Miksi aina väitetään että lasta ei voi katua?

Kyllä katujia on.

Sitä ei vaan haluta myöntää. Itseäni kaduttaa, että sain niin monta lasta nuorena enkä jaksanut olla heille kovin kummoinen äiti. Rakastan kuitenkin jokaista aivan valtavan paljon, mutta he olisivat ansainneet paremman lapsuuden ja äidin.

Tabu . Sitä ei saa sanoa.

Nämä tämmöiset väitteet tulevat niiltä ihmisiltä, jotka eivät saa muuta elämässään aikaan kuin pariintua ja lisääntyä ja siksi ne ovat heille maailman tärkeimpiä asioita. Itse olisin mielummin lapseton ja tunnen muitakin, jotka tuntevat samoin, tosin ei meistä kukaan sitä julkisesti sano, koska se voisi päätyä lapsen korviin. 

Ilmiö johtuu usein siitä, että lapsi ei tottele kuten robotti. Hän ei halua olla samalainen kuin omistajansa on ja noudattaa omistajien ohjeistusta.

Johtuu usein epäkypsästä luonteesta. Lapsia hankitaan kuten luonnossa voikukka tekee lenninlaitteensa. Ei niitä oikeastaan hankita, vaan niitä syntyy vain parhaimmille yksilöille ja sellaisille jotka ovat onnistuneet asettumaan yltäkylläiseen maaperään ja ovat biologisesti kaikinpuolin terveitä itämään.

Kasvatus ei taas vaadi kuin ravintoa ja sopivaa suojaa tai onnea ettei lapsi vahingoitu tai kuole kehitysvaiheessa. Vanhemmiten lapsi pärjää omillaan. On tutkittu että monet lapset pärjäisivät luonnossa jo melkein ennen teini-ikää. Yhteiskunta taas voi olla osittain vaikeakin paikka pärjäämiselle, koska täysi-ikäisyytä odotetaan monissa asioissa ja sitä ennen ihminen kerkeää laitostua ja tämän omatoimisuus hidastuu.

Mieleen on jäänyt yks muinoin tapailemani eroisä, joka viljeli aina "huumoria" siitä, miten kamalaa vanhemmuus on. Yksi lapsi, ei ilmeisesti kovinkaan harkittu. Joskus ilmoitti, että "voisin kuvitella elämäni myös ilman häntä". Lisäsi nopeasti että on kiintynyt lapsensa, mutta voiko sitä nyt enää tuon selvemmin sanoa. 

Minä varmasti katuisin. Mutta hyvä se on näin lapsettomana sanoa ääneenkin. Ihminen suhtautuu huonosti ristiriitaisiin tunteisiin (kaduttaa vaikka rakastaa) vaikka ne ovat normaali osa elämää ja tunnekirjoa. Olisipa jokaisella lähimmäinen jolle voi luottamuksella puhua vaikeistakin aiheista.

Vierailija kirjoitti:

Nämä tämmöiset väitteet tulevat niiltä ihmisiltä, jotka eivät saa muuta elämässään aikaan kuin pariintua ja lisääntyä ja siksi ne ovat heille maailman tärkeimpiä asioita. Itse olisin mielummin lapseton ja tunnen muitakin, jotka tuntevat samoin, tosin ei meistä kukaan sitä julkisesti sano, koska se voisi päätyä lapsen korviin. 

Oikeasti? Mitä muuta lapsiasi tärkeämpää sitten valitsisit tilalle, jos voisit nyt mennä ajassa taaksepäin? 

En todellakaan oo katunut, sain lapseni vanhemmalla iällä. Ei ollut itsestään selvyys, ei hoitoja. Paljon olisi jäänyt elämästä ilman lasta. Olen kiitollinen.

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan oo katunut, sain lapseni vanhemmalla iällä. Ei ollut itsestään selvyys, ei hoitoja. Paljon olisi jäänyt elämästä ilman lasta. Olen kiitollinen.

Niin? Tarkoittaako se sitä, että kukaan muukaan ei voi katua? Vai mikä tämän kommentin pointti oli?

Saa katua omia valintojaan.

Mutta pitää ymmärtää, ettei todellakaan omista toista ihmistä, vaikka olisi tämän synnyttänyt.

Tuo ajattelu varmasti johtuu sellaisesta virheestä että oletetaan että olisi vaihtoehtoja ja valintoja elämässä.

Kun ajatelaankin että ei ole vaihtoehtoja ja tapahtumat on vain suoria loogisia siirtymiä toisesta toiseen, niin voi huomata että on turha esimerkiksi soimata itseään sillä että opiskeli lääkäriksi, eikä jatkanut skeittiuraa ja mennyt rikastumaan sillä Jenkkeihin.

Koska temperamentti on vakio ja henkilö ei lapsenakaan ole ottanut riskejä ja aina mennyt mistä aita on matalin, niin on luontaista että näin nyt kävi. Eikä niin että olisi loistanut Tom Greenin kanssa valokeilassa. Se nimikirjoitus ja kisakokemukset jäi, mutta ei ollut niinsanotusti munaa. Samasta syystä henkilö ei myöskään koskaan uskaltanut polttaa tupakkaa teininä.

Siksi ne lapsetkin tuli tehtyä. Kaikki on perimässä ja yksilön temparamentissä kiinni. Toinen on että onko yksilöllä taipumusta pohtia menneisyyttä tai eräänlaisia valintoja. Toisilla on enemmänkin kuin toisilla.

Toiset jatkaa elämäänsä. Siksi kysymyksen voi asettaa vain tietyntyyppisille ihmisille, jotka uskoo että meillä olisi valintoja elämässä ja erilaisia risteyksiä, jossa mennään eri polkuja pitkin kuviteltuun todellisuuteen. Minä uskon että ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä tämmöiset väitteet tulevat niiltä ihmisiltä, jotka eivät saa muuta elämässään aikaan kuin pariintua ja lisääntyä ja siksi ne ovat heille maailman tärkeimpiä asioita. Itse olisin mielummin lapseton ja tunnen muitakin, jotka tuntevat samoin, tosin ei meistä kukaan sitä julkisesti sano, koska se voisi päätyä lapsen korviin. 

Oikeasti? Mitä muuta lapsiasi tärkeämpää sitten valitsisit tilalle, jos voisit nyt mennä ajassa taaksepäin? 

Tämäkin on tabu, mutta ei lapset ole kaikille vanhemmille todellisuudessa se elämän tärkein asia. Oma äitini joskus jotenkin hämmästyneenä ihasteli miten hänen kollegansa lapset ovat selvästi äidilleen todella tärkeitä. Vähän erikoista oli siinä hänen lapsenaan kuunnella sitä ihmettelyä, johon hän ei selvästikään ihan samaistunut. 

Miehistä arviolta 70% katuu vähintään yhtä lasta ja maksaa elaritkin vain pakotetusti ja osalla ulosmitataan suoraan tuista.

Muistan miehen joka katui elämässään sellaista tilannetta, jossa menetti jalkansa auto-onnettomuudessa.

Henkilö oli täysin fiksautunut harmitteluun  ja kävi päivittäin mielessä tilanteen läpi ja mietti että olisi voinut tehdä toisin.

Kyllä, jos olisi valinnut pyöräilyn tai kävelyn yksityisautoilun sijaan, mutta..

Aina on se mutta. Ei elämässä oikein voi lähteä tuolle polulle että olisi vaihtoehtoja.

Kun seuraa näitä järkyttäviä rikosuutisia poikien surmaamista äideistä, tulee kyllä mieleen, että jossain elämänvaiheessa nämä äidit ovat kyllä katuneet synnyttämiään lapsia.

Enemmän tuntuisi olevan angstailevia nuoria jotka katuu sitä että syntyi tai tuntee vihaa vanhempiaan kohtaan että syntyivät valtioon nimeltä Suomi :D

Vierailija kirjoitti:

Saa katua omia valintojaan.

Mutta pitää ymmärtää, ettei todellakaan omista toista ihmistä, vaikka olisi tämän synnyttänyt.

Saa toki katua omia tekojaan, mutta se on turhaan hukattua aikaa. Ihmisten pitäisi ennemminkin harkita päätöksiään ja ennenkaikkea ottaa niistä vastuu. Tuntuu, että moni vain menee virran mukana.

Lapsettomuushan on täysin järjettömyys. Miettikää vaikka olianteripuuta?

Millainen olianteripuu olisi, jos ei tekisi oliantereita?

Maailman suosituinta herkkua helvetti :D

Miksikä sellaista puuta voisi edes kutsua?

Äitini on aina antanut ymmärtää että hän katuu minun olemassaoloani. Tietoisuus siitä tuhosi lapsuuteni ja nuoruuteni. En ole enää tekemisissä hänen kanssaan.

Omia lapsiani en ole katunut, vaikka eivät onnistuneetkaan elämässään. Toinen heistä teki itsemurhan, joten tämä kysymys sattuu erityisen paljon. Olen kuitenkin valmis keskustelemaan siitä asiallisesti.