Voisitko olla jatkuvasti max. 500 kaloria päivä?
Itse ollut puoli toista kuukautta. Painoa lähtenyt 10kg. Olen jo niin tottunut, että aion jatkaa vielä määrittelemättömän ajan. Ehkä jossain vaiheessa vähän nostan kaloreita, mutta en kuitenkaan paljon. En syö mitään impulsiivisesti vaan jokainen suupala on harkittua. En syö mitään, minkä kaloreita en tiedä täsmälleen. Ruoat, joiden kaloreita ei ole ilmoitettu valmiiksi punnitsen vaakalla. Suunnittelen syömiset tarkkaan. Jos aion esim. kerran viikossa syödä jonkin pienen herkun tai ihan vaikka tyyliin ruisleivän, jossa päällä Oivariinia eli jonkin normaalisti kielletyn ruoan niin paastoan pari päivää ennen sitä. Joinain päivinä tunnen nälkää, mutta olen jo tottunut siihen ja jos nälkä käy ylivoimaiseksi niin hämään elimistöä syömällä esim. pienen palan ruisleipää, kolme lusikallista jugurttia ym. yleensä auttaa. Muutaman kerran olen saanut nälän vuoksi ns. syömiskohtauksen, jolloin ahminut peräjälkeen jääkaapista esim. 5 jugurttia peräkkäin. Mutta olleet niin satunnaisia, ettei ole nostanut painoa ollenkaan. Onko muilla samanlaista syömistyyliä?
- N47-
Kommentit (79)
En ole laskenut kaloreita ja olen laihtunut 15 kg alle kolmessa kuukaudessa. Nälkää en ole nähnyt lainkaan.
Kuulostat pakko-oireiselta.
Vierailija kirjoitti:
En ole laskenut kaloreita ja olen laihtunut 15 kg alle kolmessa kuukaudessa. Nälkää en ole nähnyt lainkaan.
Kuulostat pakko-oireiselta.
No ei kuulosta pakko-oireiselta, vaan syömishäiriöiseltä.
Minä olen laihtunut 17kg mutta nyt paino on jumahtanut tähän. Vielä pitäisi ainakin 8kg pudottaa mutta en tiedä mistä vähentää kun syön nyt todella kevyesti.
Aloittaja, mihin pyrit tuolla syömiselläsi? Varmaankin hyvin tiedät, että 500 kcal on erittäin pieni energiansaantimäärä. Sillä ei voi jatkaa kauankaan. Laihtumiseen ei toki tarvitsekaan, ja vielä mahdottomampaa on matalan painon ylläpitäminen ja normaali elämä muuten noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vaakalla vaan vaaalla. Miten sanojen taivutus voi olla näin vaikeaa.
Ei vaan vaa'alla
Suomen kielessä ei ole kolmea vokaalia peräkkäin
Voi olla. Esim hauis, kiuas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei kyllä ole. Ruuasta pitää nauttia. Kun syö itselleen sopivaa ruokaa, ei ole nälkä eikä ruoka lihota. 500 kcal on niin vähän, että kohta alkaa luut haurastua ja sisäelimet sanoo poks.
No ei se lihominen kyllä mihinkään intuitiiviseen syömiseen liity. Miksi yläpeukutatte tällaista moskaa? Kalorit sisään < kalorit ulos.
En ole intuitiivisesti syömisestä puhunutkaan. Olen nyt valmistanut itselleni ruokaa 35 vuotta, joten tiedän, mikä sopii minulle ja tiedän, mikä ei sovi. Se ei ole intuitiota, vaan raakaa kokemuksen tuottamaa realismia. Kaloreita en ole laskenut koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen laihtunut 17kg mutta nyt paino on jumahtanut tähän. Vielä pitäisi ainakin 8kg pudottaa mutta en tiedä mistä vähentää kun syön nyt todella kevyesti.
Mitä syöt?
Laihdutin nutraamalla 15kg, söin jotain 600kcal päivässä. Näin jälkeenpäin kadun tätä, koska laihdutuksen seurauksena minulta lähti suurin osa hiuksistakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vaakalla vaan vaaalla. Miten sanojen taivutus voi olla näin vaikeaa.
Ei vaan vaa'alla
Suomen kielessä ei ole kolmea vokaalia peräkkäin
Eikä vauva-palstan koodari osaa koodata ios-laitteille heittomerkkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vaakalla vaan vaaalla. Miten sanojen taivutus voi olla näin vaikeaa.
Ei vaan vaa'alla
Suomen kielessä ei ole kolmea vokaalia peräkkäin
On kylläkin.
Hauis esimerkiksi. A = vokaali (1) U = vokaali (2) I= vokaali (3)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vaakalla vaan vaaalla. Miten sanojen taivutus voi olla näin vaikeaa.
Ei vaan vaa'alla
Suomen kielessä ei ole kolmea vokaalia peräkkäin
Voi olla. Esim hauis, kiuas.
Sori, 3 SAMAA vokaalia!
Epäilenpä, ettet saa kaikkia tarvitsemiasi vitamiineja ja hivenaineita. Mutta sinun puutostautihan se sitten on, ei minun.
En voisi enkä haluaisi. Urheilen aktiivisesti ja bmi on alle 20. Tarvitsen kunnon ruokaa ja nautin siitä!
En voisi olla, tuo kuulostaa minustakin syömishäiriölle :(
Hengenvaarallisesti lihavassa syödään 1200kcal/pv ja laihduttajat ovat lääkärin valvonnassa
En usko että kukaan lääkäri on suositellu tuota 500kcal/pv sinulle, minkä takia teet noin?

Itse asiassa ENE-dieetti (erittäin niukkaenerginen dieetti) on Käypä Hoito -suosituksessa vaikeasti lihaville ihmisille, ja kyllä sitä lääkärit suosittelee. Itse kävin jopa painonhallintaryhmässä, jossa oltiin 16 viikkoa noin 500 kcal per viikko kuurilla. Siellä tosin juotiin nutrilettejä, ei syöty tavallista ruokaa.

Mutta aloittaja ei kuulosta vaikeasti lihavalta, jos häneltä on pudonnut tuolla ruokavaliolla tuon verran :(
Kyllähän tuossa tuli vajeella oltua, mutta en tiedä, paljonko se oli. Painoa lähti 1,5 vuodessa 32 kg. Vajeen sain aikaan liikunnalla, joka kulutti 600-1000 kcal päivässä sekä jättämällä pois maitotuotteet (jugurtti, jäätelö, juusto ym.) sekä punaisen lihan, sipsit, karkit. Liikunta jatkuu vieläkin. Eilen paloi 1200 kcal liikunnalla. Ja eilen juuri laskin energian saantia. Vieläkin olisi vajetta, jos jättäisin kaljan pois. Enää ei tarvi laihtua, joten kalja pitäisi korvata jollain.
800 kcal on paastoraja. Toivottavasti ap syö lisävitamiineja.
Ei tarvi olla suuri vika, jos se on päässä. Ei siinä, olen joskus syyllistynyt samaan.
Nykyisin syön tasan sen mitä kulutan, ja BMI on ollut jo monta vuotta 19.