvä mahdollisuus kehittää ihmiskuntaa ja kaikkea siinä ja järkevintä ois varmaan edetä sellaisessa järjestyksessä mikä keskittyy ekana ihmisten tasa-arvoisen elämän laatuun siten,että terveys eli ts kaikkien terveys tasapuolisesti ketään unohtamatta ja ketään nostamatta toisten yläpuolelle olisi ainakin minusta ensisijainen asia. Ja taas siinä ensisijainen asia olisi että huolehdittaisiin,tarkkailtaisiin(esim ihan terveellä ja hyväksyttävällä ja oikeudenmukaisella jne tavalla)ja millä keinoilla nyt voisikaan aikaan saada sen että kukaan ei joutuisi kärsimään ,kokemaan fyysistä eikä muunkaanlaisia kiputiloja, mutta akuuteista olisi huolehtia fyysisestä kivusta,koska se on mielestäni ehkä tärkeämpi, jo sen vuoksi, että se voi edesauttaa kuolemaan niinkuin henkinenkin,mutta kuitenkin. Tietenkin olisi tarpeen ja tärkeää saada kaikenlainen kipu pois ihmisten elämästä. Ja tuo fyysisen kivun hoito pitäisi aikuisilla rajata jonkin ihmisoikeuspykälän alle,että kukaan toinen henkilö ei voisi päättää esim mitä lääkkeitä kukanenkin aikuinen ihminen käyttää,ammattinsa puolesta voisi suositella ja olisi informointivastuullinen,mutta juurikin teknologian kehityksen myötä ihmiset voisivat myös jakaa esim kokemusperäistä tietoa ja muutakin oppimaansa liittyi se sitten mihin tahansa elämässä,parhaansa mukaan internetin avulla. Se voisi olla melkeinpä sellainen ihmisvelvollisuus,mutta joka tämän ymmärtää,ymmärtää myös sen,että ei tarvitse siihen mitään sellaista lakia,minkä ns rikkominen olisi mahdollista,koska uskoisin kyseiset asiat ymmärtävän ymmärtävän myös sen,että vastaavanlaista lähimmäisenrakkautta osoittavan osallistumisen tekemättä jättäminen johtuisi jostain sellaisesta,minkä korjaaminen olisi tärkeämpää kuin teon toteutumisen valvomisen.
Tuo internetin tehokkaampi ja kokonaisvaltaisempi käyttäminen osallistumalla,jakamalla koko maailman hyödyksi,iloksi,hyväksi jne ja vastaanottamalla itse kehittyen olisi ihan kohdillaan,etenkin kun ihmisen lisäksi myös planeetta on elintärkeä. Sen olojen kehittäminen parempaan suuntaan onnistuisi varmasti tehokkaammin ja paremmin netin tuella.
Myös tuo netin kautta koko maailman kanssa tietoisesti pitämällä yhtä kehittämällä esim.mahdollisimman havainnollistavia keinoja ison yhteisön ja siinä osasena olemisen välineiksi voisi auttaa yksilöä myös omassa itsensä ymmärtämisessä ja kokemisessa, identiteetin rakentamisessa ja vaiheisuuden hyväksymisessä tasapainoisella tavalla ja kaiken mahdollisen positiivisessa kehityksessä.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan tämä teknologinen vinoutuminen alkoi jo 1800-luvulla kun keksittiin ensimmäiset työtä helpottavat koneet. Monia ammatteja on hävinnyt vuosisatojen saatossa kun kone on korvannut ihmisen. Toki koneilla on hyvätkin puolensa, raskaat työt helpottuvat. Lapsityövoimaa ei tarvita. Työt tulevat tehtyä nopeammin.
Oikeastaan töiden sijaan pitäisi miettiä mitä ihmiset voivat tehdä yhä lisääntyvällä vapaa-ajalla ja miten heidän elantonsa saadaan järjestymään. Koko yhteiskunta pitäisi järjestää uudelleen. Kun työ ei enää määritä ihmistä, mikä määrittää?
Työnkö pitäisi määrittää?(tai automerkin tai armeijan miehillä) aika pelkistettyä ihmiskuvaa, sanoisin typistettyä.
Eikö ole hyvä jos ihmien joskus vapautuu kokonaan työstä? Miksi rakastatte omia kahleitanne?
Nuorena kannattaa miettiä, millä alalla on "aina" töitä. Kuten hoiva-ala, maanviljelys, kaupat, opetustoimi, jne.