Sinä joka jäät aina ulkopuoliseksi, millainen olet?

En haluaisikaan mölytä suuna päänä tai jorista yksityiselämästäni saatikka muiden. Haluan kuulla mitä muillakin on sanottavana. En ole kaikkitietävä isosuu.

On todella surullista, että monet ulkopuolella jääneet ovat kilttejä ihmisiä. Voisi kuvitella asian olevan päinvastaista. Olen muuten huomannut, että suomalaisilla on todella huono maku ihmisten suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten paljon te syrjään jäävät teette itse aloitteita (mennäänkö porukalla katsomaan 100 litraa sahtia, lähdetkö lounaalle työpaikan ruokalaan, mennäänkö kokeilemaan uusia kuntoportaita joku päivä, haluaisitteko tulla lastesi kanssa meille - lapset voisivat leikkiä ja me aikuiset juoda kahvit, olen koirani kanssa koirapuistossa lauantaina kello 11 jos satut olemaan koirasi kanssa samoilla kulmilla siihen aikaan).

Jokuhan aina jotain tapaamista tai tapahtumaa ehdottaa. Miksi se et olisi sinä? Perusta oma ryhmäsi. 

Olen yrittänyt muutaman kerran. Kukaan ei tullut.

 

Oletko siis kysynyt suoraan joiltakin ihmisiltä, vai heittänyt vain johonkin yleisesti, että josko jotakuta kiinnostaisi? Kutsu, joita ei ole suunnattu suoraan kenellekään, jäävät usein kokonaan huomiotta. Ellei kutsuja ole joku todella kiinnostava ja suosittu henkilö. Itse ajattelen niistä aina, ettei minua sinne oikeasti odoteta. Mutta suorista kysymyksistä yleensä ilahdun ja lähden mukaan, ellei erityistä kiirettä ole.

Me työpaikan hyljeksityt perustimme oman porukan. Pyysin muita maan hiljaisia kahvitauolle. Sitten satuimme puhumaan jääkiekosta ja moni seurasi mm-pelejä. Pyysin heitä meille katsomaan peliä. Moni tuli ja oli oikein kivaa. Perustettiin tapaamista varten whatsup-ryhmä. Siellä viestitellään nyt kaikkea muutakin ja välillä saadaan järjestettyä kivaa tekemistä, tavataan kaupungilla, käydään elokuvissa ja käydään syömässä ym.

Introvertti, kasvosokea(en oli muistamaan helposti ihmisiä).

Elämäni pyörii melko pitkälle harrasteideni ympärillä.

Olen rehellinen ja kiltti.

Olen aina tuntenut itseni ulkopuoliseksi, 10v palkkatyöuran aikana ystävystyin yhden työkaverin kanssa niin, että olen ollut hänen kanssaan vapaa-ajalla tekemisissä. Hän on muuten aikalailla kaltaiseni...

Nykyään olen elinkeinonharjoittaja yksinäisellä alalla ja kärsin yksinäisyydestä. Minulla on perhe, mutta ei ystäviä kodin ulkopuolella.

t: Mies 53v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko persoonallisuustyyppiä INFJ, lapsesta asti ollut ulkopuolinen olo.

Itse olen myös INFJ ja aina ollut outolintu. Lapsena kiusattu, aikuisena vaan rauhaan jätetty. Mitä olen persoonallisuustyypeistä lukenut, tämä on nykymaailmaan se paskin tyyppi, koska nykymaailma arvostaa aivan päinvastaista ihmistä. Ekstroverttiyttä arvostetaan, mutta INFJ on introvertti. Tosiasioihin luottamista arvostetaan, mutta INFJ on intuitioon luottava. Ajattelua arvostetaan, mutta INFJ on ensisijaisesti tunneihminen. Spontaaniutta ja jatkuvaan muutokseen sopeutumista arvostetaan, mutta INFJ:n J tarkoittaa tietyllä tavalla jäykkää, huonosti sopeutuvaa ja rutiineja rakastavaa. Olemme kerta kaikkiaan epäcooleja ihmisiä nykyaikaan. Se suurin vahvuus intuitio ei sekään juuri pääse nykyajassa loistamaan, ellei sitten ole joku terapeutti tms. ammatiltaan - useimmissa ammateissa intuitio täytyy vaan työntää

Itse olen INFP ja tunnistan itseni tästä ketjusta hyvin vahvasti. Se että olen prospecting enkä judging on kai pelastanut minut työelämässä. Muuten sitten olenkin eristäytynyt ja yksinäinen. 

Se ulkopuolisuuden tunne on ollut aina läsnä. Nuorempana vielä oli kyllä kavereita mutta aina kun porukalla oltiin oli vaan se joku tunne että en kuulu silti joukkoon.

Olen mitä todennäköisemmin adhd ja autistisia piirteitä löytyy myös sen verran että sosiaalisissa tilanteissa olen välillä kömpelö. 

Olen empaattinen ja tarkoitan hyvää mutta myös väliin kovaääninen ja omaan monen makuun liian oudon ja roisin huumorin. 

Olen aito enkä osaa esittää missään porukassa muuta kuin olen jonka vuoksi etenkin osa muista naisista ei voi sietää minua. 

 

Nykyään olen jo oppinut vähän miettimään mitä sanon, mutta en vain jaksa esittää mitään. Tämä karsii porukkaa. Tylsistyn myös jos pitäisi pelata jotain naisten pelejä , viihdyn mieluummin miesporukoissa. 

En jaksa myöskään mielistellä ketään ja olen aina mennyt omaa polkua, pukeutunut ja meikannut näyttävästi joka myös tuntuu harmittavan joitakin ihmisiä. 

Mä oon ruma kasvoista ja siksi häpeän itseäni. En oikein edes tykkää käydä missään ihmisten ilmoilla ja varmaan se mun varautuneisuus paistaa muutenkin kilometrin päähän. Luonteeltani olen kiltti. Väsyn helposti sosiaalisissa tilanteissa ja tarvitsen paljon omaa aikaa. Taidan olla aika hemmetin tylsää seuraa, en minäkään itseäni mihinkään pyytäisi, jos olisin joku muu. 

Herkkä, intuitiivinen, älykäs, ystävällinen, empaattinen ja kaikin puolin parempi.

Haluaisin, että työpaikoilla johtajat olisivat rauhallisia, kuuntelevia, empaattisia, määrätietoisi, iloisia ja harkitusti puhuvia ihmisiä. Mutta aina valitaan ne eniten itseään esille työntävät suurisuun. Kun eihän tuo hiljainen osaa eikä tiedä mitään.

Moni kuvailee itseään sanalla kiltti. Minä taas en, vaan olen mm. ujo, hiljainen, nöyrä, auttavainen, myöntyväinen ja rauhallinen. Minusta kiltimpää olisi olla omista tarpeistaan, tunteistaan ja ajatuksistaan avoimempi. En pidä kilttinä sitä, että muut joutuvat arvuuttelemaan mitä mieltä oikeasti olen. Olenko esim. arka, välinpitämätön vai peräti leuhka. Kilttiä olisi myös kantaa oma vastuunsa vuorovaikutustilanteen sujumisesta, huomioida kaikkia ja tehdä heidän olonsa mahdollisimman mukavaksi. Minä en ole sellainen, kun pysyn mieluummin syrjemmässä ja olen tyytyväinen, jos kaikki eivät niin kiinnitä huomiota. En minä siis tuhma tai ilkeäkään ole, mutta en mielestäni myöskään varsinaisesti kiltti.

Miten esim. voidaan palkata ihminen työhön, joka ei edes osaa tervehtiä kollegojaan? 

Olen lapsesta asti ollut ujo.

Olen koko elämäni jäänyt erityisesti niiden naisten jalkoihin jolla on tulinen temperamentti ja ovat äänekkäitä.

Minä olen se hiljainen hissukka joka ei uskalla sanoa mielipidettään ääneen ja olen huomaamaton.

En nyt aina jää ulkopuoliseksi, mutta ei sopivien ryhmien / kavereiden löytäminen ole minulle itsestään selvää. Saan suuni auki, mutta olen hieman hiljainen, rauhallinen ja hitaasti lämpiävä. Pyrin välttämään pahan puhumista toisista. Minua kuvataan usein lempeäksi, empaattiseksi ja huumorintajuiseksi. Toisten mukaan olen myös ikäistäni nuoremman näköinen. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen INFP ja tunnistan itseni tästä ketjusta hyvin vahvasti. Se että olen prospecting enkä judging on kai pelastanut minut työelämässä. Muuten sitten olenkin eristäytynyt ja yksinäinen. 

Sama täällä. Ja olen samoilla linjoilla myös siitä, että varsinkin työssäni tuo viimeinen kirjain on ollut avuksi. 

Vierailija kirjoitti:

Tätä olen pohtinut koko elämän. Olen tullut siihen tulokseen, että ei se ole ulkonäkö tai oikeastaan luonnekaan, vaan jokin energia minussa saa tämän aikaan. En ole varma onko se hyvä energia vai huono, täytyy pohtia tätä lisää.

Mielestäni olet oikeassa. Tässä ketjussa suurin osa kuvailee itseään sanoilla hiljainen, kiltti, tylsä jne. Sitten on tämä toinen, ehkä hieman autistinen tai muuten erilainen tyyppi, joka ei istu tuohon samaan kaavaan. Kuulun itsekin tähän jälkimmäiseen ja olen todennut, että ihmiset jollain tavalla pelkäävät minua, naiset varsinkin. Harvat naiset pitävät minusta ja heissä on itsessäänkin jotain erilaista energiaa. Miehet useinkin pitävät ja siitähän taas naiset ei tykkää. 

Sitä en ymmärrä, miksei hiljaisia ja tylsiä oteta mukaan porukkaan. Itse kyllä yritän aina huomioida heidätkin. Tietysti se on joskus vaikeaa, jos ryhmä on iso eikä huomaa, että joku jää sivuun. Kahden kesken en kuitenkaan halua heidän kanssaan olla, kun otan jotenkin koko tilanteen vastuulleni ja väsyn, kun yritän viihdyttää sitä hiljaista ja tylsää. Luulen, että sillä on tylsää, ellen koko ajan viihdytä. Kauhean uuvuttavaa minulle ja heille olen sitten varmaan rasittava puliseva adhd. :D 

Vierailija kirjoitti:

Monet eivät löydä samaustumispintaa kanssani. Olen kokenut paljon monenlaista, tietoa on monista asioista ja otan myös mielelläni selvää ennemmin kuin jäisin tuleen makaamaan. Tämä usein antaa monille sen käsityksen että olen päässyt helpolla ja saan kaiken toimimaan sormia napsauttamalla.

Edellä mainittua helpolla päässeen mielikuvaa ruokkii se, että olen ihan nätti- sellainen naapurintyttömäinen ja itsevarma, johon miehet sitten ihastuvat herkästi. Miesten kanssa olen monesti hyvä kaveri mutta naiset pitävät minua uhkana.

Ehkä olen vähän naiivi, en näe sitä miesten minuun ihastumista kuin vasta viiveellä- olen ystävällinen ja juttelen esim harrastuksessa miestenkin kanssa- naiset sitten ehkä luulevat että ruokin miesten ihastumisia tarkoituksella.

En mahda sille mitään että en näe sitä itse ja olen aina ihan vaan oma itseni- eli ystävällinen.

Uudessa työpaikassakin ihmettelin miksi useampi nainen ol

Tässäkin on paljon tuttua. Olen ajatellut, että haluan jatkossa sellaisia ystäviä, joilla on todella aidosti hyvä itsetunto ja -tuntemus. Ettei tarvitse pienentää itseään tai muuttua tullakseen hyväksytyksi, muiden huonon itsetunnon vuoksi. Ja siksikin, ettei tarvitse enää koskaan tulla heikkoitsetuntoisten naisten selkäänpuukottamaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Kahden kesken en kuitenkaan halua heidän kanssaan olla, kun otan jotenkin koko tilanteen vastuulleni ja väsyn, kun yritän viihdyttää sitä hiljaista ja tylsää. Luulen, että sillä on tylsää, ellen koko ajan viihdytä. Kauhean uuvuttavaa minulle ja heille olen sitten varmaan rasittava puliseva adhd. :D 

Minä hiljaisena voin todeta, että työvuorossa olen usein tosi mielelläni pulisevan adhd:n kanssa. Hän pitää tunnelman yllä, temmon päällä ja minutkin hereillä. Eli luultavasti tosiaan juuri kuten sanoit, hän väsyy siitä. Sitten taas vapaa-ajalla hakeudun mieluummin enemmän omanlaiseeni seuraan. Niin että voidaan olla välillä pidempikin tovi ihan hiljaa, ilman että kumpikaan kiusaantuu. Isommassa porukassa on ihan kiva kun on joka sorttia. Samoin toki työpaikalla erilaisten ihmisten olemassaolo on rikkaus.

Kaikkia meitä tarvitaan, kaikista joku tykkää ja kaikki me jossain tilanteessa jotakuta ärsytämme.

Vierailija kirjoitti:

Suora, rehellinen, keskivertoa ehkä terävämpi (ei tarkoita nyt kirjaviisasta tai älykköä), oletettavasti kirjolla ( ei diagnoosia kylläkään). En yritä miellyttää ketään, heitän ronskiakin huumoria, en toimi perinteisten odotusarvojen mukaisesti töissä tai vapaalla. Kyseenalaistan, olen utelias, tutkin asioita. Huumori usein kyseenalaista. En edusta sukupuoltani perinteisesti ( eli hymyile, auta, miellytä, kihertele ja ole pyyteetön sekä huomaamaton). En yleensä siis kuule juoruja keneltäkään eikä esimerkiksi työpaikoilla kukaan ole pyytänyt kaljoille tai illanistujaisiin. Joskus olen vapaalla yrittänyt joitakin ttyökavereita lähestyä mutta kukaan ei lyhyitä vastauksia lukuunottamatta halua olla kanssani tekemisissä sen enempää. 

Ajattelen maailmasta siten että kunhan jauhaa sontaa, esittää, mielistelee ja maskaa niin pärjää. Mutta en ole sellainen joten jään ulkopuolelle ja toinen sukupuolikin minua pelkää. Paljas ihminen o

Ihan kuin minun kynästäni. Olen kaikessa mitä kirjoitit ihan samanlainen. Tiedä sitten miten samanlainen tai erilainen olisin jos tietäisin enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Olen mukava, luotettava,  ymmärtäväinen, pohdiskeleva, tasapuolinen ja älykäskin ihminen. Mutta joku minussa on että jään ulkopuolelle. Näin on ollut nuoruudesta asti. Minua karsastetaan, väitetään ylpeäksi, valehtelijaksi, ignoorataan, puhutaan pahaa selän takana. No olen äärimmäisen vahva oman tieni kulkija, yksinäinen susi ja todella intuitiivinen ihminen. En juoruile, enkä harrasta sellaista naisellista hihitystä ja avuttomuutta vaan pistän tuulemaan enkä tarvitse apua keneltäkään. En mielistele enkä nuoleskele ketään.

Vasta pari kuukautta sitten törmäsin siihen että minua karsastetaan urakalla. Eräs henkilö inhosi ja vihasi minua ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Jotakin siellä on taustalla mutta en yhtään tiedä mitä?! 

En ole kaunotar mutta jollakin tavalla näyttävä nainen.

Sinutkin ottaisin kaveriksi.