Tavismiehet - miten voitte olla masentumatta?
Itseä ainakin alkoi riepomaan jo nuorena ihan tolkuttomasti se ettei saanut seksiä ja kumppaniksi hyvännäköistä naista. Eikä oikein löytynyt omanhenkistä kaveriseuraakaan. Yliopistoaikoina sain vähän draivia takaisin, mutta sitten tajusin että itsensä huijaamista kuvitella opinnoista tai töistä löytyvän jotain suurta mielekkyyttä elämään. Siitä lähtien ollut enemmän tai vähemmän lamaantunut olo. Välillä enemmän energiaa, mutta kauniit ja hyväkroppaiset naiset loistavat vieläkin poissaolollaan. Duunienkin kanssa aina kamppailua miten niitä jaksaa, silloin kun töihin päätyy.
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi sinunkin lukea Raamatusta mikä tässä elämässä on oikeasti olennaista, niin et tuhlaisi aikaasi noiden maallisten asioiden kanssa säätämiseen ja voisit paremmin.
M37
Eikös siellä sanota että lisääntykää ja täyttäkää maa😅
Siinä se tärkein.
Ei ollenkaan tärkein juttu.
Helposti siinä vaiheessa ku ymmärtää että se seksi ei todellakaan ole kaiken sen vaivan ja rahan menon arvoista kun naiset vain vittuilee, valittaa, vaatii ja nalkuttaa. Naiset kannattaa jättää ihan oman onnen nojaan ei niistä ole kuin haittaa
Vierailija kirjoitti:
Mikä oikeus tavallisella miehellä olisi vaatia kaunotarta? Mitä sinä tuot pöytään?Ja jos et saa edes tavallista naista, et ole tavallinen vaan ruma.
Mies tuo pöytään aina enemmän kun naiset koska naiset ei tuo kuin vaatimukset itseä kohtaan
Minulla auttaa kun on kissa kotona. Jos tarvismaisuuteni ahdistaa niin otan kissasta mallia ja otan päiväunet. Enkä stressaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihme että masentaa, jos kuvittelet että elämä on (huom. monikossa) kauniita, hyväkroppaisia naisia ja seksiä :D
Suurimmalla osalla elävistä olennoista elämä on jokapäiväisen leivän hankintaa. Parittelu tapahtuu sitten sen kumppanin kanssa, kenet saa. Ja näitä on 1kpl. Iso osa ei saa sitäkään.
Munkit vaikuttavat erittäin tyytyväisiltä elämiinsä, vaikkeivat harrastele mitään seksejä. Voisiko tästä olla sulle suuntaviivaa, minkä tyyppistä elämää ja ajatuksia kannattaa alkaa edistämään onnellisuuden saavuttamiseksi?
Öööööh tunsin 2000-luvulla eli MSN Messengerin aikoina noita-akkamaisen ruman naisen, joka harmitteli sitä, miten "miehet kiihottuvat helposti" ja kertoi kerran, että "mies nuoli pílluani koko yön". Hän oli yksi rumimmista näkemistäni naisista ja eli jo silloin hyvin vilkasta (seksi)elämää. Itse taas olen miehenä edelle
On niitä monenlaista sekopäätä miehissäkin.
seksissä mitään ei toimita tehdä liian pitkään ettei nainen kyllästy.
Ei edes itse pääasiaa eli panemistskaan. Ei nainen viitsi kuunnella esim mitään puolen tunnin jyystöä
Kauniin ja hyväkroppaisen naisen saa rahalla. 100e/h. Mies, joka toivoo hyväksyntää suomalaiselta naiselta ei voi koskaan olla onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Kauniin ja hyväkroppaisen naisen saa rahalla. 100e/h. Mies, joka toivoo hyväksyntää suomalaiselta naiselta ei voi koskaan olla onnellinen.
siis puoli h. Ei näy erikoismerkit täällä oikein.
Vierailija kirjoitti:
Helposti siinä vaiheessa ku ymmärtää että se seksi ei todellakaan ole kaiken sen vaivan ja rahan menon arvoista kun naiset vain vittuilee, valittaa, vaatii ja nalkuttaa. Naiset kannattaa jättää ihan oman onnen nojaan ei niistä ole kuin haittaa
Paitsi pimpsukkaa niiltä joltakin olis välillä kiva saada.
Vierailija kirjoitti:
Noh. Naiset ottaa itseaan korkeammalta tasolta ihan joka paikassa. Se on sellainen ekosysteemi.
Kuten aloituksesta käy ilmi, myös tavismiehet eivät pidä elämää minkään arvoisena, jos kumppanina ei ole rotunainen. Toki osa heistä on valmis tyhjentämään pussit myös tavisnaiseen, jos sellainen näyttää vihreää valoa.
Mutta miksi tavisnainen tyytyisi toimimaan elävänä flesarina tavismiehelle, kun hän voi olla täysin samanlainen kapistus myös korkeamman tason miehelle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihme että masentaa, jos kuvittelet että elämä on (huom. monikossa) kauniita, hyväkroppaisia naisia ja seksiä :D
Suurimmalla osalla elävistä olennoista elämä on jokapäiväisen leivän hankintaa. Parittelu tapahtuu sitten sen kumppanin kanssa, kenet saa. Ja näitä on 1kpl. Iso osa ei saa sitäkään.
Munkit vaikuttavat erittäin tyytyväisiltä elämiinsä, vaikkeivat harrastele mitään seksejä. Voisiko tästä olla sulle suuntaviivaa, minkä tyyppistä elämää ja ajatuksia kannattaa alkaa edistämään onnellisuuden saavuttamiseksi?
Öööööh tunsin 2000-luvulla eli MSN Messengerin aikoina noita-akkamaisen ruman naisen, joka harmitteli sitä, miten "miehet kiihottuvat helposti" ja kertoi kerran, että "mies nuoli pílluani koko yön". Hän oli yksi rumimmista näkemistäni naisista ja eli jo silloin hyvin vilkasta (seksi)elämää. Itse taas olen miehenä edelle
Niin. Mies ja nainen ovat erilaisia organismeja ja parittelu on biologisesti naisille jopa hengenvaarallista. Voit sinäkin mutiloida kehoasi kemikaaleilla niinkuin naiset tekevät e-pillereillä. Syö vaikka ssri-lääkkeitä, ne vievät libidon kokonaan. Sitten elämäsi on kivaa kun eivät pallit pakota.
Naisia eivät pakota pallit. He tekevät tuota saadakseen hyväksyntää. Siis antavat siittää itseään hedelmättömästi kerta toisensa jälkeen lähes loputtomasti. Se ei ole tervettä eikä hyväksi naiselle.
Vierailija kirjoitti:
Mene thaimaaseen, niin saat edes hetken elää unelmaelämää.
Aika surullista jos miesten täytyy lähteä kaukomaille asti voidakseen larpata rikasta ja rakastettua, riistetyn globaalin etelän ja ihmiskaupan uhrien kustannuksella. Ei hetkeäkään uhrattu sen ajattelulle että ehkä siinä omassa unelmaelämän määrityksessä on jotain pielessä jos se pyörii pelkän rahan ja seksin ympärillä. Naiset kuitenkin onnistuvat tuntemaan onnellisuutta ilman miljoonia ja vastakkaisen sukupuolen läsnäoloakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi sinunkin lukea Raamatusta mikä tässä elämässä on oikeasti olennaista, niin et tuhlaisi aikaasi noiden maallisten asioiden kanssa säätämiseen ja voisit paremmin.
M37
Eikös siellä sanota että lisääntykää ja täyttäkää maa😅
Siinä se tärkein.
Maa on jo täytetty. Ei ole kolkkia, missä ihminen ei vaikuttaisi. No ehkä joku Siperia ja aavikot, mutta ei sellaisia jotka olisivat ihmiselämälle suotuisia tai edes siedettäviä.
Vierailija kirjoitti:
Raskasta on tietää, että ei tule koskaan olemaan itsestään huolehtivan naisen päiväuni. Ja kun vielä tietää, miten egosentristä naisten seksuaalisuus voi olla jopa niiden komeiden miesten kanssa. Yleensä silloin, kun joku nainen pitää seksistä todella paljon, hän ei julista rakastavansa miehiä, vaan kertoo opettavansa miehiä rakastamaan naisia ja yrittää tehdä itsestään kaiken keskipisteen. Eräskin haastateltu pornonainen sanoi, että kiihottavinta suuseksissä on kuvitella sitä, miten hän voisi vahingoittaa miestä siinä tilanteessa.
Jos olisi jättiläinen pornopeniksellä, tuuhealla tukalla ja komeilla kasvoilla, ehkä noita asioita miettisi vähemmän, kun olisi seksiä ja kunnioitusta ainakin jollain asteella ja voisi keksiä coping-keinoja käsitelläkseen naisten ei-ihailtavia puolia. Yksinäisellä miehellä ei ole muuta kuin tietoisuus naisten ylemmyydentunteesta ja siitä, miten pieni vähemmistö pyörittää haaremia ja ne haare
Tässä ap kuvaa todellisen unelmiensa kumppanin. Olen itsekin homo, siinä ei ole mitään pahaa.
Turha tuhlata elämäänsä vihaamalla toista sukupuolta, kun ei uskalla myöntää itselleen haluavansa sitä omaa. Nyt ruikutus pois ja Berliiniin klubeille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene thaimaaseen, niin saat edes hetken elää unelmaelämää.
Aika surullista jos miesten täytyy lähteä kaukomaille asti voidakseen larpata rikasta ja rakastettua, riistetyn globaalin etelän ja ihmiskaupan uhrien kustannuksella. Ei hetkeäkään uhrattu sen ajattelulle että ehkä siinä omassa unelmaelämän määrityksessä on jotain pielessä jos se pyörii pelkän rahan ja seksin ympärillä. Naiset kuitenkin onnistuvat tuntemaan onnellisuutta ilman miljoonia ja vastakkaisen sukupuolen läsnäoloakin.
Huono vertaus. Naisille romanttisen huomion saaminen on itsestäänselvyys.
MIES! HYVIÄ UUTISIA!
Olette naisten kanssa täysin samassa asemassa! Sinäkin voit saada seksiä miehen kanssa koska vaan! Jopa helpommin, kuin nainen. Lataa vain sovellus "grndr" ja valitse, kenen kanssa haluat alkaa panemaan. Panemisiin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene thaimaaseen, niin saat edes hetken elää unelmaelämää.
Aika surullista jos miesten täytyy lähteä kaukomaille asti voidakseen larpata rikasta ja rakastettua, riistetyn globaalin etelän ja ihmiskaupan uhrien kustannuksella. Ei hetkeäkään uhrattu sen ajattelulle että ehkä siinä omassa unelmaelämän määrityksessä on jotain pielessä jos se pyörii pelkän rahan ja seksin ympärillä. Naiset kuitenkin onnistuvat tuntemaan onnellisuutta ilman miljoonia ja vastakkaisen sukupuolen läsnäoloakin.
Huono vertaus. Naisille romanttisen huomion saaminen on itsestäänselvyys.
Pitäisikö sinun sitten ottaa vaikka vähän oppia, miten naiset sen tekevät, luovat tuon vastustamattoman vetovoiman. Katsella heitä tarkkaavaisesti ja alkaa matkimaan.
Vierailija kirjoitti:
Kauniin ja hyväkroppaisen naisen saa rahalla. 100e/h. Mies, joka toivoo hyväksyntää suomalaiselta naiselta ei voi koskaan olla onnellinen.
Niin se kuka on kaunis kenenkin mielestä ja millä tavalla on täysin makuasia. Saan Ilmaiseksi mun makuun olevilta naisilta. Vaikka en saisi niin ens seksistä maksaisi euroakaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei täällä ole mitään miehiä.
Täälä on😃
Tämähän se on, ulkonäön puutteita voi helposti kompensoida persoonallisuudella ja kivalla luonteella. Mutta jos on tylsä ja ikävä luonne niin silloin ollaankin jo paljon huonommassa jamassa.