Mistä asiasta elämässäsi olet katkera?

Kaiken kokemani jälkeen, niin en enää pysty sosiaalisuuteen enkä olemaan ihmisten kanssa. Tavallaan kyllä viihdynkin yksin. Se on äärimmäisen helpottavaa. Välillä olisi kiva, jos olisi joku, jonka kanssa voisi vähän halata. Mutta en uskalla ottaa sellaista riskiä. Sitten taas tulisi valtava pettymys. Olen aika ehjä nykyään. En enää halua rikkoutua. Sitten taas aloittaa eheytyminen uudestaan. 

Ex-vaimo valehteli, petti ja rikkoi perheen. Oli kyllä varaa valita ja valitsin sitten sen absoluuttisen paskan :(

En jaksa olla katkera, se on ajanhukkaa. Sillehän ei voi yhtään mitään, onko syntynyt vaikkapa rikkaaseen vai köyhään sukuun, mihin aikaan ja paikkaan, onko saanut terveet geenit yms. Toki joitakin valintoja olen harmitellut ja toivonut, että olisi osannut valita paremmin. Mutta menneitä on turha märehtiä, nyt eletään tätä hetkeä ja yritetään tehdä se, mitä näillä ehdoilla pystyy tekemään.

Annoin miehen hoitaa perheen raha-asiat. Syystäkin ex.

Olin lastenhoitoalalla töissä. Töissä alettiin ihmettelemään sitä, että miksen tee omia lapsia. Että olenko edes sopiva hoitamaan lapsia, kun en tee omia lapsia. Tavallaan minua alettiin syömään töistä pois. Ne, joilla oli lapsia, niin pitivät itseään muka parempina hoitajina. Samaan aikaan parisuhteeni loppui. Olen aseksuaali, niin eihän homma pidemmän päälle onnistu. Lähdin pois työpaikasta ja parisuhteesta ja jätin yhteisen autommekin miehelle. En alkanut siitä tappelemaan. Menetin samaan aikaan työn ja parisuhteen. Vaihdoin paikkakuntaa. Aloitin uuden elämän. Opiskelin uuden ammatin. Nyt työssä eri alalla. Oma asunto ja työpaikka. Asiat ihan hyvin nyt. Välillä tulee aina entisestä elämästä katkeruus mieleen. Ikinä en enää mene hoitoalalla töihin enkä ala kenenkään kanssa parisuhteeseen. 

Jos mä miettisin kaiken aikaa noin jonninjoutavia asioita niin todennäköisesti kuolisin nälkään.

Katkeruus on alkeellisten egoistien harrastus. 

Miksi ajattelet, että minäkin olisin sinun laillasi katkera pikkuasioista. Päinvastoin, olen onnellinen ja itsenäinen ihminen.

Olen aina tykännyt omista kasvoistani ja hampaistani. Niitä on kehuttukin kauniiksi. Ovat oikeastaan ainoat asiat, mitkä ovat elämässäni olleet hyvin. Niin nekin vietiin. Kaaduin liukkaalla, lensin portaista kadulle. Kasvojani jouduttiin tikkaamaan kahdesta eri kohdasta. Ja kaksi hammasta meni halki. Hampaat korjattu. Vain läheltä näkee rajan. Kasvoissa arvet ikuisesti. Ehkä vaalenevat jonkun verran. 

Katkeruus on ihan inhimillinen tunne. Arvostan, että kokee katkeruutta ja on rehellinen.. Ihanaa, ihanaa lässytys on kamalaa. 

Olen katkera siitä, että ihmiset eivät aidosti pidä minusta, koska olen vain niin paska ihminen. En ymmärrä mikä olemisessani on vikana. 

Minua on aina haukuttu ja syyttä suotta. Töissä haukuttiin, vaikka olin ahkerampi kuin monet muut. Ex avomieheni haukkui, vaikka oli itse laiskempi kuin minä. Lapsuuden perheessäni on minua aina haukuttu. Vaikka sisarukseni ovat saamattomampia kuin minä. Nykyään olenkin aina vaan yksin. Teen töitä ja vapaa-aikana olen yksin. 

Vierailija kirjoitti:

En jaksa olla katkera, se on ajanhukkaa. Sillehän ei voi yhtään mitään, onko syntynyt vaikkapa rikkaaseen vai köyhään sukuun, mihin aikaan ja paikkaan, onko saanut terveet geenit yms. Toki joitakin valintoja olen harmitellut ja toivonut, että olisi osannut valita paremmin. Mutta menneitä on turha märehtiä, nyt eletään tätä hetkeä ja yritetään tehdä se, mitä näillä ehdoilla pystyy tekemään.

Se katkeruus on tunne, joka iskee biologisesti päälle tai sitten ei. Sen voi toki yrittää myös kieltää ja tunkea johonkin henkiseen laatikkoon (ei johda hyvään lopputulokseen). Se kokeeko katkeruutta vai ei, ei ole siis mikään moraalinen epäonnistuminen tai onnistuminen. Omille tunteilleen kun ei juuri mitään voi.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudesta olen katkera ja lapsuusajan lihavuudesta, koska paino on ollut koko elämäni suurin kärsimys. Tämäkin olisi voitu välttää oikeilla huolehtivilla vanhemmilla. 

Tätä olen opettajana monesti ajatellut: että tajuavatko lihavat vanhemmat, jotka siirtävät huonot ruokatapansa lapselleen, mitä aiheuttavat. Lapsella ei ole mahdollisuutta valita.

Olen katkera siitä, että alakoulun koulukiusaaja pilasi lapseni elämää. Laitoin kouluun iloisen seitsemänvuotiaan ja vuoden jälkeen hän oli arkiintunut ja muihin epäluuloisesti suhtautuva pikkupoika. Rehtori salaili kiusaamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomeen syntymisestä.

Niin, ne kaikki muut maailman maat ovat niitä ihania onneloita.

 

Nykytiedon valossa menisin esimerkiksi vaikka Hollantiin, Kanadaan tai Australiaan paljon mieluummin kuin syntyisin tänne. Ei Suomi ole mikään maailman kehityksen huippukohta, vaan tympeä takapajuinen Impivaara täynnä vähä-älyisiä ihmisiä jotka vielä rehvastelevat ja ylpeilevät sillä vähä-älyisyydellään kuin se olisi jokin suurikin kovan jätkän merkki.

Ulosteinen ilmasto, samanlainen asenneilmasto, silkkaa pahantahtoisuutta tekemällä tehty lähestyvä konkurssi ja aivan liian suuri läheisyys Venäjään tekevät tästä Itä-Eurooppalaisesta puonlävestä lähinnä enää painajaisen asua.

Suomi on 20 vuodessa muuttunut

Syypää on Kokoomus.

Jep ja kokoomuksen mamuttama Suomi.

Pakkoliitosta.

Koen katkeruutta, kun ympärilläni on yli 50-kymppisiä joiden molemmat vanhemmat ovat vielä elossa ja itsenäisiä. Itse 30v ja omani ovat jo n. 75v ja voivat kuolla hetkenä minä hyvänsä. Oon kantanut heidän terveydestäään ja iästään koko nuoruuteni ihan hirveää huolta. Ei oo vertaistukea saatavilla, kun kerron tästä niin mua katsotaan vaan ihan ihmeissään vinoon, että miten voivat muka olla niin vanhoja. Musta tuntuu että elämä on yhtä vanhuutta ja kuolemista vaan, kun isovanhemmatkin kuoli minulle tietysti nuorena ja muitakin sukulaisia. 

Siitä on mun muija oli syönyt mun eines makaroonilaatikon salaa.

Täyty myöntää että alan vähitellen olla kypsä vauva-palstan provoihin, eikö niitä oikeasti haluta aisoihin.