Mistä asiasta elämässäsi olet katkera?

Kun ei ole täytekakkua ;(

Vierailija kirjoitti:

Tuhlasin noin 20 vuotta elämästäni ryypäten ja huumeita vetäen.

Ota hyvänä oppina ja nauti uudesta elämästä.

En mistään, jottei tarvitse vanhana olla katkera siitä, että pilasi katkeruudella oman elämänsä, jossa, vaikeuksista huolimatta, oli paljon hyvää, jolle rakentaa tyydyttävää elämää.

En enää oikeastaan mistään. Ikä on auttanut. Nuorempana katkeroitti köyhä ja alkoholistinen lapsuus luuserivanhempinenn, joka söi monia mahdollisuudet pois, itsetunnosta puhumattakaan. Mutta se on mennyttä se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuhlasin noin 20 vuotta elämästäni ryypäten ja huumeita vetäen.

Ota hyvänä oppina ja nauti uudesta elämästä.

Mieluummin alkaa uudelleen vetää, niin nauttii elämästä. 

Siitä että kärsimme miehen kanssa 1990-luvun lamassa. Olimme ainoat omassa lähipiirissä jotka siitä kärsivät ja lähipiirissä oli monta todella vahingoniloista. Kukaan lähipiiristä ei edes omat vakavaraiset vanhemmat auttaneet. Katkeruus jäi mieleen ja olen siitä lähtien ollut huomattavasti entistä huonompi ihminen. 

En pääse eläkkeelle 60 v. Tuskin saan eläkettä työvuosista huolimatta.

Siitä etten saanut koskaan haluamiani seksuaalikokemuksia ihan oikean kumppanin kanssa. Autismin kirjo ja mt-ongelmat pitivät tästä ensisijaisesti huolen. Mutta nyt iäkkäämpänä olen myös karmean selvillä siitä kuinka vähän toisiin ihmisiin voi oikeasti luottaa ja kuinka pienestä se puoliso heittää sinut junan alle. Tämä on johtanut siihen etten enää aio laittaa mitään likoon, enkä muutenkaan enää pysty lähestymään ketään, kun on nyt 100% varmaa että siellä toisella puolella on vain pahantahtoinen petturi.

40-vuotias (M) täällä. Lähdin Suomesta 25-vuotiaana opintojen jälkeen. Jos jostain olen katkera, niin siitä etten lähtenyt aikaisemmin. Sitä kateutta ja katkeruutta mitä sai kokea nuorena aikuisena, sekä opiskelijaelämässä että myös ensimmäisten "oikeiden" töiden kautta Suomessa oli häpeällistä. Onneksi lähdin - sääli etten lähtenyt aikaisemmin.

Vierailija kirjoitti:

Siitä, että vihervassarit saavat tehdä mitä vain ilman seurauksia ja viranomaisten puuttumista niiden tekemisiin millään lailla.

Pää kiinni! Ketään ei kiinnosta sun pumpulielämälänkytys.

Minä olen katkera väkivaltaisesta faijasta. Kopitti minua semmoisessa pimeässä kopissa missä säilytettiin haulikkoa, tämä meidän mökillä. Ja aina vain jos hänellä itsellä oli vihanhallinnassa vajetta sillä hetkellä, jossain muussa perheessä tilanteet olisi hoidettu täysin eri tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomeen syntymisestä.

Niin, ne kaikki muut maailman maat ovat niitä ihania onneloita.

 

Nykytiedon valossa menisin esimerkiksi vaikka Hollantiin, Kanadaan tai Australiaan paljon mieluummin kuin syntyisin tänne. Ei Suomi ole mikään maailman kehityksen huippukohta, vaan tympeä takapajuinen Impivaara täynnä vähä-älyisiä ihmisiä jotka vielä rehvastelevat ja ylpeilevät sillä vähä-älyisyydellään kuin se olisi jokin suurikin kovan jätkän merkki.

Ulosteinen ilmasto, samanlainen asenneilmasto, silkkaa pahantahtoisuutta tekemällä tehty lähestyvä konkurssi ja aivan liian suuri läheisyys Venäjään tekevät tästä Itä-Eurooppalaisesta puonlävestä lähinnä enää painajaisen asua.

Siitä että jouduin lopettamaan opinnot rahanpuutteen takia. Ensin pienipalkkasessa työssä ja nyt työttömänä.

Siitä, että en saanut lapsena autismi + MBD/ADHD-diagnoosia ja jouduin aikuisena taistelemaan yli 10 vuotta saadakseni apua. Ja minua ei meinattu uskoa millään ja vihjailtiin, että olen vaan ruinaamassa stimulantteja: "Eihän sulla voi olla mitään kun et käytä huumeita, olet työelämässä ja naimisissa." "*haukotus* No se ADHD on nyt naisilla muotia."

Mulla on ollut koko elämän ajan tarkkaavaisuuden, tunteiden säätelyn ja aistien kanssa pulmia, mulle oltiin antamassa MBD-diagnoosia + sen myötä toimintaterapiaa jo 90-luvun lopulla, mutta vanhemmat estivät sen. En tiedä olenko katkera heille vai psykiatreille, jotka jostain syystä alistuivat vanhempieni tahtoon. Vanhemmat häpesivät minua ja sain jatkuvasti kuulla olevani heille ja koko suvulle taakka. Asuttiin pikkupaikkakunnalla ja varsinkin äitini elämänohje oli se, että pitää olla koko ajan varpaillaan ja murehtia mitä muut sinusta ajattelevat. Samalla hän usein valitti, että inhoaa elämäänsä ja työtänsä ko. paikkakunnalla. 

Olin luultavasti diagnosoimattomien ADHD-ihmisten lapsi. Mielestäni ADHD-ihmisten ei pitäisi lisääntyä ja itse sellaisena + autistina uskallan sanoa tämän tosiasian.

Olen hieman katkera siitä että en saanut hyvää puolisoa ja onnellista avioliittoa. Mentiin naimisiin, saatiin ihanat lapset ja elämä meni taloudellisesti hyvin.

Silti mies oli ilkeä eikä arvostanut minua, vaikka olin kiltti, ahkera ja kaunis vaimo. Sitten jätin hänet ja olen ollut onnellisempi. Silti olisin halunnut sen pitkän liiton lasten isän kanssa.

Nyt olisi miesehdokkaita joka sormelle mutta en taida enää uskoa rakkauteen omalla kohdallani.

- N42

Kyllä kai tämä lapsettomuus ja peheettömyys jyrsii sielua eniten. Vielä olis teoreettiset mahdollisuudet saada ydinperhe järkevässä iässä vaikka oon jo ehkä myöhässä.

M47

Psta vanhemmista.

Vierailija kirjoitti:

40-vuotias (M) täällä. Lähdin Suomesta 25-vuotiaana opintojen jälkeen. Jos jostain olen katkera, niin siitä etten lähtenyt aikaisemmin. Sitä kateutta ja katkeruutta mitä sai kokea nuorena aikuisena, sekä opiskelijaelämässä että myös ensimmäisten "oikeiden" töiden kautta Suomessa oli häpeällistä. Onneksi lähdin - sääli etten lähtenyt aikaisemmin.

Mistä löysit onnesi ja millaisilla papereilla sinne pääsisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma saamattomuus ja pelko asioita kohtaan jotka voivat tapahtua tai jäädä tapahtumatta. Opiskelin ammatin, en tykännyt siitä, jumituin työpaikkaan jossa ei ole mitään mahdollisuuksia edetä eteenpäin. Ikää kohta 40 ja en uskalla edes ottaa riskiä opiskella uutta ammattia yleisen huonon työllistymistilanteen vuoksi. Pelkään myös että mahdolliset työnantajat pitävät minua liian vanhana jos valmistuisin uuteen ammattiin 3-4 vuoden jälkeen.

Noni jes, eli sen sijaan että olisit 45v motivoitunut uuden alan osaaja, jolla vanha työkokemus ja ala varasuunnitelmana, tulet olemaan 45v onneton. 

 

Huono työmarkkinatilanne menee ohi. Elät vain kerran, älä kidu. Reppu selkään ja asian ääreen, yrittämättä olemisella tienaat vain katumusta.

Riippuu alasta ja asuinpaikasta. Joillain aloilla ei palkata yli 30-vuotiaita. Ikärasismia, mutta kukaan ei puutu.

Vierailija kirjoitti:

40-vuotias (M) täällä. Lähdin Suomesta 25-vuotiaana opintojen jälkeen. Jos jostain olen katkera, niin siitä etten lähtenyt aikaisemmin. Sitä kateutta ja katkeruutta mitä sai kokea nuorena aikuisena, sekä opiskelijaelämässä että myös ensimmäisten "oikeiden" töiden kautta Suomessa oli häpeällistä. Onneksi lähdin - sääli etten lähtenyt aikaisemmin.

Miksi kirjoittelet vielä 15 vuodenkin jälkeen suomalaisella vauvapalstalla, jos tämä oli niin kauhea paikka? Luulisi, että tuossa ajassa olisi jo niin täysin kotiutunut sinne muualle, ettei suomalaisten jutut paljon kiinnostele. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomeen syntymisestä.

Niin, ne kaikki muut maailman maat ovat niitä ihania onneloita.

 

Nykytiedon valossa menisin esimerkiksi vaikka Hollantiin, Kanadaan tai Australiaan paljon mieluummin kuin syntyisin tänne. Ei Suomi ole mikään maailman kehityksen huippukohta, vaan tympeä takapajuinen Impivaara täynnä vähä-älyisiä ihmisiä jotka vielä rehvastelevat ja ylpeilevät sillä vähä-älyisyydellään kuin se olisi jokin suurikin kovan jätkän merkki.

Ulosteinen ilmasto, samanlainen asenneilmasto, silkkaa pahantahtoisuutta tekemällä tehty lähestyvä konkurssi ja aivan liian suuri läheisyys Venäjään tekevät tästä Itä-Eurooppalaisesta puonlävestä lähinnä enää painajaisen asua.

Suomi on 20 vuodessa muuttunut järkyttävällä tavalla.