IS Laura on harrastanut seksiä jo 7 vuotta varatun miehen kanssa jopa hän itse ihmettelee, miten vaimo ei huomaa tiettyjä merkkejä
Toisen naisen tunnustukset
Laura on ollut toinen nainen jo lähes seitsemän vuotta. Sinä aikana hänen uskonsa parisuhteisiin on rapautunut täysin. Pettäminen on Lauran mukaan yleisempää kuin moni haluaisi ajatella. Hän uskoo, että totuus voisi paljastua petetylle melko helposti jos tämä tajuaisi kiinnittää huomiota tiettyihin merkkeihin.
Totta kai Laurakin haluaisi oikean parisuhteen.
Toisaalta hän ei ole enää varma, pystyisikö sellaiseen.
Olen vakavasti miettinyt sitä, osaanko enää tämän jälkeen luottaa keneenkään, kun en enää nytkään taida luottaa. Olen nähnyt liikaa.
Laura on ollut suhteessa varattuun mieheen jo lähes 7 vuotta. Se, että salaisuus on pysynyt näin pitkään piilossa, on yllätys hänellekin.
Ei sen pitänyt alun alkaen edes olla mikään salaisuus. Sovittiin, että mies jättäisi kumppaninsa ja he olisivat avoimesti yhdessä.
Laura on harrastanut seksiä jo 7 vuotta varatun miehen kanssa jopa hän itse ihmettelee, miten vaimo ei huomaa tiettyjä merkkejä
Kommentit (145)
Taas yksi Laura jota on vedetty viikseen vuosi kausia ja kuvittele olevan se se ykkös nainen. Sitä saa, mitä tilaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä aina niin huvittavaa, kun se toinen nainen haukutaan ties miksi, mutta ei sitä miestä. Mieshän se suurin syyllinen on ja mies on se lort to.
Molemmat ovat lort toja, niin pettävä ukko kuin salarakaskin (tietäen että ukko on naimisissa)
Ei edelleenkään ole. Lort to on jakorasia, lut ka tms. Yhden miehen kanssa seksiä harrastava ei ole tuollainen. Paina se jo paksuun kalloosi.
Kalahtiko kalikka "salarakkaaseen" ;) Kyllä nainen, joka lähtee varatun miehen matkaan, on moraaliltaan köykäinen lort to joka ei ole petturiukkoa yhtään parempi
En ole salarakas. Olen sinkkunainen jolla ei ole suhdetta varattuun. Mä vain kerroin tosiasian. Te voitte kiukutella
L ort to tarkoittaa esimerkiksi: kevytkenkäistä tai siveetöntä naista, huonoa tai huonomaineista naista, joskus yleisesti "epämiellyttävää akkaa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti he ovat edes olleet keski-ikäisiä suhteen alkaessa. Ettei nainen sentään ole tuhlannut parhaita vuosiaan salasuhteeseen.
Mitähän ne naisen "parhaat vuodet" ovat? Ovatko ne menneet kun on ...miten vanha? Ajatellaanko, että vain nuori ja kaunis nainen on parhaissa vuosissa. Ja silloinhan ne miehet pettä
vätkin. niin mullekkin kävi. Mutta elän kai nyt parhaita vuosianai, tai elänyt jo kymmenisen vuotta. Pettäminen on mielessä kyllä, mutta silti. Miestäkin potuttaa ,,ja oikein sille, Maksoin potut pottuina.
Parhaat vuodet hankkia kantava parisuhde ja (halutessaan) lapsia on ennen keski-ikää. Tai tehdä jotain muuta, mutta jos nyt välttämättä haluaa kuluttaa vuosikausia toisena naisena, tekisin sen vasta yli nelikymppisenä enkä silloin, kun koko maailma on vielä auki. Mutta jutun mukaan tämä nainen on ollut tajuamatta niin monta asiaa, että tuskin on mitään raflaavaa saavuttanut muutenkaan.
Kullin himo saa naisen tekemään ihmeitä. Vaikka kyllä sille sitä kikkeliä muualtakin tulisi jos ei pysty elämään ilman säännöllistä saantia. Kuitenkin kun saa Laura kikkeliä säännöllisesti niin päättää pysyä salasuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä aina niin huvittavaa, kun se toinen nainen haukutaan ties miksi, mutta ei sitä miestä. Mieshän se suurin syyllinen on ja mies on se lort to.
Molemmat ovat lort toja, niin pettävä ukko kuin salarakaskin (tietäen että ukko on naimisissa)
Ei edelleenkään ole. Lort to on jakorasia, lut ka tms. Yhden miehen kanssa seksiä harrastava ei ole tuollainen. Paina se jo paksuun kalloosi.
Kalahtiko kalikka "salarakkaaseen" ;) Kyllä nainen, joka lähtee varatun miehen matkaan, on moraaliltaan köykäinen lort to joka ei ole petturiukkoa yhtään parempi
En ole salarakas. Olen sinkkunainen jolla ei ole suhdetta varattuun. Mä vain kerroin tosiasian. Te voitte kiukutella
Kaikki salarakkaat ovat moraalittomia lor toja ja tämä on fakta. Lor tot voivat kiukutella vaikka maailman tappiin, mutta se ei muuta tosiasiaa miksikään. Yhtä lor toja olette kuin petturiukot
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä aina niin huvittavaa, kun se toinen nainen haukutaan ties miksi, mutta ei sitä miestä. Mieshän se suurin syyllinen on ja mies on se lort to.
Molemmat ovat lort toja, niin pettävä ukko kuin salarakaskin (tietäen että ukko on naimisissa)
Ei edelleenkään ole. Lort to on jakorasia, lut ka tms. Yhden miehen kanssa seksiä harrastava ei ole tuollainen. Paina se jo paksuun kalloosi.
Vain moraaliton l u t k a panee varatun miehen kanssa, jos tietää että mies on varattu. Näin se vain menee, sori siitä
Miksi aina toinen nainen tuomitaan mutta ei pettäjää?
Vierailija kirjoitti:
Miksi aina toinen nainen tuomitaan mutta ei pettäjää?
Molempien teot on tuomittavia.
Olen 35v sinkkunainen, en halua vakituista suhdetta. Minulla on kaksikin rakastajaa, molemmat perhellisiä, jotka vierailevat luonani seksin vuoksi. Oli kolmaskin. Hän olisi halunnut erota vaimostaan ja vakituisempaa suhdetta kanssani. Sanoin ei kiitos ja lemppasin hänet. Suhteeni miehiin on pelkkää seksiä. Jos osaa homman saa käydä useammin. Huonojen kanssa suhteemme päättyy ensimmäiseen kertaan. Minä olen mieluummin suhteessa perheellisen kanssa sen vuoksi, että he eivät usein halua jäädä roikkumaan ja he eivät pyri omistamaan minua. Sori vaan, arvon rouvat. Joku varmaan ajattelee, että teen tätä rahan vuoksi. Ei en saa tästä muuta kuin nautintoa.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan toi ollenkaan.oikea juttu vai sepitetty sen pitkän ketjun perusteella, joka oli hiljattain täällä?
Tietenkin se on sepitetty.
"Lauralle" tiedoksi, että tapapettäjät eivät välitä lapsistaan; eiväthän he edes ehdi olla lastensa kanssa, kun kaikki aika menee työn ja hoitojen pyörittämisessä. Ja kyllä, hoitoja on aina useita yhtä aikaa.
Vaimo varmasti vähintään aavistaa jotain, mutta mies vakuuttelee, ettei mitään ole. Riitoja toki tulee, kun vaimo selvästi tietää, että jotain on pielessä, mutta toinen ei myönnä mitään. Silloin on helpointa vain olla ja jatkaa. Mieshän ei koskaan lopeta liittoa, useimmat eivät edes silloin kun jäävät kiinni. Eroaloite tulee siksi lähes aina naiselta.
Sitten kun Laura alkaa tosissaan miettimään normaalin parisuhteen perustamista niin ainakin minä miehenä kiertäisin aika kaukaa hänet.. olisi minulle aika todella iso red flag tollainen menneisyys..
Toivottavasti Laura ei anna paljaalla. Tuskin on ainoa ukkomiehen käyttämä reikä

Mistä sä voit tietää tuollaisen asian jos nainen ei sitä sulle kerro? Ei sitä naisen otsassa lue.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti Laura ei anna paljaalla. Tuskin on ainoa ukkomiehen käyttämä reikä
Miksi jotkut kuvittelee, että varatun kanssa suhteessa oleva panee monen kanssa? Mulla on seksisuhde varatun miehen kanssa eikä mulla ole ollut muita miehiä tämän lähes kahden vuoden aikana. Ei kiinnosta harrastaa seksiä muiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi aina toinen nainen tuomitaan mutta ei pettäjää?
Molemmat tietenkin tuomitaan moraalittomina. Pahempi on se avioliitossa oleva, mies tai nainen. Mutta tämä lehtijuttu kertoi toisesta naisesta joten keskitymme siihen. Tosin vaikuttaa ihmiseltä jolla saattaa olla jotain oppimisongelmia tms. Tai vähintään todella huono itsetunto.
Lukiko kukaan juttua, mitä merkkejä vaimo ei huomannut?
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ei välitä, vaikka tietäisi tai aavistaisi pettämisen, jos on parisuhteessa taloudellisten etujen tms. takia.
Avioliitto on aina ensisijaisesti taloudellinen sopimus, näin jo ihan lain silmissä. Ei laissa puhuta mitään siitä kuka panee ja ketä, ainoastaan aviopuolisoiden keskinäisistä taloudellisista suhteista. Muutenkin on ihan typerää erota vain siksi, jos toinen on sattunut harrastamaan seksiä jonkun kolmannen osapuolen kanssa. Entä sitten? Ei järvi soutamalla kulu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti he ovat edes olleet keski-ikäisiä suhteen alkaessa. Ettei nainen sentään ole tuhlannut parhaita vuosiaan salasuhteeseen.
Mitähän ne naisen "parhaat vuodet" ovat? Ovatko ne menneet kun on ...miten vanha? Ajatellaanko, että vain nuori ja kaunis nainen on parhaissa vuosissa. Ja silloinhan ne miehet pettä
vätkin. niin mullekkin kävi. Mutta elän kai nyt parhaita vuosianai, tai elänyt jo kymmenisen vuotta. Pettäminen on mielessä kyllä, mutta silti. Miestäkin potuttaa ,,ja oikein sille, Maksoin potut pottuina.
Parhaat vuodet hankkia kantava parisuhde ja (halutessaan) lapsia on ennen keski-ikää. Tai tehdä jotain muuta, mutta jos nyt välttämättä haluaa kuluttaa vuosikausia toisena naisena, tekisin sen vasta yli nelikymppisenä enkä silloin, kun koko maailma on vielä auki. Mutta jutun mukaan tämä nainen on ollut tajuamatta niin monta asiaa, että tuskin on mitään raflaavaa saavuttanut muutenkaan.
Juuri näin. Olen mies, ja minulla on salarakkaana eronnut keski-ikäinen nainen. Hän tietää, että en tule eroamaan koskaan ja on ihan tyytyväinen tilanteeseen, kun ei itsekään halua miestä nurkkiin varsinkin kun lapset ovat hänellä joka toinen viikko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ei välitä, vaikka tietäisi tai aavistaisi pettämisen, jos on parisuhteessa taloudellisten etujen tms. takia.
Avioliitto on aina ensisijaisesti taloudellinen sopimus, näin jo ihan lain silmissä. Ei laissa puhuta mitään siitä kuka panee ja ketä, ainoastaan aviopuolisoiden keskinäisistä taloudellisista suhteista. Muutenkin on ihan typerää erota vain siksi, jos toinen on sattunut harrastamaan seksiä jonkun kolmannen osapuolen kanssa. Entä sitten? Ei järvi soutamalla kulu.
Vai niin. Itsellä kyllä rakkaus oli se syy avioliittoon, ja siinä ei kyllä halua tulla pepetyksi. Lakiasiat on ihan kokonaan toinen juttu!