Ruotsin kuningas vaatii tiukasti: "suomalaisten ruotsin kielen opiskelu jatkuu niin pitkään kuin mahdollista"
Ilmeisesti kuvittelee, että Suomi on edelleen Ruotsin siirtomaa? Ja kuningasta edustaa täällä RKP?
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Ei vaadi, toivoo ja se on ihan eri asia. Sitåpaitsi Suomo on viralliesti kaksikieleinen maa. Se on perustuslaissa määrätty, eikä sitä tulla koskaan poistamaan. Sitä ei kuningastkaan taida tietää.
Onko teillä Iig or eilla joku rullakytkin, josta kätevästi vaihdetaan VP N-palve linta, että saa ränkytettyä ylä- tai alanuolta tilanteen mukaan, vai miten tuo työ hoidetaan? Onko automaatiota minkä verran, joko tekoäly tekee?
Entä v i tu ttaa ko henki lökohtaisella tasolla miten paljon, että Suomessa motiivit opiskella teidän kieltänne ovat pitkälti perustuneet siihen, että päästään jyvälle teidän metkuistanne, kun taas Ruotsin kanssa siihen, että sieltä tulee tiukan paikan tullen apua, ja on hyvää yhteistyötä?
Ryccälä taas ei ole kehittynyt tsaarin ajoista mihinkään, kun ei oikeastaan ole kehittynyt pohjimmiltaan tuhansien vuosien takaisista ajoista mihinkään.
Miksei kuningas ole sitten itse opetellut suomea, jos kerran maiden välinen yhteistyö on niin tärkeää? Eikö kaiken järjen mukaan silloin myös ruotsalaisten kannattaisi opiskella suomea?
Taas meidän rakas knugen vauhdissa.
Täällä ruotsissahan lopetettiin 90 luvulla pakollinen armeija.
Kaipa toi kunkkumme miettii että hyvä jos bufferttimaan kansalaiset tulevaisuudessakin osaisivat ruotsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kuningas puhunut mitään ruotsin kielen opiskelusta. Toivoi vain, että yhteinen kieli jatkuu, koska siitä on hyötyä.Tässä ei ole kysymys mistään valta-asettelusta.
Ihmiselle ei ole koskaan haitallista, että osaa useita kieliä, päinvastoin.Lukutaito? Aloituksen lainausmerkkien välinen teksti on suora lainaus tuosta jutusta.
Heh. myös siinä lainausmerkkien ympärillä olevat sanat merkitsevät jotain. Toivomus ei ole tiukka vaatimus.
Vierailija kirjoitti:
Joku saa suurta iloa linkittämällä artikkeleita ja vääristelemällä niissä kirjoitettua rajusti.
Joku saa siitä ihan kuule palkkaa. Tosin arvottomina ruplina, mutta pakko se on jotain tehdä elääkseen ryz zänkin.
Säälittävää, että eivät edes yritä mitään järkevää.
Vierailija kirjoitti:
Miksei kuningas ole sitten itse opetellut suomea, jos kerran maiden välinen yhteistyö on niin tärkeää? Eikö kaiken järjen mukaan silloin myös ruotsalaisten kannattaisi opiskella suomea?
Niin, ei ole Ruotsissa edes suomenkielisille omia kouluja, yliopistoja alemmilla pisterajoilla jne. Eikä ole jokaisessa ruotsalaisen korkeakoulun tutkinnossa pakollista virkamiessuomea jne.
Palataanpa asiaan, kun nämä on kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Taas meidän rakas knugen vauhdissa.
Täällä ruotsissahan lopetettiin 90 luvulla pakollinen armeija.
Kaipa toi kunkkumme miettii että hyvä jos bufferttimaan kansalaiset tulevaisuudessakin osaisivat ruotsia.
Suomi on buffert venäjän ja ruotsin väliä.
Säälittävää puhua jostain Ruotsin antamasta avusta, kun käytännössä suomalaiset ovat puolustaneet Ruotsia monet vuosisadat ja mitä ollaan saatu vastineeksi? Esim. totuopit alempirotuisuudestamme ja perustuslain laatimisen yhteydessä ankara painostus, että ruotsin kieli sai virallisen aseman, jota sille ei alunperin pitänyt tulla. Päätös, josta olemme kärsineet yli sata vuotta ja maksaneet miljardeja.
Rys sill ä on niin paljon negatiivisia ennakkokäsityksiä suomalaisista, ja uusia kylvetään koko ajan.
Toki venäläiset osaa sellaista tietynlaista oveluutta pitää yllä toimissaan ja muka-imarrella, se on hyvin tyypillistä virallisissa yhteyksissä heille.
Vierailija kirjoitti:
Säälittävää puhua jostain Ruotsin antamasta avusta, kun käytännössä suomalaiset ovat puolustaneet Ruotsia monet vuosisadat ja mitä ollaan saatu vastineeksi? Esim. totuopit alempirotuisuudestamme ja perustuslain laatimisen yhteydessä ankara painostus, että ruotsin kieli sai virallisen aseman, jota sille ei alunperin pitänyt tulla. Päätös, josta olemme kärsineet yli sata vuotta ja maksaneet miljardeja.
Kuule, ette te siellä Pietarissa ole näistä kärsineet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei kuningas ole sitten itse opetellut suomea, jos kerran maiden välinen yhteistyö on niin tärkeää? Eikö kaiken järjen mukaan silloin myös ruotsalaisten kannattaisi opiskella suomea?
Niin, ei ole Ruotsissa edes suomenkielisille omia kouluja, yliopistoja alemmilla pisterajoilla jne. Eikä ole jokaisessa ruotsalaisen korkeakoulun tutkinnossa pakollista virkamiessuomea jne.
Palataanpa asiaan, kun nämä on kunnossa.
Niin, Ruotsin valtiollahan ei ole ollut muutamaan sataan vuoteen mitään sanaa suomalaisten yliopistojen opetuskieleen tai pisterajoihin. Ihan suomalaisten ylläpitämiä systeemejä nämä ovat.
Pitäisikö kaikki ruotsalaiset kurssittaa samoin suomenkieleen, en usko että suostuvat. ;)
Pakkoruotsittajien uusi taktiikka: leimataan kaikki pakkoruotsia kritisoivat ry**än kätyreiksi!
Aika paljonhan meitä iigoreita sitten on täällä Suomessa...
"Kolme neljäsosaa suomea äidinkielenään puhuvista kannattaa pakkoruotsista luopumista.
Tämä käy ilmi Åbo Akademin ja yhteistyöyliopistojen tuoreesta kyselytutkimuksesta, jolla selvitettiin asenteita ruotsinkieleen ja suomenruotsalaisuuteen."
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tutkimus-kolme-neljasosaa-suomenkie…
Silloin kun Suomi oli osa Ruotsia, siellä ei ollutkaan kun Seinähulluja Kuninkaita, jotka tapattivat Suomalaisia älyttömissä sodissaan.
Vierailija kirjoitti:
Pakkoruotsittajien uusi taktiikka: leimataan kaikki pakkoruotsia kritisoivat ry**än kätyreiksi!
Aika paljonhan meitä iigoreita sitten on täällä Suomessa...
"Kolme neljäsosaa suomea äidinkielenään puhuvista kannattaa pakkoruotsista luopumista.
Tämä käy ilmi Åbo Akademin ja yhteistyöyliopistojen tuoreesta kyselytutkimuksesta, jolla selvitettiin asenteita ruotsinkieleen ja suomenruotsalaisuuteen."
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tutkimus-kolme-neljasosaa-suomenkie…
Minäkin kannatan ruotsin kielen valinnaisuutta. En vain ymmärrä, miksi joka toinen tähän ketjuun kirjoittanut luulee, että tämä jotenkin nykyaikana liittyy Ruotsiin. Viimeistään vuodesta 1917 lähtien tästä asiasta on päätetty Suomen eduskunnassa, ei Tukholmassa.

Tämä on kyllä huvittavin ja naurettavin taktiikka pitkään aikaan. Kyllä Freudenthal, Retzius ja muut kolonialistiset ruotsalaiset ovat ihan itse suomalaisvihaansa levittäneet.
Heti sinä päivänä, kun suomesta tulee Ruotsin toinen virallinen kieli, alan vetreyttää ruotsintaitojani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakkoruotsittajien uusi taktiikka: leimataan kaikki pakkoruotsia kritisoivat ry**än kätyreiksi!
Aika paljonhan meitä iigoreita sitten on täällä Suomessa...
"Kolme neljäsosaa suomea äidinkielenään puhuvista kannattaa pakkoruotsista luopumista.
Tämä käy ilmi Åbo Akademin ja yhteistyöyliopistojen tuoreesta kyselytutkimuksesta, jolla selvitettiin asenteita ruotsinkieleen ja suomenruotsalaisuuteen."
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tutkimus-kolme-neljasosaa-suomenkie…
Minäkin kannatan ruotsin kielen valinnaisuutta. En vain ymmärrä, miksi joka toinen tähän ketjuun kirjoittanut luulee, että tämä jotenkin nykyaikana liittyy Ruotsiin. Viimeistään vuodesta 1917 lähtien tästä asiasta on päätetty Suomen eduskunnassa, ei Tukholmassa.
Kyllähän Ruotsista on painostettu Suomea kielipoliittisissa asioissa, RKP:llä on hyvin läheiset kytkökset Ruotsiin ja sieltä haetaan taustatukea pakkoruotsivaatimuksille.
Kun Finnair lopetti ruotsinkieliset kuulutukset, RKP oli heti kannellut ruotsalaismedioihin, vaikka tavallisia ruotsalaisia ei todellisuudessa voisi vähempää kiinnostaa suomalaisen lentoyhtiön kuulutukset.
"Kun Finnair lopetti ruotsinkieliset kuulutukset, RKP oli heti kannellut ruotsalaismedioihin, vaikka tavallisia ruotsalaisia ei todellisuudessa voisi vähempää kiinnostaa suomalaisen lentoyhtiön kuulutukset."
Ja RKP-ministeri selitti, että ruotsalaissijoittajat eivät enää tule Itä-Suomeen, jos lennoilla ei kuuluteta ruotsiksi. Ja huom: Finnair ei suinkaan lopettanut Ruotsiin suuntautuvilta lennoilta ruotsinkielisiä kuulutuksia.
Koko pätkä: "Kaarle XVI Kustaa kertoi SVT:n haastattelussa myös toivovansa, että suomalaisten ruotsin kielen opiskelu jatkuu niin pitkään kuin mahdollista."