Voisitko olla jatkuvasti max. 500 kaloria päivä?
Itse ollut puoli toista kuukautta. Painoa lähtenyt 10kg. Olen jo niin tottunut, että aion jatkaa vielä määrittelemättömän ajan. Ehkä jossain vaiheessa vähän nostan kaloreita, mutta en kuitenkaan paljon. En syö mitään impulsiivisesti vaan jokainen suupala on harkittua. En syö mitään, minkä kaloreita en tiedä täsmälleen. Ruoat, joiden kaloreita ei ole ilmoitettu valmiiksi punnitsen vaakalla. Suunnittelen syömiset tarkkaan. Jos aion esim. kerran viikossa syödä jonkin pienen herkun tai ihan vaikka tyyliin ruisleivän, jossa päällä Oivariinia eli jonkin normaalisti kielletyn ruoan niin paastoan pari päivää ennen sitä. Joinain päivinä tunnen nälkää, mutta olen jo tottunut siihen ja jos nälkä käy ylivoimaiseksi niin hämään elimistöä syömällä esim. pienen palan ruisleipää, kolme lusikallista jugurttia ym. yleensä auttaa. Muutaman kerran olen saanut nälän vuoksi ns. syömiskohtauksen, jolloin ahminut peräjälkeen jääkaapista esim. 5 jugurttia peräkkäin. Mutta olleet niin satunnaisia, ettei ole nostanut painoa ollenkaan. Onko muilla samanlaista syömistyyliä?
- N47-
Kommentit (79)
Sairastin anoreksiaa, ja söin silloinkin väh. 1000 kaloria päivässä. Silti lähti hiukset ja menkat, ja aloin kärsimään rintakivuista. Osteoropoosi sitten herätti parantumaan.
Ehdottaisin AP:ta harkitsemaan "dieettiä" hartaasti. Nuo "syömiskohtaukset" kertovatkin jo tarpeeksi, etkä todella saa tarpeeksi ravinteita 500 kalorilla päivässä.
Et ole ollut. Olet ehkä saattanut olla lähelle 500 000 kaloria eli 500 kilokaloria. Mutta et 500 kaloria. 5 grammassa kurkkua on 500 kaloria. Eli yhdessä viipaleessa kurkkua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuossa tuli vajeella oltua, mutta en tiedä, paljonko se oli. Painoa lähti 1,5 vuodessa 32 kg. Vajeen sain aikaan liikunnalla, joka kulutti 600-1000 kcal päivässä sekä jättämällä pois maitotuotteet (jugurtti, jäätelö, juusto ym.) sekä punaisen lihan, sipsit, karkit. Liikunta jatkuu vieläkin. Eilen paloi 1200 kcal liikunnalla. Ja eilen juuri laskin energian saantia. Vieläkin olisi vajetta, jos jättäisin kaljan pois. Enää ei tarvi laihtua, joten kalja pitäisi korvata jollain.
Mulla ei kunto kestäisi 4h hiit-treeniä tai juoksua päivässä😱
En tee hiit-treeniä enkä juokse kuin max. tunnin, enkä joka päivä. Arkiliikuntaa tosin tulee pari tuntia päivässä yleensä.
Eikös 1400 kcal mene elintoimintojen ylläpitoon pelkästään?

Riippuu painosta. Mun kello väittää, että mulla kuluu 2700kcal kevyenä päivänä, jolloin en tee oikeastaan mitään. Painan melkein 100kg

Mun peruskulutus on 1280kcal, painoa 71kg
Eikä aktiivinen liikkuminen lisää kuin n300kcal per päivä joten en edes laske sitä.
Noi kellot huijaa ihan älyttömästi, miehen kaveri kuluttaa saunoessakin 1000kcal/tunti!? Ihan varmasti🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuossa tuli vajeella oltua, mutta en tiedä, paljonko se oli. Painoa lähti 1,5 vuodessa 32 kg. Vajeen sain aikaan liikunnalla, joka kulutti 600-1000 kcal päivässä sekä jättämällä pois maitotuotteet (jugurtti, jäätelö, juusto ym.) sekä punaisen lihan, sipsit, karkit. Liikunta jatkuu vieläkin. Eilen paloi 1200 kcal liikunnalla. Ja eilen juuri laskin energian saantia. Vieläkin olisi vajetta, jos jättäisin kaljan pois. Enää ei tarvi laihtua, joten kalja pitäisi korvata jollain.
Mulla ei kunto kestäisi 4h hiit-treeniä tai juoksua päivässä😱
En tee hiit-treeniä enkä juokse kuin max. tunnin, enkä joka päivä. Arkiliikuntaa tosin tulee pari tuntia päivässä yleensä.
No siitä ei tule 1200kcal mitenkään! Tunnin juoksu alle 300kcal...
Teen näin keväällä raskasta hyötyliikuntaa 4-8h päivässä enkä laihdu grammaakaan ellen pudota syömisiä 1000 kcal:in
Vierailija kirjoitti:
Epäilen vahvasti että olet syönyt vain 500 KALORIA päiväassä.
500 kaloria on noin 5 grammaa kurkkua.
Mitä kurkkua sä oikein syöt? Jotain rajaa nyt. Saat syödä melkein 4.5 kiloa kurkkua saadaksesi 500 kaloria.

Kurkku Ravintoarvot per 100 g
RavintotekijäMääräMenetelmäTietolähdeJulkaisu
energia, laskennallinen 174 kJ (41 kcal)laskettu reseptistäTHL:n tuottama
rasva 2.9 glaskettu reseptistäTHL:n tuottama
hiilihydraatti imeytyvä 2.2 glaskettu reseptistäTHL:n tuottama
proteiini 1.4 glaskettu reseptistäTHL:n tuottama
alkoholi 0 glaskettu reseptistäTHL:n tuottama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuossa tuli vajeella oltua, mutta en tiedä, paljonko se oli. Painoa lähti 1,5 vuodessa 32 kg. Vajeen sain aikaan liikunnalla, joka kulutti 600-1000 kcal päivässä sekä jättämällä pois maitotuotteet (jugurtti, jäätelö, juusto ym.) sekä punaisen lihan, sipsit, karkit. Liikunta jatkuu vieläkin. Eilen paloi 1200 kcal liikunnalla. Ja eilen juuri laskin energian saantia. Vieläkin olisi vajetta, jos jättäisin kaljan pois. Enää ei tarvi laihtua, joten kalja pitäisi korvata jollain.
Mulla ei kunto kestäisi 4h hiit-treeniä tai juoksua päivässä😱
En tee hiit-treeniä enkä juokse kuin max. tunnin, enkä joka päivä. Arkiliikuntaa tosin tulee pari tuntia päivässä yleensä.
No siitä ei tule 1200kcal mitenkään! Tunnin juoksu
Onko sulla luetunymmärryksessä ongelmaa? En edes kertonut, mitä liikuntaa oli eilen. Kyllä minä tiedän, mitä tein, ja paljonko kulutti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen laihtunut 17kg mutta nyt paino on jumahtanut tähän. Vielä pitäisi ainakin 8kg pudottaa mutta en tiedä mistä vähentää kun syön nyt todella kevyesti.
Mitä syöt?
Noin 800g kasviksia paistettuna, siihen lisukkeeksi juustoja. Kahvia kermalla. Olen ketooosissa. Kaloreita tulee noin 1200 päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuossa tuli vajeella oltua, mutta en tiedä, paljonko se oli. Painoa lähti 1,5 vuodessa 32 kg. Vajeen sain aikaan liikunnalla, joka kulutti 600-1000 kcal päivässä sekä jättämällä pois maitotuotteet (jugurtti, jäätelö, juusto ym.) sekä punaisen lihan, sipsit, karkit. Liikunta jatkuu vieläkin. Eilen paloi 1200 kcal liikunnalla. Ja eilen juuri laskin energian saantia. Vieläkin olisi vajetta, jos jättäisin kaljan pois. Enää ei tarvi laihtua, joten kalja pitäisi korvata jollain.
Mulla ei kunto kestäisi 4h hiit-treeniä tai juoksua päivässä😱
En tee hiit-treeniä enkä juokse kuin max. tunnin, enkä joka päivä. Arkiliikuntaa tosin tulee pari tuntia päivässä yleensä.
No siitä ei tule 1200kcal mitenkään! Tunnin juoksu
Tunnin juoksu 10,5 km/h kuluttaa minulla n. 700 kcal. kulutus riippuu mm. painosta, kehonkoostumuksesta jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilen vahvasti että olet syönyt vain 500 KALORIA päiväassä.
500 kaloria on noin 5 grammaa kurkkua.
Mitä kurkkua sä oikein syöt? Jotain rajaa nyt. Saat syödä melkein 4.5 kiloa kurkkua saadaksesi 500 kaloria.
Uskoakseni hän kiinnitti huomiota siihen, että käytettiin kalori-sanaa väärin, silllä oikeastihan tarkoitettiin kilokaloreita. cal =/= kcal
Kenen tahansa taaperoa isokokoisemman kulutus on reilusti yli 1000 kcal päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Epäilen vahvasti että olet syönyt vain 500 KALORIA päiväassä.
500 kaloria on noin 5 grammaa kurkkua.
No ei kyllä ole 🤣 päivän paras. Yksi kurkku on sitten joku 3000 kaloria tmv.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voisi olla, tuo kuulostaa minustakin syömishäiriölle :(
Hengenvaarallisesti lihavassa syödään 1200kcal/pv ja laihduttajat ovat lääkärin valvonnassa
En usko että kukaan lääkäri on suositellu tuota 500kcal/pv sinulle, minkä takia teet noin?
Itse asiassa ENE-dieetti (erittäin niukkaenerginen dieetti) on Käypä Hoito -suosituksessa vaikeasti lihaville ihmisille, ja kyllä sitä lääkärit suosittelee. Itse kävin jopa painonhallintaryhmässä, jossa oltiin 16 viikkoa noin 500 kcal per viikko kuurilla. Siellä tosin juotiin nutrilettejä, ei syöty tavallista ruokaa.
500 kaloria viikossa on kyllä _todella_ niukkaenerginen dieetti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vaakalla vaan vaaalla. Miten sanojen taivutus voi olla näin vaikeaa.
Ei vaan vaa'alla
Suomen kielessä ei ole kolmea vokaalia peräkkäin
Eikä vauva-palstan koodari osaa koodata ios-laitteille heittomerkkiä.
Vika on laitteessa, ei palstassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen laihtunut 17kg mutta nyt paino on jumahtanut tähän. Vielä pitäisi ainakin 8kg pudottaa mutta en tiedä mistä vähentää kun syön nyt todella kevyesti.
Mitä syöt?
Noin 800g kasviksia paistettuna, siihen lisukkeeksi juustoja. Kahvia kermalla. Olen ketooosissa. Kaloreita tulee noin 1200 päivässä.
Lisää nyt ihmeessä kaloreita. Ei tyhmä tarvii olla syömisissäkään.