Mitkä ongelmat ovat tyypillisiä vanhoina äidiksi tulleille?

Mulle on kertonut, että lähempänä neljää kymppiä ekan lapsen saajat ovat väsyneempiä ja soittelevat sinne heille enemmän neuvoja kysyäkseen.



Mulle aina puhuu ihastelevaan sävyyn "meistä nuorista äideistä", jotka ovat jalat maassa, käyttävät maalaisjärkeä ja jaksavat hyvin arkea lasten kanssa. Tokihan se hyvältä tuntuu:) Eipä tule oikeastaan ikinä soiteltua sinne neuvolaan muuta kuin ihan peruskäyntejä varatessa. Oon 27 v ja kaksi alle 2-v lasta.

No ei hirveän vanhana mutta olen kiitollinen monista asioista mitä "kerkesin" tehdä ennen lasta. Miehen kanssa pitkä varma liitto ja asiat hyvin.



Kaikki on mennyt hyvin, tämä aika on ihanaa. Jaksan täysin ja lapsenmielisyyttä löytyy.



Luulen että jos olisin tullut äidiksi jo 5-8 vuotta sitten en osaisi olla tälläinen äiti kuin nyt olen. Kyllä sitä nyt osaa miettiä asioita vähän eri tavalla kuin silloin.



Ja neuvolaankaan ei ole tarvinnut soitella... ?

Ihmisen ikä on niin kovin suhteellista. Joskus vain on niin "vanha", että tietää kuinka toimia ja ymmärtää antaa muidenkin tehdä omat valintansa oman elämäntilanteensa mukaan.

...kun on Google ja Vauvan keskustelupalstat:)

SAin 3 ensimmäistä lasta 24 - 28 vuotiaana ja vuosi sitten neljännen 40-vuotiaana. Kyllä täytyy sanoa että nuorena jaksoi yövalvomiset paremmin.

Uskoisin kyllä, että niitä äitejä saa th.t autella enemmän jotka eivät ole hoitaneet koskaan lapsia ja joiden lähipiirissä ei ole ollut pienlapsiperheitä tai asiaan perehtynyttä turvaverkkoa. Myös äidit joilla ei ole muistikuvaa omien sisarusten hoitamisesta tarvinnevat enemmän neuvoja. Ehkä tämä kuitenkin on enemmän kokemus, kuin ikä kysymys.

Sain lapsen 38 vuotiaana ja se oli ihana todella kaivattu elämänmuutos. Synnytys ja imetys menivät luonnollisesti omalla painollaan ja todella hyvin.

Luin oppaita ja "harrastin" kaikkea lapseen liittyvää koska se oli ihanalla tavalla uutta ja virkistävää.

Viihdyin hyvin vauvan kanssa kotona, kun enää ei iltaisin ollut kiire minnekkään. Juhlia ja matkoja olin ehtinyt jo kokea ihan riittämiin.



Töissä ovat isommat projektit vaihtuivat äippäloman jälkeen pienempiin, mutta uskon että pääsen myöhemmin taas vauhtiin, enkä oikeastaan kaipaa nyt liikaa työstressiä.

Yli 40-vuotiaana alkaa tiedostaa oman kuolevaisuutensa ja huoli omasta terveydestä ja jaksamisesta kasvaa. Mutta sehän vain motivoi kuntoilemaan ja pitämän itsestään huolta. Eli elämän laatu paranee.

Isovanhemmat alkavat sairastella ja ehkä jo kuollakin. Se on surullista. Meidän lasta isovanhemmat ovat silti ehtineet helliä enemmän kuin tarpeeksi ja heille lapsenlapsesta huolehtiminen tuo tarkoitusta elämään.

Sain eka lapsen 28-vuotiaana ja valvominen tuotti ongelmia. Kuopuksen (viidennen lapsen) sain 42-vuotiaana, jolloin jaksoin yövalvomiset paljon paremmin kuin ekan kanssa.